Ulkosaaristoon on laskeutunut syyskuu. Se on tosin harvinaisen lempeä. Meri hengittelee tyynenä ja kirkkaana. Leväverhojen heijaus ja pikkukalaparvien tanssi erottuvat kristallisen vedenpinnan läpi kauas. Rantavesi on täynnä meduusoja, sadoittain meduusoja – ja jokin niiden rauhallisessa tai jo vaienneessa sykkeessä sopii tähän kummalliseen syksyyn. Aurinko paistaa matalaa valoaan pilvettömältä taivaalta. Vain valon suunta ja sävy paljastavat, ettei enää ole kesä. Lämpimässä illassa ihmettelemme koko perheen voimin, kun vaaleanpunaisen auringon nopeaa vajoamista lähisaaren taa. Me olemme mökillä. Syysmökillä. Tänä kesänä olemme nimittäin vihdoin päässeet kokeilemaan uudenlaista mökkeilyä lasten kanssa!

syysreissulla ulkosaaristossa

Olen jo aiempina kesinä kirjoitellut tänne juttuja ulkosaariston mökiltämme. Linkit vanhoihin juttuihin löydät tämän tekstin lopusta, mutta alkuun pääset myös TÄÄLTÄ. Heti esikoisen synnyttyä oli selvää, että pyrkisimme kasvattamaan lapsistamme ”saariston lapsia” ja totuttamaan heidät ulkosaariston eloon pienestä pitäen. Yhden lapsen kanssa se oli vielä suhteellisen helppoa, mutta myöhemmin kun soutuveneen kyytiin oli ahdettu vilkas taapero, vastasyntynyt, tarvittavat vauvavarusteet, mereen hyppivä koira, mökille selviytyminen vaatikin jo vähän enemmän sinnikkyyttä. Matkaa kun taitetaan ensin autolla, sitten tunnin verran yhteysaluksella, sen jälkeen veneellä ja lopuksi vielä kallioita ylös kivuten – joskus aallokkoisessa kaatosateessa, joskus tyynessä auringonpaisteessa. (Vauvavuosiin osui kummallisen paljon noita ensimmäisiä.) Mutta mökille selvittyämme olemme aina todenneet matkan olevan vaivan väärti: Saaressa saa olla irrallaan arjesta, kaukana kaikesta, läsnä ja luonnon äärellä.

Jo viime kesänä uskaltauduimme kokeilemaan lyhyempää viikonloppureissua saaristoon. Olivathan lapset jo 5- ja 2 -vuotiaita. Sitä ennen olimme yleensä viipyneet saaressa aina pari viikkoa sinne selvittyämme. Koska kokeilu oli onnistunut, päätimme tänä vuonna suunnata syysreissulle mökille ennen kuin miehen kiivastahtinen lätkäkausi alkaisi ja vapaat viikonloput loppuisivat pelien myötä. Olimme varautuneet tuuleen ja tyrskyihin, koleaan keliin ja syysmyrskyihin. Vaan toisin kävi. Kesä varasti itselleen lisäviikkoja työntäen syksyn vielä tuonnemmas.

Meren rantaan huuhtomista laudoista syntyy auto

Syysreissulla meri oli täynnä meduusoja

puroleikkejä ja unikekoja

Tämä kesä toi tullessaan kaksi tervetullutta, uutta ilmiötä: Lapsemme alkoivat nukkua enemmän ja oppivat leikkimään hetkellisesti myös kahdestaan. Erityisesti esikoinen ihastui kesäloman aikana viipyileviin aamuihin ja lupaan nukkua pitkään. Hän oli tämän vuoden unikekommekin. Mikä mainio taito tuoreelle eskarilaiselle! Myös Mante malttoi useimpina aamuina nukkua kuuteen tai seitsemään, pari kertaa kahdeksaankin. Ja mikä parasta, uni oli yleensä suhteellisen yhtämittaista. Kiitellen voin siis todeta nukkuneeni tänä kesänä pääosin seitsemän, kahdeksan tunnin yöunia ja löytäneeni sen myötä nukkumisesta itselleni uuden harrastuksen. Kummallista vain on, että hyvin nukutun kesän myötä olen väsyneempi kuin vuosiin. En tiedä, kauanko nukkuisin yhtäjaksoisesti, jos minulle siunaantuisi sellaiseen tilaisuus.

Kesäaamujen luksuksena saimme miehen kanssa myös nauttia aamukahvit Hesarin kera lasten leikkiessä hienosti kahdestaan. Loman loppua kohden meno tosin muuttui hieman riitaherkemmäksi, mikä lienee merkki siitä, että kukin sai nauttia perheenjäsenten seurasta lomalla riittämiin. Oli hienoa seurata vierestä, miten veljekset kuljettivat leikkejä eteenpäin vuorovedoin ehdotellen ja uutta keksien. Kesän hittileikeiksi taisivat nousta puro- ja patoleikit sekä legoista kyhätyt, itse suunnitellut menopelit.

Yhteiset leikit syntyvät ja sujuvat lapsilla nykyään pääosin hienosti

Yksin mökillä lasten kanssa

Yksi pitkäaikainen toiveenikin toteutui tänä kesänä: Mökkeilin yksi lasten kanssa. Olen aina haaveillut siitä, että puolison töistä riippumatta voisin viettää lasten kanssa aikaa mökillä. Tähän asti visiotani on kuitenkin suitsittu sukulaistenkin toimesta – vilkkaat vesselimme kun eivät oppineet tottelemaan sellaisia käskyjä kuin ”ei yksin rantaan” tai ”älä kiipeä puun latvaan ilman aikuista, jos et osaa tulla sieltä alas”. Tämän loman aikana kuitenkin tuntui, että jälkikasvu oli kypsynyt sen verran, että läpäisimme riskikartoituksen.

Ulkosaaristoon en sentään vielä lähtenyt vaan suuntasimme lasten ja koiran kera sukuni järvimökille, jonne saatoin ajaa autolla pihaan. Ensimmäinen soolomökkireissuni lasten kanssa kesti neljä päivää, ja vaikka keli oli kylmä ja sateinen, lähtisin koska tahansa uudestaan. Ensi kesänä meitä ei pidättele enää mikään!

Lue myös muut jutut ulkosaaristomökkeilystä lasten kanssa:

• Saariston lapset – lapsiperhemökkeilyä ulkosaaristossa
• Ulkosaariston uusi sukupolvi – syntyikö saariston lapsia?
• ”Minä rakastan tätä paikkaa” – ulkosaaristossa lasten kanssa
• 17 kesää ulkosaaristossa

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Isäni on purjehtija, joten meri ja  merenrantakalliot ovat tulleet minulle tutuiksi jo pian syntymäni jälkeen. Saaristomökkeilyyn sen sijaan tutustuin vasta aikuisena, puolisoni myötä. Menossa on 17 kesäni ulkosaaristossa. Minusta ei varmasti koskaan tule samanlaista konkaria kuin täällä varttuneista saariston lapsista, mutta jotain olen näiden vuosien aikana sentään oppinut.

Ensimmäinen kerta ulkosaaristossa oli elämys

Ensimmäistä kertaa saavuin saaristoon 17 vuotta sitten. Keli oli upea, venematka nautinnollinen ja soutumatkaan siirtyessämme en osannut kuin ihailla ympärille avautuvaa saaristolaismaisemaa. Viikonloppuvarusteemme mahtuivat reppuihin ja kaikki tuntui kovin vaivattomalta. Mökki saaressa oli tuolloin saunaton, sähkötön ja puolet pienempi kuin nykyään. Peseydyimme meressä ja kun pimeä laskeutui, pelasimme vielä hetken korttia öljylampun valossa ennen kuin menimme nukkumaan.

Vuosien mittaan mökkitupaa on jatkettu nukkumahuoneella ja lasiverannalla ja mukavuudet ovat lisääntyneet saunan ja sähköjen myötä. Kaikki on silti säilynyt riittävän askeettisena, jottei elämä meren ympäröimänä ole muuttunut liian helpoksi. Keskiössä on luonto ympärillä. Se sanelee olosuhteet, joihin meidän tehtävämme on mukautua.

Myös mökkimatkoja on vuosien aikana ollut monenlaisia: Välillä olemme kastuneet tavaroinemme ukkosmyrskyssä likomäriksi ja aloittaneet lomailun tunnelmallisesti kamiinan ääressä kuivatellen. Joskus olemme myöhästyneet päivän ainoasta yhteysaluksesta ja jatkaneet mökkeilyä säilykkeiden turvin ylimääräisen vuorokauden. Välillä matkapäiviä on siirretty myös siksi, että olemme odotelleet kelien muuttuvan armollisemmiksi.

Mitä taas tulee reppureissaamiseen, muisto ensimmäisestä yhteisestä saaristomökkimatkastamme reppujen kera tuntuu nykyään utopistiselta. Nelihenkisen perheen kamakuorma edustaa nimittäin toista äärilaitaa – varsinkin lasten vauvauosina, kun mukaan on tarvittu varusteita vauvan kanssa selviämiseen. Tavaravuoren ja perheen mahduttaminen yhteen soutuveneelliseen muistuttaakin usein tetriksen peluuta.

Roskien minimointia ja syömisten suunnittelua

Monelle ensi kertaa saaristoon tulevalle yksi suurimmista yllättyksistä on, että kaikki minkä tänne tuo, täytyy viedä myös pois. Roska-autot eivät kaarra saaristoon tyhjentelemään mökkiläisten roskiksia, vaan syntyneet jätteet viedään itse mantereelle sinne palattaessa.

Siksi saaristossa tulee mietittyä tarkasti, mitä syödään, ja millä tavoin pakattuja tuotteita mukana tuodaan. Polttokelpoisista roskista pääsee mökillä helposti eroon ja komposti toimii, mutta muovi-, lasi- ja metallijätteet eivät häviä itsestään minnekään.

Kauppalaiva pyörähtää naapurisaaressa kesäaikaan kahdesti viikossa. Senkin puolesta ruokailut vaativat suunnitelmallisuutta – ja yllätysvieraita joudutaan usein velvoittamaan tuomaan jotain mukanaan. Yllätysten varalle mökillä on toki myös säilykkeitä ja kuivamuonaa. Joskus niihin on turvauduttu, kun esimerkiksi kotimatkalle lähtö on syystä tai toisesta viivästynyt päivällä.

Kun tulee tylsää, tietää lomailleensa

Parasta saaristomökissä on se, että siellä ei ole juuri mitään ja samaan aikaan siellä on vaikka mitä. Virikkeet kehitellään itse ja niitä kyllä riittää, jos tykkää touhuta luonnossa. Täällä ei kuitenkaan lähdetä kaupoille, huvipuistoon tai muutenkaan tunneta painetta lähteä tekemään jotain.

Yksi maalaa, toinen meloo, kolmas lähtee retkelle naapurisaareen lintuja bongailemaan. Meidän elämänvaiheessamme touhua kyllä riittää, kiitos lasten. Välillä nikkaroidaan kaarnalaivoja tai taiteillaan käpylehmälauma, sitten jo maalataankin katuliiduilla kalliomaalauksia, kiivetään puuhun ja kirmataan mustikkamättäille.

Lähtemisen vimman iskiessä voi työntää veneen vesille ja soutaa saaren ympäri. Luonto on lähellä ja läsnä, mieli kiinnittyy yksinkertaisiin perusasioihin ja ärsyketulvan puuttuessa mieli todella lepää.

Loma on onnistunut, kun huomaa tylsistyvänsä – sillä kun tulee tylsää, tietää lomailleensa!

Lahja lapsillemme

Erityisen iloinen olen siitä, että lapseni ovat tottuneet ulkosaaristokesiin syntymistään lähtien. Viisivuotias esikoisemme hyppelee jo rantakivillä kuin vanha tekijä ja osaa toimia veneessä varsin itsenäisesti. Tänä kesänä tavoitteena on alkaa harjoitella soutamistakin hänen kanssaan. Kaksivuotias Mante puolestaan tunnistaa poijut ja reimarit ja tietää veneväylän kulkevan punaisen ja vihreän reimarin välistä.

Ulkosaaristossa oleilu opettaa paitsi luonnon kunnioittamista ja sen armoilla elämistä, myös suunnitelmallisuutta, sinnikkyyttä ja ongelmanratkaisutaitoja. Uskon lasteni hyötyvän näistä taidoista tulevaisuudessa, missä ikinä he sitten elävätkään. Ja vaikka Ryhmä Hau pyörii tabletilta nykyään saaristossakin, muut kaupungin ärsykkeet loistavat poissaolollaan. Yhtäkkiä mieli onkin valpas vastaanottamaan uusia virikkeitä.

Lue myös aiemmat saaristojutut:

• Saariston lapset – lapsiperhemökkeilyä ulkosaaristossa
• Ulkosaariston uusi sukupolvi – syntyikö saariston lapsia?
• ”Minä rakastan tätä paikkaa!” – ulkosaaristossa lasten kanssa
• Lasten kanssa metsässä – Miten retkeilijöitä kasvatetaan?

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!