Hae
Äijä-äiti

Koronan keskellä kasvaneet

”Eiiiii, äiti ei mennä bussiin!” esikoinen huutaa ääni täynnä hätää. Vasta seuraavista sanoista ymmärrän, mistä pelko kumpuaa: ”Siellä voi olla korona!”

kun tavallinen onkin epätavallista

Helmikuussa julkaisin jutun Koronan keskellä syntyneet, jossa pohdin, millainen sukupolvi korona-aikana syntyneistä lapsista mahtaa kasvaa. Esikoisen bussiin nousemisen pelko on vain yksi esimerkki niistä vaikutuksista, joita pandemia on kasvatteihinsa jättänyt.

Kolmevuotiaamme ei muista koronatonta maailmaa. Toisin kuin 8-kuinen pikkuveljensä, hän on kuitenkin elänyt myös ”vanhassa normaalissa” vauvauinteineen, muskareineen, taaperotemppuiluineen ja lasten tapahtumineen. Esikoinen ehti myös tottua leikkimiseen ikätovereiden kanssa ennen sulkuja, ja sosiaalisten taitojen harjoittelu on onneksi jatkunut luontevasti päiväkodissa.

Mante-vauva sen sijaan koki elämänsä järkytyksen, kun viikko sitten järjestimme hänelle ensimmäiset leikkitreffit ikätoverin kanssa. Vanhempiin lapsiin vauva on kyllä tottunut, kiitos isoveljen, ja nähnyt myös paikoillaan makaavia vastasyntyneitä. Samoilla leluilla leikkivä, samanlaisia asioita touhuava ja yhtä kovia ääniä päästelevä vaapero oli kuitenkin liikaa. Itkien Mante kipusi turvaan äidin syliin, kerta toisensa jälkeen.

Myös esikoinen säikähti, kun uskaltauduimme järjestämään hänelle pienimuotoiset syntymäpäivät ja kutsuimme kotiimme kuusi vierasta. Oli ennenkuulumatonta nähdä sellaisen ihmismassan vyöryvän omaan kotiin, jossa kyläilijät ylipäätään ovat olleet harvinainen näky. Puolen tunnin sylissä sulattelun myötä päivänsankarikin alkoi nauttia juhlistaan, mutten voinut olla miettimättä, mahtaako taaperosukupolvemme koskaan innostua massatapahtumista.

korona osana elämää

Esikoinen on yllättävän perillä siitä, mistä koronassa on kyse: ”Ei voi mennä uimahalliin. Uimahalli on kiinni, koska on korona. Koronasta tulee kipeeksi. Kun korona helpottaa, pääsee taas bussiin ja uimaan.”

Tämän päivän taaperot ovat myös hyvin tietoisia käsienpesun tärkeydestä. Kenties heistä kehkeytyy kausiflunssat kiertävä sukupolvi?! Maskitkaan eivät pikkukansaa hetkauta, vaikka niiden alkuun ajateltiin pelottavan lapsia. Mante-vauva ainakin rakastaa hetkeä, jolloin äiti pukee maskin kasvoilleen – joku siinä on niin huvittavaa, että vauvaa jaksaa aina naurattaa!

paluu normaaliin voi pelottaa

Vaikka korona on lapsillemme jo monessa suhteessa uusi normaali, bussitapaus havahdutti minut tajuamaan, että pandemia myös pelottaa heitä. Ja mikä merkittävintä, koronan varjoissa kasvaneina heitä saattavat pelottaa asiat, joita me vanhemmat pidämme vain tervetulleena paluuna normaaliin. Julkiliikenne, kyläily, juhlat, kaupassakäynti ja hissin jakaminen tuntemattomien kanssa ovat heidän muistikuvissaan olleet aina kiellettyjä ja vaaraauhkuvia juttuja – ja yhtäkkiä me vanhemmat vakuutammekin niiden olevan vain osa normaalia elämää.

Vaan miten kävi bussireissumme?

Emme nousseet kyytiin, vaan isä huristeli hakemaan meidät kaupalta. Esikoisen hädästä ymmärsin, että yllätysbussireissu oli ollut minulta virheratkaisu. Sitä olisi pitänyt pohjustaa juttelemalla muuttunut koronatilanne ensin rauhassa läpi. Jutussa riittikin pureskeltavaa ja puhuttavaa koko loppupäiväksi, ja yhä esikoinen on sitä mieltä, ettei asian kanssa kannata ruveta höntyilemään.

