Perheessämme pyörähti käyntiin neljäs päiväkotivuosi. Lomailu on ihanaa, mutta mielellään lapset palaavat aina myös arkeen. Ilman sattumuksia ei päiväkodin alkamisesta kuitenkaan ole yleensä selvitty. Ei tänäkään vuonna! Mitä kaikkea voikaan siis tapahtua, kun päiväkoti alkaa?

Uusi vaihe elämässä

Kolme vuotta sitten esikoisemme aloitti päiväkodin, 2,5-vuotiaana. Tuolloin kaikki oli uutta niin hänelle kuin meille vanhemmillekin. Tarhataival alkoi silti mukavasti: Esikoinen oli reipas ja seurallinen ja viihtyi uudessa hoitopaikassaan.

Vain 1,5 kuukautta päiväkodin alkamisen jälkeen perheeseemme syntyi kuitenkin Mante-vauva, ja sen myötä myös tarhaanmenossa otettiin takapakkia. Esikoinen ei olisi halunnut mennä eikä jäädä päiväkotiin, muttei toisaalta ollut tyytyväinen kotonakaan, kun en ehtinyt kehitellä hänelle riittävästi virikkeitä. Kesän aikana kuivaksi oppinut kaksivuotias aloitti pottalakon ja osoitti mieltään jekkuilemalla niin kotona kuin päiväkodissa.

Aika kuitenkin auttoi. Esikoinen oli joutunut kohtaamaan kaksi suurta muutosta lyhyessä ajassa. Vähitellen totuimme uuteen normaaliimme, arki tasoittui ja esikoinen alkoi taas odottaa päiväkotipäiviä.

Manten aloittaessa tarhataivaltaan viime syksynä, sopeutumisprosessi oli päinvastainen: Alku oli hankalaa, kun Mante ei olisi halunnut joutua eri ryhmään veljensä kanssa, mutta hän tottui järjestelyyn vähitellen. Oma lukunsa oli myös löytää perhearkeen toimiva rytmi töihinpaluuni myötä. Se teki uudesta arjesta hetkellisesti jopa stressaavampaa kuin töihinpaluu itsessään.

Korona teki päiväkodista luksusta

Koronan myötä monet itsestäänselvyydet muuttuivat luksukseksi – niin myös päiväkoti. Kun ulkoilun lisäksi minnekään ei voinut mennä eikä mitään voinut tehdä se, että pienet lapset pääsivät päiväkotiin leikkimään, touhuamaan ja tapaamaan kavereitaan, oli suoranainen pelastus.

Koronapandemian aikana myös rajanveto sairaan ja terveen lapsen välille muuttui haastavaksi. Nenän valumisen säännöt olivat niin tiukat, että syyssateiden ja siitepölyallergioiden aikaan tarhapäivät olivat harvassa. Ja kun päiväkotiin lopulta taas päästiin palaamaan riemunkiljahdusten saattelemana, kului harvoin kokonaista viikkoa ennen kuin taas oltiin sairastuvalla.

Kaksi eri tarhaa

Viime syksy alkoi lupaavasti, vailla suurempia yllätyksiä. Hyvän alun jälkeen saimme kuitenkin tiedon, että toinen lapsista siirrettäisiin hetkellisesti toiseen toimipisteeseen tilojen remontoinnin vuoksi.

Sitkuttelimme remonttiviikot kahden päiväkodin loukussa, huojentuneina siitä, että ratkaisu oli tilapäinen. Paluun kynnyksellä meille kuitenkin kerrottiin, ettei ryhmää enää lukuvuoden aikana palautettasikaan vanhaan toimipisteeseen.

Ensimmäiset kuukaudet tilanne tuntui sietämättömältä. Olimmehan tottuneet helppouteen: Lapsilla oli ollut yhteinen päiväkoti kävelymatkan päässä kotoa, ja heitä viedessä ja hakiessa oli samalla saanut lenkitettyä koiran. Yhtäkkiä tarhamatkat vaativatkin auton, kahdessa osoitteessa käynti verotti paljon aikaa, ja koira piti ehtiä lenkittää vielä erikseen.

