Päiväkodin johtajalta tulee viesti, jossa lapsia kehotetaan pitämään sairastamisen jälkeen kotona kaksi toipilaspäivää. Samassa yhteydessä muistutetaan, että jo pienistä sairastumiseen viittaavista merkeistä tulee jäädä kotiin. Työnantajalta tulleessa ohjeistuksessa puolestaan todetaan, että kun lapsi sairastaa, tämän kanssa saa olla palkallisesti kotona kolme peräkkäistä päivää. Päiväkodin ohjeistusta noudattaen se siis tarkoittaisi yhtä sairaspäivää ja kahta toipilaspäivää.

Syksy toi taas tullessaan taudit.

tarhanaloituksen tautiaallokossa

Tätä kirjoittaessani töihinpaluustani ja päiväkodin alkamisesta on piirun verran yli kolme viikkoa. Tuosta ajasta lapsemme ovat sairastaneet yhteensä yhdeksän päivää. Nyt muu perhe on terveenä, mutta minä vuorostani sairastan kotona. Useimmat sairaspäivistä ovat osuneet viikonloppuihin, mutta olemme myös ehtineet säätää miehen kanssa työpäiviämme hoitaaksemme pikkupotilaita kotona sekä saada päiväkodilta puhelun kesken työpäivää.

Perheemme on kuitenkin onnekas moniin muihin verrattuna: Lapsillamme tuntuu olevan keskimääräistä parempi vastustuskyky, mistä johtuen he ovat onnistuneet myös ohittamaan monet tarhan tautiaalloista. Viime viikoista olemme olleet kipeinä VAIN vajaat 43%. Se on vähän moniin muihin perheisiin verrattuna. Lisäksi asumme Suomessa, jossa sairaiden lasten hoitamista kotona tuetaan taloudellisesti. Miksi yhtälö siis silti tuntuu niin mahdottomalta?

riittämättömyys on sairastamisen palkka

Ennen lapsia en työkavereiden juttuja kuunnellessani ymmärtänyt, miten paljon lapsiperheissä todella sairastetaan. Vaikka perhettämme on siunattu hyvällä vastustuskyvyllä, eivätkä lapsemme imaise jokaista päiväkodin pöpöä itselleen, sairaspäivien määrä on valtava. Ja kun lapsia on kaksi, päivien määrä tuplaantuu, sillä lapset eivät tunnu koskaan sairastavan samaan aikaan. En uskalla edes ajatella, paljonko nelilapsisessa perheessä ollaan kipeinä.

Jo kolmen viikon töissäolon jälkeen tunnen olevani aika huono työntekijä. Vaikka olen vielä onnistunut järjestämään itseni lasten sairastaessa töihin, tiedän yhtälön muuttuvan sitä vaikeammaksi, mitä pidemmälle syksy etenee. Jääkiekkovalmentajana työskentelevä puolisoni reissaa työnsä vuoksi paljon, eikä pysty olemaan töistä pois kiivaan pelikauden aikana. Osa isovanhemmista on vielä työelämässä, osa puolestaan asuu kaukana – hekään eivät siis ole niin itsestään selvä ratkaisu kuin joissain toisissa perheissä.

Minunkin työni vaatii läsnäoloa: Poissaoloni on aina oppilailtani pois ja horjuttaa heidän arkeaan sekä oppimistaan. Mutta samaan aikaan olen läsnäoloni velkaa myös sairastaville lapsilleni. Yhtälö aikaansaa riittämättömyyden tunteen.

Päiväkoti on arjen pelastus – silloin kun olemme terveitä…

ei ole olemassa helppoja Ratkaisuja

Jos ongelmaan olisi olemassa helppoja ratkaisuja, ne olisi varmasti jo löydetty. Monissa maissa toinen vanhemmista jättäytyy kokonaan pois työelämästä lasten myötä, joillakin avuksi rientää yksityinen lastenhoitaja tai isovanhempi. Suomessakin tarjotaan jo lastenhoitopalveluja, joista saa palkata lastenhoitoapua sairaiden lasten hoitoon, mutta ainakin korona-aikaan ne kärsivät melkoisesta henkilöstöpulasta. Asiakas saattoi vielä edellisiltana saada viestillä ilmoituksen, ettei ketään olekaan tulossa lapsia hoitamaan.

Korona-aikana kokeiltiin myös nollatoleranssia: Päiväkotiin ei ollut asiaa vuotavanenäisenä. Ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että osalla lapsista nenä vuotaa jatkuvasti, läpi vuoden. Allergioita ja rakenteellisia syitä köhimiseen ja nuhaan ei myöskään ole helppo erottaa perusflunssasta. Varotoimet olivat toki perusteltuja koronan pysäyttämiseksi, mutta tämän aikakauden myötä perustaudit jylläävät nyt jopa entistä kiivaampina, kun vastustuskykyä ei ole.  Tänäkin syksynä työpaikoilla otettiin alkuun tiukka linja sairastamisen suhteen, mutta kun työntekijät loppuivat jo parin viikon jälkeen kesken, linjauksia muutettiin lievemmiksi.

Mitä villejä, luovia ratkaisuja tilanteeseen voisi keksiä? Pitäisikö päiväkodeissa olla erillinen sängyillä varustettu sairastupa, jossa työskentelisi sairaanhoitaja? Voisiko etätyömahdollisuuksia entisestään kehittää? Vai onko kaikkein helpoin ja loogisin ratkaisu sittenkin vain hyväksyä tilanne ja olla armollinen ja ymmärtäväinen itseä ja muita kohtaan? Syksy ja arkeenpaluu tuovat taudit tullessaan. Jokaisella meistä on elämässään vaiheita, jolloin joutuu antamaan itsestään enemmän muualle kuin töihin: lapsilleen, vanhemmilleen, oman terveyden ylläpitämiseen.

Sairaspäivät antavat mahdollisuuden rauhallisiin, yhteisiin läsnäolon hetkiin.

sairastamisessa on jotain hyvääkin

Kaikessa keljuudessaan sairaspäiviin kätkeytyy jotain hyvääkin. Ne antavat mahdollisuuden rauhalliseen yhdessäoloon ja läsnäolon hetkiin pikkupotilaiden kanssa. Ne helpottavat toimettomuuden sallimisen itselle, antavat siunauksensa hetken levolle. Pakottavat pysähtymään, tylsistymään, nukkumaan.

Eilen ja tänään olen viettänyt ensimmäisiä sairaslomapäiviäni 4½ vuoteen. Näiden vuosien aikana olen toki sairastanut, mutta 39 asteen kuumeessa ja mahataudissakin minulla on ollut samaan aikaan kotona 1-2 lasta hoidettavana. Nyt olen saanut pyhittää päiväkodin aukioloajan vain itselleni ja keskittyä lepoon ja parantumiseen. Sen myötä on ollut helppo jaksaa illat lasten kanssa.

Eli paradoksaalista kyllä, töihinpaluu on myös tuonut mukanaan mahdollisuuden sairastaa. Kotiäitivuosina sellaista mahdollisuutta ei ole ollut. Sen tilalta joudun kokemaan ajoittaista riittämättömyyttä, miettimään pääni puhki ratkaistakseni lasten sairaspäivät ja stressaamaan päiväkodin oveen ilmestyneitä lappuja: ”Meillä on mahatautia. Meillä on enterorokkoa.” 

Jälkimmäinen vaihtoehdoista on lopulta kuitenkin mukavampi.

Lue myös:

• Kun päiväkoti taas alkaa
• Itkua ja innokasta odotusta – miten päiväkodin aloitus meillä sujui?
• Valvomisen vuosi – mitä tapahtuu, kun ei nuku kunnolla yli vuoteen?
• Kannattaako vauvauinnista maksaa?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Millaista on ollut palata hoitovapaalta töihin? Tällainen oli opettajan viikko – ja samalla ensimmäinen kokonainen viikkomme kahden työssäkäyvän vanhemman lapsiperheenä neljän kotivuoteni jälkeen.

Maanantai: soiTto päiväkodista

Mies lähtee työmatkalle Vierumäelle ja minä valmistaudun omaan viikkooni. Yhden etäpalaverin ehdin pitää ennen kuin puhelin soi. Päiväkodista soitetaan, että esikoinen on sairastunut.

Tilanne osoittautuu vääräksi hälytykseksi. Pari viikkoa vaivannut laryngiitti on vain edennyt loppuvaiheen kröhäyskään. Esikoinen lähtee kuitenkin varuilta mukaani ja loppupäivän yritän tehdä rästiin jääneitä hommia sen verran kuin lasten kanssa pystyn: Haemme vesinäytteitä Pitkäkoskelta, nimikoin vaatteita lasten katsoessa piirrettyjä ja vastailen wilma-viesteihin heidän nukahdettuaan.

Pitkäkoskella vesinäytteiden noutoretkellä esikoisen kanssa

TiistaI: sooloiLua

Työt alkavat tasan kahdeksalta, ja koska matkaan menee tovi, joudun viemään lapset päiväkotiin jo heti seitsemän jälkeen. Sitten suuntaan töihin, jossa on tiedossa täysi päivä: Alkusyksystä on vielä niin paljon kokouksia ja palaveerattavaa, että puoli kolmelta kotiin lähtiessä en ole pitänyt vielä ainoatakaan taukoa.

Päätän ajaa ensin kotiin ja juoda kupin kahvia ennen kuin haen lapset päiväkodista. Sen hörpättyäni täytyy jo rientää, ettei päivä veny liian pitkäksi.

Loppupäivän rentoilemme lasten kanssa ulkoillen ja jädellä käyden. Lapset nukahtavat onneksi jo yhdeksältä, paljon normaalia aikaisemmin. Sen jälkeen on aika suunnitella ja valmistella seuraavan päivän opetus.

Angramminimiä tulevan päivän oppitunneille

Keskiviikko: arjen luksusta

Puolen tunnin työmatka on luksusta: Kuuntelen äänikirjaa kaikessa rauhassa. Tälle päivälle tiedän valmistelleeni hyvät tunnit. Silloin on aina kiva mennä opettamaan: vesistötutkimuksia, anagrammeja, kertolaskuja, oikeinkirjoitusta, koulurauhan julistus ja kokous.

Neljän aikaan lähden ajamaan kotiin. Mies viestittelee palanneensa reissusta ja lupaa hakea lapset päiväkodista. Jälleen harvinaista luksusta: koko perhe yhdessä kotona koko illan! Iltatoimien alkaessa televisiosta tosin alkaa nuorten MM-lätkämatsi ja mies siirtyy sen ääreen tarkkailemaan vanhojen kasvattiensa suorituksia.

Saanko esitellä: anagrammi-nimeni

Torstai: taidetta, treenejä ja touhotusta

Aamu alkaa, kuten kaikki aamut tällä viikolla. Nappaan koiran ja lapset mukaan ja suuntaamme päiväkodille. Puoli tuntia myöhemmin koira on lenkitetty, lapset viety ja minä istun autossa matkalla töihin.

Vaikka päivä on jälleen vauhdikas (työkaveri nauraa hengästymiselleni, kun sentään vältuntivalvonnasta vielä palaveriin ennen seuraavan tunnin alkua), torstai on viikon lyhin työpäivä. Puoli kolmen aikaan olen jo maauimalan parkkipaikalla. Ehdin uida puoli tuntia ennen kuin on aika suunnata päiväkodille lasten hakuun.

Vielä isoveljen futiskoulussa Mante on tarmoa täynnä

Torstaisin on myös esikoisen jalkapallokoulu. Hän on tykännyt siitä alusta asti, mutta koska edelliset treenit päättyivät kaatumiseen ja vertavuotavaan polveen, lähtö ei tällä kertaa suju kovinkaan helposti. ”En halua mennä sinne! Siellä on liian hurjaa!” esikoinen vastustelee, mutta juoksee jo silmänräpäystä myöhemmin nauraen pallon perässä.

Treenien loppupuolella myös mies pääsee töistä liittymään seuraamme ja lähdemme koko perheen voimin katsomaan Taiteiden yön sirkusesitystä. Iloisena yllätyksenä paikan päällä saa myös ilmaista hattaraa ja popkornia – ja sekös lapsia riemastuttaa!

Taiteiden yö ja ”Sirkus täällä tänään”

Perjantai: kuumErumbaa ja keskusteluja iltasadun äärellä

Jo nukkumaanmennessä Mante tuntuu kuumalta ja yön aikana kuume nousee korkeaksi. Aamuyöllä laadimme miehen kanssa seuraavan päivän suunnitelmaa: Minä lähden aamulla töihin ja vien samalla esikoisen päiväkotiin. Töistä tullessani teemme läpsystä vaihdon ja mies lähtee jäähallille.

Seitsemän tuntia opetusta on tymäkkä päätös työviikolle, mutta tunneilla on hyvä meininki. Pientä pakollista sälätyötä on käsittämättömän paljon, ja koska tiedän että kotiin on todellinen kiire, yritän käyttää jokaisen vapaan minuutin niin tehokkaasti kuin mahdollista.

Viikonloppu saapuu kuumeisissa merkeissä

Kotiin päästessä olen yltä päältä hiessä – mutta niin on Mantekin, jolla on kuumetta vielä Panadolin jälkeenkin reippaasti yli 38 astetta. Ilta menee sylitellessä vuoroin pientä kuumepotilasta, vuoroin päiväkotiviikon väsyttämää esikoista. Laulamme lastenlauluja, rakentelemme duploilla ja katsomme Ryhmä Hauta.

Illalla Manten nukahdettua juttelemme esikoisen kanssa vielä tunnin tämän mieltä painavista asioista: kaveruuden kommervenkeistä ja kuolemasta. Ei mitään kevyitä perjantai-puheenaiheita – mutta sitäkin koskettavampaa ajatustenvaihtoa nelivuotiaan kanssa!

Lue myös:

• Lasten kanssa metsässä – miten retkeilijöitä kasvatetaan?
• Valvomisen vuosi – mitä tapahtuu, kun ei nuku kunnolla yli vuoteen
• Vieraspeliviikonloppu – äiti alivoimalla
• Lue | Leiki | Liiku | Luo – mistä tulee Äijä-äidin slogan?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!