”Ehkä ei mennä vielä tänään bussiin. Kesällä sitten. Kun korona on mennyt vähän enemmän pois.”

Lue myös juttusarjan avausosa: Koronan keskellä syntyneet

Lapsiperheen muodonmuutoksia

Vauva kiemurtelee vaipanvaihdossa kuin kastemato ja onnistuu lopulta kierähtämään käsieni välistä karkuun. Siinäpähän kierii, ei hän ryömimällä pitkälle pyrähdä. Paitsi että vauva nouseekin konttausasentoon ja ampaisee muutaman huteran kokeiluaskeleen jälkeen vauhdilla matkaan, paljas peppu ovenraosta kadoten. On kulunut vain 1,5 viikkoa siitä, kun vauva on oppinut ryömimään, ja konttaamista ihmetellessäni olen vielä autuaan tietämätön, että kolme päivää myöhemmin meillä jo seistään ja otetaan askeleita tukea vasten.

muodonmuutoksia hengästyttävällä tahdilla

Perheessämme on eletty muodonmuutosten aikaa. 13 päivän aikahaitarilla vauvamme oppi ryömimään, istumaan, konttaamaan ja nousemaan tukea vasten seisomaan. Viimeisen tempuista hän ajoitti 7-kuukautispäivälleen.

Äitinä olin varautunut leppoisampaan tahtiin – luullut että ehtisin jokaisen vaiheen jälkeen opetella uudet rutiinit arjen sujumiseksi. En ehtinyt. Myös vauvalle aivomyrsky on ollut melkoinen koettelemus. Hänen maailmansa on heittänyt niin monta kierrevolttia lyhyen ajan sisällä, että siitä toetessa menee varmasti tovi.

Jos muutama viikko sitten elinkin vielä elämää, jossa välillä piti käydä katsomassa, onko vauva kierähtänyt ulos leikkimatoltaan, nyt juoksentelen sulkemassa rappusten turvaportteja, nostelen tavaroita yhä korkeammalle ja ihmettelen sekunnissa toisaalle kadonnutta vauvaa, joka taitaa jo pian kiivetä pinnasänkynsä laidan yli. Tällainen vaiheiden läpieläminen pikakelauksella on aidosti haastavaa. Ajatus ja ymmärrys eivät pysy mukana, vaikka kuinka yrittää.

uhmasta juhlaan

Onneksi myös esikoinen on läpikäynyt prosessin. Pääsiäisloman aikana hän karisti pahimman uhman kuorman harteiltaan ja heräsi yllättäen uuteen aamuun hyväntuulisena, omatoimisena, touhukkaana ja yhteistyökykyisenä itsenään. Älkää ymmärtäkö väärin, uhma tuskin on ohi – mutta pahin on (ehkä) takanapäin.

Esikoinen on paitsi riemuissaan yhä riehakkaampiin leikkeihin pystyvästä pikkuveljestään, myös hieman harmissaan autoleikit kuolallaan kuorruttavasta konttaajasta. Leikkien liiaksi sotkeentuessa hän onkin oppinut hienovaraisesti vihjaamaan: ”Äiti, Mante haluaa nyt syliin!”

Kohta kolme täyttävä esikoinen on myös ymmärtänyt, että pian edessä on merkkipaalu – hänen syntymäpäivänsä! Lähestyvää juhlapäivää on jo kovasti mietitty ja hahmoteltu:

”Aion täyttää seitsemän. Haluan mennä kouluun.”

”En halua lahjoja. Haluan kakun… Ja autojuttuja. Ja Mauri Kunnaksen kirjoja.”

”Kakussa on marjoja. Ja kinuskia. Ja jäätelöä. Ja autoja.”

Vaikka synttäreitä on kiva suunnitella ja isommaksi kasvaminen on pääosin jännittävää, välillä tuleva vanheneminen aiheuttaa myös kipuilua ja kriisinpoikasia: ”Äiti, minä en haluakaan kouluun! Haluan olla taas vauva.”

Minun puolestani ei ole kiire kasvaa. Muodonmuutoksia on ollut hetkeksi riittämiin.