Olemme päässeet perheenä helpolla monessa asiassa: Lapsemme ovat aina syöneet hyvin ja sairastelleet vain vähän, eikä perheessämme ole ollut allergioita. Nukkumisen kanssa olemme kamppailleet sitten senkin edestä. Koliikki, rangankiertymäkivut, hulinat, hampailut ja painajaiset ovat tuttuja ilmiöitä useimmille lapsiperheille. Affektikohtaus, unikauhukohtaus ja unissakävely saattavat sen sijaan säikäyttää, jos niitä ei ole ennen kohdannut.

Paniikinomainen unikauhukohtaus

Noin vuoden iässä esikoinen alkoi yhtäkkiä huutaa ja karjua sängyssään aina puolenyön aikoihin. Yleensä hän rimpuili pinnasänkynsä reunaa vasten silmät auki, katse lasittuneena, ja huusi kuin syötävä. Olemukseltaan hän oli hätääntynyt, paniikissa – kuin olisi joutunut keskelle pahinta painajaistaan. Sylissä hän alkoi sätkiä ja entistä pahemmin.

Yleensä kohtaukset laantuivat itsestään muutamassa minuutissa. Niiden aikana esikoiseen ei saanut kontaktia, mutta puhuimme hänelle kuitenkin rauhallisella äänellä ja pidimme kädestä kiinni. Neuvolasta saimme ohjeeksi, ettei lasta kannata unikauhukohtauksen aikana herättää, koska lapsi on silloin syvässä unessa.

Unikauhukohtauksille ei löytynyt mitään selittävää tekijää. Esikoisella oli säännöllinen uni-valverytmi ja meillä oli käytössämme rauhoittavat iltarutiinit. Apu niihin kuitenkin löytyi, kun aloimme pitää kirjaa yöllisten kohtausten ajankohdista ja huomasimme niiden esiintyvän aina samoihin aikoihin. Ohjeena oli herättää lapsi aina noin 15 minuuttia ennen kohtauksen tavallista ajankohtaa ja nukuttaa sen jälkeen uudelleen. Montaa yötä ei herätyskellomaratonia tarvinnut jatkaa, kun kohtaukset jo muuttuivat huomattavasti satunnaisemmiksi.

Unissakävelijää on syytä pitää silmällä

Molemmat lapsemme ovat harrastaneet unissakävelyä. Mantella se on ollut onneksi vielä helposti hallittavaa, kunhan hän nukkuu omassa pinnasängyssään, sillä siellä hän lähinnä kiertää kehää pinnoista kiinnipitäen. Esikoisella unissakävely sen sijaan jalostui pahimmillaan unissakiipeilyksi: Hän kiipesi mahdollisimman korkealle ja heittäytyi sieltä alas. Arvaatte varmaan, että kiipeilyn ollessa kiivaimmillaan en uskaltanut nukkua öisin. Sen verran monta kertaa jouduin joka yö koppaamaan putoavan poikamme ilmasta kiinni.

Esikoisen kohdalla myöskään pinnasänky ei toiminut unissakävelyn ehkäisijänä, sillä siellä hän heittäytyi laitoja vasten ja hakkasi päätään unissaan pinnoihin, kunnes heräsi itkien. Koetimme myös pehmustaa reunoja erilaisin tavoin, mutta esikoinen aloitti unissakävelynsä aina sillä, että kiskoi tavalla tai toisella pehmusteet ensin paikoiltaan.

Lopulta päädyimme ratkaisuun, jossa esikoinen nukkui välissämme. Sinne tänne oli viritelty erilaisia hälyttimiä, jotta varmasti heräisin esikoisen lähtiessä liikkeelle. Miehelläni on sen verran hyvät unenlahjat, että hän ei herää mihinkään, eikä häntä öisin kovin helpolla edes saa hereille. Niinpä turvamiehen rooli lankesi minulle. Unissakävelykin kuitenkin loppui itsestään joidenkin viikkojen jälkeen.

Draamaattisen vaaraton affektikohtaus

Vaikka affektikohtaukset eivät liity nukkumiseen, ne vaikuttivat merkittävällä tavalla esikoisemme nukkumaanopetteluun. Affektikohtaus eli tikahtumiskohtaus tarkoittaa tilaa, jossa kovasti itkevä lapsi pidättää samalla hengitystään, mikä aiheuttaa lihaskouristuksia tai jopa tajunnan menetyksen. Usein ne liittyvät hetkiin, joissa lapsi turhautuu tai satuttaa itsensä. Kohtaukset eivät ole vaarallisia, vaikka näyttävät rajuilta. Tärkeää on, että lasta ei kohtauksen aikana ja sen jälkeen jätetä yksin.

