Isivaihe – kun vain toinen vanhemmista kelpaa
0
On tiistai-ilta. Esikoinen on ollut isänsä kanssa uimahallissa. Saavumme Manten ja koiran kanssa iltalenkiltä kotiin samaan aikaan, kun uimarit kaartavat autolla pihaan. Ulko-ovella esikoinen kääntyy katsomaan minua ja tokaisee: ”Kuule äiti, me taidetaan olla isun kanssa tänään ihan kaksin. Te saatte jäädä Manten kanssa nukkumaan ulos.” Isivaihe on alkanut.
Kun vain toinen vanhemmista kelpaa
Eräs ystäväni kertoi, että kun hän palasi vanhempainvapaalta töihin, lapset käänsivät hänelle yhdessä yössä selkänsä – kirjaimellisesti. Ennen hän oli ollut vanhemmista se, johon turvauduttiin, ja isä vasta kakkosvaihtoehto. Jo ensimmäisen työpäivän jälkeen tilanne oli kuitenkin muuttunut. Vain vuorostaan kotiin jäänyt isä kelpasi lapsille, äidille osoitettiin avoimesti mieltä – ja uusi asema kakkosvaihtoehtona.
Neljän kotivuoden aikana olen ehtinyt tottua vaiheisiin, joissa vain toinen vanhemmista kelpaa. Koska mieheni on ollut kausittain työnsä takia paljon poissa kotoa, on ollut luonnollista, että näiden vaiheiden iskiessä lapsemme ovat ripustautuneet minuun. Sen vastapainona minuun on usein purettu myös kiukku, harmi, väsymys ja yleinen paha mieli. Olen ollut se arjenharmaa haapa, joka on seistä tököttänyt myrskyistä huolimatta omalla paikallaan aamusta ja päivästä toiseen.
Isä on vastaanotettu kotiin kirkkain silmin ja riemunkirjavin hurraahuudoin. Toisaalta, hän on saanut liian monta kertaa kuulla sydäntä riipivät sanat: ”Haluan mieluummin äidin.”
Nyt kaikki on kuitenkin muuttunut. Esikoisella on alkanut isivaihe!
Esikoisella on alkanut isivaihe
Suosiminen on osa lapsen itsenäistymistä
”Miksi sinä tulit hakemaan. Haluan isun”, esikoinen ilmoittaa päiväkodin portilla. Kotiin ehdittyämme hän linnoittautuu olohuoneen ikkunan ääreen tähystyspaikalleen, vaikka sanon isän tulevan vasta parin tunnin päästä. Kun isä sitten kesken iltasadun ilmestyy yläkertaan, kainalooni käpertynyt esikoinen ilmoittaa: ”No niin äiti, voit mennä nyt. Isu tulee tähän.”
Sanat voisivat satuttaa, jollen olisi itse ollut niin monesti suosikkivanhemman asemassa. Tiedän, että vanhempien valikointi liittyy lapsen uhmaan ja itsenäistymiseen, ja olen oikeastaan onnellinen kaikesta ajasta, jonka isä ja esikoinen saavat viettää keskenään. Monta pitkää vuotta mieheni on joutunut sietämään kelpaamattomuuttaan. Nyt hän saa vuorostaan kokea olevansa supersankari – ja minä saan iltasatuhetken verran enemmän omaa aikaa. Sitä paitsi Mante riippuu vielä varsin tiukasti paidanhelmassani. Hänen isivaiheensa aika on sitten joskus myöhemmin.
Vaan miten kävi esikoisen langettaman porttikielton kanssa? Jouduimmeko Manten kanssa yöpymään taivasalla? Emme sentään. Aivan kaikkea lapset eivät meilläkään saa valita.
Lue myös:
- Uhmaikäisen elämänpilaamislista
- Äiti tekee musaa – lauluja lapsiarjen keskellä
- Omaa aikaa äänikirjoista – oivalluksia vanhemmuudesta ja hyvinvoinnista
- ”Miksi jotkut eroaa ja sinä synnyit tytöksi?” – Miksi-ikä on täällä!
Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista, Facebookista – ja nyt myös TikTokista!