Kun aloimme odottaa kolmatta lastamme, törmäsimme uuteen ongelmaan: Millainen auto kolmilapsiselle perheelle kannattaisi hankkia? Omassa lapsuudessani autoon kuin autoon mahtui kolme lasta, sillä turvaistuimet olivat pienempiä ja niistä luovuttiin aiemmin. Meitä oli kuitenkin varoitettu, että nykyisin kolmas lapsi tarkoitti joko kolmirivisen menopelin tai valtavankokoisen ”mörköauton” hankintaa.

Puoliso ei siihen taipunut. Hän oli varma, että löytäisimme ”tavallisen kokoisen” kaksirivisen auton, jonka takapenkille mahtuisi kolme turvaistuinta. Niinpä ryhdyimme tutkimustyöhön.

Mihin autoon mahtuu kolme lasta?

Niin naurettavalta kuin se kuulostaa, nykyään monen lapsiperheellisen ensimmäinen perustelu kahdelle lapselle on, ettei kolmas lapsi mahtuisi enää järkevästi autoon. Muistan, että lapsuudessani meitä serkuksia istutettiin surutta riviin takapenkille pitkä liuta, vaikka autot olivat nykyistä pienempiä.

Olimme kuitenkin jo kahden turvaistuimen perheenä havainneet, ettei farmariautoomme mahtuisi enää kolmatta istuinta riippumatta siitä, miten pieni se olisi. Kysyessämme Googlelta apua uuden auton etsintään, jopa hakukone piti hankettamme toivottomana. Lopulta saimme kuitenkin tekoälyn ja ahkeran tiedonhaun avulla laadittua jonkinlaisen listan autoista, jotka taipuisivat reunaehtoihimme.

Kolmannen lapsen myötä vanhan automme takapenkiltä loppui tila kesken

Mikä teki sopivan auton löytämisestä haastavaa?

Nopeasti kävi ilmi, ettei netistä löytyneisiin tietoihin autojen takapenkkien leveydestä kannata luottaa. Siihen olimme tosin etukäteen varautuneetkin. Aina uuden potentiaalisen automallin löydettyämme, sulloimme kaikki omistamamme turvaistuimet takakonttiin ja ajoimme paikan päälle testailemaan. Useamman kerran jouduimme pettymään.

Monesti katteettoman lupauksen taustalla oli se jokerikortti, että autosta olisi ollut saatavilla kolmen penkkirivin versio, jolloin lapset olisivat kyllä mahtuneet kyytiin, mutta konttitilaa ei olisi jäänyt enää lainkaan. Toinen tyypillinen tilanne oli, että istuimet kyllä mahtuivat vierekkäin takapenkille, mutta niiden kiinnittäminen oli mahdotonta, koska turvavyökotelot jäivät niin pahasti turvaistuinten alle.

Sopivaa autoa metsästäessämme jouduimme moneen otteeseen pettymään, kun tilaa ei ollutkaan tarpeeksi

Mihin autoon päädyimme?

Lopulta löysin erään autokaupan sivustolta listauksen, joka osoittautui paikkansapitäväksi ainakin niiden autojen osalta, jotka ennätimme testata. Vaihtoehdoista yksi oli tarpeisiimme nähden ylitse muiden. Päädyimme käytettyyn Volkswagen Touraniin.

Touranissa pidimme siitä, että vaikka se toki on suurempi kuin edellinen automme, on se kuitenkin huomattavasti nykyajan mörssäriautoja sirompi. Takapenkille mahtuu kolme isofix-istuinta vierekkäin (tai kaksi istuinta ja aikuinen) ja konttitilaa on jopa himpun verran enemmän kuin edellisessä farmariautossamme. Myös jalkatilaa on rutkasti.

Etukäteen emme osanneet kaivata webastoa, joka autossa niin ikään on. Kovilla pakkaskeleillä vastasyntyneen kanssa liikkuessa se osoittautui kuitenkin kullanarvoiseksi, kun auton sai esilämmitettyä ilman sähkötolppaa. Toinen yllättävä, arkea helpottava tekijä on ollut auton avaimeton lukitussysteemi: Ovet saa avattua ja lukittua ilman avaimen esiin kaivamista. Riittää, kun se on taskussa auton vieressä.

Päädyimme Volkswagen Touraniin. Tarvittaessa lisätilaa tuo suksiboksi

Miten matkustamme?

Olemme sijoittaneet lasten istuimet autoon niin, että vanhemmat lapset istuvat takapenkin reunapaikoilla ja vauvan turvakaukalo on heidän välissään. Keskellä istuva vauva on takapenkin tehokas riidanlieventäjä, mutta asetelman myötä hänellä on myös viihdyttäjä ja tutinlaittaja molemmilla puolillaan.

Turvakaukalon mahtuu nostamaan kyytiin molempien isoveljien istuinten yli. Etenkin esikoisen jo melko kevytrakenteisen istuimen ohi kaukalon saa nostettua näppärästi. Toki vauvan kasvaessa nostaminen alkaa vaatia enemmän lihasvoimaa, mutta siinähän sitä saa hyvää treeniä!

Kuopuksemme syntyessä perheessämme oli vielä kymmenkiloinen koiravanhus. Se matkusti tyytyväisenä lasten jaloissa, jossa sillä oli rutkasti tilaa liikkua ja köllötellä. Aika ajoin lapset huomauttavat, että tilaa löytyisi edelleen – vaikkapa uudelle koiralle!

Takapenkillä tila riittää mukavasti kolmelle lapselle – ja vaikka koirallekin!

Lue myös:

• Kolmas lapsi – nykypäivän tilastopoikkeama
• 10 hyvää syytä ryhtyä vanhemmaksi – 10 syytä, miksi tarvitsemme lapsia
• Mitä kolmas lapsi on minulle opettanut?
• Ensimmäinen päivä ilman koiraa – miten käsitellä lemmikin kuolemaa lasten kanssa?

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Shakespearen näytelmistä puhuttaessa ensimmäisenä mieleen tulevat usein hänen tunnetut tragediansa. Shakespeare on kuitenkin kirjoittanut myös komediaa. Niistä Myrsky tuntuu olevan tällä hetkellä erityisen puhutteleva, sillä sitä esitetään parissakin eri helsinkiläisteatterissa – eikä ihme! Käsitteleehän näytelmä hyvin ajankohtaisia teemoja, kuten valtaa ja sen menettämistä, valloittamista ja valloitetuksi tulemista, hallitsemista ja alistamista. Minulla oli ilo päästä näkemään Musiikkiteatteri Kapsäkin versio tästä Shakespearen klassikkonäytelmästä.

Musiikkiteatteri Kapsäkin Myrsky on kepeän leikkisä ja kipunoivan intensiivinen koko perheen musikaali. (kuva: Tero Vihavainen)

Kepeän leikkisä Musikaali vallasta, anteeksiannosta ja rakkaudesta

Kapsäkin Myrsky on Jussi Nikkilän ohjaama ja dramatisoima koko perheen musikaali vallasta, anteeksiannosta ja rakkaudesta. Kaksituntisessa näytelmässä lavalla nähdään viisi näyttelijä-muusikkoa, jotka singahtelevat roolista toiseen ja toimivat myös esityksen bändinä. Nikkilä on sekoittanut Shakespearen kielen sekaan reippaasti myös modernimpaa tekstiä. Se luo hauskoja kontrasteja pitkin näytelmää ja aikaansaa sen, että kaikenikäinen yleisö viihtyy ja ymmärtää vähintäänkin omalle ikätasolle suunnatut sutkautukset.

Näytelmä kertoo Milanon entistä herttuasta Prosperosta, joka on syösty vallasta petollisen veljensä toimesta ja karkotettu kaukaiselle saarelle tyttärensä Mirandan kanssa. Saari ei kuitenkaan ole autio, vaan siellä asuvat henkiolento Ariel ja jo edesmenneen noidan poika Caliban, jotka Prospero on valjastanut kätyreikseen.

Prospero on syösty vallasta ja karkotettu kaukaiselle saarelle tyttärensä Mirandan kanssa. (kuva: Tero Vihavainen)

Eräänä päivänä valtakunnan anastanut Antonio-veli purjehtii saaren lähistöllä Napolin kuninkaan ja tämän pojan, prinssi Ferdinandin kanssa. Prospero näkee tilaisuuden kostolle ja nostattaa Arielin avustuksella hurjan myrskyn. Mutta se on vasta alkua hänen kostojuonelleen.

Shakespearemaiseen tapaan rooleja on paljon. Ja kun näyttelijöitä on vain viisi, tarkoittaa se lukuisia roolinvaihdoksia. Välillä oikein hämmästyttää, miten näyttelijät ehtivät vaihdot tehdä, sillä Riitta Röpelisen suunnittelemissa puvuissa riittää yksityiskohtia riisuttavaksi ja taas puettavaksi.

Vallankäytön oikeutuksen kanssa tasapainoileva Prosperona kohtaa alistettua asemaansa vastaan rimpuilevan Calibanin. (kuva: Tero Vihavainen)

Vallattomia tolvanoita ja kipunoivaa läsnäoloa

Näyttelijöistä on vaikea nostaa esiin ketään yksittäin, sillä kaikki onnistuvat rooleissaan. Paavo Kerosuo vakuuttaa vallankäytön oikeutuksen kanssa tasapainoilevana, loitsut ja metkut hallitsevana Prosperona. Jussi Nikkilän näyttelemä, alistettua asemaansa vastaan rimpuileva Caliban on sympaattinen jopa kostonhimoisena.

Antti Korhosen yksinkäydyt dialogit nukkehahmon kanssa ovat ällistyttävää kuultavaa, ja Anu Hostikka on valloittaa vallattoman omapäisenä Mirandana. Henkiolento Arielia näyttelevä Veera Railio on lavalla valtaosan näytelmää sivustaseuraaja, jonka intensiivinen läsnäolo kipunoi ilmassa. Roolityön ohessa hän tuottaa musiikkia kaulallaan roikkuvalla syntikalla. Ihastuttava kaksikko ovat myös Kerosuon ja Korhosen näyttelemät tolvanat merimiehet, jotka eivät pääse kimalluksenhimoaan pakoon edes haaksirikkouduttuaan.

Henkiolento Ariel on suuren osan näytelmää näkymätön, mutta silti vahvasti läsnä. (kuva: Tero Vihavainen)

Myrsky jatkaa Musiikkiteatteri Kapsäkin klassikkodramatisointien sarjaa. Klassikkotarinan lisämausteena toimii työryhmän yhdessä säveltämä ja sovittama musiikki, joka tuo ajoittain mieleen kalevalaisen laulannan, ajoittain taas afroamerikkalaisen rytmimusiikin. Rekvisiittaa käytetään kekseliäästi soittimina, ja etenkin Railion ja Hostikan keskenään hyvin erilaiset äänet soivat yhteen tavalla, jota unohtuu kuuntelemaan.

Luulen, että omalle seitsemänvuotiaalleni näytelmä olisi ollut juoneltaan ja tematiikaltaan vielä hieman vaikeaselkoinen ja paikoin myös turhan hurja. Sen verran taidokkaasti Tuittu Teivaisen valo- ja Max Marshallin äänisuunnittelulla on  rakennettu lavalle maagisuuden mahtia. Yleisössä istuneet hieman vanhemmat koululaiset kuitenkin tuntuivat viihtyvän. Aikuiseen makuun näytelmä tarjosi miellyttävän kepeän ja leikkisän Shakepeare-kokemuksen. Myrskyn jälkeen oli suorastaan kevyt olo!

Myrsky sai ensi-iltansa Musiikkiteatteri Kapsäkissä 25.2.2026.

Lue myös:

• 10 hyvää syytä ryhtyä vanhemmaksi – 10 syytä, miksi tarvitsemme lapsia
• Tuhat kirjaa vuodessa – tavoitteena lukevat lapset
• Mitä lapseni ovat opettaneet minulle lukemisesta?
• Lasten kanssa metsässä – Miten retkeilijöitä kasvatetaan?

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!