Myönnän odottaneeni malttamattomasti, että lapsemme kasvaisivat lasketteluikään ja saisin heistä seuraa mäkeen. Tänä talvena päätin Ylläksen reissulla testata, tykkäisikö pian neljävuotias esikoisemme laskettelusta. Vuokravälineet järjestyivät näppärästi Ylläs Ski Resort Äkäslompolon Y1 -välinevuokraamosta ja ensitreeniin soveltuva Leikki-rinne naruhisseineen löytyi heti vuokraamon vierestä. Vaan miten taaperon eka kerta rinteessä sujui? Ja miten aloittaa laskettelu lapsen kanssa?

Tänä talvena päätin testata, tykkäisikö esikoinen laskettelusta

Millä eväillä?

En ole laskettelunopettaja, vaan tässä jutussa esitellyt vinkit ja leikit perustuvat 30 vuotta lasketelleen ja lautailleen luokanopettajan näppituntumaan. Valmennustaustaa minulla kyllä on yli 10 vuoden ajalta, mutta eri lajista.

Minut opetti laskettelemaan nuoruudessaan kilpaa pujotellut isäni. Ensimmäisessä laskettelumuistossani olen neljä ja rinteessä – mutta murtsikkasuksilla! Seuraavana jouluna pukki onneksi toi minulle ensimmäiset kunnon pujottelusukset ja harjoittelu saattoi alkaa.

Lapsuuteni talvilomat perheemme vietti suksilla, ja Lapista muodostuikin jo tuolloin suosikkilomakohteeni. Vielä nykyäänkin Lappi on paikka, jossa mieleni lepää ja jonne kaipaan jatkuvasti. Niinpä varasin jälleen kerran mökin Ylläksen Äkäslompolosta ja hyppäsin lasten kanssa pohjoiseen suuntaavaan yöjunaan.

Monot jalkaan ja mäkeen

”Ne monot on sitten vähän hassun tuntuiset”, varoitan esikoista kävellessämme kohti välinevuokraamoa. ”Sellaiset kovat.”

Olemme puhuneet tulevasta jo monta päivää, ihmetelleet jylhänä kohoavaa Yllästunturia ja lopulta marssineet Äkäslompolon puolelta löytyvään Ylläs Ski Resort Äkäslompolon Y1. Onneksi varusteet on mahdollista vuokrata! Vinhaa vauhtia kasvavalle lapselle ei tarvitse heti ostaa omia kampsuja – enhän vielä edes tiedä, mitä esikoinen touhusta tykkää!

Ennen kuin huomaammekaan, eteemme on kiikutettu asiantuntevasti sopivankokoiset välineet. ”Ei nämä ole ollenkaan hassut!” esikoinen huomauttaa saatuaan monot jalkoihinsa. ”Kivat ja kovat, ei satu ollenkaan.”

Hetkellinen mielipaha herää vasta, kun esikoiselle selviää, ettei hän saa sauvoja vielä ensimmäiselle laskukerralle. Seuraava pettymys on vuorossa, kun emme suuntaakaan Ylläksen huipulle vaan pikkurinteeseen. ”Täytyy opetella ensin.”  Harmitus unohtuu kuitenkin nopeasti, kun pääsemme auringossa kylpevän harjoittelurinteen huipulle.

Varusteet saimme lainaan Äkäslompolon Y1-välinevuokraamosta. Laskettelumonot tuntuivat esikoisesta ”kivoilta ja kovilta”.

Miten aloittaa laskettelu lapsen kanssa?

Ennen ensimmäistä laskua haemme suksillaoloon tuntumaa. Olemme jo edellisiltana käyneet molempien lapsien voimin laskemassa mäkeä murtsikoilla, ja esikoinen liikutteleekin suksiaan lumella tottuneesti. Sitten opettelemme vielä auraamista ennen kuin nappaan esikoisen jalkojeni väliin ja teemme yhdessä koelaskun.

”Nyt minä osaan kaiken!” esikoinen riemuitsee hissivuoroa odotellessamme. ”Mennäänkö nyt tuohon rinteeseen.” Esikoinen osoittaa mustaksi merkittyä Superrinnettä, jota muistelen ennen lapsia laskeneeni jalat hapoilla, ja katsoo minua odottavasti.

Vaikka isot rinteet kimmeltävät kevätvalossa kutsuvasti, joudun tuottamaan taas pettymyksen. Harjoittelu jatkuu pikkurinteessä ja vuorossa on naruhissin käyttökoulutus. Tarvitaan muutama nousu ennen kuin esikoinen alkaa muistaa tarkkailla suksiensa suuntaa. Rinteessä kun on niin paljon kaikkea mielenkiintoista katseltavaa: ”Katso äiti, punaisia ja sinisiä keppijunia! Hyppyri! Tuo laskee lujaa!! Mihin tuo hissi menee?” Lopulta esikoinen onnistuu kuitenkin roikkumaan kyydissä itse. Riittää, että autan tarraamaan köyteen ja nousen varmuuden vuoksi hissillä ylös hänen takanaan.

