Hae
Äijä-äiti

Lasten suusta: Millaista on olla neljävuotias?

Esikoisen syntymäpäivät lähestyvät. Sankari itse on odottanut niitä tammikuusta lähtien, heti ensimmäisen kaverin täytettyä neljä. Jo tuolloin tulevat juhlat jännittivät niin, ettei nukkumisestakaan ollut tulla mitään. Ilta toisensa jälkeen sängystä kuului: ”Äiti, en saa unta. Synttärit jännittää.”

Vaan millaista on olla neljävuotias? Kysytäänpä esikoiselta, olisiko hänellä jo jonkinlainen kutina tulevasta.

Esikoinen kertoo, millaista on olla neljävuotias.

Millaista on olla neljävuotias?

”Neljävuotias on taitavampi kuin kolmevuotias”, esikoinen aloittaa tietäväisenä. ”Silloin osaa itse pukea vaatteet ja käydä vessassa – ei potalla vaan pöntöllä! Nelivuotiaana saa syödä karkkia ja silittää lampaita…”

Hetkinen, eikö kolmevuotiaana saa silittää lampaita?

”Ehkä kolmevuotiaanakin saa… mutta kaksivuotiaana ei ainakaan.”

”Kun on neljä, kaikki muuttuu…”

”Kun on neljä, kaikki muuttuu, koska ei olekaan enää kolme, vaan hirmuiso ja -vanha.”

Ei kai ne kädet yhdessä yössä kasva ja taidot tyhjästä ilmesty?

”Kyllä ilmestyy. Minä tiedän, kun olen jo melkein neljä.”

Turha on väittää vastaan. Esikoinen vakuuttaa olevansa tämän alan asiantuntija. Mutta kun syntymäpäiviin on enää alle kuukausi, esikoinen yhtäkkiä vakavoituu.

”Äiti, onko kohta mun synttärit?”
[Ä: ”Joo. Ensin vietellään pääsiäinen, sitten vappu ja sen jälkeen on sun synttärit.”]
”Mutta en halua!”
[Ä: ”Mitä?”]
”Synttäreitä.”
[Ä: ”Mikset?”]
”Ne jännittää ihan liikaa!”

Lue myös:

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Lahjavinkki lapselle: lahjaksi uimataito

Kuinka usein lapsesi käyvät uimassa? Ainakin yksi asia on nimittäin todennetusti kärsinyt koronasta, ja se on lasten uimataito.

Meillä molemmat lapset ovat aloittaneet veteen tutustumisen kotivannan lisäksi vauvauinnissa. Esikoisen säännöllinen uintiharrastus kuitenkin loppui koronaan, ja myöhemmin rajoitukset estivät myös uinnin aloittamisen Manten kanssa ihanteellisimpaan aikaan.

Vieläkään Mante ei tykkää sukeltamisesta tai kasvojen laittamisesta veteen. Ilman vauvauintiharrastusta häntä ei välttämättä olisi kovin helppoa saada edes altaaseen. Esikoinen sen sijaan on onnistunut säilyttämään vesipedon luontonsa koronasta huolimatta.

Vaikka olemme koronan sulkujenkin aikaan päässeet aina silloin tällöin uimaan, vieläkään Mante ei tykkää sukeltamisesta. Esikoinen sen sijaan on onnistunut säilyttämään vesipedon luontonsa.

Korona on heikentänyt lasten uimataitoa

Yksi tunnistettu koronarajoitusten aiheuttama vaje liittyy lasten uimataidon oppimiseen: Kun uimahallit koronan vuoksi suljettiin ja jopa koululaisuinnit olivat ajoittain tauolla, myös mahdollisuus uimataidon opetteluun väheni.

Tästä johtuen Lapsimessut ja Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) haluavat haastaa Suomen kunnat, lasten vanhemmat, isovanhemmat sekä lasten kummit ja muut läheiset aikuiset kuuden tunnin uintihaasteeseen. Sen tavoitteena on tuoda esiin säännöllisen harjoittelun merkitys ja haastaa Suomen kuntia tarkastelemaan uimaopetuksen tilaa.

Lasten uimataito on heikentynyt koronan myötä. Tästä johtuen Lapsimessut ja Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) käynnistivät #uintia6tuntia -haasteen.

kuuden tunnin haaste ja lahjavinkki

Uintia6tuntia -haasteen tarkoitus on kannustaa lasten läheisiä aikuisia osallistumaan uimataidon kehittämiseen, esimerkiksi antamalla lapselle lahjaksi yhteisiä uintiretkiä uimahalliin. Jo kuusi tuntia uintia vuodessa antaa lapselle mahdollisuuden oppia ikätasoisesti vesiturvallisuutta ja uintitekniikoita, mikä on erinomainen panostus henkivakuutuksen lisäksi tulevaisuuden kansanterveyteen.

Samalla haaste tarjoaa oivan lahjavinkin: Mitä jos tulevana syntymäpäivänä ilahduttaisitkin kummilasta retkellä uimahalliin, tilaisit lapsille Korvatunturilta pukin pakettiin uimahallilipukkeita tai veisit lapsenlapsen kelien lämmetessä rannalle polskimaan? Eikö olisi hienoa antaa lapselle lahjaksi uimataito?

Tartu haasteeseen ja haasta myös ystäväsi!
#uintia6tuntia

Lue myös:

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!