Miksi lapsille kannattaa laulaa?
0Miksi lapsille kannattaa laulaa?
Meillä musiikki on ollut työni puolesta aina luonnollinen osa arkea. Esikoinen osallistui musiikintunneilleni jo raskausaikana ja pääsi heti vauvana mukaan studioon äänittämään. Koronakevään Keikoilla parvekkeiden alla minun ja kitaristini esikoiset olivat usein mukana kuuntelemassa. Myös Mante-vauva ehti mukaan keikkailemaan, mahassa mukana kulkien. Nykyään esikoinen tykkää tehdä omia lauluja ja on sitä mieltä, että muiden ei kotona tarvitsisi laulaa, paitsi iltaisin nukkumaanmenon hetkellä. Mantea puolestaan kiinnostavat soittimet. Kädessä kulkee mukana yleensä joko rumpukapula tai lätkämaila.
Tässä viisi hyvää syytä laulaa lapsille.
P.s. Hyvää Aleksis Kiven päivää! Jutun lopusta löytyy soiva tervehdys Laulu oravasta. Runo on alun perin Kiven teoksesta Seitsemän veljestä. Lauluksi sen ovat säveltäneet muun muassa Kaj Chydenius ja Aapo Similä. Tähän sovitukseen olen kätkenyt molemmat versiot.
Esikoisemme olivat usein mukana koronakevään keikoilla. Kitarassa Jack Barnard.
Laulaminen rauhoittaa
Jo raskausaikana kannattaa laulaa – laulutaidon tasosta riippumatta. Tutkimuksissa on todettu, että 24-viikkoisena sikiö alkaa reagoida ääniin ja että vastasyntynyt usein rauhoittuu raskausajalta tutun laulun kuullessaan. Vauvat siis kuulevat musiikkia jo mahassa, sillä ne jakavat äitinsä kanssa saman ääniympäristön. Tuttujen laulujen avulla lapsen voi saada rauhoittumaan isompanakin, esimerkiksi nukkumaanmenoaikaan, sillä tuttu äänimaailma luo turvallisuutta. Laulaminen ja yhdessä soittaminen vahvistavat myös lapsen luottamuksen tunnetta ja rentouttavat kehoa.
Laulu vahvistaa vuorovaikutusta lapsen ja aikuisen välillä
Musisoiminen ja laulaminen ovat useimmista lapsista mukavaa yhdessäoloa. Niiden onkin todettu vahvistavan vuorovaikutusta ihmisten välillä. Tutkimusten mukaan yhdessä musisoiminen, esimerkiksi vain pomppiminen samassa rytmissä, aikaansaa ihmisissä positiivista suhtautumista toiseen sekä halua auttaa ja tehdä yhteistyötä.
Musiikki parantaa mielialaa
Tunne siitä, että jokin laulu saa hyvälle mielelle tai herkistymään, on varmasti monelle tuttu. Musiikki mielialaa parantava voima perustuu siihen, että se vaikuttaa suoraan hormonitoimintaa säätelevään osaan aivoha ja vapauttaa hyvää oloa tuottavia endorfiineja.
RYTMITAJUSTA ON HYÖTYÄ ELÄMÄSSÄ
Rytmitaju ei ole tarpeen vain musiikissa. Siitä on hyötyä myös esimerkiksi liikkuessa, puhuessa ja kirjoittaessa. Liikesarjojen oppiminen ja toimivan ilmaisuvoiman löytäminen ovat toki monien asioiden summa, mutta rytmittäminen on molemmissa keskeisessä osassa. Soitinten soittaminen puolestaan kehittää hienomotoriikkaa, jota tarvitaan esimerkiksi piirtämisessä, käsialan kehittymisessä, rakentelussa, askartelussa ja käsitöissä.
Musiikki tukee kielenkehitystä
Lukuisat tutkimukset viittaavat siihen, että kaikenlainen aktiivinen ja usein toistuva musisointi vahvistaa kielellisiä taitoja, esimerkiksi puheen erottelukykyä, kielellistä muistia ja lukutaitoa. Laulut myös kerryttävät sanavarastoa kuin huomaamatta ja opettavat lyhyiden ja pitkien vokaalien erottamista ja vieraiden kielten äänteiden havaitsemista.
*********
Juttu perustuu muun muassa aivotutkija Minna Huotilaisen, musiikkipedagogi Satu Sopasen, tutkija Tanja Linnavallin sekä vauva-vuorovaikutuksen yhteyksistä väitelleen tohtori Kaarina Marjasen lausuntoihin.
LUE MYÖS:
Melkein tavallinen perhe
Melkein tavallisen perheemme tarina jatkuu tästä eteenpäin täällä Vaikuttajamedian rivistöissä. Suurella innolla, ilolla ja uteliaisuudella astun uudelle temmellyskentälleni.
