Isäni on purjehtija, joten meri ja  merenrantakalliot ovat tulleet minulle tutuiksi jo pian syntymäni jälkeen. Saaristomökkeilyyn sen sijaan tutustuin vasta aikuisena, puolisoni myötä. Menossa on 17 kesäni ulkosaaristossa. Minusta ei varmasti koskaan tule samanlaista konkaria kuin täällä varttuneista saariston lapsista, mutta jotain olen näiden vuosien aikana sentään oppinut.

Ensimmäinen kerta ulkosaaristossa oli elämys

Ensimmäistä kertaa saavuin saaristoon 17 vuotta sitten. Keli oli upea, venematka nautinnollinen ja soutumatkaan siirtyessämme en osannut kuin ihailla ympärille avautuvaa saaristolaismaisemaa. Viikonloppuvarusteemme mahtuivat reppuihin ja kaikki tuntui kovin vaivattomalta. Mökki saaressa oli tuolloin saunaton, sähkötön ja puolet pienempi kuin nykyään. Peseydyimme meressä ja kun pimeä laskeutui, pelasimme vielä hetken korttia öljylampun valossa ennen kuin menimme nukkumaan.

Vuosien mittaan mökkitupaa on jatkettu nukkumahuoneella ja lasiverannalla ja mukavuudet ovat lisääntyneet saunan ja sähköjen myötä. Kaikki on silti säilynyt riittävän askeettisena, jottei elämä meren ympäröimänä ole muuttunut liian helpoksi. Keskiössä on luonto ympärillä. Se sanelee olosuhteet, joihin meidän tehtävämme on mukautua.

Myös mökkimatkoja on vuosien aikana ollut monenlaisia: Välillä olemme kastuneet tavaroinemme ukkosmyrskyssä likomäriksi ja aloittaneet lomailun tunnelmallisesti kamiinan ääressä kuivatellen. Joskus olemme myöhästyneet päivän ainoasta yhteysaluksesta ja jatkaneet mökkeilyä säilykkeiden turvin ylimääräisen vuorokauden. Välillä matkapäiviä on siirretty myös siksi, että olemme odotelleet kelien muuttuvan armollisemmiksi.

Mitä taas tulee reppureissaamiseen, muisto ensimmäisestä yhteisestä saaristomökkimatkastamme reppujen kera tuntuu nykyään utopistiselta. Nelihenkisen perheen kamakuorma edustaa nimittäin toista äärilaitaa – varsinkin lasten vauvauosina, kun mukaan on tarvittu varusteita vauvan kanssa selviämiseen. Tavaravuoren ja perheen mahduttaminen yhteen soutuveneelliseen muistuttaakin usein tetriksen peluuta.

Roskien minimointia ja syömisten suunnittelua

Monelle ensi kertaa saaristoon tulevalle yksi suurimmista yllättyksistä on, että kaikki minkä tänne tuo, täytyy viedä myös pois. Roska-autot eivät kaarra saaristoon tyhjentelemään mökkiläisten roskiksia, vaan syntyneet jätteet viedään itse mantereelle sinne palattaessa.

Siksi saaristossa tulee mietittyä tarkasti, mitä syödään, ja millä tavoin pakattuja tuotteita mukana tuodaan. Polttokelpoisista roskista pääsee mökillä helposti eroon ja komposti toimii, mutta muovi-, lasi- ja metallijätteet eivät häviä itsestään minnekään.

Kauppalaiva pyörähtää naapurisaaressa kesäaikaan kahdesti viikossa. Senkin puolesta ruokailut vaativat suunnitelmallisuutta – ja yllätysvieraita joudutaan usein velvoittamaan tuomaan jotain mukanaan. Yllätysten varalle mökillä on toki myös säilykkeitä ja kuivamuonaa. Joskus niihin on turvauduttu, kun esimerkiksi kotimatkalle lähtö on syystä tai toisesta viivästynyt päivällä.

