”Minä RAKASTAN tätä paikkaa!” henkäisi nelivuotiaamme kahden saaristopäivän jälkeen. Olimme jälleen tulleet lomanviettoon mökillemme Porvoon ulkosaaristoon, lapset vuoden vanhempina ja vauhdikkaampina. Vaan miten sujui juhannus ulkosaaristossa lasten kanssa?

Yksi yli laidan – merimatka mökille

Esikoinen ei enää muistanut kumpaakaan mökkipaikkaamme viime vuodelta, mutta jotain hän sentään muisti: nimittäin yhteysaluksen ja kauppalaivan. Ne olivat tehneet vaikutuksen!

Kun mökki on ulkosaaristossa, matkakin on eräänlainen seikkailu, eikä esimerkiksi kotiinpaluu välttämättä onnistu suunnitellusti, jos keli tekee tepposet tai matkalle osuu muita yllätyksiä. Ensin ajetaan autolla lauttarantaan, missä vaihdetaan yhteysalukseen. Vajaan tunnin merimatkan jälkeen kulkupeli vaihtuu soutuveneeseen  ja lopuksi tavarat (ja lapset) täytyy vielä saada kannetuksi kallioita ylös mökkiin.

Tänä kesänä pääsimme pariin viime vuoteen verrattuna helpolla: Mukaan ei enää tarvinnut raahata vauvatavaroita, en ollut viimeisilläni raskaana ja sääkin suosi. (Kaatosateessakin on toki oma viehätyksensä – etenkin siinä vaiheessa, kun on selvitty mökin kamiinan lämpöön kuivattelemaan seuruetta ja läpimärkiä matkatavaroita.)

Suurin haaste matkassa oli rasavilli kaksikkomme, joka piti huolta siitä, että meno pysyi yllä koko yhteysalusmatkan. Sanotaan, että lauttamatkalla lapset yleensä rauhoittuvat, jopa nukahtavat, mutta poikkeus vahvistaa säännön. Esikoinen sinkoili yhteysaluksella sinne tänne riehaantunut pikkuveli kintereillään ja esittäytyi kanssamatkustajille: ”Minä olen [esikoinen] ja minulla on levoton olo!”

Lopulta istuimme kuitenkin soutuveneessä, joka näytti valtavasta tavarakuormasta huolimatta lähes puolityhjältä viime vuoteen verrattuna. Esikoinen osasi jo hienosti istua soutuveneen keulassa itsekseen, mutta Mantessa oli pitelemistä: ”Jatketaan matkaa!” taaperomme vaati tuskastuneena sylissäni istumiseen.

Kaikki sujui kuitenkin hyvin, kunnes Pasi (koiramme) bongasi rannalla naapurin koiran ja alkoi höntyillä niin, että keikahti yli laidan. Onneksi juuri tämän varalta kaikilla lapsillamme (myös Pasilla) on kahvalliset pelastusliivit. Ei tarvinnut kuin nostaa kylvyssä käynyt koira takaisin veneeseen. Pasi oli tapahtuneesta kovin nolona ja keräili sympatiapisteitä pitkin iltaa ryhtyen hytisemään aina, kun joku sattui katsomaan.

Saaristomökille matkataan yhteysaluksella ja soutuveneellä.

Yksi yli laidan!

Verta, nokea ja jätskiä

Ulkosaaristo on rypäs saaria nimensä mukaisesti vähän kauempana mantereesta. Saarten keskellä on vehreä ja hieman suojaisampi poukama, jonka ympärille myös kyläyhteisö on aikanaan muodostunut. Meidän mökkimme sijaitsee kuitenkin vähän kauempana kyläkeskittymästä, yhden saaren karummalla merenpuoleisella kyljellä. Meistä se on ihanaa! Pienten lasten kanssa paikassa on toki omat haasteensa, muttei mene montaa vuotta, niin veljekset ovat varmasti jo ketteriä kallioilla kulkijoita.

Esikoinen on osoittautunut varsin näppäräksi menijäksi jo tänä vuonna Mante yrittäessä pysyä koko tarmollaan perässä. Vain kerran pikkuveli on keikahtanut niin, että tarvittiin pientä paikkailua. Olimme juuri saunoneet ja kävelemässä juhannuksenpuhtoisina takaisin mökkiin, kun Mante muksahti ja iski nenänsä kallioon. Verta tuli sen verran paljon, että olimme lopulta molemmat Manten kanssa punaisen tahman peitossa, ennen kuin sain pahimman vuodon tyrehtymään. Ei auttanut kuin lähteä uudelleen pesulle.

Saaristossa elää yhä kourallinen vakituisia asukkaita, joskin nykyään valtaosa asuu vähintäänkin talven muualla. Menneistä ajoista muistuttaa kuitenkin 80-luvulla lakkautettu saaristolaiskoulu, jossa paikalliset aktiivit pitävät kesäisin kahvilaa. Mökkiläisten helpotukseksi saaristossa käy muutaman kerran viikossa myös kauppalaiva, jotta ruoanhakuun ei tarvitse lähteä mantereelle kesken loman. Saariston tapoihin kuuluvat myös kauppalaivajätskit: Se kun on oikeastaan ainut tapa päästä täällä herkuttelemaan jäätelöllä. Niinpä kauppalaivalla piipahdetaan jäätelön perässä usein silloinkin, kun sinne ei ole muuta asiaa. Sen esikoinenkin muisti viime vuodesta tänne saapuessamme!

Koska roskat kuljetetaan saaristosta mantereelle, jätettä tuotetaan täällä ollessa mahdollisimman vähän ja poltetaan mahdollisuuksien mukaan. Sitä varten keskellä mökin tupaa on kamiina, jolla mökkiä myös tarpeen tullen kuivatetaan ja lämmitetään. Mante rakastui kamiinaan heti sen nähdessään – se kun on ulkopinnasta nokinen. Noella saa vängästi mustattua kädet ja maalattua sekä kasvojen sotamaalaukset että luolamaalaukset mökin lattiaan. Onneksi esikoinen otti nopeasti kunnia-asiakseen vahtia pikkuveljeään kaaminan ollessa kuuma. Vielä on palovammoilta vältytty! Palanut sormenpää saattaa tosin lopulta olla paras opetus kamiinaleikkien lopettamiseksi.

Kauppalaivapäivä on saaristossa myös jäätelöpäivä.

Ällöttäviä kaloja ja vauvan peppuja – Uuden oppimista luonnon äärellä

Luonnon äärellä ja armoilla eläminen on opettavaista – niin lapsille kuin meille aikuisillekin. Kaupungissa kun monet asiat muuttuvat niin helposti itsestäänselvyyksiksi. Katselimme laiturilla lasten kanssa mereen syöksyviä tiiroja, kun niistä yksi lopulta onnistui nappamaan kalan. ”Äiti, miksi tuo lintu syö kaloja suoraan merestä?” esikoinen parahti. ”Sehän on ällöttävää!”  Seurasi kiinnostava keskustelu siitä, mistä kauppojen kalat ovat lähtöisin. En silti onnistunut houkuttelemaan esikoista vielä kanssani ongelle.

Myös ruoka täällä on ollut hieman erilaista kuin kotona kaupungissa: yksinkertaisempaa ja askeettisempaa – mutta sitäkin maistuvampaa. Siinä missä Olimme miehen kanssa erityisen innoissamme kesän ensimmäisistä, suuhun sulavista uusista perunoista, esikoinen oli epäilevämpi. ”Maista nyt, ne on pehmeitä ja sileitä kuin vauvan peppu!” mies yritti vitsailla. Mante oppi heti uuden sanan ja tietää nyt, mitä ne kattilassa olevat pyöreät keltaiset pallerot ovat. Tänäänkin syömme silliä ja ”vauvan peppuja”.

Tekeminen meiltä ei ole täällä vielä loppunut, mutta jatkuva yhdessäolo on välillä aikaansaanut nahinaa veljesten välille. ”Mante, ei saa lyödä! Minä voin mennä rikki!” on esikoinen yrittänyt ojentaa pikkuveljeään. Silti olemme kaikki olleet yhtä mieltä siitä, että on ihan parasta saada viettää aikaa yhdessä, kaukana häiriötekijöistä, oman perheen kesken (tai purjeveneellä kylään saapuvien mökkivieraiden seurasta nauttien!).

”Ja minä RAKASTAN tätä paikkaa!” lisäsi esikoinen vielä aamun herättelemää merta katsellessaan. ”Täällä ollaan kuin toisessa maailmassa. Niin kuin Ruotsissa…”

”Tai Oulunkylässä!”

Saaristomökille voi tulla kylään vaikkapa purjeveneellä.

Lue myös aiemmat saaristojutut:

• Saariston lapset – lapsiperhemökkeilyä ulkosaaristossa
• Ulkosaariston uusi sukupolvi – syntyikö saariston lapsia?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Kun jo kolmannelta Äijä-äidin pariin tiensä löytäneeltä tuoreelta seuraajalta saapui tunnusteleva viesti: ””Siis mikä tää juttu on?” totesin, että taitaa olla taas aika kerrata, kuka olen ja mistä Äijä-äidissä on kyse. Ja jotta en alkaisi toistaa itseäni, pyysin tehtävässä apua myös seuraajiltani ja lapsiltani. Puhumaan intoutunut Mantekin (1,5v) suostui kertomaan oman kantansa: ”Marakassi. Äiti. Äijä. Isu. Pupu… Ei oo pupu. Se oot sä. Sä.”

Perheeseemme kuuluu vanhempien lisäksi sanavalmis esikoinen (4v), vauhdikkaisiin stunttitemppuihin erikoistunut Mante (1,5v) sekä arvonsatunteva Pasi-koira.

ÄIJÄ-ÄIDIN TAUSTAA

”Tässä on minun äitini. Hänen nimensä on Meri-Maaria, koska Äijä oli jo varattu.” (esikoinen, 3/22)

Äijä-äidin taakse kätkeydyn minä, Meri-Maaria, 36-vuotias helsinkiläinen äidinkielen, teatterin ja luokanopettaja sekä laulaja-lauluntekijä. Tiedän – työlitania on aika pitkä, mutta kaikkea tuota todella teen tai olen ainakin tehnyt.

Musiikki ja teatteri ovat kulkeneet mukana läpi elämän, välillä harrastuksina ja välillä työnä. Varsinaisen työurani aloitin teatteripainotteisen lukion vastaavana teatteriopettajana ja äidinkielen opettajana. Seitsemän vuoden jälkeen vaihdoin kulttuurikasvatukseen erikoistuneeseen kouluun teatterin ja luokanopettajaksi.

Viimeiset neljä vuotta olen ollut kotona lasten synnyttyä. Kotivuosien aikana on syntynyt myös esikoisalbumini Tähdistä kotiin sekä tämä Äijä-äiti -proggikseni. Blogin rinnalla Äijä-äidillä on myös Instagram-tili, joka tunnetaan muun muassa sanavalmiin esikoisemme sutkautuksista sekä huumoripitoisista reels-videoista, joissa pääsen leikittelemään teatteritaustallani.

Vaikka blogini nimi huokuu maskuliinista uhoa, nimen tarinalla ei ole mitään tekemistä miehisyyden kanssa. Kun esikoisemme oppi puhumaan, hän alkoi kutsua minua äijäksi. Jos joku mainitsi jotakin äidistä, esikoinen korjasi nopeasti, että hänen äitinsä on äijä – ei mikään äiti. Vasta 2,5-vuotiaana esikoinen vaihtoi nimeni perinteisemmin äitiin, mutta yhä vieläkin hän on sitä mieltä, että yksi nimistäni on Äijä. Saa nähdä, kysyykö esikoinen vielä teini-ikäisenä kavereidensa kanssa kotiin tullessaan ja minut nähdessään: ”Mitä äijä?”

”Tässä on minun äitini. Hänen nimensä on Meri-Maaria, koska Äijä oli jo varattu.”

äijä-äiti pähkinänkuoressa

Perustin Äijä äiti -blogin rakkaudesta kirjoittamiseen (ja mieheni yllyttämänä). Koska elämä lasten kanssa tuntui näyttäytyvän mediassa usein joko painajaismaisena tai epäuskottavan harmonisena, halusin nostaa esiin perheemme vekkulin ja vauhdintäyteisen todellisuuden niiden rinnalle. Koen, että lapsiperhearkeen kätkeytyy paljon iloa, ja vaikka se pakottaa ajoittain myös venymään, positiivinen pilke silmäkulmassa katastrofeillekin oppii nauramaan – ainakin muutamaa hetkeä myöhemmin. Myös hassuttelu on sallittua, jopa suotavaa!

Kysyin myös seuraajiltani, miten he kiteyttäisivät Äijä-äidin. Tällaisia vastauksia sain:

• ”Tämä äiti on todellinen äijä. Humoristinen, laulava ja musiikkia tekevä selviytyjä.”
• ”Sopivan erilainen ja erottuva oma juttu. Mutta silti samaistuttava. Taas meni aamukahvit väärään kurkkuun…”
• ”Verbaalista ilotulitusta, vauhtia ja vaarallisia tilanteita – mutta aina positiivisella pilkkeellä!”
• ”Posketonta juttua villikoiden koheltaessa taustalla”
• ”Aitoa vanhemmuutta kahdelle hulivilille!”
• ”Pelastaa ja piristää harmaantuneen aamun. Hyvää menoa rennolla otteella.”
• ”Hullun hauskaa huumoria lapsiperhearjesta”
• ”Kreisin hauskaa lapsiperhearkea kahden vilivilperin kanssa”

Entä mitä tuumii satusetä-esikoinen?
”Äijä-äiti on minun äitini ja ihan hassu. Se vaan laulelee, kertoo juttuja, syö tomaatin ja kurkun ja menee sitten piiloon. Sitten se syö makaronin ja pikkukiviä. Äiti on niin vahva, että hän jaksaa nostaa vaikka bussipysäkin.”

Tällaiseen soppaan olet siis sekaantunut. Lämpimästi tervetuloa mukaan hämmennysväkeen!

Arkemme on vekkulia ja vauhdintäyteistä. Vanhemmuus on opettanut nauramaan katastrofeillekin – ainakin hetkeä myöhemmin.

Lue myös:

• Tänään syödään hymynaamoja – vastaisku nirsoilulle
• Valvomisen vuosi – mitä tapahtuu, kun ei nuku kunnolla yli vuoteen?
• Lasten suusta: Millaista on olla neljävuotias?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!