Auraamista ja taikanappuloita

Auraaminen vaatii harjoittelua ja sitä onkin treenaamassa mäessä useampi lapsi, erilaisin taktiikoin. Yksi syöksyy mäkeä alas jarruttamisen unohdettuaan ja pysähtyy nauraen turvaverkkoon. Toinen kiitää suoraan äitinsä syliin. Kolmas hakee aurausasentoa valjaisiin köytettynä, neljännellä homma sujuu jo sen verran mallikkaasti, että vanhempi vain laskee vierellä. Muiden lasten läsnäolo on kuitenkin paras apu opetuksessa: Lapset seuraavat toistensa tekemisiä herkeämättä ja matkivat toisiaan parhaansa mukaan. Se jos mikä kirittää oppimaan uutta.

Me jatkamme niin, että esikoinen laskee suksien välissä. Ensin pidän napakasti kainaloista kiinni, mutta vähitellen löysään otettani, päästän jopa hetkellisesti kokonaan irti. Lopulta otan avuksi sauvan ja käsken esikoista tarttumaan siihen niin, että pääsemme laskemaan vierekkäin.

Sen jälkeen esittelen esikoiselle taikanappulat. Kun niitä painaa ulkosäärissä, sukset saa kääntymään rinteessä. Esikoinen tahtoo antaa taikanappuloille värit: ”Toinen on vihreä ja toinen musta”. Värikoodit osoittautuvat hyväksi muistikikaksi rinteessä. Huikkaan suksieni välissä laskevalle esikoiselle värin, hän painaa nappulaa ja sukset kaartuvat käännökseen.

Sitten iskee nälkä! Onneksi apu on lähellä, sillä Y1-ravintolamaailman perheystävällinen lounasbuffet on juuri auennut vuokraamon yläkerrassa. Myös isoveljen laskemista rinteen reunalta ihaillut pikkuveli Mante ja lapsenvahtina toimineet isovanhemmat liittyvät seuraan. ”Harvinaista, että pää- ja alkuruokapöydät ovat molemmat näin hyviä!” tuumaa isäni. ”Yleensä aina toinen tuottaa pettymyksen. Nyt ei.” Buffet tosiaan on kattava ja maukas, ja täydellä mahalla on mukava palata rinteeseen.

”Mä pystyn siihen!” esikoinen summasi päivän päätteeksi rinteissä oppimaansa. Kiitos aurinkoinen Ylläs!

Omin voimin alas

”Jaksatko vielä?” kysyn esikoiselta syötyämme ja hän nyökkää tomerasti. Olen etukäteen aavistellut, että hän jaksaisi laskea korkeintaan tunnin, mutta lopulta laskemme lähemmäs kolme tuntia.

Kokeilemme taikanappiharjoitusta vierekkäin laskien, sauvasta kiinni pitäen. Sekin sujuu jo yllättävän hyvin. Sitten menemme pienelle pujotteluradalle, jossa kädellisille pujottelukepeille voi heitellä alafemmoja laskiessaan – ja sukset kääntyvät huomaamatta, kuin itsestään.

Mäen viimeisellä kolmanneksella kysyn, haluaisiko esikoinen koettaa laskea lopun itsekseen. Lyhytkin itse tehty lasku on arvokasta harjoitusta, sillä se pakottaa kontrolloimaan kehoa ja painopistettä. ”Kyllä!” kuuluu itsevarmuutta uhkuva vastaus.

Vaikka vauhtia ei ole paljon, parilla ensimmäisellä yrityksellä sukset eivät tottele pysähtymiskäskyjä. Kolmannella kerralla esikoinen kuitenkin säilyttää tasapainonsa ja saa käännettyä suksensa naruhissiä kohti.

”Mikä fiilis?” kysyn saavutettuani esikoisen. ”Mennään tonne hissille”, esikoinen vastaa viileää äänensävyä tavoitellen.

Miten meni?

Emme tavoittele kuuta taivaalta – ensimmäisellä kerralla tarkoitus on tutustua lajiin, ei selvitä koko rinnettä yksin alas. Esikoinen haluaisi laskea aina vain lisää, mutta ilmassa alkaa olla väsymisen merkkejä. ”Minä sanon, mitä täällä tehdään!” esikoinen kivahtaa, kun ehdotan kotiinlähtöä.

Teemme kompromissin: Vielä yksi lasku, jolla pidämme hauskaa. Esikoinen toivoo, että laskisimme alas tosi lujaa. Niinpä otan hänet suksieni väliin ja pujottelemme sutjakasti alas. Esikoista naurattaa. Mielestäni tärkeintä on, että lapsella on hauskaa. Silloin lajin pariin palaa mielellään uudelleenkin. ”Voidaanko tulla lasketteluretkelle uudestaan?” esikoinen kysyykin suureksi ilokseni. ”Vaikka heti huomenna?”

