Miltä kuulostaisi loma saarella, kymmenenhenkisessä seurueessa, upeissa puitteissa? Lähtökohtaisesti tietenkin hyvältä! Mutta kun illan isäntäpari ei saavukaan paikalle, vieraita alkaa kuolla vanhan lastenlorun mukaisesti, eikä saarelta ole poispääsyä, olen suorastaan helpottunut, että saan seurata tarinaa pehmeältä penkiltä katsomon puolelta.

On kenties nurinkurista väittää viettäneensä rentouttavaa teatteri-iltaa, kun sitä on viettänyt murhamysteeriä katsellen. Näin kuitenkin pääsi käymään. Meille nimittäin tarjoutui puolisoni kanssa tilaisuus yhteiseen aikaan hyvän ruoan ja teatterin merkeissä. Illan näytelmä oli Agatha Christien klassikkotarina Eikä yksikään pelastunut Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä. Tarina oli meille molemmille ennestään tuttu – olihan teos luetutettu aikanaan (ällistyttävän kauan aikaa sitten) yläasteella. Vaan kuinka ollakaan, kumpikaan meistä ei muistanut loppuratkaisua. Ja sekös teki kaikesta vielä hauskempaa!

Helsingin Kaupunginteatteri – Eikä yksikään pelastunut – Kuvassa Kaisa Torkkel, Pertti Koivula, Mikko Virtanen, Jari Pehkonen, Jesse Gyllenbögel, Anna Ackermann, Santeri Kinnunen, Jouko Klemettilä, Arttu Kapulainen, Heidi Herala – Kuva Otto-Ville Väätäinen

Christien Klassikko kestää aikaa

”Kävi kymmenen pientä sotilaspoikaa yhdessä pöytähän, vaan yksi kun ruokaan tukehtui, on jäljellä yhdeksän.”

Vaikka olen vuosien saatossa lukenut Christien dekkareista yhden jos toisenkin, on Eikä yksikään pelastunut yhä suosikkini. Se on klassinen, taidolla punottu murhamysteeri, ja vaikka sen hahmoissa on syvyyttä ovat ne samaan aikaan riittävän karikatyyrisiä, ettei tarina ala nykymaailman melskeessäkään ahdistaa.

Christie kirjoitti murhamysteeristään aikanaan myös erillisen näytelmäversion, jonka loppuratkaisu poikkeaa alkuperäisestä, koska hän ajatteli tarinan olevan turhan synkkä näyttämölle. Helsingin Kaupunginteatterin versiossa ohjaaja Sakari Hokkanen on kuitenkin kunnioittanut teoksen alkuperäistä tarinaa.

Helsingin Kaupunginteatteri: Eikä yksikään pelastunut, kuva: Otto-Ville Väätäinen

Kymmenen vierasta, kymmenen syytettyä

Alussa on saari, jonne pieni vene kuljettaa vieraita vähän kerrallaan. Lopulta saarella sijaitsevaan komeapuitteiseen taloon on saapunut kymmenhenkinen joukko. Juhlat ehtivät hädin tuskin alkaa, kun käy ilmi, että kaikkia töihin tai vieraiksi paikalle kutsuttuja yhdistää syytös: Heitä syytetään teoista, joista heitä ei olla koskaan kuitenkaan tuomittu. Gramofonin kajauttamat syytökset, lipaston reunalla komeilevat sotilaspatsaat ja seinään kiinnitetty pahaenteinen runo antavat aavistuksen tulevasta.

Rooleissa nähdään rinnakkain vuosikymmenten kokemuksen omaavia näyttelijöitä ja tuoreita kasvoja. Lavalta mieleen jäävät toisistaan sähköistyvät, huumaavan valovoimainen Anna Ackerman sekä ilmeikäs ja vivahteikkaasti näyttelevä Mikko Virtanen. Myös Jari Pehkosen näyttelemä, odotuksen painon alla yhä hitaammaksi ja poissaolevammaksi muuttuva kenraali Mackenzie, vangitsee katseen. Kenraalin hitaudelle vastapainoa tuo muun muassa nopeiden autojen sekä hurjastelun ja rehvastelun ystävä Anthony Marston. Roolissa nähdään tuore kasvo, Jesse Gyllenbögel (Teak), ilahduttavan erilaisessa roolissa kuin koskaan aiemmin. 

Helsingin Kaupunginteatteri: Eikä yksikään pelastunut, kuva: Otto-Ville Väätäinen

Ovien takana tapahtuu

Koska Eikä yksikään pelastunut on suljetun tilan näytelmä, on perusteltua, että lavastukseksi on valikoitu yksi huone: suuri sali. Paljon tapahtuu kuitenkin myös sinne tänne sijoitettujen ovien takana. Niiden kätkemistä tapahtumista saadaan tietää hahmojen kerronnan ja kuvailun ansiosta – vaan kuka mahtaa puhua totta, kuka valehdella?

Katariina Kirjavaisen suunnitteleman lavastuksen kiinnostavin elementti on lavan takaosan ikkunaseinä ja sen taakse jäävä tila. Siellä on maailma, joka yhtäkkiä on kaikonnut saavuttamattomiin. Siellä on muu saari, joka on henkii vuoroin uhkaa, vuoroin toivoa. Ja aina silloin tällöin ikkunoiden kautta voi nähdä vilaukselta muutakin muutakin: tulijoita, poispyrkijöitä, tuolilla nuokkujia. Riipivän kaunis on myös viimeinen näyttämökuva ennen valojen sammumista…

Helsingin Kaupunginteatteri: Eikä yksikään pelastunut, kuva: Otto-Ville Väätäinen

Eikä yksikään pelastunut – vai pelastuiko?

Helsingin Kaupunginteatterin Eikä yksikään pelastunut toimi hahmojen runsaasta määrästä ja tarinan monista, välillä nopeistakin käänteistä huolimatta hyvin. Kiitos kehnon muistini, pääsin myös arvailemaan syyllistä, mikä toi katseluelämykseen oman hauskuutensa.

Minulle teatterin pehmeä penkki tarjosi paitsi hetkellisen irtautumisen arjesta, myös mahdollisuuden ihailla taiteentekijöiden taitavuutta. Kun jokin näyttää helpolta ja soljuu vaivattomasti eteenpäin, on sen taustalla aina työtä, taituruutta – ja todennäköisesti myös ripaus taikaa!

Helsingin Kaupunginteatteri: Eikä yksikään pelastunut, kuva: Otto-Ville Väätäinen

Lue myös:

• 10 hyvää syytä ryhtyä vanhemmaksi – 10 syytä, miksi tarvitsemme lapsia
• Lasten kanssa metsässä – Miten retkeilijöitä kasvatetaan?
• Mihin Suomen lapset katosivat? – Avoin kirje päättäjille
• Helsingin Kaupunginteatterin Veljeni Leijonamieli on kuin kaunis ja koskettava leikki

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Enää pariin vuoteen meillä ei ole ollut vauvaa. Valtaosa lasten vauvavuosia varten hankituista tavaroista on jo annettu eteenpäin tai kerää pölyä varaston peukoilla. Valtaosa, mutta eivät kaikki! Jotkut vauva-aikaa varten tehdyt asiat ovat nimittäin yllättäneet ja osoittautuneet varsin hyödyllisiksi vielä myöhemminkin. Tässä viisi vauvavuosien hankintaa, jotka ovat jääneet käyttöön!

Jotkut vauvavuosien hankinnat ovat osoittautuneet hyödyllisiksi vielä myöhemminkin! Kuvassa kuopuksemme Mante lähes neljä vuotta sitten

Imetysvalo MUUNTUI LUKULAMPUKSI

Hommasin jo esikoisen vauva-aikana Fra’vita -merkkisen imetysvalon. Se oli pieni, pyöreä ja käteensopiva himmennettävä valaisin, jonka valo ei häirinnyt muita huoneessa nukkuvia. Lisäksi se oli näppärä ladata kännykän laturilla ja sen kajossa saattoi imetyksen lomassa vaikka lukea.

Lukulamppuna imetysvalo olikin mitä mainioin, sillä se ei häirinnyt edes vieressä nukkuvan puolisoni unta. Vielä nykyäänkin minulla on tapana lukea iltaisin muiden jo nukkuessa niin, että valo lepää mahallani ja valaisee lukemani kirjan.

Lamppu kulkee mukana myös reissuissa. Se mahtuu jopa käsilaukkuun ja on esimerkiksi loppukesän mökkireissuilla näppärä taskulampun korvike pimeällä pihalla tai hämärässä mökissä hiipparoidessa. Autossakaan sen valo ei häiritse kuljettajaa.

Tästä yölampusta on tullut oma aarteeni!

Portaikoiden lapsiporTeista tuli koiraportteja

Samaan aikaan kun lapsemme varttuivat ohi iän, jolloin sydän syrjällään seuraa heidän menoaan portaissa, koiramme alkoi käydä vanhaksi. Vaikka se oli ollut aina aiemmin ketterä portaissa, sille alkoi käydä kompurointeja yhä useammin. Totesimmekin, ettei meidän kannata ottaa lapsiportteja pois.

Nykyään voimme rajoittaa niillä koiran pääsyä portaisiin öisin ja sen ollessa yksin. Myös juhlien aikaan portit ovat näppärä keino rajata koira omaan rauhaan, omaan kerrokseensa.

Koiran vanhetessa portaikoiden vauvaportit ovat muuntuneet koiraporteiksi

PissalakaNat sohvansuOjina

Koiran vanhetessa myös vauva-ajan froteisille pissalakanoille löytyi uutta käyttöä. Ne kun on helppo sujauttaa sohvalle ja laittaa niiden päälle fleece-huopa. Vaikka koiravanhukselle sattuisi sohvalla köllötellessä vahinko, ei pestävää tule paljoa.

Tämä kikka on osoittautunut oivalliseksi myös lasten harjoitellessa kuiviksi. Vahingot kun tuntuivat usein sattuvan juuri sohvalla piirrettyjä katsellessa.

Nokkamukit ovat käteviä yömukeja

Tiedättekö sen vaiheen, kun lastenhuoneesta kuuluu toistuvasti: ”Äitiii, isiiii, mulla on jano!” Molemmat lapsemme läpikävivät vaiheen, jolloin se oli viivytystaktiikka nukkumaanmenolle, mutta kuumina kesäöinä jano on ollut monesti ihan todellinenkin.

Laseilla ja mukeilla oli kuitenkin tapana kaatua pimeässä, ja aika nopeasti kyllästyimme itse ravaamaan vettä kiikuttamassa. Jossain vaiheessa keksimmekin testata nokkamukeja: Lapsi osaa napata mukin yöpöydältä itse eikä se kaatuessaankaan kastele paikkoja.

Kangasharso ja vaippapussit mukana hoitolaukussa

Hoitolaukku on edelleen jäänyt meille reissujen ja retkien vakiovarusteeksi. Sieltä löytyvät laastarit, eväät, vesipullot ja vaihtovaatteet. Vauvavuoden varusteista käyttöön ovat jääneet myös kangasharsot ja vaippapussit niiden monikäyttöisyyden takia.

Kangasharso taipuu tarvittaessa pyyhkeeksi, naamarätiksi, aurinkosuojaksi tai vaikka ensiapuvälineeksi. Pienellä rullalla oleviin vaippapusseihin taas saa kätevästi sujautettua niin roskat kuin reissussa ryvettyneet vaatteetkin. Metsäretkillä kastuneiden kenkien kanssakin pienet muovipussit voivat joskus olla tarpeen: kuivat sukat jalkoihin ja muovipussit niiden päälle, niin märistä kengistä ei ole enää murhetta!

Hoitolaukku kulkee yhä retkillä mukana

Lue myös:

• 10 hyvää syytä ryhtyä vanhemmaksi – 10 syytä, miksi tarvitsemme lapsia
• Lasten kanssa metsässä – Miten retkeilijöitä kasvatetaan?
• Mihin Suomen lapset katosivat? – Avoin kirje päättäjille
• Viisi asiaa, jotka ovat yllättäneet perhe-elämässä

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!