Äijä-äidin tarina alkoi tasan vuosi sitten. Tänään on siis blogini yksivuotissyntymäpäivä. Se on hyvä syy kerrata, mitä kaikkea matkan varrella on tapahtunut.

Mikä ihmeen Äijä-äiti?

Minusta tuli äiti keväällä 2018.
Suuri unelma toteutui, vuosien odotuksen jälkeen.

Äijä-äiti puolestaan syntyi, kun esikoisemme alkoi puhua. En ollutkaan äiti, vaan äijä. Jos joku erehtyi kysymään esikoiselta jotain äidistä, hän korjasi nopeasti: ”Ei äiti. Äijä.” Puolentoista vuoden aikana tittelini tuli tutuksi niin sukujuhlissa kuin päiväkodin pihalla, ja totuin siihen itsekin niin hyvin, että kun esikoinen eräänä päivänä kutsuikin minua äidiksi, ryystin siskonmakkarakeiton väärään kurkkuun.

Nykyisin olen esikoiselle ihan vaan äiti. Mutta jos joku sattuu kysymään häneltä nimeäni, vastaus on: ”Äijä. Ja Meri-Maaria.”

Jos joku sattuu kysymään esikoiselta nimeäni, vastaus on: ”Äijä. Ja Meri-Maaria.”

ilotushoitoa ryppyotsaisuuteen

Esikoisen synnyttyä rakas harrastukseni, laulunteko, tarjosi arvokasta vastapainoa äitinä olemiseen. Seesteisinä päiväunihetkinä syntyi esikoisalbumi, omaa aikaa vietin keikkaillen ja koronan kurimuksessa keksimme kitaristini kanssa Keikat parvekkeiden alla.

Toinen lapsemme Mante syntyi syksyllä 2020 pandemian hiljentämään Helsinkiin. Vauvavuosi oli hyvin erilainen kuin esikoisen kanssa – virikkeetön ja valvomisentäyteinen, kiitos koronan ja pahan koliikin.

Musiikinteko osoittautui yhtälössä mahdottomaksi, mutta jotakin omaa tekemistä oli keksittävä – ilotushoitoa ryppyotsaisuuteen! Niinpä turvauduin toiseen rakkaaseen harrastukseen, kirjoittamiseen. Keksin tarjoutua lehtiin kolumnististiksi, lähetin tekstinäytteet ja jäin toiveikkaana odottelemaan.

Palaute kuitenkin paljasti työnhakutapani olevan esihistorialliselta ajalta: Ensin pitäisi olla brändi ja valmis yleisö, vasta sitten havitella kirjoittajan töitä. ”No sitten luot sen brändin”, mies lohdutteli. Ja niin ajatus blogista sai alkunsa.

Palaute oli karu: Ensin pitäisi olla brändi ja valmis yleisö, vasta sitten havitella kirjoittajan töitä.

Amatööri some-maailmassa

Äijä-äidin blogi oli ollut olemassa vain kuukauden, kun se valittiin mukaan Perhekuplan bloggaajayhteisöön. Kun Perhekuplan tarina tuli päätökseen, blogilleni tarjottiin mahdollisuutta siirtyä Vaikuttajamedialle. Tartuin tarjoukseen.

Merkittävin oivallus yhteisöjen ohjauksessa oli se, ettei bloggaaminen tarkoita enää nykyään pelkkää kirjoittamista, vaan monipuolista toimimista myös sosiaalisessa mediassa. Joulukuussa perustinkin blogin rinnalle Instagram-tilin. En ollut koskaan ollut kovin aktiivinen käyttämään Facebookin ja Instagramin kaltaisia sovelluksia. Ne olivat olleet pakollinen paha (ja suurin osaamattomuusalueeni) teatterin ja musiikin parissa työskennellessä, samoin kuin oman tekemisen markkinointi sosiaalisessa mediassa.

Yhteisöjen tarjoamat koulutukset ja vinkit kuitenkin auttoivat alkuun. Alkukankeuden jälkeen Instagram alkoi tuntua jopa hauskalta työkalulta, kun tajusin, että siellä voin tehdä omia lempijuttujani: näytellä reelseissä, leikkiä sanoilla, tarinoilla ja laulusovituksilla tai naureskella arjen tarjoamalle tilannekomiikalle yhdessä muiden kanssa. (Ensimmäisen reelsini voit katsoa TÄÄLTÄ.) Raskaatkin päivät muuttuivat kepeämmiksi, kun niiden kustannuksella heittäytyi hupsuttelemaan. Nykyisin Äijä-äidin Insta-tilin slogan kuuluukin: ”LUE, LIIKU, LEIKI & LUO”.

