Isäni on purjehtija, joten meri ja  merenrantakalliot ovat tulleet minulle tutuiksi jo pian syntymäni jälkeen. Saaristomökkeilyyn sen sijaan tutustuin vasta aikuisena, puolisoni myötä. Menossa on 17 kesäni ulkosaaristossa. Minusta ei varmasti koskaan tule samanlaista konkaria kuin täällä varttuneista saariston lapsista, mutta jotain olen näiden vuosien aikana sentään oppinut.

Ensimmäinen kerta ulkosaaristossa oli elämys

Ensimmäistä kertaa saavuin saaristoon 17 vuotta sitten. Keli oli upea, venematka nautinnollinen ja soutumatkaan siirtyessämme en osannut kuin ihailla ympärille avautuvaa saaristolaismaisemaa. Viikonloppuvarusteemme mahtuivat reppuihin ja kaikki tuntui kovin vaivattomalta. Mökki saaressa oli tuolloin saunaton, sähkötön ja puolet pienempi kuin nykyään. Peseydyimme meressä ja kun pimeä laskeutui, pelasimme vielä hetken korttia öljylampun valossa ennen kuin menimme nukkumaan.

Vuosien mittaan mökkitupaa on jatkettu nukkumahuoneella ja lasiverannalla ja mukavuudet ovat lisääntyneet saunan ja sähköjen myötä. Kaikki on silti säilynyt riittävän askeettisena, jottei elämä meren ympäröimänä ole muuttunut liian helpoksi. Keskiössä on luonto ympärillä. Se sanelee olosuhteet, joihin meidän tehtävämme on mukautua.

Myös mökkimatkoja on vuosien aikana ollut monenlaisia: Välillä olemme kastuneet tavaroinemme ukkosmyrskyssä likomäriksi ja aloittaneet lomailun tunnelmallisesti kamiinan ääressä kuivatellen. Joskus olemme myöhästyneet päivän ainoasta yhteysaluksesta ja jatkaneet mökkeilyä säilykkeiden turvin ylimääräisen vuorokauden. Välillä matkapäiviä on siirretty myös siksi, että olemme odotelleet kelien muuttuvan armollisemmiksi.

Mitä taas tulee reppureissaamiseen, muisto ensimmäisestä yhteisestä saaristomökkimatkastamme reppujen kera tuntuu nykyään utopistiselta. Nelihenkisen perheen kamakuorma edustaa nimittäin toista äärilaitaa – varsinkin lasten vauvauosina, kun mukaan on tarvittu varusteita vauvan kanssa selviämiseen. Tavaravuoren ja perheen mahduttaminen yhteen soutuveneelliseen muistuttaakin usein tetriksen peluuta.

Roskien minimointia ja syömisten suunnittelua

Monelle ensi kertaa saaristoon tulevalle yksi suurimmista yllättyksistä on, että kaikki minkä tänne tuo, täytyy viedä myös pois. Roska-autot eivät kaarra saaristoon tyhjentelemään mökkiläisten roskiksia, vaan syntyneet jätteet viedään itse mantereelle sinne palattaessa.

Siksi saaristossa tulee mietittyä tarkasti, mitä syödään, ja millä tavoin pakattuja tuotteita mukana tuodaan. Polttokelpoisista roskista pääsee mökillä helposti eroon ja komposti toimii, mutta muovi-, lasi- ja metallijätteet eivät häviä itsestään minnekään.

Kauppalaiva pyörähtää naapurisaaressa kesäaikaan kahdesti viikossa. Senkin puolesta ruokailut vaativat suunnitelmallisuutta – ja yllätysvieraita joudutaan usein velvoittamaan tuomaan jotain mukanaan. Yllätysten varalle mökillä on toki myös säilykkeitä ja kuivamuonaa. Joskus niihin on turvauduttu, kun esimerkiksi kotimatkalle lähtö on syystä tai toisesta viivästynyt päivällä.

Kun tulee tylsää, tietää lomailleensa

Parasta saaristomökissä on se, että siellä ei ole juuri mitään ja samaan aikaan siellä on vaikka mitä. Virikkeet kehitellään itse ja niitä kyllä riittää, jos tykkää touhuta luonnossa. Täällä ei kuitenkaan lähdetä kaupoille, huvipuistoon tai muutenkaan tunneta painetta lähteä tekemään jotain.

