Omaa aikaa äänikirjoista – oivalluksia vanhemmuudesta ja hyvinvoinnista

Tavoistani poiketen tein rakettien räjähdellessä uudenvuodenlupauksen: Tänä vuonna pitäisin parempaa huolta itsestäni ja omasta hyvinvoinnistani.

Korona-ajassa, intensiivisten ja valvomisentäyteisten kotivuosien jälkeen lupauksen tekeminen tuntui hyvältä tavalta oikeuttaa itsestä huolehtiminen. Se kun tuppaa jäämään lapsiperhearjen kiireessä viimeiseksi asiaksi, jolle järjestää aikaa. Kyseessä on aikamoinen paradoksi: Onhan vanhempien jaksaminen toimivan arjen ja hyvinvoivan perheen perusta.

Tavoistani poiketen tein uudenvuodenlupauksen: Tänä vuonna pitäisin parempaa huolta itsestäni ja omasta hyvinvoinnistani.

Onko lupaus pitänyt?

Vuosi alkoi tyypilliseen tyyliimme vauhdikkaasti, eikä yllätyskäänteiltäkään vältytty. Kun esikoisen kolmeviikkoinen joululoma päättyi, mies lähti kolmeksi päiväksi Vierumäelle koulutukseen ja jäin sooloilemaan lasten kanssa. Viimeisenä iltana ennen miehen lähtöä rikoin kuitenkin pitkään kipuilleen selkäni niin, etten pystynyt kunnolla kävelemään. Anoppi riensi onneksi apuun aina iltatoimien ajaksi, minkä ansiosta selvisimme soolopäivistä.

Miehen palattua takaisin ehdin jo huokaista helpotuksesta, kun laryngiitti saapui vieraaksemme. Se tosin saattoi olla myös onnenkantamoinen, sillä sairaslomapäivien myötä onnistuimme väistämään korona-altistumisen – vaikkakin vähän myöhemmin altistumisista tuli normiarkea.

Kaikesta huolimatta olen mielestäni onnistunut pitämään lupaukseni. Asiassa on auttanut se, että Mante on alkanut nukkua paremmin – eli myös minä olen alkanut nukkua paremmin. Enimmäkseen itsestäni huolehtiminen on kuitenkin tarkoittanut pieniä tekoja aina tilaisuuden tullen: esimerkiksi jalkakylpyä tai kotitekoista skagenia lasten mentyä nukkumaan. Tai kirjoittamista ja musiikin tekemistä Manten ollessa päiväunilla. Lisäksi olen uudelleenperustanut irtokarkkikätkön, jolla voin piipahtaa silloin, kun arki alkaa liikaa huokailuttaa.

Otimme myös miehen kanssa itseämme niskasta kiinni ja järjestimme mahdollisuuden treffi-illalle. Edelliskerrasta olikin jo melkein neljä kuukautta. Tällä kertaa vietimme oman parituntisemme kotona. Testasimme nimittäin kotioloissa pelattavaksi tarkoitettua pakohuonepeliä, jonka mieheni sai joululahjaksi.

Vaikka alkuunpääseminen vei hetken, kokemus yllätti todella positiivisesti! Peli oli yhtälailla mukaansatempaava, mutta huomattavasti pidempi kuin pakohuoneissa pelattavat versiot. Ja vaikka treffiaikamme loppuikin kesken, pelin pystyi ongelmitta jatkamaan loppuun myöhemmin, lasten mentyä nukkumaan. Taas kerran muistimme, miten tärkeää kahdenkeskinen aika on perhearjen pyörityksen lomassa!

Mieheltä saadun joululahjan ansiosta oman ajan tunne on lisääntynyt merkittävällä tavalla, vaikkei se oikeasti olekaan lisääntynyt.

Oman ajan tunne lisääntyi yllättävällä tavalla

Merkittävin oman ajan tunnetta lisännyt tekijä on ollut mieheltä saamani joululahja. Sain nimittäin vastamelusuojalliset kuulokkeet äänikirjojen kuuntelemista varten! Joskus kauan sitten, aikana ennen lapsia, kuuntelin äänikirjoja aina juostessani ja pyöräillessäni. Sitten kuulokkeeni hajosivat, lapset syntyivät ja koko juttu unohtui.

Tällä välin koko äänikirjojen maailma on kehittynyt valtavasti. Ennen äänikirjat piti ostaa yksittäisinä tiedostoina ensin koneelle ja siirtää sieltä mp3-laitteelle. Nyt minulla on valtavat kirjastot käytössäni vain kännykkää napauttamalla ja jo kolmas kirja kuuntelussa, vain muutaman viikon jälkeen!

Milloin sitten kuuntelen kirjoja? Esimerkiksi silloin, kun mies nukuttaa lapsia ja minä siivoilen päivän jälkiä tai teen ruokaa. Tai silloin kun esikoinen on päiväkodissa ja minä Manten kanssa lenkittämässä koiraa tai odottelemassa päiväunta saapuvaksi. Päivän aikana saatan ehtiä kuuntelemaan jopa tunnin tai pari ilman, että nautiskeluhetkeni on pois lasten kanssa vietetystä ajasta. Sen lisäksi että saan tyydytettyä lukuhimoani, päivittäinen oma aikani on tavallaan tuplaantunut mitään muuttamatta.

Vaikka äänikirjakokeilua on takana vasta muutama viikko, menossa on jo kolmas kirja.

Oivalluksia hyvinvoinnista ja vanhemmuudesta

Kannattiko uudenvuodenlupaus? Kyllä, ehdottomasti. Silti väitän, että merkittävin tekijä päätään nostaneen hyvänolon takana on ollut uni. 16 kuukautta kestäneen valvomisen vuoteni jälkeen minulla ei yksinkertaisesti ollut enää voimia miettiä, mitä voisin tehdä toisin tai mikä saisi minut voimaan paremmin. Jo muutama hyvinnukuttu yö alkoi kuitenkin kirkastaa ajatuksia niin, että ympärillä alkoi nähdä uusia mahdollisuuksia.

Minulla on ollut pitkään tapana ajatella, että elämä on leikki: Parhaimmillaan mahtava sellainen, pahimmillaan väärille urille ajautunut julma koettelmus – mutta useimmiten kuitenkin omilla valinnoilla ohjailtavissa. Virkeä mieli on nokkelampi ja sukkelampi. Silloin se löytää leikistä enemmän ilon- ja naurunaiheita, vaihtoehtoja, ratkaisuja ja mahdollisuuksia. Sama pätee hyvinvointiin ja vanhemmuuteen, onnelliseen elämään.

Aurinkoista kevättalvea!

Lue myös:

• Valvomisen vuosi – mitä tapahtuu, kun ei nuku kunnolla yli vuoteen
• Läpsystä vaihto – tanssi nimeltä vanhemmuus
• Mitä kuuluu koronan keskellä syntyneille?
• Murphyn lakeja lapsiperheille – vauvamaailman lainalaisuuksia

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista!