Tiesitkö, että nyt on menossa Lukuviikko?
Sen tavoitteena on nostaa esiin ajankohtaisia kysymyksiä lukemiseen ja lukutaitoon liittyen.

Oma rakkauteni lukemiseen syttyi, kun viisivuotiaana tajusin ymmärtäväni, mitä kirjaimet halusivat minulle kertoa. Ja kun esikoiseni lähes 30 vuotta myöhemmin näki päivänvalon, päätin antaa tuleville lapsilleni kaksi lahjaa, joista heille saattaisi olla elämässään myöhemmin hyötyä: Ruokin huomaamattomasti sävelkorvan ja rytmitajun kehittymistä ja luen niin paljon kuin suinkin jaksan. Lasten päätettäväksi jää, mitä he taidonaluillaan elämässään tekevät – vai tekevätkö mitään.

lukeminen luo mahdollisuuksia

Lukeminen ruokkii mielikuvitusta, kartuttaa sanavarastoa ja auttaa ymmärtämään tekstien taakse kätkeytyviä merkityksiä. Taitavalla sanankäyttäjällä on halussaan kyky viihdyttää, vaikuttaa ja tarvittaessa myös puolustaa itseään. Työni puolesta uskon asiasta jotain tietäväni. Vallitsevissa olosuhteissa kirjat ovat myös mainio pakotie, pikalippu lomalle toiseen todellisuuten, kauas arjesta, kauas koronasta.

Kirjoista pitävä esikoisemme on tällä hetkellä oikea sanaimuri. Hän painaa mieleen kaiken kuulemansa, jalostaakseen ja uudelleenkäyttääkseen sitä. Sanavalmiina kaverina hän onkin jo melkoinen sutkauttelija. (Esikoisen sutkautuksia löydät Äijä-äidin Instagram-tililtä.) Kirjoista olemme löytäneet hänen kanssaan helpotusta myös muun muassa päiväkodin aloittamiseen, isoveljeksi tulemiseen, tunteiden tunnistamiseen, potalla käymiseen ja nukkumaanmenon haasteisiin. Mante-vauvakin alkaa tunnistaa tekstejä. Tuttu teksti alkaa naurattaa.

Lukuviikon kunniaksi ajattelin jakaa teille perheemme viimeaikaisia lempikirjoja. Ikäjaottelu on vain näennäinen – kirjoilla kun ei ole yläikärajoja.

VAUVOILLE:

Molemmat lapsemme ovat rakastaneet vauva-aikana loruja. Lempikirjat onkin luettu läpi niin moneen kertaan, että osaamme ne mieheni kanssa jo ulkomuistista. Vauva-ajan lempikirjojamme yhdistää myös se, että niiden kuvitus vetoaa pikkuväkeen. Kuvia jaksetaan katsella läpi yhä uudestaan ja parhaimmillaan ne rakentavat omaa satuseikkailuaan tekstin rinnalle.

Oppi&ilo: Lystileikit vauvan kanssa
Tämän kirjan saimme esikoisen äitiyspakkauksesta. Sen sisältämien runoleikkien avulla pääsi hyvin jyvälle siitä, minkälaisia juttuja pienen vauvan kanssa voi ja kannattaa leikkiä. Kirja menee jo täysin ulkomuistista ja runot alkavat olla tuttuja Mante-vauvallekin.

Lukukeskus: Lorulahja
Suomen kulttuurirahasto lahjoittaa kaikille 2019-2021 syntyneille Lukulahja lapselle -kirjakassin, ja tuosta Mante-vauvankin saamasta kassista löytyi tämä ihanuus! Lorulahjaan on koottu runoja Hannele Huovilta, Johanna Venholta ja Jukka Itkoselta. Kirjan upean värikäs kuvitus ruokkii tutkimaan niin vuodenaikoja kuin tunteiden kirjoa.

Sirpa Sironen-Hänninen & Leea Mattila: Hellästi hellien
Tätä tuoretta tuttavuutta vielä opettelemme, mutta se viehättää sekä kielensä leikillisyydellä että oivalluksellaan tarjota runoja avuksi arkisiin tilanteisiin. Kunhan lorut oppii muistamaan, on niistä varmasti vielä paljon iloa kylpyjen, vaipanvaihtojen ja riehumishetkien melskeessä.

Kirsi Kunnas: Tiitiäisen runolelu
Kirsi Kunnas on lastenrunouden mestari, mutta tämä maistelunkestävä ja Christel Rönnsin hilpeänhauskalla kuvituksella varustettu opus on häneltä erityisen herkullinen kokonaisuus. Myös pahvikirjasarjan toinen osa, Tiitiäisen runokirja, löytyy hyllystämme, lähes puhkiluettuna.

Leslie Patricelli: Paukku
Patricellin sympaattinen vauvahahmo on hurmannut perheemme ilmeikkyydellään, ja sarjasta onkin tullut hankittua useampi osa. Paukku on niistä kuitenkin kaikkein hauskin ja sen innoittamana esikoinenkin on keksinyt, että he ovat Mante-vauvan kanssa paukuttelijaveljekset. Patricellillä on taito valita kirjojensa sivuille osuvia ja tunnistettavia tuokiokuvia taaperoarjesta. Kirjasarjan avulla esikoisemme esimerkiksi oppi, ettei toisia ihmisiä saa purra. Eikä kissanpentuja.

Pieni maailma: Silitä eläimiä
Tämä kirja on aidosti Mante-vauvan valinta. Esikoinen ei ollut koskaan kinnostunut erilaisten pintojen tunnustelusta, mutta Mantesta se on kova juttu. Itse pidän siitä, että monista muista tunnustelukirjoista poiketen, tässä on useampia sivuja ja mukavasti myös luettavaa.

TAAPEROILLE:

Taaperoajan suosikkikirjojamme yhdistävät luukut, ääninapit, rakastettavat hahmot ja esikoisen mielenkiinnon kohteet. Kiitos tämän lukemiston, esikoisemme osaa edelleenkin selittää, miten viemäriverkosto toimii ja mistä vauvat tulevat. Monet kirjoista myös ovat esikoisen lukemistossa edelleen, etenkin silloin kun hän innostuu lueskelemaan itsekseen.

Julia Donaldson & Axel Scheffler: Kuka asuu täällä?
Isojen, kestävien luukkujensa ansiosta tämän kirjan voi ojentaa vauvallekin. Tutustuimme Mörkyliin esikoisen ollessa puolivuotiaana ensimmäisillä Kirjamessuillaan. Annoin hänen valita kantorepusta käsin itselleen yhden kirjan, joka veti puoleensa. Valinta osui Mörkyliin, ja kirjasta tulikin pitkäkestoinen suosikki. Myöhemmin Mörkyli-kirjojen avulla on harjoiteltu myös muun muassa numeroita ja värejä.

Oppi&ilo: Tutki kakkaa
Tämä kirja on ollut esikoisen lempikirja kaikkein pisimpään. Tarinassa tutkitaan kakan matkaa luukkujen ja kysymysten avulla, potan pohjalta aina lietettä levittävän traktorin kyytiin asti. Täytyy myöntää, että jotain olen oppinut tästä kirjasta itsekin!

Eric Hill: Missä Puppe piileksii
Taaperoklassikko-Puppe toimi meidän lapsuudessamme ja toimii yhä. EIkä yhtään haittaa, vaikka esikoinen muistaa jo ulkoa, kuka minkäkin luukun takana piileksii.

Kids.fi: Lasten unikirja. Unimusiikkia
Esikoinen sai tämän musiikkia soittavan unikirjan lahjaksi ensimmäisenä joulunaan ja pitkään se oli meillä olennainen osa nukahtamisrituaaleja. Myöhemmin kirjasarjasta hankittiin myös muita teoksia, ja tämän kokoelman ansiosta lapsemme tunnistavat klassisen musiikin perusteokset paremmin kuin me aikuiset. Pöllökirja on näistä kuitenkin kuvitukseltaan ylivoimainen. Sivuille kätkeytyviä leppäkerttuja laskemalla esikoinen oppi numerotkin yhdestä kymmeneen.

Lasten keskus: Mistä vauvat tulevat?
Tätä kirjaa aloimme lukea, kun saimme tietää Mante-vauvan saaneen alkunsa. Luukkujen ja kysymysten kautta jo kaksivuotias sai ymmärrettäviä ja suoria vastauksia kukista ja mehiläisistä. Äidin mahan kasvaessa esikoisemme osasi jo itse kaivaa tämän kirjan esiin ja kertoa meille, mitä on tapahtumassa. Kirja on lähtenyt meiltä lahjaksi myös monelle lähipiirin tulevalle isosiskolle ja -veljelle.

Mauri Kunnas: Muisk! Äänekkäät tunteet
Mauri Kunnaksen äänellisten katselukirjojen sarja meille on hankittu lähes kokonaan. Vaikkei kirjoissa ole tekstiä, Kunnaksen kuvat ruokkivat pikkulukijan mielikuvitusta ja houkuttelevat yhteiseen tarinankerrontaan. Tämän osan avulla olemme harjoitelleet tunteita. Nämäkin kirjat kestävät myös vauvan käsittelyä!

Kids.fi: Lasten traktorikirja
Tämä kirja yhdistää luukut, äänet, ajoneuvot ja eläimet. Siinä on jo aika kova kauttaus taaperolle kuin taaperolle. Tarinassa harjoitellaan muun muassa arvailua, laskemista ja toisten huomioon ottamista. Traktorin ratissa kun pitää varoa, ettei aja vahingossa pienten ankanpoikasten päälle.

LAPSILLE:

Täytettyään kaksi esikoinen alkoi kiinnostua pidemmistä tarinoista. Kuluneen vuoden lempikirjoista moni on auttanut sopeutumaan muutoksiin. Tarinoiden avulla on opeteltu myös ymmärtämään tunteita ja ihmisten erilaisuutta. Viimeisin villitys on ollut Mauri Kunnas autokuvineen.

Josefine Sundström ja Mervi Lindman: Tam-Tam menee päiväkotiin
Tämä kirja oli korvaamaton, kun esikoisen päiväkodinaloitus lähestyi! Luimme tarinaa vaihtaen päähenkilön nimen esikoisen nimeksi ja tutkimme yhdessä, mitä tarhassa tultaisiin tekemään. Hurmaavan kuvituksen huipennuksena tarinan päiväkotikin sattui olemaan lähes identtinen oman päiväkotimme kanssa.

Tove Jansson: Kuinkas sitten kävikään?
Runomuotoiset tarinat eivät ole menettäneet viehätystään vauva-ajan jälkeenkään. Ja tämä teos on klassikko. Kuvituksiin leikatut aukot rakentavat jo nähdyille kuville uusia merkityksiä ja kurkistelevat tulevaan. Janssonin riimitelty teksti tempaa mukaansa ja naurattaa nasevuudellaan. Tätä kirjaa ei vain voi olla rakastamatta!

Sanna Mander: Avain hukassa
Myös vuoden 2017 lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian voittanut Avain hukassa luottaa runomuodon voimaan. Kirjassa etsitään avainta ja kurkistellaan erilaisiin koteihin. Samalla sivutaan lämminhenkisesti niin sateenkaariperheitä kuin masennusta ja murroikääkin. Kuviakin katselisi tuntikausia. Niin paljon niihin on piilotettu kaikenlaista hauskaa.

Paras kirjani: X on kohta isoveli
Paras kirjani on konsepti, joka tarjoaa räätälöityjä kirjoja lasten omilla nimillä. Kun Mante-vauvan syntymä läheni, päätimme kokeilla teemaan sopivaa sarjan kirjaa – ja se osoittautuikin hyväksi kokeiluksi. Kiitos tarinan, esikoinen ei säikähtänyt herätessään isovanhempien vierestä meidän lähdettyämme yöllä sairaalaan. Tai hämmentynyt koliikkia potevan vauvan jatkuvaa itkua. Sen sijaan hän osaa jo odottaa tarinan lopun lupauksen täyttymistä: ”Kohta on kesä ja me Mante syödään jäätelöä yhdessä!”

Lukukeskus: Satulahja
Satulahja on toinen Suomen kulttuurirahaston lahjoittaman kirjakassin teoksista. Sen esikoinen omi hyvin nopeasti itselleen. Vaikka kaikki kokoelman tarinat eivät häntä kiinnostakaan, pari niistä on sitäkin rakkaampia: suihkuunmenoa uhmaava Emmu ja Ti-ti-tyy nimeä kantava erilainen karhunpentu.

Mauri Kunnas: Tassulan tarinoita. Seitsemän tätiä ja aarre
Kunnaksen asuinseutu on meillekin kovin tuttu paikka, ja Tassulan tarinoiden erikoisuus on se, että ne sijoittuvat tuolle seudulle – tai ainakin kovin samankaltaisiin maisemiin. Se on esikoisestakin jännittävää, sillä myös hän tunnistaa osan kuvituksessa esiintyvistä paikoista. Tarinakin on juuri sopivan jännittävä alle kolmevuotiaalle ja ruokkii pikkulukijan kielitajua monipuolisella sanastolla ja aikasiirtymillä.

Mauri Kunnas: Hurjan hauska autokirja
Tämä kirja on autodiggarin unelma! Kansien väliin on koottu viisi tuttua satua automaailmaan siirrettyinä ja Kunnaksen villiintyneen kädenjäljen kuvittamina. Nykypäivän menoon sopien satuihin kätkeytyy kuitenkin myös ilmastoystävällinen ajatus, jonka esikoisemme on rivien välistä jo omaksunut itselleen. Hän muun muassa ihmettelee, miksei meillä ole vielä aurinkovoimalla kulkevaa autoa tai edes sähköbussia. Osa saduista on kolmevuotiaalle vielä liian jännittäviä, mutta niistäkin on kiva katsella kuvat ja kehitellä kuvien pohjalta yhdessä omia tarinoita.

Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatu ja Patu päiväkodissa
Tatu ja Patu eivät esittelyjä kaipaa. Kaksikon kohellus ja kirjojen kuvitus naurattavat aikuista siinä missä lapsiakin, molemmille kun on sisäänrakennettu omat vitsit tarinaan. Esikoinen on vasta vähitellen lämpenemässä tämäntyyppisille kirjoille, mutta aiheensa puolesta tähän Tatu ja Patu -kirjaan on ollut helpoin tarttua ensimmäisenä. Kovasti odotan, että näitä saadaan repertuaariin enemmänkin!

NUORILLE JA AIKUISILLE:

Työurani alussa tein seitsemän vuotta töitä lukion äidinkielen opettajana. Tuosta ajasta jäi tavaksi koettaa pysyä kartalla nuortenkirjallisuudesta ja luenkin sitä mielelläni. Lapsille ja nuorille kirjoitetaan upeita kirjoja siinä missä aikuisillekin.

Anja Portin: Radio Popov
Tämänvuotinen lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-voittaja tuo mieleen Astrid Lingrenin sadut. Se on samaan aikaan viaton ja lempeä, muttei pelkää käsitellä elämän varjopuolia ja nyrjähdyksiä. Tarinan keskiössä ovat lapset, jotka huokailevat kodeissaan unohdettuina, vanhempien kamppaillessa masennuksen, työkiireiden tai alkoholismin kaltaisten ongelmien ristitulessa. Unohdettujen lasten pelastukseksi muodostuu kuitenkin salainen radiolähetys, jonka tavoitteena on valaa uskoa niihin, jotka sitä eniten tarvitsevat. Voisin kuvitella lukevani tätä yhdessä alakouluikäisen lapsen kanssa. Tarina antaa hyviä kimmokkeita vaikeiden asioiden turvalliseen käsittelemiseen.

Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli
Aikatasoilla leikittelevä tarina pyrkii löytämään totuuksia menneisyydestä, tulevaisuudesta ja nykyhetkestä. Teoksen imu on niin hurja, että kirjaa on vaikea laskea käsistään. Ei ihme, että se voitti vuoden 2019 lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian.

Raisa Cacciatore: Kiukkukirja
Uhmaikäisen vanhempana välillä usko loppuu ja sormi menee suuhun. Cacciatore tarjoaa selityksiä, joiden avulla uhmarin mielenliikkeitä on helpompi ymmärtää.

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa
Kun sota on ohi ja Saksa muuttuu veljestä viholliseksi, saksalaisille työskennelleet naiset eivät ole enää tervetulleita minnekään. Helpostiluettava ja mukaansatempaava matkatarina tuo kotiin joukon naisia, joista yksikään ei ole enää sama kuin ennen.

Anni Kytömäki: Margarita
Kytömäen esikoisteos Kultarinta on lempikirjani ja hyvä on Margaritakin. Se on aikaamme istuva tarina polionajan Suomesta, jossa pelättiin tautia ja tartuntaa, mutta kamppailtiin samalla myös henkilökohtaisten ongelmien parissa. En usko, että kukaan etukäteen keksii, miten tämän tarinan juonenlangat lopulta nivoutuvat toisiinsa – sen verran mestarillisesti Margarita käänteitä tarjoilee.

Suzanne Collins: Nälkäpeli. Balladi laululinnuista ja käärmeistä
Sanottiin Nälkäpeli-kirjoista mitä tahansa, ne ovat onnistuneet viime vuosina innoittamaan nuoria lukemaan enemmän kuin mikään muu. Alkuperäisen trilogian kielellinen ulosanti sai välillä puremaan huulta, mutta tarina on sitäkin mukaansatempaavampi. Teossarjan tuorein tulokas on kielellisesti hiotumpi ja tarjoilee kertakaikkisen herkullisen asetelman kysyessään, miksi hyvä ihminen muuttuu pahaksi.

Mante-vauva, Pasi-koira ja Pienten suuri leikkikirja

”Tänään en halua mennä päiväkotiin!” esikoinen ilmoittaa ja alkaa listata syitä: ”Päiväunilla on pelottavaa, puuro on kuumaa, ei saa pastilleja, en halua jälkiruokaa…”

En ole huolissani. Tämä on nykyään joka-aamuinen rituaalimme, joka vaihtuu riemuun päivänkodin portilla. Kotiin haettaessa esikoinen vastaavasti ilmoittaa, ettei halua lähteä, koska leikit ovat kesken. Ja mitä tulee pelottaviin päiväuniin, pelottava on tällä hetkellä yleisnimitys kaikelle, mistä esikoinen ei pidä. Huolestumisen sijaan keskitynkin painamaan tuoreimman sutkauksen mieleeni. Haluan säilöä sen muistoksi muiden mahtavien letkautusten jatkeeksi – kenties sitä voisi hyödyntää myös jossain tulevassa blogijutussa…

Sitten avaan Hesarin ja päädyn jälleen kerran pohtimaan, toiminko oikein.

lapsen oikeus yksityisyyteen

Jaana Lojander haastaa ihmiset keskusteluun mielipidekirjoituksellaan ”Blogeissa ei suojella lapsia riittävästi” (HS 23.3.2021). Hänen mielestään perheet jakavat blogeissaan ja some-tileillään liian yksityistä tietoa lapsistaan, usein ajattelemattomuuttaan, ja hyödyntävät jälkikasvuaan vielä kaupallisissa yhteistöissä, mikä on hänestä vähintäänkin arveluttavaa.

Karkeasta yleistämisestään huolimatta Lojander nostaa esiin kiinnostavan kysymyksen perhebloggaamisen eettisyydestä. Onko meillä oikeutta tehdä lastemme elämästä niin julkista ja läpinäkyvää kuin nyt teemme?

En ole kysymyksen äärellä ensimmäistä kertaa. Pohdin sitä jo puntaroidessani, voinko ylipäätään perustaa blogin. Pohdin sitä tätä sivustoa suunnitellessani ja yhä edelleen, jokaisen jutun ja julkaisun yhteydessä. Apuna minulla on onneksi mieheni, jonka kanssa olemme tehneet tietoista rajanvetoa alusta asti yhdessä. Ollessani epävarma luetutan tekstit ja katsotutan kuvat hänellä saadakseni toisen mielipiteen. Silti aina välillä mietin, voiko esikoinen joutua myöhemmin hankaluuksiin julkisiksi tehdyistä sutkautuksistaan tai Mante-vauva harmitella netistä löytyviä syntymyyttejään. En halua julkaista lapsistani sellaista, mitä katuisin myöhemmin, ja uskon useimpien perhebloggaajien pyrkivän samaan.

perheblogit – aikamme ilmiö

Miksi perhe-elämästä on sitten tehtävä niin näkyvää? Kullakin bloggaajalla on tiestysti omat syynsä, mutta uskon, että monia ohjaa palo kirjoittamiseen, valokuvaamiseen tai vaikuttamiseen. Ja koska perheblogit ovat tämän päivän muoti-ilmiö, ne tavoittavat sopivaan rakoon osuessaan suuren yleisön. Omista agendoistani olen kertonut tarkemmin täällä.

Perheblogit ovat aikamme lapsi. Itse kuulin internetistä ensimmäistä kertaa vasta alakoulussa, vaikka olin keskivertolasta tietoisempi tietokoneenkäyttäjä, kiitos insinööri-isäni. Ensimmäiset nettiin päätyneet kuvanikin taitavat olla vasta yläasteajoilta. Omista lapsistani harkiten valittua materiaalia ja tarinoita on sen sijaan kaikkien nähtäviksi kertynyt jo sellainen määrä, että kohta niistä saisi koostettua romaanin.

Voi olla, että lastemme kaveripiirissä on jo niin normaalia elää rinnakkaistodellisuuden hahmona vanhempien blogiprojekteissa, että se on nuorisosta lähinnä tylsää. Mutta periaatteessa heillä pitäisi olla oikeus myös yksityisyyteen. Minulla on tapana kysellä esikoiselta, saanko julkaista hänestä kuvan tai käyttää hänen sutkaustaan blogissani. Vastaus on aina joo – eihän alle kolmevuotias edes ymmärrä vastauksensa vaikutusta. Toimimalla näin, toivon esikoisen kuitenkin ajan myötä oppivan, että päätös on todella hänen.

Tällä hetkellä esikoinen vielä itse haluaa osallistua blogini tekoon eli ”tehdä äidin kanssa töitä”. Joskus hän saattaa jopa ehdotella minulle hyviä jutunaiheita:

”Ryhmä Hau, jäätelöauto, sankari…
ÄITI, KUORMA-AUTO VIE LUNTA LUMENKAATOPAIKALLE!”

Silloinkin kun sovin kaupallisia yhteistöitä, joissa esikoinen saattaa vilahtaa, kysyn häneltä haluaako hän tehdä äidin kanssa työn, josta palkintona on uusi kirja tai vaikkapa uudet uimatossut. Jos mahdollista, pyrin vielä sopimaan yhteistyön niin, että esikoinen saisi itse valita saamansa tuotteen.