Yksi maalaa, toinen meloo, kolmas lähtee retkelle naapurisaareen lintuja bongailemaan. Meidän elämänvaiheessamme touhua kyllä riittää, kiitos lasten. Välillä nikkaroidaan kaarnalaivoja tai taiteillaan käpylehmälauma, sitten jo maalataankin katuliiduilla kalliomaalauksia, kiivetään puuhun ja kirmataan mustikkamättäille.

Lähtemisen vimman iskiessä voi työntää veneen vesille ja soutaa saaren ympäri. Luonto on lähellä ja läsnä, mieli kiinnittyy yksinkertaisiin perusasioihin ja ärsyketulvan puuttuessa mieli todella lepää.

Loma on onnistunut, kun huomaa tylsistyvänsä – sillä kun tulee tylsää, tietää lomailleensa!

Lahja lapsillemme

Erityisen iloinen olen siitä, että lapseni ovat tottuneet ulkosaaristokesiin syntymistään lähtien. Viisivuotias esikoisemme hyppelee jo rantakivillä kuin vanha tekijä ja osaa toimia veneessä varsin itsenäisesti. Tänä kesänä tavoitteena on alkaa harjoitella soutamistakin hänen kanssaan. Kaksivuotias Mante puolestaan tunnistaa poijut ja reimarit ja tietää veneväylän kulkevan punaisen ja vihreän reimarin välistä.

Ulkosaaristossa oleilu opettaa paitsi luonnon kunnioittamista ja sen armoilla elämistä, myös suunnitelmallisuutta, sinnikkyyttä ja ongelmanratkaisutaitoja. Uskon lasteni hyötyvän näistä taidoista tulevaisuudessa, missä ikinä he sitten elävätkään. Ja vaikka Ryhmä Hau pyörii tabletilta nykyään saaristossakin, muut kaupungin ärsykkeet loistavat poissaolollaan. Yhtäkkiä mieli onkin valpas vastaanottamaan uusia virikkeitä.

Lue myös aiemmat saaristojutut:

• Saariston lapset – lapsiperhemökkeilyä ulkosaaristossa
• Ulkosaariston uusi sukupolvi – syntyikö saariston lapsia?
• ”Minä rakastan tätä paikkaa!” – ulkosaaristossa lasten kanssa
• Lasten kanssa metsässä – Miten retkeilijöitä kasvatetaan?

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Vuosia haaveilin joulunvietosta Lapissa, kunnes siihen lopulta tarjoutui tilaisuus. Kokemus oli juuri sellainen kuin olin unelmoinutkin – jopa ylitti odotukseni – ja tänä vuonna saimmekin kokea Lapin joulun jo kolmatta kertaa. Mutta millaista on viettää joulu Lapissa?

Tänä vuonna saimme kokea Lapin joulun jo kolmatta kertaa

Lappi vetää puoleensa

Ylläs on minulle tuttu paikka jo lapsuudesta. Joka vuosi perheemme suuntasimme autolla Äkäslompoloon viikoksi hiihtämään ja laskettelemaan. Rakkaus Lappiin syttyi jo tuolloin. Opiskeluaikoinakin suuntasin pohjoiseen aina, kun rahat vain riittivät. Ikimuistoinen oli myös miehen kanssa tehty vaellusreissu Kilpisjärven seudulle.

Muistan vielä ensimmäisen jouluni Lapissa: ihmeellisen valon, sisäänsä kietovan pimeyden, valkeat hanget ja taivaalla loimuavat revontulet. Tuolloin meillä ei ollut vielä lapsia, joten teimme pitkiä hiihtovaelluksia, luimme läjäpäin kirjoja, kirmasimme hankeen saunan lauteilta, olimme ja ihmettelimme. Tuntui kuin joulusta olisi kuorittu kaikki ylimääräinen ja jäljelle olisi jäänyt kaikkein olennaisin: lepo, yhteinen aika ja hetkessä eläminen.

