Meillä eletään oppimisenhalun, tiedonjanon ja uudenlaiseen arkeen totuttelun aikakautta. Minä olen palannut neljän kotivuoden jälkeen töihin, Mante on aloittanut päiväkodin ja esikoinenkin siirtynyt siellä uuteen ryhmään. Leikeissä kiinnostavat värit, numerot, kirjaimet ja maailma ihmeineen ja arvoituksineen. Ei siis ihme, että myös lempilukemisina meillä on tällä hetkellä paljon kirjoja arjen ja oppimisen tueksi. Tässä tuoreita kirjavinkkejä lapsille!

Tässä tuoreita kirjavinkkejä lapsille!

kirjavinkkejä arjen tueksi

Sundström & Lindman: Tam-Tam menee päiväkotiin (Otava)

En tiedä, miten olisimme selvinneet kummankaan lapsemme päiväkodin aloituksesta ilman tätä kirjaa! Tam-Tam on nimittäin toiminut molempien päiväkotiin perhehdyttäjänä ja sopeuttajana. Ennen päiväkotiin menoa sadun avulla saattoi tutustua tulevaan ja syksyllä tarina toimii päiväkotipäivien läpikäymisen välineenä, sillä se sisältää kaikki tarhapäivän keskeiset elementit. Sanoja on sopivasti ja niiden sekaan on helppo lisäillä omiaan. Kuvat ovat liikuttavan ihania ja tunnerikkaita – ja liekö kuvittaja pitänyt lastemme päiväkotia esikuvanaan, sillä sekä rakennus että pihapiiri ovat sadussa lähes identtiset lastemme päiväkodin kanssa.

Tam-Tam on kuulunut molempien lastemme suosikkeihin. Sarjasta on juuri ilmestynyt toinen osa ”Tam-Tamin syntymäpäivä”.

Deutsch & Tadden: Susi ei saa unta (Mäkelä)

Molemmat lapsemme rakastavat tätä kirjaa, osittain varmasti sen ihanasta kuvituksesta ja kauniista kielestä johtuen, mutta varmasti myös siksi, että aihe on niin tärkeä. Kirjassa susi ei saa unta ja sen vuoksi hän lähtee sitä etsimään: haukotuksista, unilauluista, iltasadun sanoista… Välillä kun esikoisemme pyörii epätoivoisesti unta odottaen sängyssään, hänet rauhoittaa ajatus, että lopulta susikin löysi unen.

Mikko Kunnas: Jopas sattui, Noksu (Kvaliti)

Kunnaksen sarjakuvamainen satukirjakerronta vetoaa veljeksiimme. Noksulle sattuu ja tapahtuu, mutta siinä sivussa tarina opettaa kuin vaivihkaa pieniä asioita elämästä: Mahaan voi sattua, kun jännittää, kiehuvan veden lähellä täytyy muistaa olla varovainen, ja pyöräillessä on syytä käyttää kypärää. Kääntökirjaan mahtuu kaksi tarinaa, joten se sopii lukemiseksi lyhyeen tai vähän pidempäänkin lukuhetkeen.

Pikkiriikki naurattaa isompaa ja pienempää lukijaa, unen kadottanut susi puolestaan vetoaa kauniilla kuvillaan ja kerrontakielellään.

Lampela & Reittu: Prinsessa Pikkiriikki ja (kaamea) totuus vauvoista (Otava)

Prinsessa Pikkiriikin ja hänen mummonsa sutkautukset naurattavat meillä niin vanhempia kuin lapsiakin. Tämä tarina tarjoaa kuitenkin nauruntyrskähdysten lisäksi myös tietoa. Erityisen ilahduttavaa on se, että vaikka aihe (mistä vauvat tulevat ja millaista on saada pikkusisarus) on varsin monesti käytetty, tällä kertaa sitä käsitellään myös raikkaista näkökulmista: Miten vauvan voi saada yksin? Voiko kaksi äitiä tai isää saada vauvan? Miksi aikuisten on niin vaikea vastata lasten kysymyksiin tästä aiheesta?

Pöyhönen, Livingstone & Bellamine: Fanni ja suuri tunnemöykky (Kumma)

Jokaisen suuresti tuntevan ja tunteisiinsa tutustuvan kannattaisi tutustua myös Fanniin. Kirjasarjassa tutkitaan tunteita sympaattisten eläinkaverusten kommellusten kautta. Tekstissä sanoitetaan tunteita taitavasti ja kaunis kuvitus tarjoaa vielä rutkasti lisämateriaalia tunteista puhumiseen ja niiden tutkiskeluun. Kirjan lopussa on vielä tietopaketti aiheesta vanhemmille ja harjoituksia yhdessä lapsen kanssa tehtäviksi. Sarjan tässä osassa lähdetään Fanni-norsun kanssa markkinoille, kohdataan pettymys, harjoitellaan sisäisen tunnemöykyn nimeämistä ja pohditaan sitä, miksi tunteet tuntuvat niin suurilta.

Tom Percival: Täydellinen Taavi (Kumma)

Täydellinen Taavi on kirja rohkeasti erilaisille, erilaisuutta pelkääville, itseään etsiville ja epäröiville sekä erilaisuutta ympärillään huomaaville. Jo nelivuotiaan kanssa olemme tarinan luettuamme aikaansaaneet upeita keskusteluja erilaisuudesta ja itsen hyväksymisestä. Ne ovat molemmat aika keskeisiä teemoja meidän kaikkien elämässä.

Fanni ja Taavi tarjoavat oivan väylän tunteista puhumiseen lapsen kanssa. Elmeri-norsun etsintäleikeissä sen sijaan vierähtää tovi jos toinenkin.

kirjavinkkejä oppimisennälkäisille

Lucy Cousins: Tiedätkö mitä, Maisa (WSOY)
+ Maisan lentomatka (Mäkelä)

Meillä rakastetaan Maisoja! Erityisesti ne ovat kohta kaksivuotiaan Manten suosiossa. Viime aikoina perinteisemmät Maisa-tarinat ovat jääneet taka-alalle ja Maisan tietokirjat sekä oppimista tukevat opukset ovat alkaneet kiinnostaa. ”Maisan lentomatkassa” käydään läpi, mitä kaikkea tapahtuu lentokentällä ja lentokoneessa yhden matkan aikana. ”Tiedätkö mitä, Maisa” puolestaan johdattelee lukijan värien, numeroiden, muotojen, kirjaimien ja nimeämisen maailmaan. Jälkimmäisessä erityistä ihastusta herättävät luukut, joiden takaa löytyy pieniä tipuja ja paljon muuta mukavaa.

David McKee: Elmeri – etsi ja löydä värejä (Mäkelä)

Elmeri on väriä vaihtava norsu, joka tykkää paitsi piiloutua, myös seikkailla supervärikkäissä maisemissa muiden eläinotusten seassa. Tämä suuri, pahvikantinen kirja kestää maistelua ja vähän kovempiakin otteita, mutta tarjoaa värienopettelun ohessa puuhaa ja tekemistä myös vähän vanhemmalle lukijalle. Löydätkö Elmerin, nallet ja täplikkään leopardin? Myös Elmerin huivi taisi matkan varrella hävitä jonnekin.

Maisa-kirjat tuntuvat säilyttävän lumonsa lasten silmissä sukupolvesta toiseen. Oppi&ilo-kirjasarja puolestaan houkuttelee oppimaan leikin kautta.

puuhaa oppimisen tueksi

Sormenjälkipuuhaa – kissoja ja koiria (Nemo)

Lapsemme eivät ole koskaan olleet erityisen innostuneita piirtämisestä, mutta tämän kirjan äärelle sain esikoisen pysähtymään pidemmäksikin aikaa. Joka aukeamalta löytyy hauska tehtävä, jossa kuvaa sormenjälkitaiteella täydentämällä tulee samalla luoneeksi jotain uutta. Kirjan reunaa somistaa runsas väripaletti, jonne on kiva kastaa sormet ja ryhtyä taiteilemaan. Tehtävistä löytyy omansa niin suurpiirteisille huiskijoille kuin hienomotorisempaa harjoitusta sitä kaipaaville.

Ensimmäiset kirjaimet / Ensimmäiset aakkoset (Oppi&ilo)

Koko kesän ajan aakkosiin viehtynyt esikoisemme kuljetti näitä tehtäväkirjoja mökkipaikasta toiseen. Oppi&ilo -sarjan aakkostehtävissä erityisen hauskaa on se, ettei tehtäviä tehdessään välttämättä edes tajua harjoittelevansa kirjaimia. Vuorijonoja, oravanloikkia ja linnan muureja piirrellessä tulee vain samalla harjoiteltua kirjainten muotoja. Sokkelot ja seuraamistehtävät puolestaan harjaannuttavat kynäotetta ja käden motoriikkaa valmiimmaksi kirjainten rustailuun. Poispyyhittävä tussi mahdollistaa tehtävien tekemisen moneen kertaan (ja irtoaa ihanan helposti myös sellaisilta pinnoilta, jonne tussin kärki on vaivihkaa eksynyt kirjan sivuilta!).

Lue myös:

• Ykskymmentä ja kymmenentoista – miten opetella numeroita ja kirjaimia lasten kanssa?
• Mitä lapseni ovat opettaneet minulle lukemisesta?
• Onnelliset aakkoset: Lukemisen leikkejä
• Terveisiä Kirjamessuilta!
• Mitä meillä luetaan: Lasten uusia lempikirjoja

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Päiväkodin johtajalta tulee viesti, jossa lapsia kehotetaan pitämään sairastamisen jälkeen kotona kaksi toipilaspäivää. Samassa yhteydessä muistutetaan, että jo pienistä sairastumiseen viittaavista merkeistä tulee jäädä kotiin. Työnantajalta tulleessa ohjeistuksessa puolestaan todetaan, että kun lapsi sairastaa, tämän kanssa saa olla palkallisesti kotona kolme peräkkäistä päivää. Päiväkodin ohjeistusta noudattaen se siis tarkoittaisi yhtä sairaspäivää ja kahta toipilaspäivää.

Syksy toi taas tullessaan taudit.

tarhanaloituksen tautiaallokossa

Tätä kirjoittaessani töihinpaluustani ja päiväkodin alkamisesta on piirun verran yli kolme viikkoa. Tuosta ajasta lapsemme ovat sairastaneet yhteensä yhdeksän päivää. Nyt muu perhe on terveenä, mutta minä vuorostani sairastan kotona. Useimmat sairaspäivistä ovat osuneet viikonloppuihin, mutta olemme myös ehtineet säätää miehen kanssa työpäiviämme hoitaaksemme pikkupotilaita kotona sekä saada päiväkodilta puhelun kesken työpäivää.

Perheemme on kuitenkin onnekas moniin muihin verrattuna: Lapsillamme tuntuu olevan keskimääräistä parempi vastustuskyky, mistä johtuen he ovat onnistuneet myös ohittamaan monet tarhan tautiaalloista. Viime viikoista olemme olleet kipeinä VAIN vajaat 43%. Se on vähän moniin muihin perheisiin verrattuna. Lisäksi asumme Suomessa, jossa sairaiden lasten hoitamista kotona tuetaan taloudellisesti. Miksi yhtälö siis silti tuntuu niin mahdottomalta?

riittämättömyys on sairastamisen palkka

Ennen lapsia en työkavereiden juttuja kuunnellessani ymmärtänyt, miten paljon lapsiperheissä todella sairastetaan. Vaikka perhettämme on siunattu hyvällä vastustuskyvyllä, eivätkä lapsemme imaise jokaista päiväkodin pöpöä itselleen, sairaspäivien määrä on valtava. Ja kun lapsia on kaksi, päivien määrä tuplaantuu, sillä lapset eivät tunnu koskaan sairastavan samaan aikaan. En uskalla edes ajatella, paljonko nelilapsisessa perheessä ollaan kipeinä.

Jo kolmen viikon töissäolon jälkeen tunnen olevani aika huono työntekijä. Vaikka olen vielä onnistunut järjestämään itseni lasten sairastaessa töihin, tiedän yhtälön muuttuvan sitä vaikeammaksi, mitä pidemmälle syksy etenee. Jääkiekkovalmentajana työskentelevä puolisoni reissaa työnsä vuoksi paljon, eikä pysty olemaan töistä pois kiivaan pelikauden aikana. Osa isovanhemmista on vielä työelämässä, osa puolestaan asuu kaukana – hekään eivät siis ole niin itsestään selvä ratkaisu kuin joissain toisissa perheissä.

Minunkin työni vaatii läsnäoloa: Poissaoloni on aina oppilailtani pois ja horjuttaa heidän arkeaan sekä oppimistaan. Mutta samaan aikaan olen läsnäoloni velkaa myös sairastaville lapsilleni. Yhtälö aikaansaa riittämättömyyden tunteen.

Päiväkoti on arjen pelastus – silloin kun olemme terveitä…

ei ole olemassa helppoja Ratkaisuja

Jos ongelmaan olisi olemassa helppoja ratkaisuja, ne olisi varmasti jo löydetty. Monissa maissa toinen vanhemmista jättäytyy kokonaan pois työelämästä lasten myötä, joillakin avuksi rientää yksityinen lastenhoitaja tai isovanhempi. Suomessakin tarjotaan jo lastenhoitopalveluja, joista saa palkata lastenhoitoapua sairaiden lasten hoitoon, mutta ainakin korona-aikaan ne kärsivät melkoisesta henkilöstöpulasta. Asiakas saattoi vielä edellisiltana saada viestillä ilmoituksen, ettei ketään olekaan tulossa lapsia hoitamaan.

Korona-aikana kokeiltiin myös nollatoleranssia: Päiväkotiin ei ollut asiaa vuotavanenäisenä. Ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että osalla lapsista nenä vuotaa jatkuvasti, läpi vuoden. Allergioita ja rakenteellisia syitä köhimiseen ja nuhaan ei myöskään ole helppo erottaa perusflunssasta. Varotoimet olivat toki perusteltuja koronan pysäyttämiseksi, mutta tämän aikakauden myötä perustaudit jylläävät nyt jopa entistä kiivaampina, kun vastustuskykyä ei ole.  Tänäkin syksynä työpaikoilla otettiin alkuun tiukka linja sairastamisen suhteen, mutta kun työntekijät loppuivat jo parin viikon jälkeen kesken, linjauksia muutettiin lievemmiksi.

Mitä villejä, luovia ratkaisuja tilanteeseen voisi keksiä? Pitäisikö päiväkodeissa olla erillinen sängyillä varustettu sairastupa, jossa työskentelisi sairaanhoitaja? Voisiko etätyömahdollisuuksia entisestään kehittää? Vai onko kaikkein helpoin ja loogisin ratkaisu sittenkin vain hyväksyä tilanne ja olla armollinen ja ymmärtäväinen itseä ja muita kohtaan? Syksy ja arkeenpaluu tuovat taudit tullessaan. Jokaisella meistä on elämässään vaiheita, jolloin joutuu antamaan itsestään enemmän muualle kuin töihin: lapsilleen, vanhemmilleen, oman terveyden ylläpitämiseen.

Sairaspäivät antavat mahdollisuuden rauhallisiin, yhteisiin läsnäolon hetkiin.

sairastamisessa on jotain hyvääkin

Kaikessa keljuudessaan sairaspäiviin kätkeytyy jotain hyvääkin. Ne antavat mahdollisuuden rauhalliseen yhdessäoloon ja läsnäolon hetkiin pikkupotilaiden kanssa. Ne helpottavat toimettomuuden sallimisen itselle, antavat siunauksensa hetken levolle. Pakottavat pysähtymään, tylsistymään, nukkumaan.

Eilen ja tänään olen viettänyt ensimmäisiä sairaslomapäiviäni 4½ vuoteen. Näiden vuosien aikana olen toki sairastanut, mutta 39 asteen kuumeessa ja mahataudissakin minulla on ollut samaan aikaan kotona 1-2 lasta hoidettavana. Nyt olen saanut pyhittää päiväkodin aukioloajan vain itselleni ja keskittyä lepoon ja parantumiseen. Sen myötä on ollut helppo jaksaa illat lasten kanssa.

Eli paradoksaalista kyllä, töihinpaluu on myös tuonut mukanaan mahdollisuuden sairastaa. Kotiäitivuosina sellaista mahdollisuutta ei ole ollut. Sen tilalta joudun kokemaan ajoittaista riittämättömyyttä, miettimään pääni puhki ratkaistakseni lasten sairaspäivät ja stressaamaan päiväkodin oveen ilmestyneitä lappuja: ”Meillä on mahatautia. Meillä on enterorokkoa.” 

Jälkimmäinen vaihtoehdoista on lopulta kuitenkin mukavampi.

Lue myös:

• Kun päiväkoti taas alkaa
• Itkua ja innokasta odotusta – miten päiväkodin aloitus meillä sujui?
• Valvomisen vuosi – mitä tapahtuu, kun ei nuku kunnolla yli vuoteen?
• Kannattaako vauvauinnista maksaa?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!