Katse osui mustaan, ympäriltä punehtuneeseen pisteeseen Manten reidessä. Punkkihan se siinä! Koiranomistajana punkit ovat onneksi arkipäivää ja niitä on vuosien varrella tullut poistettua myös muun mökkikansan nahoista. Borrelioosinkin olen kerran sairastanut. Vaan miten punkki poistetaan?

Punkkihan se siinä!

Miten punkki poistetaan?

Ihoon kiinnittyessään punkit ovat vielä pieniä, pistemäisiä otuksia. Jos niitä ei heti huomaa, vähitellen ne kasvavat suuremmiksi ja helpommin havaittaviksi. Koiran turkista olen joskus löytänyt pavunkin mittoihin paisuneita punkkeja. Pian sen jälkeen ne jo irtoavat itsestään.

Punkki kannattaa kuitenkin irrottaa heti, kun sen on huomannut. Irrottamiseen on olemassa monenlaisia välineitä, joita saa sekä apteekeista että supermarketeista. Välineiden etu on se, että niillä irrotettuna punkin saa ihosta pois kokonaan. Kynsillä repiessä punkin pää lähtee helposti irti ja jää ihon alle muhimaan.

Itse käytän punkkien poistoon yleensä punkkikynää. Se on kuulakärkikynää muistuttava kapistus, jossa musteterän paikalla on pieni lasso. Se asetetaan poistettavan punkin ympärille ja kiristetään. Sitten kynää pyöräytetään ympäri ja punkki irtoaa. Toimenpide on niin helppo ja nopea, etteivät siitä älähdä sen enempää koira kuin lapsetkaan.

Punkki kannattaa hävittää joko polttamalla tai poksauttamalla se vaikkapa kynsien välissä. Ne vihulaiset kun ovat niin hanakasti hengissä säilyvää sorttia, etteivät ne kuole välttämättä vessanpöntöstä alas huuhdeltuinakaan.

Puremakohtaa kannattaa tarkkailla viikon ajan. Jos kohdan ympärille ilmestyy rengas tai ilmaantuu muita kummallisia oireita, kannattaa mennä lääkäriin. Useimmiten punkin puremista ei kuitenkaan aiheudu pitkäaikaisempaa haittaa. Vain kerran olen sairastanut borrelioosin ja siihenkin auttoi nopeasti aloitettu lääkekuuri.

Meillä käytetään punkkien poistoon punkkikynää

Millainen tauti on borrelioosi?

Ymmärtääkseni borrelioosi voi oireilla eri ihmisillä eri tavoin: päänsärkynä, lihaskipuina, kuumeiluna, väsymyksenä… Minulla oireet alkoivat polttavana lihaskipuna alaselästä. Yön aikana ne siirtyivät myös vatsan puolelle ja alkoivat sen jälkeen levitä kehossa ylös- ja alaspäin muihin lihaksiin. Seuraavan päivän aikana kipu saavutti jo sormet ja varpaat – tuntui kuin koko kroppa olisi ollut tulessa. Niinpä menin lääkäriin.

Ihostani ei koskaan löytynyt borrelioosille tyypillistä rinkulaa, mutta lääkäri kuitenkin epäili vahvasti borrelioosia ja määräsi siihen lääkekuurin. Jo vuorokaudessa lääkkeet alkoivat vaikuttaa ja olo helpottui. Minulla oli onnea, sillä tuohon aikaan borrelioosia ei läheskään aina tunnistettu, ja sen vuoksi oireet pääsivät monella kroonistumaan jättäen pysyviä haittoja. Nopeasti hoidettuna taudista ei kuitenkaan jäänyt mitään vaivoja.

Punkkirokote suojaa puutiaisaivokuumeelta

Toinen punkkien levittämä vitsaus on puutiaisaivokuume. Borrelioosia kinkkisemmän siitä tekee se, ettei siihen ole olemassa varsinaista lääkettä. Rokotteella siltä voi kuitenkin suojautua jo etukäteen.

