Esikoisen ensimmäinen kirje joulupukille

Lokakuun lopussa esikoinen ilmoittaa, että on aika kirjoittaa joulupukille.

JOULUPUKILLE?!?

Kaksivuotiaamme on liikkeellä hyvissä ajoin. Ällistyttävintä on kuitenkin se, että hän ylipäänsä tietää joulupukista. Emmehän ole ehtineet vielä edes esitellä heitä toisilleen! Saati sitten kertoa, että joulupukille on tapana laatia toivelistoja joulun alla. Ilmeisesti tämä lapsiin sisäsyntyisesti rakennettu tieto on ohjelmoitu aktivoitumaan kahden vuoden iässä kaamosajan alkaessa.

Esikoinen tarttuu tottunein ottein ojentamaani kynään ja paperiin ja alkaa tuhertaa. Kun kirje on valmis, kysyn tunnustelevasti haluaisiko hän, että kirjoittaisin kirjeen vielä puhtaaksi siltä varalta, ettei pukki saa käsialasta täysin selvää. Kaksivuotias ryhtyy sanelemaan. Ensin seuraa pitkä lista ihmisiä, jotka kirjeen kuvaan on piirretty. Sitten päästään varsinaiseen asiaan.

”Mä oon kiltti. Isu on kiltti. Mante-vauva on kiltti. Äiti on tuhma.

Haluun farkut ja Ryhmä Haun ja pulkkamäkeen. Tykkään autoista. Äiti tykkää kirjoista. Vauva tykkää tuteista ja kirjoista. Isu tykkää jääkiekosta. Ja mä tykkään vielä tanssia.

Joulupukki soittaa ovikelloa. Pimpom. Pasi-koira haukkuu. Mä tulen avaamaan. Pimpom siihen vielä uudestaan. Mä meen piiloon.”

Sitten enää nimmari alle ja kirje on valmis postitettavaksi Korvatunturille.

Esikoinen siirtyy sohvalle katsomaan Ryhmä Hauta ja tiedustelee, voitaisiinko seuraavaksi maalata sormiväreillä. Minä jään tuijottamaan kirjettä typertyneenä.

Kaikkesi teet äitinä, ja silti toiminnastasi kannellaan joulupukille!