Isänpäivä – koko perhe yhdessä
0”Äiti, haluaisin semmoisen päivän, että isu olisi koko päivän kotona”, esikoinen tuumasi isänpäivän lähestyessä. ”Koko perhe yhdessä.”
Olen onnekas. Olen saanut lapsilleni juuri semmoisen isän kuin olen aina toivonutkin: lempeän, turvallisen ja kekseliään kasvattajan, joka on myös parantumaton humoristi, toiminnan ihminen ja leikkisyytensä säilyttänyt arjen sankari. Hän on takuulla juuri sellainen isä, jolle lapset teini-iässä huutavat: ”sä oot niiiiiiin nolo” samalla, kun hiljaisesti ihailevat tämän rohkeutta ja kykyä heittäytyä. Ja tiedän, että hän on myös isä, joka opettaa lapsensa tuntemaan, puhumaan ja tekemään sukupuolesta piittaamatta.
Valmentajan Työ pakottaa taIpumaan ja tottumaan erossaoloon
Kuten jokaisella perheellä, meilläkin on haasteemme. Mieheni työ jääkiekkovalmentajana pakottaa koko perheen taipumaan, venymään ja tottumaan erossaoloon. Siksi ei olekaan yllättävää, että esikoinen toivoo sekä isänpäivältä että joulupukilta kokonaisia yhteisiä perhepäiviä.
Haastavista työajoistaan huolimatta mieheni kuitenkin löytää aikaa lapsilleen: Hän kiirehtii töistä kotiin ehtiäkseen lukea iltasadun ennen lasten nukahtamista. Hän piipahtaa jäiden välissä kotona päästäkseen mukaan hakemaan esikoista päiväkodista. Parin vapaatunnin aikana hän ehtii kuin ihmeen kaupalla lasten kanssa pyöräretkelle, junia katsomaan tai uimahalliin, vaikken aina ymmärräkään miten.
Ja onhan meillä vapaapäiviä: Tällä kaudella olemme saaneet nauttia ensimmäistä kertaa 15 vuoteen yhteisestä viikonloppuvapaasta, useimmiten sunnuntaisin. Silloin vietämme pitkiä laiskoja aamuja, käymme perhetemppuilussa, retkeilemme, ulkoilemme, saunomme ja saatamme jopa tilata pizzaa.
Mitä toivon lasteni oppivan isältään?
Olemme mieheni kanssa molemmat kunnianhimoisia. Unelmoimme suuresti ja uskomme siihen, että voimme myös saavuttaa unelmamme. (Miehen työ on tästä yksi konkreettinen esimerkki.) Ja kun toisen usko omiin kykyihin ja onnistumiseen uhkaa loppua, toinen uskoo niihin senkin edestä. Toivon, että lapsemmekin oppisivat sopivasti sinnikkyyttä, kykyä uskoa itseen ja uskallusta unelmoida. Siihen heillä on isästään hyvä malli.
Meillä myös nauretaan paljon. Se on toinen olemisen tapa, jonka toivon tarttuvan lapsiimme. Kyky heittäytyä, nähdä asioiden valoisat puolet sekä nauraa itselle ja elämälle auttavat selättämään elämisen varjoja. Niitä kun tulee jokaiselle vastaan ihan varmasti.
Isän palattua pidemmältä pelireissulta esikoisen toive toteutuu: Meillä on perheen yhteistä aikaa koko päivä, aamusta iltaan. Miten esikoinen toivoisi sen käytettävän?
”Ollaan vaan yhdessä kotona. Ja ehkä mennään pyöräretkelle. Ja katsomaan junia. Ja uimahalliin. Ja lentsikkaretkelle. Ja…”
Katsotaan mitä päivä tuo tullessaan. Onnellista isänpäivää kaikille isille, isoisille ja muille isähahmoille!
Lue myös:
- Läpsystä vaihto – tanssi nimeltä vanhemmuus
- Havaintoja vanhemmuudesta ja supervoimista
- Ei vuorotyö vaan elämäntapa – kurkistus erilaiseen arkeen
Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista!
Havaintoja vanhemmuudesta ja supervoimista
”Äiti, minä haluan meidän kotiin hissin”, esikoinen tokaisi iltakävelyltä kotiin palatessamme. ”Voisitko rakentaa sen? Sinä olet niin tosi taitava rakentamaan!”
Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun lapseni pääsi yllättämään minut sillä, miten horjumaton usko hänellä on kykyihini – supervoimiini vanhempana. Hissien rakentamisen lisäksi osaan myös muun muassa ohjata lentokoneita (”Voisitko hakea minut joskus päiväkodista lentokoneella?”)
Olen niin vahva, että voisin nostaa paljain käsin ilmaan vaikka talon – ja välillä kuulemma niin nälkäinen, että jaksaisin myös syödä sen. Hiukseni ovat niin ”mahtavan punaiset”, että niillä voi varmasti taikoa. Ja jos juoksisin junan kanssa kilpaa, olisin nopeampi.
Siis ainakin, jos esikoistamme on uskominen. Tai sitten hän on oppinut jo nuorena imartelemaan.
Lapsena minullakin oli luja usko supervoimiin – myös omiini! Kuva on Teräsmies-teemaisilta nelisvuotissynttäreiltäni.
En ole supervoimieni kanssa yksin. Kyselin seuraajilta Instagram-tilin puolella, millaisia supervoimia heille on vanhempina (lasten mukaan) suotu. Joukossa oli niin keijukaisia kuin salamannopeita isejä ja äitejä. Yksi osasi lentää, toinen muuttua näkymättömäksi, kolmannelle mikään ei ollut mahdotonta.
Vaikka me suomalaiset pidämme vaatimattomuuttamme hyveenä, meillä voisi olisi lujasta lapsenuskosta myös jotakin opittavaa. En tiedä, mitä työnantajat tuumisivat, jos kirjaisin oheisen supervoimieni rimpsun työhakemukseen ja merkitsisin esikoiseni suosittelijaksi (hauskaa se kyllä olisi!) – mutta joitakin supervoimia vanhemmuus on kuitenkin tuonut mukanaan.
En ole koskaan ennen ollut näin tehokas tai osannut käyttää jokaista omaa minuuttiani yhtä harkiten. En ole koskaan tiennyt, miten monta asiaa pystyn tekemään yhtä aikaa tai miten monta kuukautta valvottuani olen yhä kohtalaisen toimintakykyinen. Upeaa on ollut huomata myös, miten hyvä tiimi meistä on mieheni kanssa vanhempina muodostunut, vaikka puolison työ ei meitä aina helpolla päästäkään.
Ehkäpä lisään ansioluettelooni vahvuuksien kohdalle: ”vanhemmuuden supervoimat”. Pitäisikö sinunkin päivittää oma CV:si?
Lue myös: