Vielä viime vuonna Korvatunturille kirjoitettiin minun ehdotuksestani. Tänä vuonna esikoinen tuli kuitenkin jo lokakuussa pyytämään, että kirjoittaisimme kirjeen Joulupukille. Niinpä tartuin kynään ja esikoinen ryhtyi sanelemaan. Samalla selvisi, että äiti ei osaa kiltti, vaikka kuinka yrittää.

kirje joulupukille vuosimallia 2021

”Moi Joulupukki!”

[Esikoinen] täällä. Ja [Mante].
Me ollaan oltu tosi kilttejä, mutta äiti ja isu ei. Äiti on kutittanut Mantea ja isu minua.

Minä toivoisin bussipysäkkiä ja ratikkaa, tavallisia legoja ja yöllärin, jossa on veneitä. Manten toiveet kirjoitin punaisella. Pasi ei toivo mitään – paitsi herkkuja.

Toivottavasti nähdään pian! Tarjoan vaikka glögit.”

Tänä vuonna esikoisesta on kuoriutunut jo ehta joulufiilistelijä!

äiti ei osaa olla kiltti, vaikka kuinka yrittää

Esikoinen tuskin muistaa mitään viime vuoden kirjeestään, mutta kun kirjeitä vertaa, yksi asia tuntuu toistuvan vuodesta toiseen: Äiti ei osaa olla kiltti, vaikka kuinka yrittää.

Kirjeen valmistuttua ja esikoisen lisättyä siihen Manten toiveet punaisella, koetin hienovaraisesti udella, mitä pikkuveljen toivelista mahtoi sisältää. Vastaus oli järkähtämätön: ”En kerro, kyllä Joulupukki osaa lukea!”

Olen ollut kovin iloinen siitä, ettei meillä olla kamalasti lahjojen perään. Esikoisella on yleensä jokin toive, jonka hän kovasti haluaa, ja jo pari pakettia avattuaan hän tuumii, ettei tahdo lahjoja enää enempää. Tänäkin vuonna listaan on tullut jälkikäteen vain pari pikkutäydennystä. Olemme käyneet pihalla niitä huutamassa, että tontut varmasti kuulisivat: ””Minä toivon kaikkein eniten bussipysäkkiä, ratikkaa ja metrojunaa! Ja Mantelle omaa bussia, ettei se aina ota minulta!”

Lystikästä joulunodotusta!

Tänä vuonna Joulupukille kirjoitettiin esikoisen aloitteesta. Manten toiveet esikoinen kirjoitti punaisella.

Lue myös:

• Esikoisen ensimmäinen kirje Joulupukille
• Koko kylän joulu
• Touhujoulukalenteri – erilainen lahja lapsille
• Havaintoja joulukuusista ja puolitoistavuotiaista

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista!

”Onpas hauska päästä kanssasi teatteriin”, tokaisin esikoiselle junaa odottaessamme. Olimme matkalla katsomaan näytelmää, ensimmäistä kertaa yhdessä. ”Tiesitkö, että minäkin teen töissä teatteria?”
”Etkä tee! Hassu äiti!” esikoinen kiljaisi. ”Sinä pelaat töissä tennistä.”

ensimmäistä kertaa teatterissa

Takertumatta siihen, miksi esikoisemme kuvittelee äitinsä olevan tennisammattilainen, meillä oli viikonloppuna ikimuistoinen retki: Hyppäsimme junaan ja kävimme ensimmäistä kertaa yhdessä teatterissa. Esitykseksi valikoitui Kansallisteatterin Hölmölän joulu, joka vaikutti sopivan helpolta ensikokemukseksi.

Esikoisen malttamaton odotus alkoi jo pari päivää ennen h-hetkeä. Olisi kiva päästä teatteriin (mitä se sitten ikinä tarkoittikaan), ja mikä tärkeintä, paikan päälle matkustettaisiin junalla. Junamatka täyttikin odotukset ja perillä esikoinen ryhtyi etsiskelemään ”linnan näköistä taloa”, niin kuin olin teatteria kuvaillut. ”Tuossa se linna on”, esikoinen totesi kohteen löydyttyä. ”Mutta siellä ei asu kuningasta vaan se on näyttelijöiden työpaikka.”

Perillä Hölmölän ukko oli meitä vastaanottamassa. Kävelimme muun joukkion vanavedessä ukon ohjeistamaan suuntaan, kunnes esikoinen alkoi huutaa: ”Ei äiti, mennään takaisin. Minä olisin halunnut tervehtiä!” Ja niin me palasimme takaisin Hölmölän ukon luo ja esikoinen selosti tälle junamatkan ja bongaamiensa ratikoiden lukumäärän.

nauruhermoja kutitteleva lastennäytelmä

Esitys oli ohjattu Kansallisteatterin ison salin lämpiöön, mikä sopikin paikkana hyvin pikkuväelle. Yleisössä istui lapsia parivuotiaista taaperoista pikkukoululaisiin, ja pienimmätkin jaksoivat istua hienosti aloillaan koko puolituntisen esityksen. Esikoinen istui tuolillaan ensimmäisen vartin ja ryhtyi sitten kiipeilemään vuoroin syliini, vuoroin hyppimään takaisin penkilleen.

Vaikutuksen näytelmä tuntui kuitenkin tehneen ikiliikkujaamme, sillä hän uudelleenesitti siitä kohtauksia illalla nukkumaanmenon yhteydessä. Muutenkin tarina kutitteli koko seurueemme nauruhermoja: vitsejä riitti kaikenikäisten makuun. Meillä viljeltiin loppupäivän ajan ahkerasti myös näytelmän lopetuskaneettia: ”Muistakaa hölmöillä!”

Hölmölän joulussa lavalla nähdään Ella Pyhältä ja Helena Vierikko

hölmöläinen ilmestyy iltatoimille

Esityksen jälkeen yritin kysellä esikoiselta, mitä hän näytelmästä piti, mutta kolmevuotiaamme oli liian tohkeissaan kaikesta ympärillä tapahtuvasta: ”Katso äiti, ratikka! Ja bussi! Ja toinen ratikka! Ja tonttu! Se vilkutti minulle.” Ja totta tosiaan, me näimme tonttuja. Ne olivat arvatenkin valmistautumassa iltapäivän suureen showhon: joulukadun valojen sytytykseen. Sen verran sain kuitenkin selville, että kivointa esityksessä oli se, kun sai nostaa käden ylös – ja se kun hölmöläiset olivat niin hassuja.

Iltatoimien yhteydessä alkoi tapahtua. Esikoinen ilmestyi yhtäkkiä pää paidan sisään vedettynä koikkelehtimaan makuuhuoneeseen: ”Katso äiti, minä olen hölmöläinen!” Muitakin esityksessä nähtyjä juttuja oli hauska kokeilla itse. Yritimme muun muassa tyhjentää järven ja syödä kaloja, jotka olivat liian isoja suuhunpantaviksi.

Iltalaulun jälkeen esikoisen sängystä kuului vielä: ”Äiti, minä rakastan sinua. Oli kivaa olla tänään teatterissa. Mennään toistekin, mutta ei tänään. Huomenna vaikka.”

Aikamoinen äiti-poika -päivä!

Teatteriretken lomassa ehdimme käydä katsastamassa myös Stockan jouluikkunan

Lue myös:

• Äiti tekee musaa – lauluja lapsiarjen keskellä
• Koronavauva kulttuurin äärellä – Mante vauvojen taidetuokiossa

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista!