Viime talvena esikoinen sai luistimet ja kirjoitin jutun siitä, miten aloimme lajia harjoitella. Myös tämän vuoden polkaisimme käytiin luistellen upean aurinkoisessa pakkassäässä. Sen siivittämänä jaan jälleen kourallisen vinkkejä luistinradalle lasten kanssa.

Luistelun vinkkipankkinani tässäkin jutussa toimii jääkiekkovalmentajana työskentelevän mieheni.

Lähtötilanne

Esikoisemme sai ensimmäiset hokkarinsa vuosi sitten, kaksivuotiaana. Ensimmäisenä talvenaan hän lähinnä totutteli jäälläolemiseen, oppi seisomaan luistimilla ja liikkumaan itse eteenpäin kelkkaa apuna käyttäen.

Kuluneen syksyn aikana esikoisen päiväkotiryhmä kävi neljästi luistelemassa. Noiden kertojen aikana esikoinen ravisteli ruosteet yltään ja oppi kesän aikana unohtuneet viime talven taidot uudelleen. Olikin hauska päästä perheenä jatkamaan jäällä siitä, mihin viime vuonna jäimme.

Edellisvuoden luistelujutun löydät TÄÄLTÄ.

Vinkkejä luistinradalle lasten kanssa

Viime talvena Mante vielä nukkui luistelureissujemme ajan kentän laidalla, mutta tällä kertaa molemmat lapset pääsivät jäälle. Päätimme kokeilla istuttaa Manten (1v 3kk) pulkkaan ja vetää häntä perässä matkaradalla. Samalla sai itse hyvän luistelutreenin. Ja Mante tykkäsi!

Esikoinen sen sijaan laitettiin luistimille tällä kertaa ilman kelkkaa, sillä jos jäällä on aina apuvälineen kanssa, tasapaino ei kehity. Kelkka on hyvä apu alussa, kun jäätuntumaa vielä ihmetellään ja haetaan onnistumisen kokemuksia. Myöhemmin sen hyötyarvo kuitenkin liittyy lähinnä hauskanpitoon ja vauhdin hurmasta nauttimiseen.

Parhaiten luistelun oppimisessa pääsee alkuun, kun muistaa pitää jäällä hauskaa, tekee mukaan hyvät eväät ja harjoittelee taitoja vaivihkaa leikkien kautta.

Leikkejä jäälle

Yhden apuvälineen sentään otimme jäälle mukaan, nimittäin jääkiekkomailan. Mailaa kannattaa kuitenkin pitää leikeissä mahdollisimman alhaalla, jotta lapsi ei pysty nojaamaan siihen, vaan joutuu tekemään töitä tasapainon vahvistamiseksi.

Kaatuminen on kivaa

Olemme alusta asti yrittäneet tehdä kaatumisesta hassun jutun, joka ei pelota. Kaatuilla voi vaikka koko perheen voimin hurrausten kera tai näytösluontoisesti erilaisia kaatumisversioita kehitellään. Oppi on mennyt esikoiselle jopa niin hyvin perille, että hän oli päiväkodissa kertonut meidän välillä katsovan telkkarista, kun isä menee töihin jäälle kaatuilemaan [= live-striimatut lätkämatsit].

Kyykkyyn, ylös

Toisessa alkumetreiltä mukana kulkeneessa harjoituksessa mennään kyykkyyn ja ylös, luistimet jaloissa. Ensin esikoinen treenasi kyykkimistä luistimilla eteisen matolla, sitten samaa kokeiltiin jäällä. Myöhemmin harjoitusta voi tehdä myös luistellessa, liu’un aikana.

Pystyyn nousemInen

Jotta into ei lopahda heti ensimmäiseen kaatumiseen, täytyy luistimilla oppia nousemaan takaisin pystyyn. Aluksi harjoittelussa kannattaa käyttää apuna mailaa, jota aikuinen tarjoaa vaakasuorassa (mahdollisimman matalalla) pystyynnousun tueksi.

Ankkakävely mailan luo

Ankkakävelystä kaikki lähtee! Sillä tarkoitetaan luistimilla kävelemistä jään pinnalla jalat harallaan, jalkaterät auki v-asennossa ja polvet vähän koukussa. Kun lapsi oppii ankkakävelyn, töpsöttelyyn tulee vähitellen kuin itsestään liukua mukaan. Kävelyä täytyy kuitenkin jaksaa treenata. Me saimme esikoisen köpöttelemään matkaradan kolmesti ympäri niin, että aikuinen peruutti maila kädessä aina vähän matkaa rataa eteenpäin, ja esikoisen tehtävänä oli kävellä mailan luo. Kun maali saavutettiin, pikkumaestrolle annettiin hurjat suosionosoitukset. Mantekin oppi tuulettamaan ja huutamaan: ”JEEE!” Sitten sama toistettiin, vähitellen matkaa pidentäen.

Liu’unta mailan avulla

Mielenkiinnon säilyttämiseksi leikkejä on hyvä vaihdella ja vuorotella melko tiheään tahtiin. Ankkakävelylle hyvää vastapainoa tarjoaa vähän vauhdikkaampi leikki, jossa aikuinen antaa lapsen ottaa vaakasuorassa (mahdollisimman matalalla) pitämästään mailasta kiinni ja vetää lasta takaperin luistellen. Lapsi saa opetella liukumista ja luistinten pitämistä suorassa linjassa. Kun homma sujuu, tehtäviä voi vaikeuttaa. Lapsi voi esimerkiksi kokeilla hyppäämistä liu’un aikana, liukua yhdellä jalalla tai vaikkapa takaperin.

Yksi asia on hyvä pitää mielessä: Tärkeintä on, että on hauskaa! Siksi mekin nappasimme lopuksi kelkan itsellemme ja lähdimme hurjastelemaan rataa ympäri.

Lue myös:

• Ekaa kertaa luistimilla – miten aloittaa luistelu lapsen kanssa?
• Ekaa kertaa suksilla – miten aloittaa hiihtäminen taaperon kanssa
• Latuleikkejä taaperolle – pikkuhiihtäjän jatkokurssi

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista!

Oli perjantai. Juttelin kylään tulleen ystäväni kanssa keittiössä. Mante kaiveli hedelmäsoseita esiin kehnoksi osoittautuneesta kätköpaikasta, valitsi mangostruutin ja ojensi sitä minulle.

”Se on välipala”, huomautin. ”Kohta syödään lounasta.”

Itsepintaisesti Mante kuitenkin yhä heilutteli löytämäänsä mangostruuttia, nousi valintansa vakuudeksi jaloilleen ja käveli struutti kädessä luokseni. Se oli hänen ensikävelynsä. Vauvamme (11,5 kk) oli muuttunut silmänräpäyksessä taaperoksi.

En muista esikoisen ensiaskelia. Hän piti meitä pitkään jännityksessä: tallusteli puoli vuotta tuen varassa ja oli jo puolitoistavuotias lähtiessään kävelemään. Mutta vain viikko ensiaskelistaan hän oppi jo juoksemaan. Sen muistan – ja hämmennykseni!

Esikoisen kävelemään lähtemisen ajankohta tuntuu kuitenkin näin jälkikäteen ajateltuna täydelliseltä. Ensinnäkin, hänen ymmärryksensä maailmasta ja sen lainalaisuuksista oli ehtinyt kypsyä verraten enemmän kuin alle vuoden ikäisellä Mantella. Esikoinen esimerkiksi ymmärsi, etteivät rappuset, pöydänpäälliset ja sohvan selkänoja ole parhaita paikkoja tuoreen taidon treenaamiseen. Mante siirtyi näihin sirkushuveihin pari päivää kävelemistä harjoiteltuaan.

Toiseksi, esikoisen yöunet ehtivät hetkeksi rauhoittua ennen kuin liikkellelähteminen teki niistä taas karusellia. Me vanhemmat lyhensimme univelkojamme, mikä pelasti paljon, sillä esikoisen myöhempi unissakävelyvaihe oli rajumpaa sorttia. Manten kehitysvaiheet puolestaan ovat seuranneet toisiaan niin kiivaalla tahdilla, että edellisestä kunnon yöstäni on tänään 1 vuosi ja 8 päivää. Kolme tuntia yhtämittaista unta olen nukkunut viimeisten kuuden viikon aikana kahdesti. Mutta ehkäpä yöt pian helpottavat nyt, kun Mante on saanut maailman ja askeleet haltuunsa.

”Äitiii, Mante kävelee taas pöydällä!” esikoinen huutaa olohuoneesta. Onneksi isoveli on ottanut asiakseen toimia veljensä henkivartijana. Nytkin ehdin hätiin juuri, kun taidoistaan hurmioitunut vauva on putoamassa pöydän reunalta.

Mantea naurattaa! Tämä uusi leikki on sangen verraton. Sen nimi on ”catch me if you can”.

Lue myös:

• Lue, leiki, liiku, luo – mistä tulee Äijä-äidin slogan?
• Miksi lapsille kannattaa laulaa?
• Valvomisen vuosi – mitä tapahtuu, kun ei nuku kunnolla yli vuoteen

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!