Hiihtoretket ovat muodostuneet osaksi Lapin jouluperinteitämme

Toisen kerran suuntasimme Ylläkselle joulunviettoon, kun esikoinen oli reilu puolivuotias. Yhden paikoillaanpysyvän ja varsin hyväntuulisen vesselin kanssa reissu oli lähes yhtä rentouttava kuin ensimmäisellä kerralla – varsinkin kun mukana matkassa oli isovanhemmat, jotka auttoivat vauvan hoidossa ja mahdollistivat minulle ja miehelleni yhteiset hiihtoretket.

Erityisen taianomaisen tuosta joulusta teki vauva, jota ehdimme rauhassa ihmetellä ja ihailla koko joulun omassa talvisessa kuplassamme. Mieleen ovat jääneet myös Ylläksen kappelissa järjestetyt Kauneimmat joululaulut, jonne suuntasimme tuore pienokainen mukanamme.

Tämä oli esikoisen (4v) toinen Lapin joulu ja Manten (2v) ensimmäinen

Jo kolmas joulu ylläksellä

Tänä vuonna oli vuorossa kolmas joulumme Ylläksellä. Edelliskerrasta perhe oli kasvanut yhdellä lapsella ja olimme jälleen onnistuneet houkuttelemaan myös isovanhemmat mukaan.

Kiireisen ja raskaan syksyn jälkeen Lapin joulu tuli todella tarpeeseen. Palasin elokuussa töihin, ja miehen työrytmin vuoksi uusi paletti oli ollut juuri niin haastava kuin olin etukäteen pelännytkin – varsinkin kun lapset vielä siirrettiin syksyn aikana sisäilmaongelmien vuoksi eri päiväkoteihin. Siksi tuntui erityisen hyvältä hypätä heti viimeisen työpäivän jälkeen yöjunaan ja vaihtaa maisemaa: Viettää yksinkertaistettua joulua tunnelmallisessa mökissä, valkoisten pakkashankien keskellä saunoen, syöden ja hiihdellen.

Kuin joulusta olisi kuorittu kaikki ylimääräinen – JoulUnviettoa lapissa

Joulun aikaan valoisa hetki on Lapissa lyhyt, mutta sitäkin kauniimpi. Aamuhämärä taipuu sinertäväksi valonkajoksi yhdentoista aikaan, ja vähän sen jälkeen aurinko kurkistaa horisontin takaa maalaten taivaan violetilla ja vaaleanpunaisella. Sen enempää ei aurinkoa näy. Kahdelta alkaa taas hämärtää. Hämärän hetket ovat kuitenkin pitkiä ja viipyileviä, eikä pimeys ole yhtään niin pimeää kuin etelässä, kiitos puut peittävän tykkylumen ja valkeiden nietosten.

Pimeys ja aamuisin paukkuva pakkanen ovatkin hyvä tekosyy hitaille ja raukeille aamuille. Valo puolestaan rytmittää luontevasti päivän pääulkoilua.

Mante yllätti koko perheen sivakoimalla puolen kilometrin lenkin

Joululauluja ja pikkuhiihtäjiä aatonaattona

Aatonaattona käytimme valoisan ajan testailemalla koko perheen voimin suksia ladulla. Esikoinen (4v) sivakoi jo hyvää kyytiä eteenpäin, mutta myös Mante (2v) yllätti puolen kilometrin lenkillään.

Illan pimennyttyä keksimme lähteä edelliskerran tapaan kauneimpiin joululauluihin. Kappeli oli täysi, tunnelma lämmin ja lapset jaksoivat ällistyttävän hienosti koko tunnin kestäneet laulajaiset. Kun pappi lopuksi kehotti meitä ottamaan vastaan Herran siunauksen, esikoinen kääntyi katsomaan minua pahoitellen: ”Sinä et äiti valitettavasti saa sitä. Tämä siunaus on vain herroille.”

Lasten mentyä nukkumaan ehdin vielä jäädyttää mökkipihalle pari jäälyhtyä joulun tunnelmaa luomaan.

Jouluaaton letturetki ja muita perinteitä

Lapin jouluaattoperinteeksi meillä on muodostunut hiihtoretki. Sen toteutimme tälläkin kertaa herkuteltuamme ensin aattoaamuna riisipuurolla ja katseltuamme yhdessä Joulupukin kuumaa linjaa. Retken kohteeksi valikoitui letuistaan ja hämyisestä tunnelmastaan tunnettu Welhon kota. Isovanhemmat päätyivät tällä kertaa kulkeman matkat pikkuväen kera autolla, joten me saimme miehen kanssa sivakoida jouluhiihdon kahdestaan. Letut maistuivat (Welhon kodan poroletut ovat ihania!) ja ennen paluumatkaa oli vielä tovi aikaa mäenlaskulle.

Hiihtolenkin jälkeen vuorossa oli luonnollisesti joulusauna, minkä perään olikin jo mukava alkaa valmistella illan ateriaa. Vanhemmiltani saadut joululaatikot ja anopin tekemät joululeivät olivat kulkeneet Lappiin näppärästi suksiboksissa, mutta mitään muuta meillä ei ollut valmiina.

Kaupasta kipaisimme hakemassa tärkeimmät: kalaa, mätiä, poroa, glögiä ja vihreitä kuulia. Kinkun päätimme jättää suosiolla myöhemmäksi, sillä satunnaisten sähkökatkojen ja aaton kokkauskuormituksen vuoksi uunin toiminnasta ei ollut takeita. Alennuksesta haettu kinkku valmistui lopulta tapanina ja maistui sitäkin paremmalta! Muitakin jouluherkkuja syntyi aina inspiraation iskiessä, ripotellen aaton jälkeen. Mante löysi joulun lempiruokansa: laatikot. Viidennen lanttulaatikkoannoksen jälkeen hän oli suorastaan pöyristynyt, kun valkeni, ettei sitä ollut enää enempää.

Lahjoja olimme toivoneet Korvatunturilta vain vähän, jotta ne olisi helppo kuljettaa paluumatkalla kotiin. Jouluiloa niistä riitti senkin edestä, kun uusia kirjoja ja leluja tutkittiin rauhassa koko loppuloman ajan. Joulupukki oli sen verran kiireinen, että jätti lahjat ovelle, koputti ja jatkoi jo matkaansa. Lapsista tuntui silti turvallisemmalta vilkaista oven taakse aikuisten syleissä. Sen verran pukin piipahdus nosttti jännitystä. Jännitys kuitenkin helpotti, kun esikoisen paketista löytyi tämän vuoden ykköstoive: Muumi-tietokone kirjainten harjoitteluun. Sanoipa esikoinen nähneensä ikkunassa vilauksen myös loittonevasta porovaljakosta.

Sen verran paljon Joulupukin koputus jännitti, että oven taakse oli turvallisempi kurkistaa sylistä käsin

Rennonletkeät joulunpyhät

Loppujoulu sujui samaan, rauhaisaan malliin: Välillä kävimme hiihtämässä vuorovedoin tai ahkion kanssa koko perheen voimin, välillä potkukelkkailimme, katsoimme lastenelokuvia ja ihmettelimme Lapin pimeyttä. Tänä vuonna emme onnistuneet näkemään revontulia, mutta poroja (ja niiden papanoita) kylläkin.

Navettagallerian asukkaita

Mikä Lapin jouluissa viehättää?

Mikä Lapin jouluissa viehättää? Ensinnäkin, on ihanaa viettää joulua lumen ja pakkasen keskellä, kun tietää että lasten kanssa pääsee niin pulkkamäkeen kuin ladullekin. Toiseksi, on virkistävää viettää joulua vailla arkisia velvoitteita tai pikkupuuhia, joita kotona tulee aina tehtyä. Ja kun saa riuhtaistua itsensä heti loman alkajaisiksi irti tutuista ympyröistä, on lomatunnelmaan helpompi siirtyä.

Lisäksi Lappiin matkustaminen pakottaa yksinkertaistamaan omia jouluperinteitä, mikä itse asiassa antaa enemmän tilaa itse joulunvietolle. Jäljelle jää tärkein.

Lue myös:

• Ekaa kertaa suksilla – miten aloittaa hiihtäminen taaperon kanssa
• Lasten kanssa Lapissa – talvilajeja umpihankijuoksusta ahkiohiihtoon
• Kun suhtautuminen tavaraan muuttuu – ajatuksia joululahjoista

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!