Kaikkeen kuitenkin tottuu – niin tähänkin. Ja viime vuoden myötä tämänsyksyinen päiväkotitilanne on tuntunut luksukselta: Enää lapset eivät jaksa kävellä päiväkotiinsa, mutta osoitteita on sentään enää yksi!

Voi räkä – Ja muita tauteja

Tänä vuonna esikoinen muutti jo kolmanteen uuteen päiväkotirakennukseensa. Se jännitti häntä, mutta vaihdos sujui lopulta odotettua kivuttomammin. Eniten koko perhettämme taisi jännittää se, että päiväkoti oli niin paljon aiempaa isompi: Se nielaisi neljä pientä päivähoitopaikkaa sisäänsä yhdistäen ne suuremmaksi yksiköksi.

Lopulta emme ehtineet kauaa edes muutosta miettiä, sillä lukuvuoden ensimmäinen tautiaaltomme alkoi jo ensimmäisen tarhapäivän iltana. Perinteisen kuumeen lisäksi saimme tutustua myös mätäkuun voimaan, ja lopulta puolet perheestämme popsi antibiootteja selättääkseen tulehtuneen haavan aikaansaamat vaivat.

Nyt arki kuitenkin rullaa jälleen, päiväkodin aloituksesta on taas kerran selvitty ja elämä on asettunut uomiinsa. Niinhän se lopulta tekee aina muutosten jälkeen.

Lue myös:

• Itkua ja innokasta odotusta- miten päiväkodin aloitus meillä sujui?
• Viisi asiaa, jotka ovat yllättäneet perhe-elämässä
• Leikkivinkkejä toipilaspäivälle – energianpurkua eristyksissä
• Koronan keskellä syntyneet

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Vuosia haaveilin joulunvietosta Lapissa, kunnes siihen lopulta tarjoutui tilaisuus. Kokemus oli juuri sellainen kuin olin unelmoinutkin – jopa ylitti odotukseni – ja tänä vuonna saimmekin kokea Lapin joulun jo kolmatta kertaa. Mutta millaista on viettää joulu Lapissa?

Tänä vuonna saimme kokea Lapin joulun jo kolmatta kertaa

Lappi vetää puoleensa

Ylläs on minulle tuttu paikka jo lapsuudesta. Joka vuosi perheemme suuntasimme autolla Äkäslompoloon viikoksi hiihtämään ja laskettelemaan. Rakkaus Lappiin syttyi jo tuolloin. Opiskeluaikoinakin suuntasin pohjoiseen aina, kun rahat vain riittivät. Ikimuistoinen oli myös miehen kanssa tehty vaellusreissu Kilpisjärven seudulle.

Muistan vielä ensimmäisen jouluni Lapissa: ihmeellisen valon, sisäänsä kietovan pimeyden, valkeat hanget ja taivaalla loimuavat revontulet. Tuolloin meillä ei ollut vielä lapsia, joten teimme pitkiä hiihtovaelluksia, luimme läjäpäin kirjoja, kirmasimme hankeen saunan lauteilta, olimme ja ihmettelimme. Tuntui kuin joulusta olisi kuorittu kaikki ylimääräinen ja jäljelle olisi jäänyt kaikkein olennaisin: lepo, yhteinen aika ja hetkessä eläminen.

Hiihtoretket ovat muodostuneet osaksi Lapin jouluperinteitämme

Toisen kerran suuntasimme Ylläkselle joulunviettoon, kun esikoinen oli reilu puolivuotias. Yhden paikoillaanpysyvän ja varsin hyväntuulisen vesselin kanssa reissu oli lähes yhtä rentouttava kuin ensimmäisellä kerralla – varsinkin kun mukana matkassa oli isovanhemmat, jotka auttoivat vauvan hoidossa ja mahdollistivat minulle ja miehelleni yhteiset hiihtoretket.

Erityisen taianomaisen tuosta joulusta teki vauva, jota ehdimme rauhassa ihmetellä ja ihailla koko joulun omassa talvisessa kuplassamme. Mieleen ovat jääneet myös Ylläksen kappelissa järjestetyt Kauneimmat joululaulut, jonne suuntasimme tuore pienokainen mukanamme.

Tämä oli esikoisen (4v) toinen Lapin joulu ja Manten (2v) ensimmäinen

Jo kolmas joulu ylläksellä

Tänä vuonna oli vuorossa kolmas joulumme Ylläksellä. Edelliskerrasta perhe oli kasvanut yhdellä lapsella ja olimme jälleen onnistuneet houkuttelemaan myös isovanhemmat mukaan.

Kiireisen ja raskaan syksyn jälkeen Lapin joulu tuli todella tarpeeseen. Palasin elokuussa töihin, ja miehen työrytmin vuoksi uusi paletti oli ollut juuri niin haastava kuin olin etukäteen pelännytkin – varsinkin kun lapset vielä siirrettiin syksyn aikana sisäilmaongelmien vuoksi eri päiväkoteihin. Siksi tuntui erityisen hyvältä hypätä heti viimeisen työpäivän jälkeen yöjunaan ja vaihtaa maisemaa: Viettää yksinkertaistettua joulua tunnelmallisessa mökissä, valkoisten pakkashankien keskellä saunoen, syöden ja hiihdellen.

Kuin joulusta olisi kuorittu kaikki ylimääräinen – JoulUnviettoa lapissa

Joulun aikaan valoisa hetki on Lapissa lyhyt, mutta sitäkin kauniimpi. Aamuhämärä taipuu sinertäväksi valonkajoksi yhdentoista aikaan, ja vähän sen jälkeen aurinko kurkistaa horisontin takaa maalaten taivaan violetilla ja vaaleanpunaisella. Sen enempää ei aurinkoa näy. Kahdelta alkaa taas hämärtää. Hämärän hetket ovat kuitenkin pitkiä ja viipyileviä, eikä pimeys ole yhtään niin pimeää kuin etelässä, kiitos puut peittävän tykkylumen ja valkeiden nietosten.

Pimeys ja aamuisin paukkuva pakkanen ovatkin hyvä tekosyy hitaille ja raukeille aamuille. Valo puolestaan rytmittää luontevasti päivän pääulkoilua.

Mante yllätti koko perheen sivakoimalla puolen kilometrin lenkin

Joululauluja ja pikkuhiihtäjiä aatonaattona

Aatonaattona käytimme valoisan ajan testailemalla koko perheen voimin suksia ladulla. Esikoinen (4v) sivakoi jo hyvää kyytiä eteenpäin, mutta myös Mante (2v) yllätti puolen kilometrin lenkillään.

Illan pimennyttyä keksimme lähteä edelliskerran tapaan kauneimpiin joululauluihin. Kappeli oli täysi, tunnelma lämmin ja lapset jaksoivat ällistyttävän hienosti koko tunnin kestäneet laulajaiset. Kun pappi lopuksi kehotti meitä ottamaan vastaan Herran siunauksen, esikoinen kääntyi katsomaan minua pahoitellen: ”Sinä et äiti valitettavasti saa sitä. Tämä siunaus on vain herroille.”

Lasten mentyä nukkumaan ehdin vielä jäädyttää mökkipihalle pari jäälyhtyä joulun tunnelmaa luomaan.

Jouluaaton letturetki ja muita perinteitä

Lapin jouluaattoperinteeksi meillä on muodostunut hiihtoretki. Sen toteutimme tälläkin kertaa herkuteltuamme ensin aattoaamuna riisipuurolla ja katseltuamme yhdessä Joulupukin kuumaa linjaa. Retken kohteeksi valikoitui letuistaan ja hämyisestä tunnelmastaan tunnettu Welhon kota. Isovanhemmat päätyivät tällä kertaa kulkeman matkat pikkuväen kera autolla, joten me saimme miehen kanssa sivakoida jouluhiihdon kahdestaan. Letut maistuivat (Welhon kodan poroletut ovat ihania!) ja ennen paluumatkaa oli vielä tovi aikaa mäenlaskulle.

Hiihtolenkin jälkeen vuorossa oli luonnollisesti joulusauna, minkä perään olikin jo mukava alkaa valmistella illan ateriaa. Vanhemmiltani saadut joululaatikot ja anopin tekemät joululeivät olivat kulkeneet Lappiin näppärästi suksiboksissa, mutta mitään muuta meillä ei ollut valmiina.

Kaupasta kipaisimme hakemassa tärkeimmät: kalaa, mätiä, poroa, glögiä ja vihreitä kuulia. Kinkun päätimme jättää suosiolla myöhemmäksi, sillä satunnaisten sähkökatkojen ja aaton kokkauskuormituksen vuoksi uunin toiminnasta ei ollut takeita. Alennuksesta haettu kinkku valmistui lopulta tapanina ja maistui sitäkin paremmalta! Muitakin jouluherkkuja syntyi aina inspiraation iskiessä, ripotellen aaton jälkeen. Mante löysi joulun lempiruokansa: laatikot. Viidennen lanttulaatikkoannoksen jälkeen hän oli suorastaan pöyristynyt, kun valkeni, ettei sitä ollut enää enempää.

Lahjoja olimme toivoneet Korvatunturilta vain vähän, jotta ne olisi helppo kuljettaa paluumatkalla kotiin. Jouluiloa niistä riitti senkin edestä, kun uusia kirjoja ja leluja tutkittiin rauhassa koko loppuloman ajan. Joulupukki oli sen verran kiireinen, että jätti lahjat ovelle, koputti ja jatkoi jo matkaansa. Lapsista tuntui silti turvallisemmalta vilkaista oven taakse aikuisten syleissä. Sen verran pukin piipahdus nosttti jännitystä. Jännitys kuitenkin helpotti, kun esikoisen paketista löytyi tämän vuoden ykköstoive: Muumi-tietokone kirjainten harjoitteluun. Sanoipa esikoinen nähneensä ikkunassa vilauksen myös loittonevasta porovaljakosta.

Sen verran paljon Joulupukin koputus jännitti, että oven taakse oli turvallisempi kurkistaa sylistä käsin

Rennonletkeät joulunpyhät

Loppujoulu sujui samaan, rauhaisaan malliin: Välillä kävimme hiihtämässä vuorovedoin tai ahkion kanssa koko perheen voimin, välillä potkukelkkailimme, katsoimme lastenelokuvia ja ihmettelimme Lapin pimeyttä. Tänä vuonna emme onnistuneet näkemään revontulia, mutta poroja (ja niiden papanoita) kylläkin.

Navettagallerian asukkaita

Mikä Lapin jouluissa viehättää?

Mikä Lapin jouluissa viehättää? Ensinnäkin, on ihanaa viettää joulua lumen ja pakkasen keskellä, kun tietää että lasten kanssa pääsee niin pulkkamäkeen kuin ladullekin. Toiseksi, on virkistävää viettää joulua vailla arkisia velvoitteita tai pikkupuuhia, joita kotona tulee aina tehtyä. Ja kun saa riuhtaistua itsensä heti loman alkajaisiksi irti tutuista ympyröistä, on lomatunnelmaan helpompi siirtyä.

Lisäksi Lappiin matkustaminen pakottaa yksinkertaistamaan omia jouluperinteitä, mikä itse asiassa antaa enemmän tilaa itse joulunvietolle. Jäljelle jää tärkein.

Lue myös:

• Ekaa kertaa suksilla – miten aloittaa hiihtäminen taaperon kanssa
• Lasten kanssa Lapissa – talvilajeja umpihankijuoksusta ahkiohiihtoon
• Kun suhtautuminen tavaraan muuttuu – ajatuksia joululahjoista

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!