Esikoisemme affektikohtaukset eivät tulleet yllätyksenä, sillä tiesin itsekin olleeni lapsena niihin taipuvainen. Tarinan mukaan sain ensimmäisen kohtaukseni kaksivuotiaana hermostuttuani, kun hampaidenpesu lopetettiin liian aikaisin. Niinpä itkin itseltäni tajun kankaalle. Siitä eteenpäin harrastin tajuttomuusitkuja aina silloin tällöin läpi leikki-iän.

Hieman kuitenkin ehdimme esikoisemme kohdalla säikähtää, sillä hän oli vasta kolmekuinen saadessaan ensimmäisen kohtauksensa. Oli yö, olimme keskellä merta, kaukana ulkosaaristossa ja yhtäkkiä käsivarsillani lepäsi tajuton vauva. Ehdin jo miettiä, miten saisin tarvittaessa opastettua pelastushelikopterin pimeässä paikalle, kun vauva virkosi. Sen jälkeen affektikohtauksista ja tajuttomuudesta tuli meillä arkipäivää.

Aina affektikohtauksen jälkeen esikoinen oli hätääntynyt ja hämmentynyt tultuaan tajuihinsa. Hänen rauhoittamiseensa tarvittiin puolituntinen turvallisessa sylissä. Jossain vaiheessa opin, että voimakkaalla puhalluksella kasvoihin saattoi onnistua katkaisemaan kohtauksen jo ennen pyörtymistä, ja kaksivuotiaana kohtaukset alkoivat muutenkin helpottaa. Tajuttomuus vaihtui ensin lihaskouristuksiin, sitten affektikohtaukset loppuivat kokonaan.

Kun olisi ollut unikoulun aika, törmäsimme ongelmaan, johon ei löytynyt ratkaisua: Esikoinen itki itseltään aina tajun kankaalle, mistä johtuen hänet oli pakko ottaa syliin. Googlasimme vinkkejä ja saimme niitä myös neuvolasta, mutta mikään ei auttanut.

Aina ei auta kuin aika – ja armollisuus

Viikkojen yrittämisen jälkeen kysyimme neuvoa lopulta uniklinikalta, ja saamamme vastaus oli yksinkertaisuudessaan helpottava: On tilanteita, joissa ei auta kuin aika. Unohtakaa unikoulut ja toimikaa tilanteen ehdoilla niin, että saatte mahdollisimman hyvin nukutuksi.

Niin me sitten teimme. Unohdimme kaikki meille annetut ohjeet ja nukutimme esikoisemme milloin mitenkin, aina meneilläänolevasta vaiheesta riippuen. Siitäkin huolimatta aika teki tehtävänsä ja esikoinen oppi nukkumaan ja nukahtamaan itse, omaan sänkyynsä.

HUOM. En ole lääketieteen ammattilainen. Juttu perustuu omakohtaisiin kokemuksiin sekä neuvolasta, uniklinikalta ja lääkäreiltä saatuihin ohjeisiin.

Lue myös muut unisarjan jutut:

• Koliikista, valvomisesta ja vyöhyketerapiasta
• Vähäunisista lapsista
• Valvomisen vuosi – mitä tapahtuu, kun ei nuku kunnolla yli vuoteen
• Mistä unissapuhujien perheessä jutellaan öisin?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Mante-vauva on vihdoin innostunut lukemisesta! Vauhtivauvallamme on aina ollut niin kiire, ettei kirjojen ääreen pysähtyminen ole tullut kuuloonkaan.

Esikoinen oli toista maata. Hän rakasti lukuhetkiä syntymästään asti. Sylissä oli hyvä kuunnella sanojen virtaa jo ennen kuin mistään varsinaisesti ymmärsikään. Konttaamaan opittuaan esikoinen raahasi kirjakekoja nojatuolin viereen sellaisella vimmalla, että lastenkirjahylly tuli luettua läpi päivittäin. Kaksivuotiaana hän saattoi kuunnella satuja yhtä kyytiä yli tunnin.

Siinä missä esikoista viehättivät riimittelyt ja tarinat, Mante on löytänyt toisenlaisen lähestymistavan kirjallisuuteen. Teksti on toisarvoinen asia, jonka kyllä kuuntelee muun elämyksen sivutuotteena. Syliin hänkin sentään nykyään kapuaa itse kirja kainalossaan.

Manten kirjavinkit muille vauhti-vaaperoille:

Sirett & Harvey: Lasten traktorikirja (ääni- ja luukkukirja) kids.fi
Tässä kirjassa riittää ihmeteltävää traktoreista ja eläimistä tykkääville tenaville. Jokaiselta aukeamalta löytyy pieniä tehtäviä ja monta luukkua, joista yksi sisältää myös valosensorin. Kaiken muun ohessa kirjasta lähtee siis myös ääniä. Riimitkin ovat sympaattisia: ”Iso tsäk-tsäk-traktori / pääsemmekö kyytiisi?”

Dworkin & Kubo: Silitä eläimiä! (tunnustelukirja) Sanoma Media Finland / Disney
Tämä kirja kuljettaa lukijaansa ympäri maailmaa tutustumassa eläimiin. Esikoinen ei koskaan arvostanut tunnustelukirjoja, mutta Mante rakastaa niitä senkin edestä. Tämän tunnustelukirjan vahvuus on se, että pinnat todella ovat erilaisia keskenään.

Leslie Patricelli: Hammas Lasten Keskus
Patricellin luoma vauvahahmo kelpaa jopa vauvallemme ilman erikoistehosteita! Tällä hetkellä sarjan kirjoista Mantea puhuttelee eniten hampaiden puhkeamista ja pesemistä käsittelevä Hammas, mutta kirjoja löytyy myös muista taaperolle tarkeistä aiheista: esimerkiksi kiukuttelusta, nukkumaanmenosta ja paukuttelusta. Kuvat ovat hurmaavia ja kieli niin leikkisää, että olemme omineet joitakin ilmaisuja arkikäyttöön. ”Öitä pöitä!”

Donaldson & Scheffler: Kuka asuu täällä? (luukkukirja) Kustannus-Mäkelä
Mörkyli on hurmaava hirmuliini ja sopivasti pikkuisen pelottava! Otus saa vauvan kihertämään naurusta. Esikoinen puolestaa juoksentelee pikku-Mörkyliksi pukeutuneena ympäri kotia harjoittelemassa murisemista. Kirjasarja kehittyy kerroksellisesti lapsen kasvaessa. Kuka asuu täällä? on sarjan ensikirja vauvoille. Siinä tutustutaan tarinan hahmoihin suuria ja vauvankourat kestäviä läppiä availlen. Taaperoille on tarjolla muun muassa palapelikirjoja, joiden avulla harjoitellaan värejä ja numeroita, ja satuikäisille hauskasti riimiteltyjä tarinoita, jotka saavat aikuisenkin lukijan nauramaan.

Pan Macmillan: Lohikäärme (liikuta ja pyöritä -kirja) Kustannus-Mäkelä
Ripaus taikaa -sarjan kirjat ovat tukevaa tekoa, tarjoavat paljon katseltavaa ja monenlaista motorista puuhaa. Mante tykkää kuninkaanlapsia lennättävästä Inna-lohikäärmeestä, jonka siivet vaihtavat väriä, kunhan tarttuu rattaaseen ja alkaa pyörittää.

Mauri Kunnas: Herää, Herra Hakkarainen (äänikirja) Otava
Ikikestosuosikin kuvat ihastuttavat myös pikkuväelle suunnatuissa katselukirjoissa! Ääninappien etsiminen on Mantesta hauskaa ja vinkeät äänet jaksavat naurattaa ja ihmetyttää. Esikoinen on jo siirtynyt Kunnaksen ensikirjoista isommille suunnattuihin teoksiin, mutta ilahtuu edelleen aina vauva-ajoilta tutuksi tulleita kuvia kirjoista bongatessaan.

Jessica Gibson: Hauvat (luukkukirja) Gummerus
Halusin löytää luukkukirjan, jonka luukut eivät irtoaisi Manten kovemmassakaan käsittelyssä. Silloin löysin Hauvat. Aihe on tuttu, kun kotoa löytyy omakin karvakorva, kuvat hellyyttäviä, eikä riimeissäkään ole oltu turhan vakavissaan. Ja ne luukut – niitä ei ihan helpolla saa irti revityiksi!

Lue myös:

• Lue, leiki, liiku, luo – mistä tulee Äijä-äidin slogan?
• Miksi lapsille kannattaa laulaa?
• Onnelliset aakkoset – lukemisen leikkejä

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista , Facebookista ja TikTokista!