Täksi kesäksi pääsimme Manten kanssa vihdoin piipahtamaan Punkkibussilla ja hakemaan itsellemme rokotteet. Miehelläni ja esikoisella on jo useampi rokote alla ja siksi heidän rokotevälinsäkinnon jo harventunut. Raskaanaollessa ja imettäessä en kuitenkaan aiemmin saanut rokotetta ottaa. Parin ensimmäisen rokotekerran välillä on vain jokunen viikko, ja kolmannen rokotteen saa vajaan vuoden sisällä niistä, mutta sen jälkeen rokotetarve harvenee huomattavasti.

Koiran punkkisirkus jäi historiaan

Minulla on ollut koira 9-vuotiaasta ja noiden vuosien aikana tutuiksi ovat tulleet monenmoiset punkinkarkoittimet pannoista teepuuöljyyn. Silti punkkeja on saanut poistaa koirista kesäkaudella melkein päivittäin.

Kun esikoinen oli vastasyntynyt, eläinlääkärimme kysyi tarkastuskäynnin yhteydessä, haluaisimmeko kokeilla uutta punkkilääkettä, johon monet koiranomistajat olivat tykästyneet. Tartuimme tarjoukseen välttääksemme punkkien kulkeutumisen koiran turkin mukana vauvaan.

Punkkilääke oli nimeltään Bravecto, ja siitä on tullut luottotuotteemme punkkeja vastaan. Lääke on koiralle syötettävä makutabletti, jonka vaikutus kestää 3 kuukautta. Tabletteja on pakkauksessa kaksi, joten paketti riittää koko punkkikaudeksi. Sen aloittamisen jälkeen ei ole punkkeja koirasta juuri löytynyt – ja silloinkin jos on, ovat ne kuolleet jo kiinnityttyään.

Lääkkeen huono puoli on se, että se on aika kallis. Lisäksi sen saaminen vaatii koiralle tehdyn terveystarkastuksen vuoden sisään. Olemme kuitenkin saaneet yhdistettyä lääkkeen hankinnan hammaskivenpoistojen ja rokotusten yhteyteen, joten ylimääräisiä lääkärikuluja siitä ei ole tullut.

Pasilla on toiminut Bravecto-merkkinen punkkitabletti

Mante istuu sylissäni kiinnostuneena punkkikynää katsellen, eikä oikein ehdi edes tajuta, mitä tapahtuu, kun pinkki on jo irrotettu. ”Punkki!” Mantekin huudahtaa, kun tutkailemme kynän vangitsemaa otusta ennen kuin se saa jatkaa matkaansa kamiinan liekkien loimuun.

Lue myös:

• Kellarimököttäjä ja koirankarvankiskoja – koira vauvaperheessä
• Affektikohtaus, unikauhukohtaus ja unissakävely – kolme kummallista ilmiötä, joita ei kannata pelästyä
• Jäätelöä, jäätelöä, jäätelöä – kun esikoinen suunnitteli itselleen synttärit
• Tänään syödään hymynaamoja – vastaisku nirsoilulle

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

”Minä RAKASTAN tätä paikkaa!” henkäisi nelivuotiaamme kahden saaristopäivän jälkeen. Olimme jälleen tulleet lomanviettoon mökillemme Porvoon ulkosaaristoon, lapset vuoden vanhempina ja vauhdikkaampina. Vaan miten sujui juhannus ulkosaaristossa lasten kanssa?

Yksi yli laidan – merimatka mökille

Esikoinen ei enää muistanut kumpaakaan mökkipaikkaamme viime vuodelta, mutta jotain hän sentään muisti: nimittäin yhteysaluksen ja kauppalaivan. Ne olivat tehneet vaikutuksen!

Kun mökki on ulkosaaristossa, matkakin on eräänlainen seikkailu, eikä esimerkiksi kotiinpaluu välttämättä onnistu suunnitellusti, jos keli tekee tepposet tai matkalle osuu muita yllätyksiä. Ensin ajetaan autolla lauttarantaan, missä vaihdetaan yhteysalukseen. Vajaan tunnin merimatkan jälkeen kulkupeli vaihtuu soutuveneeseen  ja lopuksi tavarat (ja lapset) täytyy vielä saada kannetuksi kallioita ylös mökkiin.

Tänä kesänä pääsimme pariin viime vuoteen verrattuna helpolla: Mukaan ei enää tarvinnut raahata vauvatavaroita, en ollut viimeisilläni raskaana ja sääkin suosi. (Kaatosateessakin on toki oma viehätyksensä – etenkin siinä vaiheessa, kun on selvitty mökin kamiinan lämpöön kuivattelemaan seuruetta ja läpimärkiä matkatavaroita.)

Suurin haaste matkassa oli rasavilli kaksikkomme, joka piti huolta siitä, että meno pysyi yllä koko yhteysalusmatkan. Sanotaan, että lauttamatkalla lapset yleensä rauhoittuvat, jopa nukahtavat, mutta poikkeus vahvistaa säännön. Esikoinen sinkoili yhteysaluksella sinne tänne riehaantunut pikkuveli kintereillään ja esittäytyi kanssamatkustajille: ”Minä olen [esikoinen] ja minulla on levoton olo!”

Lopulta istuimme kuitenkin soutuveneessä, joka näytti valtavasta tavarakuormasta huolimatta lähes puolityhjältä viime vuoteen verrattuna. Esikoinen osasi jo hienosti istua soutuveneen keulassa itsekseen, mutta Mantessa oli pitelemistä: ”Jatketaan matkaa!” taaperomme vaati tuskastuneena sylissäni istumiseen.

Kaikki sujui kuitenkin hyvin, kunnes Pasi (koiramme) bongasi rannalla naapurin koiran ja alkoi höntyillä niin, että keikahti yli laidan. Onneksi juuri tämän varalta kaikilla lapsillamme (myös Pasilla) on kahvalliset pelastusliivit. Ei tarvinnut kuin nostaa kylvyssä käynyt koira takaisin veneeseen. Pasi oli tapahtuneesta kovin nolona ja keräili sympatiapisteitä pitkin iltaa ryhtyen hytisemään aina, kun joku sattui katsomaan.

Saaristomökille matkataan yhteysaluksella ja soutuveneellä.

Yksi yli laidan!

Verta, nokea ja jätskiä

Ulkosaaristo on rypäs saaria nimensä mukaisesti vähän kauempana mantereesta. Saarten keskellä on vehreä ja hieman suojaisampi poukama, jonka ympärille myös kyläyhteisö on aikanaan muodostunut. Meidän mökkimme sijaitsee kuitenkin vähän kauempana kyläkeskittymästä, yhden saaren karummalla merenpuoleisella kyljellä. Meistä se on ihanaa! Pienten lasten kanssa paikassa on toki omat haasteensa, muttei mene montaa vuotta, niin veljekset ovat varmasti jo ketteriä kallioilla kulkijoita.

Esikoinen on osoittautunut varsin näppäräksi menijäksi jo tänä vuonna Mante yrittäessä pysyä koko tarmollaan perässä. Vain kerran pikkuveli on keikahtanut niin, että tarvittiin pientä paikkailua. Olimme juuri saunoneet ja kävelemässä juhannuksenpuhtoisina takaisin mökkiin, kun Mante muksahti ja iski nenänsä kallioon. Verta tuli sen verran paljon, että olimme lopulta molemmat Manten kanssa punaisen tahman peitossa, ennen kuin sain pahimman vuodon tyrehtymään. Ei auttanut kuin lähteä uudelleen pesulle.