Tervetuloa seuraamaan koheltavan perheemme pirskahtelevaa arkea. Luvassa leikkiä, lätkää ja luomistyötä – hassuttelua unohtamatta!
Terveisin,
Äijä-äiti & perhe
***************
MIKÄ ÄIJÄ-ÄITI?
Minusta tuli äiti keväällä 2018.
Suuri unelma toteutui, vuosien odotuksen jälkeen.
Äijä-äiti puolestaan syntyi, kun esikoisemme alkoi puhua. En ollutkaan äiti, vaan äijä, Ja myöhemmin äijä-äiti. Jos joku erehtyi kysymään esikoiselta jotain äidistä, hän korjasi nopeasti: ”Ei äiti. Äijä.” Puolentoista vuoden aikana tittelini tuli tutuksi niin sukujuhlissa kuin päiväkodin pihalla, ja totuin siihen itsekin niin hyvin, että kun esikoinen eräänä päivänä kutsuikin minua äidiksi, ryystin siskonmakkarakeiton väärään kurkkuun.
Nykyisin olen esikoiselle ihan vaan äiti. ”Mutta äidin nimi on Äijä. Ja Meri-Maaria.”
Ai miksi muotokuvassani on vauva? No, hän ehti kontata kuvaan – joka yrityksellä. Ja miksei minulla ole kenkiä? Se onkin pidempi tarina…
Melkein ihan tavallinen perhe
Olemme melkein ihan tavallinen perhe: isä, äiti, kaksi lasta ja koira. Keltainen puutalo ja kallioinen piha. Oma pieni perunamaa. Monta kertaa viikossa lämpiävä sauna.
Paitsi että kun isä valmentaa työkseen jääkiekkoa, ja äiti käyttää päiväunipaussit kirjoittamiseen tai musiikin tekemiseen, arki ei aina rytmity ihan perinteiseen malliin. Silti se pitää sisällään paljon ihanan tavallisia hetkiä, jotka ansaitsevat tulla kuvatuiksi niiden epätavallisempien rinnalla.
Operaatio Jäbä-däbä-duuri
Ihme on osunut kohdallemme kahdesti: ensin keväällä 2018 ja toistamiseen syksyllä 2020. Saimme tuplasti enemmän kuin koskaan uskalsimme toivoa, ja niinpä saan olla kahden ihanan pikkupojan Äijä-äiti!
Vanhempi heistä seikkailee blogissa nimellä esikoinen. Hän on valoisa, sanavalmis ja vauhdikas 3-vuotias, joka tuntee suuresti, muttei lakkaa hymyilemästä, innostumasta ja tutkimasta maailmaa toivottavasti ikinä. Esikoisen lempijuttuja ovat junat, bussit ja jäätelö, sekä kujeilu, lukeminen ja uiminen. Tämän pikkuihmisen sukkelia sutkautuksia löytyy sekä täältä blogista että Äijä-äidin Instagram-tilitä. Ne ovat aitoja helmiä!
Nuorempi vesseli, liian varhain liikkeelle lähtenyt Mante-vauva, on puolestaan saanut bloginimensä isoveljeltään. Mante on hyväntuulinen, liian varhain liikkeellelähtenyt turbopupu, jonka erikoisalaa ovat kiipeily, yökukkuminen, isoveljen kanssa riehuminen ja turvavöistä pakeneminen. Useimmiten Manten löytää touhuamasta jääkiekkomaila kädessään tai treenaamasta hengenvaarallisen näköisiä kiipeilystuntteja.
Jos haluat lukea meistä lisää, TÄÄLTÄ löytyy kolmevuotiaan esikoisemme selonteko perheestä.
Positiivisen lapsiperhearjen kuvaamisen puolesta
Lapsiperhe-elämästä kuulee usein puhuttavan vähän ikävään sävyyn. Se on raskasta, vaatii venymistä ja oman ajan uhraamista – niin kuin muuten kestävyyslajitkin, jotka ovat tänä päivänä kovin trendikkäitä ja suosittuja! Toisaalta sosiaalinen media on täynnä myös harmonisia perheidyllejä, jotka eivät myöskään vastaa meidän todellisuuttamme.
Tästä blogista ei löydy pelottelua lapsiperhearjen kamaluudesta sen enempää kuin kuvia valkeista sohvista ja kammatuista lapsistakaan. Kirjoitan elämästämme, joka on rosoista, vauhdikasta, hupsua ja hurjan mukavaa. Koska uniongelmat ovat perheemme erikoisalaa, niistä kirjoittelen silloin tällöin. Myös uhmaiästä, koheltamisesta ja kommelluksista otan vapauden tarinoida kieli poskessa. Kuvitus on kotialbumien aarteistoa, jollei toisin mainita.
Tervetuloa koheltamaan kanssamme!
Positiivisen lapsiperhearjen kuvaamisen puolesta