Mante-veli katselee kaihoisasti touhujamme lumipenkasta ja näyttää siltä, että aikoo ensi talvena lyöttäytyä joukkoon. Annan hänelle pienen maistiaislaskun sylissäni ja Mante näyttää tyytyväiseltä suoritukseensa.

”Mitä opit rinteessä tänään?” kysyn esikoiselta, kun palautamme varusteita vuokraamoon. Esikoinen miettii hetken. ”Että me ollaan tänään vaan lyhyessä mäessä ja että mä pystyn siihen.”

Niin todellakin pystyt!

Lue myös:

• Ekaa kertaa suksilla – miten aloittaa hiihtäminen taaperon kanssa
• Ekaa kertaa luistimilla – miten aloittaa luistelu lapsen kanssa?
• Latuleikkejä taaperolle – pikkuhiihtäjän jatkokurssi
• Hei me luistellaan – vinkkejä luistinradalle lasten kanssa
• Paluu ladulle – vinkkejä hiihtämiseen lasten kanssa

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista, Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

On tiistai-ilta. Esikoinen on ollut isänsä kanssa uimahallissa. Saavumme Manten ja koiran kanssa iltalenkiltä kotiin samaan aikaan, kun uimarit kaartavat autolla pihaan. Ulko-ovella esikoinen kääntyy katsomaan minua ja tokaisee: ”Kuule äiti, me taidetaan olla isun kanssa tänään ihan kaksin. Te saatte jäädä Manten kanssa nukkumaan ulos.” Isivaihe on alkanut.

Kun vain toinen vanhemmista kelpaa

Eräs ystäväni kertoi, että kun hän palasi vanhempainvapaalta töihin, lapset käänsivät hänelle yhdessä yössä selkänsä – kirjaimellisesti. Ennen hän oli ollut vanhemmista se, johon turvauduttiin, ja isä vasta kakkosvaihtoehto. Jo ensimmäisen työpäivän jälkeen tilanne oli kuitenkin muuttunut. Vain vuorostaan kotiin jäänyt isä kelpasi lapsille, äidille osoitettiin avoimesti mieltä – ja uusi asema kakkosvaihtoehtona.

Neljän kotivuoden aikana olen ehtinyt tottua vaiheisiin, joissa vain toinen vanhemmista kelpaa. Koska mieheni on ollut kausittain työnsä takia paljon poissa kotoa, on ollut luonnollista, että näiden vaiheiden iskiessä lapsemme ovat ripustautuneet minuun. Sen vastapainona minuun on usein purettu myös kiukku, harmi, väsymys ja yleinen paha mieli. Olen ollut se arjenharmaa haapa, joka on seistä tököttänyt myrskyistä huolimatta omalla paikallaan aamusta ja päivästä toiseen.

Isä on vastaanotettu kotiin kirkkain silmin ja riemunkirjavin hurraahuudoin. Toisaalta, hän on saanut liian monta kertaa kuulla sydäntä riipivät sanat: ”Haluan mieluummin äidin.”

Nyt kaikki on kuitenkin muuttunut. Esikoisella on alkanut isivaihe!

Esikoisella on alkanut isivaihe

Suosiminen on osa lapsen itsenäistymistä

”Miksi sinä tulit hakemaan. Haluan isun”, esikoinen ilmoittaa päiväkodin portilla. Kotiin ehdittyämme hän linnoittautuu olohuoneen ikkunan ääreen tähystyspaikalleen, vaikka sanon isän tulevan vasta parin tunnin päästä. Kun isä sitten kesken iltasadun ilmestyy yläkertaan, kainalooni käpertynyt esikoinen ilmoittaa: ”No niin äiti, voit mennä nyt. Isu tulee tähän.”

Sanat voisivat satuttaa, jollen olisi itse ollut niin monesti suosikkivanhemman asemassa. Tiedän, että vanhempien valikointi liittyy lapsen uhmaan ja itsenäistymiseen, ja olen oikeastaan onnellinen kaikesta ajasta, jonka isä ja esikoinen saavat viettää keskenään. Monta pitkää vuotta mieheni on joutunut sietämään kelpaamattomuuttaan. Nyt hän saa vuorostaan kokea olevansa supersankari – ja minä saan iltasatuhetken verran enemmän omaa aikaa. Sitä paitsi Mante riippuu vielä varsin tiukasti paidanhelmassani. Hänen isivaiheensa aika on sitten joskus myöhemmin.

Vaan miten kävi esikoisen langettaman porttikielton kanssa? Jouduimmeko Manten kanssa yöpymään taivasalla? Emme sentään. Aivan kaikkea lapset eivät meilläkään saa valita.

Lue myös:

• Uhmaikäisen elämänpilaamislista
• Äiti tekee musaa – lauluja lapsiarjen keskellä
• Omaa aikaa äänikirjoista – oivalluksia vanhemmuudesta ja hyvinvoinnista
• ”Miksi jotkut eroaa ja sinä synnyit tytöksi?” – Miksi-ikä on täällä!

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista, Facebookista – ja nyt myös TikTokista!