Nykyisin Äijä-äidin Instagram-tilin slogan kuuluu: ”LUE, LIIKU, LEIKI & LUO”.

mitä seuraavaksi?

Äijä-äiti on tullut jäädäkseen. Blogin ja Instagramin yhdistelmä on muovautunut henkilökohtaiseksi leikkikehäkseni, jossa saan vapaasti temmeltää, olla oma hoopo itseni, yhdistellä osaamisalueitani ja päästää luovuuteni lentoon. Saan olla Mante-vauvan kanssa kotona vielä ensi kesään, ja sen jälkeen on kiinnostava nähdä, miten leipätyöhön paluu Äijä-äitiä muovaa.

Ennen töihin palaamista toivoisin saavani vuosia työn alla olleen nuortenromaani-käsikirjoituksen valmiiksi. Sen lisäksi toivon musiikin jossain vaiheessa taas palaavan luokseni niin, että uusilla lauluilla olisi tilaa syntyä. Ja tietysti toivon, että saisin jäljelläolevina kotikuukausina nauttia vähemmän eristyneestä hoitovapaa-ajasta ja viedä Mantea näkemään ja kokemaan asioita.

Äijä-äiti on tullut jäädäkseen. Temmellyskentästäni en enää luovu, kun sellainen on sattunut syntymään.

Kysyin myös teiltä seuraajiltani, mitä asioita Äijä-äidin repertuaarissa pitäisi tulevaisuudessa vaalia ja vahvistaa. Vastauksia tuli yllättävän paljon. Tässä poimintoja:

• ”Sun stooreista tulee aina niin hyvä mieli, vaikka itellä ois huono päivä! :)”
• ”Mulle on jäänyt mieleen sun upea asenne ihan kaikkeen! ?”
• ”Sun stoorit on aina niin TOTTA!”
• ”Huumorisi ja tilannekomiikkasi uppoavat.”
• ”Niin samaistuttavaa sähellystä ja kohellusta.”
• ”Rakastan esikoisen sutkautuksia! Niin sanavalmis lapsi!”
• ”Musta huumori ❤”
• ”Stoorit, kommelluksista ja sanataituruus”
• ”Reelsit!!!!!!!”
• ”Parasta on se, kun vaan laitat kameran pyörimään ja tapahtuu suunnittelematonta kohellusta ja sähellystä , johon on helppo samaistua.”
• ”Positiivinen suhtautuminen kaikkeen eteentulevaan auttaa itseäkin uskomaan omaan selviytymiseen.”
• Iloista, positiivista, arvokasta vertaistukea!”
• ”Positiivinen asenne ihastuttaa ❤”
• ”Rakastan teidän tilannekomiikkaa!”
• ”Mieleen on jäänyt ainakin teidän kesäiset mökkireissut saareen aktiivisen isoveljen ja touhukkaan vauvan kanssa. Syke nousee pelkästä ajatuksesta moisesta ’lomasta’ ?”
• Sulla on uskomattomasti energiaa puuhailla kaikenlaista muksujen kanssa, ilmeisen univajeisena ?❤”

Kiitos teille upeat seuraajani ensimmäisestä yhteisestä vuodesta! Äijä-äiti jatkaa ilotushoitoja ryppyotsaisuutta vastaan myös tulevana vuonna. Kohti uusia seikkailuja sekoiluja…

Lue myös:

• Melkein tavallinen perhe
• Äiti tekee musaa – lauluja lapsiarjen keskellä
• Kun puoliso valmentaa työkseen – lätkäperheen viikko
• Esikoinen esittelee perheen 2.0

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista!

Kolme ja puoli vuotta lapsiperhearjen kiireessä kotia siivottuamme nostimme lopulta kädet ilmaan, tartuimme puhelimeen – ja palkkasimme siivoojan. Tekoa leimasi  häpeä: Miksi palkkasimme siivoojan? Emmekö selviä tästäkään itse?