Saaristossa elää yhä kourallinen vakituisia asukkaita, joskin nykyään valtaosa asuu vähintäänkin talven muualla. Menneistä ajoista muistuttaa kuitenkin 80-luvulla lakkautettu saaristolaiskoulu, jossa paikalliset aktiivit pitävät kesäisin kahvilaa. Mökkiläisten helpotukseksi saaristossa käy muutaman kerran viikossa myös kauppalaiva, jotta ruoanhakuun ei tarvitse lähteä mantereelle kesken loman. Saariston tapoihin kuuluvat myös kauppalaivajätskit: Se kun on oikeastaan ainut tapa päästä täällä herkuttelemaan jäätelöllä. Niinpä kauppalaivalla piipahdetaan jäätelön perässä usein silloinkin, kun sinne ei ole muuta asiaa. Sen esikoinenkin muisti viime vuodesta tänne saapuessamme!

Koska roskat kuljetetaan saaristosta mantereelle, jätettä tuotetaan täällä ollessa mahdollisimman vähän ja poltetaan mahdollisuuksien mukaan. Sitä varten keskellä mökin tupaa on kamiina, jolla mökkiä myös tarpeen tullen kuivatetaan ja lämmitetään. Mante rakastui kamiinaan heti sen nähdessään – se kun on ulkopinnasta nokinen. Noella saa vängästi mustattua kädet ja maalattua sekä kasvojen sotamaalaukset että luolamaalaukset mökin lattiaan. Onneksi esikoinen otti nopeasti kunnia-asiakseen vahtia pikkuveljeään kaaminan ollessa kuuma. Vielä on palovammoilta vältytty! Palanut sormenpää saattaa tosin lopulta olla paras opetus kamiinaleikkien lopettamiseksi.

Kauppalaivapäivä on saaristossa myös jäätelöpäivä.

Ällöttäviä kaloja ja vauvan peppuja – Uuden oppimista luonnon äärellä

Luonnon äärellä ja armoilla eläminen on opettavaista – niin lapsille kuin meille aikuisillekin. Kaupungissa kun monet asiat muuttuvat niin helposti itsestäänselvyyksiksi. Katselimme laiturilla lasten kanssa mereen syöksyviä tiiroja, kun niistä yksi lopulta onnistui nappamaan kalan. ”Äiti, miksi tuo lintu syö kaloja suoraan merestä?” esikoinen parahti. ”Sehän on ällöttävää!”  Seurasi kiinnostava keskustelu siitä, mistä kauppojen kalat ovat lähtöisin. En silti onnistunut houkuttelemaan esikoista vielä kanssani ongelle.

Myös ruoka täällä on ollut hieman erilaista kuin kotona kaupungissa: yksinkertaisempaa ja askeettisempaa – mutta sitäkin maistuvampaa. Siinä missä Olimme miehen kanssa erityisen innoissamme kesän ensimmäisistä, suuhun sulavista uusista perunoista, esikoinen oli epäilevämpi. ”Maista nyt, ne on pehmeitä ja sileitä kuin vauvan peppu!” mies yritti vitsailla. Mante oppi heti uuden sanan ja tietää nyt, mitä ne kattilassa olevat pyöreät keltaiset pallerot ovat. Tänäänkin syömme silliä ja ”vauvan peppuja”.

Tekeminen meiltä ei ole täällä vielä loppunut, mutta jatkuva yhdessäolo on välillä aikaansaanut nahinaa veljesten välille. ”Mante, ei saa lyödä! Minä voin mennä rikki!” on esikoinen yrittänyt ojentaa pikkuveljeään. Silti olemme kaikki olleet yhtä mieltä siitä, että on ihan parasta saada viettää aikaa yhdessä, kaukana häiriötekijöistä, oman perheen kesken (tai purjeveneellä kylään saapuvien mökkivieraiden seurasta nauttien!).

”Ja minä RAKASTAN tätä paikkaa!” lisäsi esikoinen vielä aamun herättelemää merta katsellessaan. ”Täällä ollaan kuin toisessa maailmassa. Niin kuin Ruotsissa…”

”Tai Oulunkylässä!”

Saaristomökille voi tulla kylään vaikkapa purjeveneellä.

Lue myös aiemmat saaristojutut:

• Saariston lapset – lapsiperhemökkeilyä ulkosaaristossa
• Ulkosaariston uusi sukupolvi – syntyikö saariston lapsia?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!