kun puoliso valmentaa työkseen

Minulta on monesti toivottu, että kertoisin, millainen on lätkäperheen viikko, eli miten mieheni työ jääkiekkovalmentajana perheemme arkea rytmittää. Kinkkistä hommasta tekee se, ettei työssä ole koskaan kahta samalla tavalla rytmittyvää viikkoa. Kausi koostuu erilaisista vaiheista, viikot eri tavoin ajoittuvista jäistä, peleistä, leireistä ja palavereista. Pudotuspelivaiheessa tulevien päivien aikatauluja tai sijaintia Suomessa ei tiedetä ennen kuin edellinen peli on ratkennut – joskus ei vielä silloinkaan.

Jutun kirjoittaminen kuitenkin kutkutteli. Siksi valitsin tässä jutussa esiteltävän viikon umpimähkään, jo ennen kuin tiesin, mitä oli tulossa.

Ja tällainen viikosta kehkeytyi…

lätkäperheen viikko:

MAANANTAI:

Herään aamulla tajuten, että alkava viikko on Manten vauvavuoden viimeinen. Herttinen sentään! Mies vie esikoisen päiväkotiin ja suuntaa sen jälkeen muutamaksi päiväksi Vierumäelle koulutettavaksi. Me lähdemme Manten kanssa uimaan. Loppupäivänkin vietämme poikkeuksellisesti kaksin, sillä isovanhemmat hakevat esikoisen tarhasta luokseen yökylään. (Mihin joutuisinkaan ilman heitä!)

Koti on yhden lapsen vajauksella kummallisen hiljainen ja olemme Manten kanssa molemmat vähän eksyksissä. Ajattelen kuitenkin hyödyntää tilaisuuden ja vien vauvan studioon kokeilemaan musiikintekoa (Mante ei lämpene idealle), sen jälkeen menemme pitkälle iltakävelylle metsään (Mante ei lämpene tällekään).

TIISTAI:

Aamu tuntuu oudon rauhalliselta, kun normaali tarhaanlähtöhäslinki puuttuu kokonaan. Koiranlenkityksen ja aamutoimien jälkeen suuntaamme Manten kanssa vauvatreffeille ja sieltä kotiuduttuamme olemmekin pian jo hakemassa esikoista päiväkodista. Jotenkin kummasti päädymme kotimatkalla Jätskiauton reitin varrelle, minkä seurauksena meillä on kotiinviemisinä valtava säkillinen jäätelöä.

Ilta seuraa tuttua kaavaa: ulkoilua, päivällinen, ulkoilua, iltapala – vähän kovennetuilla kierroksilla tosin. Se tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus aina yökyläilyjen jälkeen. Kun lopulta saan iltasatujen ja laulujen saattelemana esikoisen testaamaan, miltä tyyny kuulostaa korvaa vasten, kaveri sammahtaa saman tien niille sijoilleen.

KESKIVIIKKO:

Mante herää katkonaisen yön jälkeen puoli seitsemältä, esikoinen puoli tuntia myöhemmin. Vaikka aikaa on teoriassa ruhtinaallisesti, esikoisella on ei-päivä, ja lopulta olemme päiväkodilla vasta seitsemän minuuttia ennen aamiaisen päättymistä.

Aamupäivän olemme Manten kanssa erityisen puuhakkaita: tuunailemme kotia, läpikäymme pienet vaatteet ja ulkovaatevalikoiman, valmistelemme tulevia juhlia ja vaihdamme pattereita leluihin. (Jösses sitä pattereiden määrää!) Iltapäivällä mies palaa reissusta, haemme esikoisen päiväkodista ja lähdemme koko perheen voimin ulkoiluretkelle Seurasaareen juhlistamaan yhteistä vapaailtaa.

TORSTAI:

Torstaina edessä on tylsä peruspäivä – niitäkin tarvitaan välillä. Mies vie aamulla esikoisen päiväkotiin. Me jäämme Manten kanssa kotiin pyykkäämään, kokkaamaan, leikkimään ja lukemaan.

Iltapäivällä haemme esikoisen. Sitten seuraa tuttu rimpsurampsu ulkoilua, syömistä riehumista, Pikku Kakkosta, lisää ulkoilua ja riehumista. Mies palaa töistä iltasadun alussa ja hyppää puikkoihin, että saa pienen iltahetken lasten kanssa. Sillä välin minä saan Manten synttärilahjat paketoitua.

PERJANTAI:

Mies käy viemässä esikoisen tarhaan ja palaa kotiin yläkertaan etätöihin. Samaan aikaan alakerran vauvojen määrä tuplaantuu, kun lapsuudenystävä tulee kylään tuoreimman juniorinsa kanssa. Tilaamme noutoruokaa.