Kun tulee tylsää, tietää lomailleensa

Parasta saaristomökissä on se, että siellä ei ole juuri mitään ja samaan aikaan siellä on vaikka mitä. Virikkeet kehitellään itse ja niitä kyllä riittää, jos tykkää touhuta luonnossa. Täällä ei kuitenkaan lähdetä kaupoille, huvipuistoon tai muutenkaan tunneta painetta lähteä tekemään jotain.

Yksi maalaa, toinen meloo, kolmas lähtee retkelle naapurisaareen lintuja bongailemaan. Meidän elämänvaiheessamme touhua kyllä riittää, kiitos lasten. Välillä nikkaroidaan kaarnalaivoja tai taiteillaan käpylehmälauma, sitten jo maalataankin katuliiduilla kalliomaalauksia, kiivetään puuhun ja kirmataan mustikkamättäille.

Lähtemisen vimman iskiessä voi työntää veneen vesille ja soutaa saaren ympäri. Luonto on lähellä ja läsnä, mieli kiinnittyy yksinkertaisiin perusasioihin ja ärsyketulvan puuttuessa mieli todella lepää.

Loma on onnistunut, kun huomaa tylsistyvänsä – sillä kun tulee tylsää, tietää lomailleensa!

Lahja lapsillemme

Erityisen iloinen olen siitä, että lapseni ovat tottuneet ulkosaaristokesiin syntymistään lähtien. Viisivuotias esikoisemme hyppelee jo rantakivillä kuin vanha tekijä ja osaa toimia veneessä varsin itsenäisesti. Tänä kesänä tavoitteena on alkaa harjoitella soutamistakin hänen kanssaan. Kaksivuotias Mante puolestaan tunnistaa poijut ja reimarit ja tietää veneväylän kulkevan punaisen ja vihreän reimarin välistä.

Ulkosaaristossa oleilu opettaa paitsi luonnon kunnioittamista ja sen armoilla elämistä, myös suunnitelmallisuutta, sinnikkyyttä ja ongelmanratkaisutaitoja. Uskon lasteni hyötyvän näistä taidoista tulevaisuudessa, missä ikinä he sitten elävätkään. Ja vaikka Ryhmä Hau pyörii tabletilta nykyään saaristossakin, muut kaupungin ärsykkeet loistavat poissaolollaan. Yhtäkkiä mieli onkin valpas vastaanottamaan uusia virikkeitä.

Lue myös aiemmat saaristojutut:

• Saariston lapset – lapsiperhemökkeilyä ulkosaaristossa
• Ulkosaariston uusi sukupolvi – syntyikö saariston lapsia?
• ”Minä rakastan tätä paikkaa!” – ulkosaaristossa lasten kanssa
• Lasten kanssa metsässä – Miten retkeilijöitä kasvatetaan?

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

”Minä RAKASTAN tätä paikkaa!” henkäisi nelivuotiaamme kahden saaristopäivän jälkeen. Olimme jälleen tulleet lomanviettoon mökillemme Porvoon ulkosaaristoon, lapset vuoden vanhempina ja vauhdikkaampina. Vaan miten sujui juhannus ulkosaaristossa lasten kanssa?

Yksi yli laidan – merimatka mökille

Esikoinen ei enää muistanut kumpaakaan mökkipaikkaamme viime vuodelta, mutta jotain hän sentään muisti: nimittäin yhteysaluksen ja kauppalaivan. Ne olivat tehneet vaikutuksen!

Kun mökki on ulkosaaristossa, matkakin on eräänlainen seikkailu, eikä esimerkiksi kotiinpaluu välttämättä onnistu suunnitellusti, jos keli tekee tepposet tai matkalle osuu muita yllätyksiä. Ensin ajetaan autolla lauttarantaan, missä vaihdetaan yhteysalukseen. Vajaan tunnin merimatkan jälkeen kulkupeli vaihtuu soutuveneeseen  ja lopuksi tavarat (ja lapset) täytyy vielä saada kannetuksi kallioita ylös mökkiin.

Tänä kesänä pääsimme pariin viime vuoteen verrattuna helpolla: Mukaan ei enää tarvinnut raahata vauvatavaroita, en ollut viimeisilläni raskaana ja sääkin suosi. (Kaatosateessakin on toki oma viehätyksensä – etenkin siinä vaiheessa, kun on selvitty mökin kamiinan lämpöön kuivattelemaan seuruetta ja läpimärkiä matkatavaroita.)

Suurin haaste matkassa oli rasavilli kaksikkomme, joka piti huolta siitä, että meno pysyi yllä koko yhteysalusmatkan. Sanotaan, että lauttamatkalla lapset yleensä rauhoittuvat, jopa nukahtavat, mutta poikkeus vahvistaa säännön. Esikoinen sinkoili yhteysaluksella sinne tänne riehaantunut pikkuveli kintereillään ja esittäytyi kanssamatkustajille: ”Minä olen [esikoinen] ja minulla on levoton olo!”

Lopulta istuimme kuitenkin soutuveneessä, joka näytti valtavasta tavarakuormasta huolimatta lähes puolityhjältä viime vuoteen verrattuna. Esikoinen osasi jo hienosti istua soutuveneen keulassa itsekseen, mutta Mantessa oli pitelemistä: ”Jatketaan matkaa!” taaperomme vaati tuskastuneena sylissäni istumiseen.

Kaikki sujui kuitenkin hyvin, kunnes Pasi (koiramme) bongasi rannalla naapurin koiran ja alkoi höntyillä niin, että keikahti yli laidan. Onneksi juuri tämän varalta kaikilla lapsillamme (myös Pasilla) on kahvalliset pelastusliivit. Ei tarvinnut kuin nostaa kylvyssä käynyt koira takaisin veneeseen. Pasi oli tapahtuneesta kovin nolona ja keräili sympatiapisteitä pitkin iltaa ryhtyen hytisemään aina, kun joku sattui katsomaan.

Saaristomökille matkataan yhteysaluksella ja soutuveneellä.

Yksi yli laidan!

Verta, nokea ja jätskiä

Ulkosaaristo on rypäs saaria nimensä mukaisesti vähän kauempana mantereesta. Saarten keskellä on vehreä ja hieman suojaisampi poukama, jonka ympärille myös kyläyhteisö on aikanaan muodostunut. Meidän mökkimme sijaitsee kuitenkin vähän kauempana kyläkeskittymästä, yhden saaren karummalla merenpuoleisella kyljellä. Meistä se on ihanaa! Pienten lasten kanssa paikassa on toki omat haasteensa, muttei mene montaa vuotta, niin veljekset ovat varmasti jo ketteriä kallioilla kulkijoita.

Esikoinen on osoittautunut varsin näppäräksi menijäksi jo tänä vuonna Mante yrittäessä pysyä koko tarmollaan perässä. Vain kerran pikkuveli on keikahtanut niin, että tarvittiin pientä paikkailua. Olimme juuri saunoneet ja kävelemässä juhannuksenpuhtoisina takaisin mökkiin, kun Mante muksahti ja iski nenänsä kallioon. Verta tuli sen verran paljon, että olimme lopulta molemmat Manten kanssa punaisen tahman peitossa, ennen kuin sain pahimman vuodon tyrehtymään. Ei auttanut kuin lähteä uudelleen pesulle.

Saaristossa elää yhä kourallinen vakituisia asukkaita, joskin nykyään valtaosa asuu vähintäänkin talven muualla. Menneistä ajoista muistuttaa kuitenkin 80-luvulla lakkautettu saaristolaiskoulu, jossa paikalliset aktiivit pitävät kesäisin kahvilaa. Mökkiläisten helpotukseksi saaristossa käy muutaman kerran viikossa myös kauppalaiva, jotta ruoanhakuun ei tarvitse lähteä mantereelle kesken loman. Saariston tapoihin kuuluvat myös kauppalaivajätskit: Se kun on oikeastaan ainut tapa päästä täällä herkuttelemaan jäätelöllä. Niinpä kauppalaivalla piipahdetaan jäätelön perässä usein silloinkin, kun sinne ei ole muuta asiaa. Sen esikoinenkin muisti viime vuodesta tänne saapuessamme!

Koska roskat kuljetetaan saaristosta mantereelle, jätettä tuotetaan täällä ollessa mahdollisimman vähän ja poltetaan mahdollisuuksien mukaan. Sitä varten keskellä mökin tupaa on kamiina, jolla mökkiä myös tarpeen tullen kuivatetaan ja lämmitetään. Mante rakastui kamiinaan heti sen nähdessään – se kun on ulkopinnasta nokinen. Noella saa vängästi mustattua kädet ja maalattua sekä kasvojen sotamaalaukset että luolamaalaukset mökin lattiaan. Onneksi esikoinen otti nopeasti kunnia-asiakseen vahtia pikkuveljeään kaaminan ollessa kuuma. Vielä on palovammoilta vältytty! Palanut sormenpää saattaa tosin lopulta olla paras opetus kamiinaleikkien lopettamiseksi.

Kauppalaivapäivä on saaristossa myös jäätelöpäivä.

Ällöttäviä kaloja ja vauvan peppuja – Uuden oppimista luonnon äärellä

Luonnon äärellä ja armoilla eläminen on opettavaista – niin lapsille kuin meille aikuisillekin. Kaupungissa kun monet asiat muuttuvat niin helposti itsestäänselvyyksiksi. Katselimme laiturilla lasten kanssa mereen syöksyviä tiiroja, kun niistä yksi lopulta onnistui nappamaan kalan. ”Äiti, miksi tuo lintu syö kaloja suoraan merestä?” esikoinen parahti. ”Sehän on ällöttävää!”  Seurasi kiinnostava keskustelu siitä, mistä kauppojen kalat ovat lähtöisin. En silti onnistunut houkuttelemaan esikoista vielä kanssani ongelle.

Myös ruoka täällä on ollut hieman erilaista kuin kotona kaupungissa: yksinkertaisempaa ja askeettisempaa – mutta sitäkin maistuvampaa. Siinä missä Olimme miehen kanssa erityisen innoissamme kesän ensimmäisistä, suuhun sulavista uusista perunoista, esikoinen oli epäilevämpi. ”Maista nyt, ne on pehmeitä ja sileitä kuin vauvan peppu!” mies yritti vitsailla. Mante oppi heti uuden sanan ja tietää nyt, mitä ne kattilassa olevat pyöreät keltaiset pallerot ovat. Tänäänkin syömme silliä ja ”vauvan peppuja”.

Tekeminen meiltä ei ole täällä vielä loppunut, mutta jatkuva yhdessäolo on välillä aikaansaanut nahinaa veljesten välille. ”Mante, ei saa lyödä! Minä voin mennä rikki!” on esikoinen yrittänyt ojentaa pikkuveljeään. Silti olemme kaikki olleet yhtä mieltä siitä, että on ihan parasta saada viettää aikaa yhdessä, kaukana häiriötekijöistä, oman perheen kesken (tai purjeveneellä kylään saapuvien mökkivieraiden seurasta nauttien!).

”Ja minä RAKASTAN tätä paikkaa!” lisäsi esikoinen vielä aamun herättelemää merta katsellessaan. ”Täällä ollaan kuin toisessa maailmassa. Niin kuin Ruotsissa…”

”Tai Oulunkylässä!”

Saaristomökille voi tulla kylään vaikkapa purjeveneellä.

Lue myös aiemmat saaristojutut:

• Saariston lapset – lapsiperhemökkeilyä ulkosaaristossa
• Ulkosaariston uusi sukupolvi – syntyikö saariston lapsia?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!