Päätimme olla asiasta hissukseen, sillä koko touhu tuntui vähän turhan porvarilliselta tyyliimme. Mutta ihanaa se oli myös! Se tuli selväksi heti ensimmäisen siivoojakäynnin jälkeen. Ja kun vähitellen paljastimme lapsiperhearkea niin ikään eläville kavereillemme, mitä oli tullut tehtyä, moni kummastui: ”Mitä?! Eikö teillä ole ennen käynyt siivoojaa? Kyllä meille palkattiin heti, kun lapset syntyivät!” 

imurointiyrityksiä lapsiperheessä

Esikoisemme ei vauva-aikanaan perustanut imuroinnista. Siivouspäiviksi piti soittaa isovanhemmat apuun kärrylenkittäjiksi, sillä pieni alkoi huutaa kuin syötävä heti imurin nähdessään. Ja koska juniorilla oli taito itkeä itseltään taju kankaalle, tavoitteellinen vauvan itkettäminen ei tuntunut varteenotettavalta vaihtoehdolta.

Nykyään esikoinen ei ole imurista enää oikein mitään mieltä – jollei lasketa sitä, että vekotin on usein junaleikkien tiellä. Mante sen sijaan rakastaa imuria. Tai tarkemmin sanottuna sen päälle ja pois painamista. Imurointi tapahtuukin yleensä muutaman sekunnin sykleissä virtanappia hakkaavan taaperon kikattaessa vieressä.

Mante rakastaa imuria – tai tarkemmin sanottuna sen päälle ja pois painamista.

Siivoojan palkkaaminen yllätti positiivisesti

Vuosien harkitsemisen jälkeen tulimme siihen tulokseen, että siivoojan palkkaaminen lisää perheemme hyvinvointia niin huomattavasti, että siihen kannattaa sijoittaa. Kun joku auttaa siivoamisessa edes kerran, pari kuukaudessa, me säästämme voimiamme, hermojamme ja aikaamme.

Jo ensimmäinen siivoojakäynti yllätti positiivisilla vaikutuksillaan ja ylellisyyskertoimellaan: Ilo siivoojan saapumisesta alkoi jo useampi päivä ennen h-hetkeä tajutessani, että voin jättää tiettyjä rutiininomaisia hinkutushommia hoitamatta. Se vapautti iltoihin heti muutamia minuutteja omaa aikaa. Siivouspäivänä lähdin jo heti aamusta Manten kanssa retkelle nautiskelemaan. Tieto siitä, että palaan raikkaantuoksuiseen ja puhtaaseen kotiin, jonka pinnoilta tahmatassujäljet ovat kadonneet, maksimoi retken hyvän fiiliksen.

Tiedän, että kun ensimmäinen lasku saapuu, mietin jälleen kerran, pitäisikö kotia puunata sittenkin itse. Ehkä silloin on syytä avata päiväkirja ja lukea esimerkiksi oheinen muistelus, niin päätös alkaa taas tuntua vain järkevältä.

Rakas päiväkirja: ”imuroinnin vaaroista”

”Äitiaivot eivät opi kerrasta. Tai sadasta.

Niillä on taito saada kantajansa vakuuttumaan, että juuri tänään kaikki on toisin! Siksi minäkin havahduin loistavaan imurointitilaisuuteen, kun päiväunet väliin jättänyt esikoinen säntäili onnellisen aropupun lailla itsekseen pallon perässä.

Siispä tartuin imuriin.

Eteisen imuroituani kuulin, kun koiran vesikuppi lensi seinään. Lähdin siivoamaan sotkua tajuamatta, että kyseessä oli itse asiassa vasta äidin harhautus lopullisen suunnitelman toteuttamiseksi. Varsinainen kohde oli keittiön kaappiin kätketty cashew-pähkinäpussi.

Noin kolme sekuntia vesivahinkoja siivottuani tajusin, että pähkinäpussi oli ottanut jalat alleen ja suuntasi kohti olohuoneen sohvaa. Ampaisin perään, mutta siinä vaiheessa esikoinen oli jo hotkaissut pussin pähkinöistä puolet – ei äiti niitä enää suusta vaatisi takaisin! Paitsi että pähkinöitä oli siellä vähän liikaa pienen pojan suun kokoon suhteutettuna.

Seuraavat hetket sisälsivät sekavaa pähkinäkakoilua ympäri kämppää. (Ohitan kuvailun ja jätän tilaa lukijan mielikuvitukselle.) Tästäkin kohelluksesta selvittiin kuitenkin taas kerran hengissä. Ja kiitos Pikku Kakkosen, pian esikoinen istui sohvalla puhtaat päällä, pyykit pyörivät, tuhot oli korjattu ja rauha laskeutunut.

Imuriin en kuitenkaan aio enää koskea. Hengenvaarallinen vekotin!”

Lue myös:

• Kannattaako vauvauinnista maksaa?
• Paljonko tavaraa lapsiperhe tarvitsee?

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista!