Keväällä se alkoi, Manten malttamaton odotus päiväkotiin pääsemiseksi: ”Mukaan! Mukaan päiväkotiin! Mukaan!” Kun kesälomalla kuljimme päiväkodin ohi, Mante säntäsi rynkyttämään portteja: ”Sisään! Mennään sisään päiväkotiin!” Olimme siis toiveikkaita, että uudenlaiseen arkeen sujahtaminen voisi tapahtua suhteellisen vaivattomasti. Mutta miten päiväkodin aloitus on lopulta sujunut?

Edessä on Uudenlainen arki

Tämä syksy on perheessämme suurten muutosten aikaa. Neljän kotivuoden jälkeen minun on aika palata takaisin töihin. Mante (1v 10kk) puolestaan aloittaa päiväkodin ja esikoinenkin (4v) vaihtaa ryhmää saman talon sisällä. Vain miehellä jääkiekkovalmentajan hommat jatkuvat ennallaan. Niiden aikatauluttaminen muun perheen arkeen tosin muuttuu piirun verran haastavammaksi – me kun työskentelemme aivan eri rytmeissä.

Esikoinen aloitti aikanaan päiväkodin 2 vuoden ja 4 kuukauden iässä, eli vähän vanhempana kuin Mante. Vaikka ehdin palata töihin ennen Manten syntymää vain hetkeksi, oli päiväkoti aktiiviselle ja seuraa kaipaavalle esikoisellemme oikea ratkaisu. Aloituskin sujui yllättävän helposti: Olin esikoisen mukana vain päivän. Sitten minua ei enää kaivattu. Päiväkoti-itkut alkoivat vasta myöhemmin syksyllä, pikkuveljen synnyttyä – ja sitten niitä kyllä kestikin useampia viikkoja.

Meillä totutellaan nyt uudenlaiseen arkeen

ensimmäinen viikko päiväkodissa

Ensimmäisenä päivänä molemmat lapset jäivät päiväkotiin itkien. Esikoisen itku taisi tosin olla enemmänkin jännityksen purkautumista. Se vaihtui nopeasti riemuun ja iloisiin junaleikkeihin, kun vastassa olikin tuttuja, samasta ryhmästä siirtyneitä kavereita. Hakiessa en olisi saanut häntä enää millään lähtemään kotiin, sillä junaleikit olivat pahasti kesken.

Mantekin aloitti päivänsä reippaasti painellen suoraan portilta hiekkalaatikolle muiden joukkoon. Edes se ei häntä hetkauttanut, kun katosimme sisätiloihin aloituskeskustelua käymään. Niinpä Manten osalta päätettiin jo heti ensimmäisenä päivänä kokeilla lyhyttä yksinjäämistä päiväkotiin.

Vaan sepä ei ollutkaan Mantesta enää hyvä idea. Isoveljeäkään ei näkynyt missään, vaikka kuinka huhuili! Mante oli ollut poissaoloni ajan itkuinen ja tarrautui loppupäiväksi jalkaani. Seuraavana aamuna itku alkoi jo päiväkodin portilla. Toisen harjoittelupäivän Mante istuikin tiiviisti sylissäni, eikä päästänyt minua silmistään – ja siltikin itketti!

Kolmantena päivänä tilanne alkoi kuitenkin tasaantua. Selvisimme aamulla itkuitta puuron ääreen, joskin Mante oli tarkkana siitä, että ”äiti tulee viereen. Pitää kädestä.” Leikkien ajaksi Mante linnottautui taas syliini, joskin alkoi tehdä lyhyitä pyrähdyksiä leikkimään muiden kanssa. Ulkoilun alkaessa minut lähetettiin taas kokeeksi pois. Manten hillitön itku kuului vielä kotipihassa (asumme aivan päiväkodin liepeillä), mutta tyyntyi sitten. Neljännestä aamusta alkaen Mante on jäänyt päiväkodin puuropöytään itsekseen, kun me olemme suunnanneet töihin.

Itku molemmilla lapsilla tulee vieläkin eron hetkellä, mutta hakiessa molemmat ovat niin leikkien lumoissa, etteivät malttaisi millään lähteä kotiin. ”Jos tulisit tänään hakemaan meidät  vähän myöhemmin, vaikka kuudelta?” esikoinen ehdotti tänäkin aamuna. Koska päiväkoti menee jo viideltä kiinni, päädyimme kompromissiin: puoli neljään.

Mante on keväästä asti odottanut päiväkodin alkua. Järkytys oli kuitenkin alkuun melkoinen, kun isoveli ei ollutkaan samassa ryhmässä eikä äitikään jäänyt paikalle leikkikaveriksi.

Lue myös:

• Lue | Leiki | Liiku | Luo – mistä tulee Äijä-äidin slogan?
• Kun päiväkoti taas alkaa
• Koronan keskellä syntyneet

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

”Minä RAKASTAN tätä paikkaa!” henkäisi nelivuotiaamme kahden saaristopäivän jälkeen. Olimme jälleen tulleet lomanviettoon mökillemme Porvoon ulkosaaristoon, lapset vuoden vanhempina ja vauhdikkaampina. Vaan miten sujui juhannus ulkosaaristossa lasten kanssa?

Yksi yli laidan – merimatka mökille

Esikoinen ei enää muistanut kumpaakaan mökkipaikkaamme viime vuodelta, mutta jotain hän sentään muisti: nimittäin yhteysaluksen ja kauppalaivan. Ne olivat tehneet vaikutuksen!

Kun mökki on ulkosaaristossa, matkakin on eräänlainen seikkailu, eikä esimerkiksi kotiinpaluu välttämättä onnistu suunnitellusti, jos keli tekee tepposet tai matkalle osuu muita yllätyksiä. Ensin ajetaan autolla lauttarantaan, missä vaihdetaan yhteysalukseen. Vajaan tunnin merimatkan jälkeen kulkupeli vaihtuu soutuveneeseen  ja lopuksi tavarat (ja lapset) täytyy vielä saada kannetuksi kallioita ylös mökkiin.

Tänä kesänä pääsimme pariin viime vuoteen verrattuna helpolla: Mukaan ei enää tarvinnut raahata vauvatavaroita, en ollut viimeisilläni raskaana ja sääkin suosi. (Kaatosateessakin on toki oma viehätyksensä – etenkin siinä vaiheessa, kun on selvitty mökin kamiinan lämpöön kuivattelemaan seuruetta ja läpimärkiä matkatavaroita.)

Suurin haaste matkassa oli rasavilli kaksikkomme, joka piti huolta siitä, että meno pysyi yllä koko yhteysalusmatkan. Sanotaan, että lauttamatkalla lapset yleensä rauhoittuvat, jopa nukahtavat, mutta poikkeus vahvistaa säännön. Esikoinen sinkoili yhteysaluksella sinne tänne riehaantunut pikkuveli kintereillään ja esittäytyi kanssamatkustajille: ”Minä olen [esikoinen] ja minulla on levoton olo!”

Lopulta istuimme kuitenkin soutuveneessä, joka näytti valtavasta tavarakuormasta huolimatta lähes puolityhjältä viime vuoteen verrattuna. Esikoinen osasi jo hienosti istua soutuveneen keulassa itsekseen, mutta Mantessa oli pitelemistä: ”Jatketaan matkaa!” taaperomme vaati tuskastuneena sylissäni istumiseen.

Kaikki sujui kuitenkin hyvin, kunnes Pasi (koiramme) bongasi rannalla naapurin koiran ja alkoi höntyillä niin, että keikahti yli laidan. Onneksi juuri tämän varalta kaikilla lapsillamme (myös Pasilla) on kahvalliset pelastusliivit. Ei tarvinnut kuin nostaa kylvyssä käynyt koira takaisin veneeseen. Pasi oli tapahtuneesta kovin nolona ja keräili sympatiapisteitä pitkin iltaa ryhtyen hytisemään aina, kun joku sattui katsomaan.

Saaristomökille matkataan yhteysaluksella ja soutuveneellä.

Yksi yli laidan!

Verta, nokea ja jätskiä

Ulkosaaristo on rypäs saaria nimensä mukaisesti vähän kauempana mantereesta. Saarten keskellä on vehreä ja hieman suojaisampi poukama, jonka ympärille myös kyläyhteisö on aikanaan muodostunut. Meidän mökkimme sijaitsee kuitenkin vähän kauempana kyläkeskittymästä, yhden saaren karummalla merenpuoleisella kyljellä. Meistä se on ihanaa! Pienten lasten kanssa paikassa on toki omat haasteensa, muttei mene montaa vuotta, niin veljekset ovat varmasti jo ketteriä kallioilla kulkijoita.

Esikoinen on osoittautunut varsin näppäräksi menijäksi jo tänä vuonna Mante yrittäessä pysyä koko tarmollaan perässä. Vain kerran pikkuveli on keikahtanut niin, että tarvittiin pientä paikkailua. Olimme juuri saunoneet ja kävelemässä juhannuksenpuhtoisina takaisin mökkiin, kun Mante muksahti ja iski nenänsä kallioon. Verta tuli sen verran paljon, että olimme lopulta molemmat Manten kanssa punaisen tahman peitossa, ennen kuin sain pahimman vuodon tyrehtymään. Ei auttanut kuin lähteä uudelleen pesulle.

Saaristossa elää yhä kourallinen vakituisia asukkaita, joskin nykyään valtaosa asuu vähintäänkin talven muualla. Menneistä ajoista muistuttaa kuitenkin 80-luvulla lakkautettu saaristolaiskoulu, jossa paikalliset aktiivit pitävät kesäisin kahvilaa. Mökkiläisten helpotukseksi saaristossa käy muutaman kerran viikossa myös kauppalaiva, jotta ruoanhakuun ei tarvitse lähteä mantereelle kesken loman. Saariston tapoihin kuuluvat myös kauppalaivajätskit: Se kun on oikeastaan ainut tapa päästä täällä herkuttelemaan jäätelöllä. Niinpä kauppalaivalla piipahdetaan jäätelön perässä usein silloinkin, kun sinne ei ole muuta asiaa. Sen esikoinenkin muisti viime vuodesta tänne saapuessamme!

Koska roskat kuljetetaan saaristosta mantereelle, jätettä tuotetaan täällä ollessa mahdollisimman vähän ja poltetaan mahdollisuuksien mukaan. Sitä varten keskellä mökin tupaa on kamiina, jolla mökkiä myös tarpeen tullen kuivatetaan ja lämmitetään. Mante rakastui kamiinaan heti sen nähdessään – se kun on ulkopinnasta nokinen. Noella saa vängästi mustattua kädet ja maalattua sekä kasvojen sotamaalaukset että luolamaalaukset mökin lattiaan. Onneksi esikoinen otti nopeasti kunnia-asiakseen vahtia pikkuveljeään kaaminan ollessa kuuma. Vielä on palovammoilta vältytty! Palanut sormenpää saattaa tosin lopulta olla paras opetus kamiinaleikkien lopettamiseksi.

Kauppalaivapäivä on saaristossa myös jäätelöpäivä.

Ällöttäviä kaloja ja vauvan peppuja – Uuden oppimista luonnon äärellä

Luonnon äärellä ja armoilla eläminen on opettavaista – niin lapsille kuin meille aikuisillekin. Kaupungissa kun monet asiat muuttuvat niin helposti itsestäänselvyyksiksi. Katselimme laiturilla lasten kanssa mereen syöksyviä tiiroja, kun niistä yksi lopulta onnistui nappamaan kalan. ”Äiti, miksi tuo lintu syö kaloja suoraan merestä?” esikoinen parahti. ”Sehän on ällöttävää!”  Seurasi kiinnostava keskustelu siitä, mistä kauppojen kalat ovat lähtöisin. En silti onnistunut houkuttelemaan esikoista vielä kanssani ongelle.

Myös ruoka täällä on ollut hieman erilaista kuin kotona kaupungissa: yksinkertaisempaa ja askeettisempaa – mutta sitäkin maistuvampaa. Siinä missä Olimme miehen kanssa erityisen innoissamme kesän ensimmäisistä, suuhun sulavista uusista perunoista, esikoinen oli epäilevämpi. ”Maista nyt, ne on pehmeitä ja sileitä kuin vauvan peppu!” mies yritti vitsailla. Mante oppi heti uuden sanan ja tietää nyt, mitä ne kattilassa olevat pyöreät keltaiset pallerot ovat. Tänäänkin syömme silliä ja ”vauvan peppuja”.

Tekeminen meiltä ei ole täällä vielä loppunut, mutta jatkuva yhdessäolo on välillä aikaansaanut nahinaa veljesten välille. ”Mante, ei saa lyödä! Minä voin mennä rikki!” on esikoinen yrittänyt ojentaa pikkuveljeään. Silti olemme kaikki olleet yhtä mieltä siitä, että on ihan parasta saada viettää aikaa yhdessä, kaukana häiriötekijöistä, oman perheen kesken (tai purjeveneellä kylään saapuvien mökkivieraiden seurasta nauttien!).

”Ja minä RAKASTAN tätä paikkaa!” lisäsi esikoinen vielä aamun herättelemää merta katsellessaan. ”Täällä ollaan kuin toisessa maailmassa. Niin kuin Ruotsissa…”

”Tai Oulunkylässä!”

Saaristomökille voi tulla kylään vaikkapa purjeveneellä.

Lue myös aiemmat saaristojutut:

• Saariston lapset – lapsiperhemökkeilyä ulkosaaristossa
• Ulkosaariston uusi sukupolvi – syntyikö saariston lapsia?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!