– ”Mitä syödään? Minä haluan maksalaatikkoa! En syö muuta kuin maksalaatikkoa!” esikoinen ilmoitti marssiessaan keittiöön.
– ”Tänään syödäänkin… ööö… hymynaamoja!” ilmoitin enempiä miettimättä. Oli tullut aika kehittää vastaisku nirsoilulle. En vain vielä tiennyt, miten.
– ”Hymynaamoja? Mitä ne on?”
– ”Ne on… ööö…”, mietin kuumeisesti. ”Kohta näette!”

Molemmat lapsemme ovat aina olleet hyviä syömään, mutta Mante on tarkkaan valikoinut, mikä hänelle kelpaa. Esimerkiksi vihanneksista maistuvat vain tomaatti ja herne. Kaikkiruokainen esikoisemme on puolestaan viime aikoina ryhtynyt ruokatyranniksi ja haluaisi sanella viikon ruokalistat yksinvaltiaan tavoin: ”Pelkkää maksalaatikkoa!”

Kun lopulta vääntämiseen kyllästyneenä ilmoitin tarjoilevani päivälliseksi hymynaamoja, oli keksittävä jotain. Ajatus nimittäin lipsahti suustani ennen kuin olin ehtinyt miettiä, mitä sillä tarkoitan – vaan kuinka ollakaan, lopputuloksena syntyi naiivi mutta toimiva kikka.

Tänään syödäänkin hymynaamoja!” ilmoitin. Oli tullut aika kehittää vastaisku nirsoilulle.

Sommittelin lautasille erilaisia hymynaamoja kaikesta, mitä kaapista sattui löytymään. Tarjolle päätyi muun muassa kananmunaa, lihapullia, mozzarellaa ja erilaisia kasviksia. Veljekset saivat vuoron perään valita tarjollaolevista hymynaamoista haluamansa. Valitseminen vaikutti olevan lapsista hauskaa ja kertaakaan minulta ei kysytty: ”Mitä tää on?” Siinä sivussa Mante tuli popsineeksi kasakaupalla paprikaa ja kurkkua, eikä esikoinen muistanut enää maksalaatikkoa kaivata.

Mitä tästä opimme? Kun ruoka hymyilee, nirsokin saattaa unohtaa ennakkoluulonsa!

Lue myös:

• Paluu ladulle – vinkkejä hiihtämiseen lasten kanssa
• Valvomisen vuosi – mitä tapahtuu, kun ei nuku kunnolla yli vuoteen
• Uhmaikäisen elämänpilaamislista
• Tärinää ja tunnemöykkyjä – kun esikoinen kiinnostui tunteista

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista!

Jotain tekemistä piti keksiä. Samanlaisina toistuvia päiviä oli ollut jo liian monta peräkkäin, ja yleensä aina silloin kotona alkoi sattua ja tapahtua. Mutta mistä ihmeestä ajatus pullanleivonnasta syntyi – sitä en muista. (Minulla oli varmaan nälkä.) Edellisestä pullantekokerrastakin oli melkein 10 vuotta. Ja miten leipoa pullaa villikoiden kera?

Nyt jaan teille salaisen reseptin, jonka avulla pullanleivonnasta tulee taidetta vilkkaampienkin lasten kera. (Pssst. Jutun pohjana käytetty resepti löytyy Kinuskikissan sivuilta ja on hänen luomuksensa!)

ÄIJÄ-ÄIDIN VOISILMÄPULLAT

tekoaika: noin 3,5h (HUOM. päiväkohtaista heittelyä)
16 kpl (muista poislukea laskuista raakana syöty taikina sekä salaa nuollut pullat)
ainekset: reseptin raaka-aineet sekä paljon aikaa, kärsivällisyyttä, hyvää tuuria ja nopeita refleksejä

Sulata voi. Juokse pelastamaan vauva alas olohuoneen pöydältä. Anna lasten painaa mikron start-nappulaa ja vakuuta, että seuraavassa vaiheessa he saavat tehdä enemmän. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murenna joukkoon hiiva. Toista sama uudelleen, kun lapsi toteaa maitopartaansa lipoen: ”Äiti, maito maistuu oudolta!”

Sekoita maitoon sokeri, kardemumma, suola ja muna. Tämä on lapsista kiva vaihe, joskin osallistamisen lopputuloksena taikinaan saattaa livahtaa triplamäärä kardemummaa ja muutama pikkuauto.

Lisää jauhot desilitra kerrallaan. Jauhoja on hyvä varata hommaan vähän reilummin, sillä lasten mittaillessa niistä osa päätyy todennäköisesti hiuksiin, vaatteille, lattialle, lampunvarjostimeen – ehkä vähän suuhunkin.

Kun jauhoja on jäljellä noin kolmannes, sekoita joukkoon voisula ja valmistaudu urakan kriittisimpään vaiheeseen: taikinan alustamiseen käsin. Onneksi kulho kädessä ja käsi taikinassa pystyy juoksemaan pikkuväen perässä ja nostamaan seisomista harjoittelevan vauvan alas nojatuolin käsinojalta. Alustamisvaiheen voikin ottaa jumpan kannalta. Alusta taikinaa, kunnes se on kimmoisaa ja irtoaa kulhon reunoista ja kädestä.

Peitä taikinakulho liinalla ja kohota lämpimässä paikassa noin 45 minuuttia, kunnes taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi. Taikinan kohotessa ehtii näppärästi ruokkia lapset, vastata 2350 kertaa kysymykseen: ”joko pullat on valmiita” ja käydä yhdessä ulkona purkamassa ylimääräistä energiaa. Ei haittaa, jos taikina kohoaa vähän ylimääräistä – vaikka tupla-ajan.

Laita Pikku Kakkonen pyörimään ja valmistele täyte voista ja sokerista. Tai jos unohdat, niin sitten lopputuloksena syntyy täytteettömiä reikäpullia. Hyviä nekin ovat! Nosta valmis täyte jääkaappiin jähmettymään.

Leivo taikinasta lasten kanssa pitkä tanko. Tai juna, jos esikoinen saa päättää. Jaa se 16 yhtä suureen palaan. (Varoitus: Pullatanko houkuttelee pikkuleipureita nuolaisemaan. Myös taikinapallojen kato on tässä vaiheessa suurimmillaan.)

Pyöritelkää palat pulliksi riemunkiljahdusten saattelemana. Jos meno yltyy liian riehakkaaksi, kumoa askillinen rusinoita pöydälle ja kehota lapsia taiteilemaan rusinapullia. Siirrä pullat rusinaharhautuksen aikana pellille leivinpaperin päälle. Peitä pullat liinalla ja anna kohota vielä 20-30 minuuttia. Tai tunnin. Tai kaksi. Tässä välissä ehtii näppärästi taas ulos juoksemaan. Samalla joutuu tosin vastaamaan 1745 kertaa kysymykseen: ”Koska syödään pullaa?”

Valmistele lapsille runsas iltapala voittaaksesi aikaa pullien viimeistelyyn. Voitele kohonneet pullat munalla. Käy laskemassa ruokapöydälle kiivennyt vauva lattialle. Tee jokaisen pullan keskelle sormella kolo pohjaan saakka ja kurkista jääkaappiin selvittääksesi, muistitko täytteen. Jos muistit, jaa täyte koloihin. Jos lapset ylettävät leivontapöydälle, pullien pintaan on saattanut ilmestyä useampiakin kuoppia. Täytä ne kaikki.

Paista voisilmäpullia (tai reikäpullia) 200 asteessa noin 12 minuuttia. Vastaa samalla 850 kertaa kysymykseen: ”Missä ne mun pullat on?”

Nauttikaa rakkaudella ja tsempillä leivotuista herkuista! Mitä tuumaakaan esikoinen luomuksistamme?

”Äiti, tää on raakaa.”