Samaan aikaan kun lähden hakemaan esikoista päiväkodista, mies suuntaa hallille työpäivää jatkamaan. Käyn lasten kanssa kaupassa ja tajuan kassalla ruokakuormamme olevan melkoinen kävellen kotiin kannettavaksi. Parin kilometrin kotimatka nostaa hien pintaan. Päivällisen jälkeen lähdemme vielä metsään syömään puolukoita, koirakin saa samalla iltalenkin. Mies palaa kotiin iltapesujen alkaessa.

LAUANTAI:

Lauantaiaamuissa on luksusta, sillä ennen miehen töihinlähtöä ehdin käydä tennistreeneissä. Tänään miehen peli alkaa vielä normaalia myöhemmin, joten päätämme repäistä: Lähdemme käymään koko perheen voimin Matin syysmarkkinoilla ja heitämme miehen sen jälkeen töihin. Markkinahumu tekee iloiseksi – se on tervetullut tuulahdus menneestä maailmasta! Ihmettelemme paloautoja, alpakoita ja poneja, herkuttelemme muurinpohjaletuilla ja ostamme saaristolaisleivän. Kun auton takapenkiltä alkaa kuulua kuorsaus, kaivamme miehen kanssa termarin esiin ja juomme rauhan treffikahvit parkkipaikalla.

Ilta on riehakas ja keppostentäyteinen. Esikoinen kehittelee kujeita liukuhihnalta, Mante seuraa isoveljen esimerkkiä, ja minä yritän selviytyä parhaani mukaan. Kun lapset lopulta puoli kymmenen jälkeen nukahtavat, olen sooloillasta aivan kuitti.

SUNNUNTAI:

Juhlapäivä valkenee aurinkoisena, valonsäteet työntyvät sälekaihdinten väleistä makuuhuoneeseen. Manten yö on ollut levoton. Olen nukkunut pari kokonaista tuntia. Koko perhe on silti hyvällä tuulella. Tänään juhlimme 1-vuotiasta vauvaamme isovanhempien ja kummien voimin. Miehelläkin on vapaapäivä. Mante ottaa onnittelulaulun vastaan polleana ja hymyillen. On vaikea kuvitella, että vielä jokunen kuukausi sitten ”Paljon onnea vaan” oli vauvastamme pelottavinta maailmassa ja sai hänet aina itkemään.

Vaikka juhlavalmisteluissa on yritetty mennä helpoimman kautta, on aamupäivä yhtä härdelliä. Kaikenlaista sattuu ja tapahtuu, esikoinen käy ylikierroksilla. Lopulta kakku ja Mantelle tehty hedelmäriikinkukko ovat pöydässä, ja isäntäväellä on vaatetta yllään – vieraatkin ovat odottaneet alakerrassa vasta vartin. Tuntuu uskomattomalta, että meillä on juhlat: niin paljon tärkeitä ihmisiä ympärillä samaan aikaan! Edellisen kerran olemme päässeet juhlimaan kunnolla esikoisen 1-vuotissynttäreitä. Manten ristiäisetkin järjestimme minikokoonpanolla.

Kun vieraat ovat lähteneet, esikoinen tuumaa, että juhlat olisivat kyllä saaneet jatkua pidempäänkin. Päivänsankari vaikuttaa tyytyväiseltä saamaansa huomioon ja humuun ympärillään. Ennen iltatoimia käymme vielä yhdessä lenkittämässä koiran. Sen jälkeen menee vielä pari tuntia ennen kuin lapset rauhoittuvat ja nukahtavat. On ollut jännittävä päivä! Omakin mieli käy ylikierroksilla vielä nukkumaanmennessä. Viikko on imenyt mehut, keho makaa paikallaan kaikkensa antaneena, mutta silti illan viimeinen ajatus ennen nukahtamista on, miten paljon rakastankaan unessa tuhisevia tillintalluraisia ympärilläni.

Lue myös:

Ei vuorotyö vaan elämäntapa – kun puoliso valmentaa työkseen

Jotain tekemistä piti keksiä. Samanlaisina toistuvia päiviä oli ollut jo liian monta peräkkäin, ja yleensä aina silloin kotona alkoi sattua ja tapahtua. Mutta mistä ihmeestä ajatus pullanleivonnasta syntyi – sitä en muista. (Minulla oli varmaan nälkä.) Edellisestä pullantekokerrastakin oli melkein 10 vuotta. Ja miten leipoa pullaa villikoiden kera?

Nyt jaan teille salaisen reseptin, jonka avulla pullanleivonnasta tulee taidetta vilkkaampienkin lasten kera. (Pssst. Jutun pohjana käytetty resepti löytyy Kinuskikissan sivuilta ja on hänen luomuksensa!)

ÄIJÄ-ÄIDIN VOISILMÄPULLAT

tekoaika: noin 3,5h (HUOM. päiväkohtaista heittelyä)
16 kpl (muista poislukea laskuista raakana syöty taikina sekä salaa nuollut pullat)
ainekset: reseptin raaka-aineet sekä paljon aikaa, kärsivällisyyttä, hyvää tuuria ja nopeita refleksejä

Sulata voi. Juokse pelastamaan vauva alas olohuoneen pöydältä. Anna lasten painaa mikron start-nappulaa ja vakuuta, että seuraavassa vaiheessa he saavat tehdä enemmän. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murenna joukkoon hiiva. Toista sama uudelleen, kun lapsi toteaa maitopartaansa lipoen: ”Äiti, maito maistuu oudolta!”

Sekoita maitoon sokeri, kardemumma, suola ja muna. Tämä on lapsista kiva vaihe, joskin osallistamisen lopputuloksena taikinaan saattaa livahtaa triplamäärä kardemummaa ja muutama pikkuauto.

Lisää jauhot desilitra kerrallaan. Jauhoja on hyvä varata hommaan vähän reilummin, sillä lasten mittaillessa niistä osa päätyy todennäköisesti hiuksiin, vaatteille, lattialle, lampunvarjostimeen – ehkä vähän suuhunkin.

Kun jauhoja on jäljellä noin kolmannes, sekoita joukkoon voisula ja valmistaudu urakan kriittisimpään vaiheeseen: taikinan alustamiseen käsin. Onneksi kulho kädessä ja käsi taikinassa pystyy juoksemaan pikkuväen perässä ja nostamaan seisomista harjoittelevan vauvan alas nojatuolin käsinojalta. Alustamisvaiheen voikin ottaa jumpan kannalta. Alusta taikinaa, kunnes se on kimmoisaa ja irtoaa kulhon reunoista ja kädestä.

Peitä taikinakulho liinalla ja kohota lämpimässä paikassa noin 45 minuuttia, kunnes taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi. Taikinan kohotessa ehtii näppärästi ruokkia lapset, vastata 2350 kertaa kysymykseen: ”joko pullat on valmiita” ja käydä yhdessä ulkona purkamassa ylimääräistä energiaa. Ei haittaa, jos taikina kohoaa vähän ylimääräistä – vaikka tupla-ajan.

Laita Pikku Kakkonen pyörimään ja valmistele täyte voista ja sokerista. Tai jos unohdat, niin sitten lopputuloksena syntyy täytteettömiä reikäpullia. Hyviä nekin ovat! Nosta valmis täyte jääkaappiin jähmettymään.

Leivo taikinasta lasten kanssa pitkä tanko. Tai juna, jos esikoinen saa päättää. Jaa se 16 yhtä suureen palaan. (Varoitus: Pullatanko houkuttelee pikkuleipureita nuolaisemaan. Myös taikinapallojen kato on tässä vaiheessa suurimmillaan.)

Pyöritelkää palat pulliksi riemunkiljahdusten saattelemana. Jos meno yltyy liian riehakkaaksi, kumoa askillinen rusinoita pöydälle ja kehota lapsia taiteilemaan rusinapullia. Siirrä pullat rusinaharhautuksen aikana pellille leivinpaperin päälle. Peitä pullat liinalla ja anna kohota vielä 20-30 minuuttia. Tai tunnin. Tai kaksi. Tässä välissä ehtii näppärästi taas ulos juoksemaan. Samalla joutuu tosin vastaamaan 1745 kertaa kysymykseen: ”Koska syödään pullaa?”

Valmistele lapsille runsas iltapala voittaaksesi aikaa pullien viimeistelyyn. Voitele kohonneet pullat munalla. Käy laskemassa ruokapöydälle kiivennyt vauva lattialle. Tee jokaisen pullan keskelle sormella kolo pohjaan saakka ja kurkista jääkaappiin selvittääksesi, muistitko täytteen. Jos muistit, jaa täyte koloihin. Jos lapset ylettävät leivontapöydälle, pullien pintaan on saattanut ilmestyä useampiakin kuoppia. Täytä ne kaikki.

Paista voisilmäpullia (tai reikäpullia) 200 asteessa noin 12 minuuttia. Vastaa samalla 850 kertaa kysymykseen: ”Missä ne mun pullat on?”

Nauttikaa rakkaudella ja tsempillä leivotuista herkuista! Mitä tuumaakaan esikoinen luomuksistamme?

”Äiti, tää on raakaa.”