Joulu Lapissa oli juuri niin ihana kuin etukäteen toivoimme. Toinen kovasti odottamamme päivä koitti kuitenkin vasta joulunpyhien jälkeen: Pääsimme Ylläkselle laskettelemaan koko perheen voimin. Ensin vietimme aamupäivän Ylläksellä lasten kanssa laskettelua kokeillen ja illemmalla suuntasimme isompiin rinteisiin miehen kanssa kaksin. Mikä päivä!

Esikoisen olin vienyt kokeilemaan laskettelua kertaalleen jo edellistalvena (siitä voit lukea TÄÄLTÄ), mutta Mantelle kokemus oli ensimmäinen. Miten meni: Voisiko laskettelusta tulla koko perheen harrastus?

Ensimmäisenä saapastelimme Ylläs Ski Resort Äkäslompolon välinevuokraamoon

MIten nuorena laskettelun voi aloittaa?

Rinnepäivän aamuna kysyin esikoiselta, muistaako hän vielä edellisvuodesta, mitä laskettelu on. ”En”, kuului rehellinen vastaus. ”Mutta haluan mennä liukuhihnahissillä. Ja köysihissillä!”

Esikoinen oli kolme, kun vein hänet ensimmäistä kertaa rinteeseen. Se tuntui hänen kanssaan sopivalta iältä aloittaa. Olin ajatellut, että testailisimme lajia korkeintaan tunnin, mutta esikoinen viihtyikin rinteessä kolme tuntia ja oli innoissaan. Pikkuveli-Mante puolestaan oli tämänkertaisella ensilaskullaan vain 2,5-vuotias, mutta liikunnallisena kaverina tiesin hänen innostuvan lajista kuin lajista – pääasia, että pääsisi liikkumaan!

Itse olin neljä kokeillessani laskettelua ensimmäistä kertaa. Pikkuveljeni suuntasivat rinteisiin vielä nuorempina. Isovanhempani asuivat lähellä laskettelukeskusta, jossa puolet työntekijöistä ja laskettelunopettajista oli sukulaisiamme. Kynnys aloittamiseen oli siis matala. Ja koska rinteet olivat riittävän helppoja, pikkulaskijankin oli mukavaa ja turvallista treenata laskemista.

Myöhemmin lapsuudenperheemme talvilomareissut suuntautuivat Ylläkselle, jossa taitoja pääsi hiomaan sekä lukuisissa erilaisissa lastenrinteissä että pidemmissä ja vaativammissa ”isoissa mäissä”. Siksi tuntuukin erityisen hauskalta jatkaa perinnettä omien lasten kanssa juuri Ylläksellä: tutussa ja hyväksihavaitussa paikassa.

Ylläs on jo omasta lapsuudesta tuttu laskettelupaikka

Vuokravälineet vai omat varusteet?

Rinteiden juurella saapastelimme ensimmäisenäYlläs Ski Resort Äkäslompolon välinevuokraamoon. Lapsillamme ei tietenkään ollut vielä omia varusteita, kun toinen oli ollut rinteessä kerran ja toinen ei vielä sitäkään. Lisäksi lapset kasvavat niin hurjaa vauhtia, että välineiden vuokraaminen on tuntunut fiksuimmalta ratkaisulta. Sitä paitsi, emme me saaneet omiakaan lasketteluvarusteitamme mahtumaan autoon mukaan! Siispä myös meidän monomme, suksemme, sauvamme ja kypärämme löytyivät vuokraamon hyllyiltä.

Vuokraamossa meidät otti sydämellisesti vastaan Milja, joka johdatti lapset monohyllyjen luo jalkoja mittailemaan. Miljan hyppysissä vähän pelottavilta vaikuttaneet monot muuttuivat nopeasti hauskoiksi vempeleiksi ja sujahtivat jalkoihin. Pian Mante jo huojui monoillaan vuokraamoa edestakaisin kuin pingviini ja kikatti niin, että meinasi kaatua.” Katso äiti, minulla on jättiäisjalka!” kiljui puolestaan esikoinen monojaan esitellen. ”Ovatkohan nämä punaiset monot hitaat vai nopeat?”

Välineiden vuokraamisessa on sekin hyvä puoli, että se tarjoaa mahdollisuuden uuden kokeilemiseen pienellä kynnyksellä. Me saimme rinteisiin testattaviksemme lasketteluvaljaat, ja ne osoittautuivat täyden kympin ratkaisuksi!

Meille vuokravarusteet ovat ainakin tällä hetkellä toimivin ratkaisu

Miten aloittaa laskettelu lasten kanssa?

Viime talvena kokeilin esikoisen kanssa laskettelua ilman apuvälineitä, omasta lapsuudestani tuttujen leikkien ja harjoitusten avulla. (Lue juttu TÄÄLTÄ!) Tällä kertaa vuokraamosta lainaan saadut lasketteluvaljaat toivat treenaamiseen vielä paljon uusia mahdollisuuksia.

Aloitimme Äkäslompolon puolen helpoimmista harjoittelurinteistä, joista toisessa hissinä oli ylös kuljettava liukuhihna ja toisessa köysi, josta pidettiin nousun ajan kiinni. Hissillänousu on yllättävän vaativa osa laskettelua ja siksi on hyvä, että lapsi saa siitä onnistumisen kokemuksia alusta alkaen.

Ensin haimme suksillaoloon tuntumaa niin, että lapset laskivat lähellä meitä, jalkojemme välissä. Suhteellisen nopeasti esikoisen mieleen palautui asioita edelliskerrasta ja hän sai rohkeutta laskemiseen. Mantekin pysyi ongelmitta suksilla pystyssä ja hoksasi auraamisen jo toisella laskullaan, joten kaivoimme valjaat esiin.

Lasketteluvaljaat osoittautuivat täyden kympin kokeiluksi!

Lasketteluvaljaiden idea on se, että aikuinen pitää kiinni liinoista (eri eräänlaisista ohjaksista), jotka kiinnittyvät lapsen yllä oleviin valjaisiin. Niiden avulla voi jarruttaa lapsen vauhtia ja jonkin verran myös ohjata tämän laskua niin, että lapsi silti kokee laskevansa itse. Vuokraamosta saamassamme mallissa liinat sai vielä näppärästi sullottua nousun ajaksi pois tieltä lapsen vyötäröllä olevaan pussukkaan.

Aloitimme pitämällä liinat melko kireällä ja lapset lähellä itseämme. Sillä tavoin oli helppo myös avittaa heitä pysymään pystyssä horjahteluista huolimatta. Kun laskut alkoivat sujua varmemmin, vapautimme liinoja pidemmiksi, kunnes molemmat jo laskivat valjaiden varassa itsekseen. Esikoinen sai käännöksiäkin tehtyä monojen ”taikanappeja” painelemalla.

Koska laskettelu sujui valjaiden avulla niin mukavasti, päätimme suunnata isompaan Perherinteeseen, jonne täytyi nousta sompa- eli nappulahissillä. Hissin juurella meitä palveli ystävällinen hissihenkilö, joka vinkkasi, miten sompahissiin kannattaa nousta lapsen kanssa: Sukset asetellaan menosuuntaan vuorotellen niin, että lapsen suksi on hissistä katsoen uloimpana – sitten aikuisen, lapsen ja taas aikuisen. Lapsen suksista siis vain toinen jää aikuisen suksien väliin. ”Olipa mukava tuo moottorikelkkanainen!”  esikoinen tuumasi onnistuneen nousun päätteeksi.

”Mennäänkö hissiin? Lasketaanko lisää?” Mante kyseli joka laskun jälkeen, kunnes nälkä ja väsymys yllättivät. Tähänkin ilmiöön oli Ylläksen rinneravintoloissa osattu onneksi varautua. Suuntasimme Y1 Food Gardeniin, jonka noutopöydistä löytyi jokaisen lapsiperheen luottoruokalajit nugeteista nakkeihin ja pizzaan. ”Onpa hienosti keksitty!” tuumi esikoinenkin. ”Täällähän on kaikkea, mitä minä juuri toivoin!”

Valjaiden avulla homma sujui niin hyvin, että suuntasimme lopulta isompaan Perherinteeseen

Mikä laskettelussa kiehtoo?

Lounaan jälkeen lapset saateltiin isovanhempien hoiviin ja me suuntasimme miehen kanssa ankkurihisseille. Keli oli muuttunut tuulisemmaksi ja rinteiden huipulla sää oli jopa hivenen arktinen, mutta se ei laskettelun iloa vähentänyt. Oli kulunut vuosia siitä, kun olimme edellisen kerran päässeet yhdessä laskettelemaan, vaikka ennen lapsia vietimme aikaa rinteissä joka talvi.

Meille laskettelu on paitsi yhdessä vietettyä aikaa, myös urheilua, ulkoilua ja luonnon kauneudesta nauttimista. Laji vaatii ajoittain uskallusta ja kylmäpäisyyttä, mutta tarjoaa mahdollisuuden myös rentoon ja vähemmän vaativaan suorittamiseen. Molemmilla on laskettelusta kokemus myös perhettä yhdistävänä tekemisenä ja harrastuksena. Toivottavasti siitä tulee meilläkin koko perheen yhteinen juttu.

Vaikka läheskään kaikki rinteet eivät olleet vielä laskettelukauden näin alussa auki, löytyi pelkästään Äkäslompolonkin puolelta valinnanvaraa. Vuosien laskutauon ruostuttamat taidot sai heräteltyä helpommissa pitkissä rinteissä, ja kun homma alkoi taas sujua, vaativammat rinteet tarjosivat lisävauhtia laskuihin.

Illalla sää muuttui hivenen arktisemmaksi, mutta se ei laskettelun iloa vähentänyt

laskettelusta Koko perheen harrastus?

Rinnepäivän jälkeisenä aamuna suuntasimme lasten kanssa ladulle hiihtämään. ”Minulla on parempi idea”, esikoinen tuumasi. Mennään taas hiihtämään sitä mäkeä alas niin kuin eilen.” Siitäkös laskettelulasit päähänsä halunnut Mante innostui: ”Mennäänkö rinteeseen? Mennäänkö rinteeseen?”

Jälkikasvun toiveista huolimatta pidimme päämme ja lähdimme hiihtämään. (Ei makeaa mahan täydeltä!) Esikoinen paineli sukset jalkoihin saatuaan reippaasti eteenpäin, mutta Mante pysähtyi tuumivaisena ensimmäisen ylämäen juurelle ja kääntyi katsomaan minua kummissaan: ”Äiti, missä hissi?! Mennään hissillä!”

Kaikesta päätellen uskoisin, että lasten houkutteleminen rinteeseen ei tule jatkossakaan olemaan kovin vaikeaa!

”Mennäänkö rinteeseen? Mennäänkö rinteeseen?”

Lue myös:

• Miten aloittaa laskettelu lapsen kanssa?
• Ekaa kertaa suksilla – miten aloittaa hiihtäminen taaperon kanssa
• Ekaa kertaa luistimilla – miten aloittaa luistelu lapsen kanssa?
• Lettuja ja laturetkiä – millaista on viettää joulu Lapissa?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Lue lisää Ylläksen laskettelukeskuksesta sekä muista Lapin hiihtokeskuksista.

Vuosia haaveilin joulunvietosta Lapissa, kunnes siihen lopulta tarjoutui tilaisuus. Kokemus oli juuri sellainen kuin olin unelmoinutkin – jopa ylitti odotukseni – ja tänä vuonna saimmekin kokea Lapin joulun jo kolmatta kertaa. Mutta millaista on viettää joulu Lapissa?

Tänä vuonna saimme kokea Lapin joulun jo kolmatta kertaa

Lappi vetää puoleensa

Ylläs on minulle tuttu paikka jo lapsuudesta. Joka vuosi perheemme suuntasimme autolla Äkäslompoloon viikoksi hiihtämään ja laskettelemaan. Rakkaus Lappiin syttyi jo tuolloin. Opiskeluaikoinakin suuntasin pohjoiseen aina, kun rahat vain riittivät. Ikimuistoinen oli myös miehen kanssa tehty vaellusreissu Kilpisjärven seudulle.

Muistan vielä ensimmäisen jouluni Lapissa: ihmeellisen valon, sisäänsä kietovan pimeyden, valkeat hanget ja taivaalla loimuavat revontulet. Tuolloin meillä ei ollut vielä lapsia, joten teimme pitkiä hiihtovaelluksia, luimme läjäpäin kirjoja, kirmasimme hankeen saunan lauteilta, olimme ja ihmettelimme. Tuntui kuin joulusta olisi kuorittu kaikki ylimääräinen ja jäljelle olisi jäänyt kaikkein olennaisin: lepo, yhteinen aika ja hetkessä eläminen.

Hiihtoretket ovat muodostuneet osaksi Lapin jouluperinteitämme

Toisen kerran suuntasimme Ylläkselle joulunviettoon, kun esikoinen oli reilu puolivuotias. Yhden paikoillaanpysyvän ja varsin hyväntuulisen vesselin kanssa reissu oli lähes yhtä rentouttava kuin ensimmäisellä kerralla – varsinkin kun mukana matkassa oli isovanhemmat, jotka auttoivat vauvan hoidossa ja mahdollistivat minulle ja miehelleni yhteiset hiihtoretket.

Erityisen taianomaisen tuosta joulusta teki vauva, jota ehdimme rauhassa ihmetellä ja ihailla koko joulun omassa talvisessa kuplassamme. Mieleen ovat jääneet myös Ylläksen kappelissa järjestetyt Kauneimmat joululaulut, jonne suuntasimme tuore pienokainen mukanamme.

Tämä oli esikoisen (4v) toinen Lapin joulu ja Manten (2v) ensimmäinen

Jo kolmas joulu ylläksellä

Tänä vuonna oli vuorossa kolmas joulumme Ylläksellä. Edelliskerrasta perhe oli kasvanut yhdellä lapsella ja olimme jälleen onnistuneet houkuttelemaan myös isovanhemmat mukaan.

Kiireisen ja raskaan syksyn jälkeen Lapin joulu tuli todella tarpeeseen. Palasin elokuussa töihin, ja miehen työrytmin vuoksi uusi paletti oli ollut juuri niin haastava kuin olin etukäteen pelännytkin – varsinkin kun lapset vielä siirrettiin syksyn aikana sisäilmaongelmien vuoksi eri päiväkoteihin. Siksi tuntui erityisen hyvältä hypätä heti viimeisen työpäivän jälkeen yöjunaan ja vaihtaa maisemaa: Viettää yksinkertaistettua joulua tunnelmallisessa mökissä, valkoisten pakkashankien keskellä saunoen, syöden ja hiihdellen.

Kuin joulusta olisi kuorittu kaikki ylimääräinen – JoulUnviettoa lapissa

Joulun aikaan valoisa hetki on Lapissa lyhyt, mutta sitäkin kauniimpi. Aamuhämärä taipuu sinertäväksi valonkajoksi yhdentoista aikaan, ja vähän sen jälkeen aurinko kurkistaa horisontin takaa maalaten taivaan violetilla ja vaaleanpunaisella. Sen enempää ei aurinkoa näy. Kahdelta alkaa taas hämärtää. Hämärän hetket ovat kuitenkin pitkiä ja viipyileviä, eikä pimeys ole yhtään niin pimeää kuin etelässä, kiitos puut peittävän tykkylumen ja valkeiden nietosten.

Pimeys ja aamuisin paukkuva pakkanen ovatkin hyvä tekosyy hitaille ja raukeille aamuille. Valo puolestaan rytmittää luontevasti päivän pääulkoilua.

Mante yllätti koko perheen sivakoimalla puolen kilometrin lenkin

Joululauluja ja pikkuhiihtäjiä aatonaattona

Aatonaattona käytimme valoisan ajan testailemalla koko perheen voimin suksia ladulla. Esikoinen (4v) sivakoi jo hyvää kyytiä eteenpäin, mutta myös Mante (2v) yllätti puolen kilometrin lenkillään.

Illan pimennyttyä keksimme lähteä edelliskerran tapaan kauneimpiin joululauluihin. Kappeli oli täysi, tunnelma lämmin ja lapset jaksoivat ällistyttävän hienosti koko tunnin kestäneet laulajaiset. Kun pappi lopuksi kehotti meitä ottamaan vastaan Herran siunauksen, esikoinen kääntyi katsomaan minua pahoitellen: ”Sinä et äiti valitettavasti saa sitä. Tämä siunaus on vain herroille.”

Lasten mentyä nukkumaan ehdin vielä jäädyttää mökkipihalle pari jäälyhtyä joulun tunnelmaa luomaan.

Jouluaaton letturetki ja muita perinteitä

Lapin jouluaattoperinteeksi meillä on muodostunut hiihtoretki. Sen toteutimme tälläkin kertaa herkuteltuamme ensin aattoaamuna riisipuurolla ja katseltuamme yhdessä Joulupukin kuumaa linjaa. Retken kohteeksi valikoitui letuistaan ja hämyisestä tunnelmastaan tunnettu Welhon kota. Isovanhemmat päätyivät tällä kertaa kulkeman matkat pikkuväen kera autolla, joten me saimme miehen kanssa sivakoida jouluhiihdon kahdestaan. Letut maistuivat (Welhon kodan poroletut ovat ihania!) ja ennen paluumatkaa oli vielä tovi aikaa mäenlaskulle.

Hiihtolenkin jälkeen vuorossa oli luonnollisesti joulusauna, minkä perään olikin jo mukava alkaa valmistella illan ateriaa. Vanhemmiltani saadut joululaatikot ja anopin tekemät joululeivät olivat kulkeneet Lappiin näppärästi suksiboksissa, mutta mitään muuta meillä ei ollut valmiina.

Kaupasta kipaisimme hakemassa tärkeimmät: kalaa, mätiä, poroa, glögiä ja vihreitä kuulia. Kinkun päätimme jättää suosiolla myöhemmäksi, sillä satunnaisten sähkökatkojen ja aaton kokkauskuormituksen vuoksi uunin toiminnasta ei ollut takeita. Alennuksesta haettu kinkku valmistui lopulta tapanina ja maistui sitäkin paremmalta! Muitakin jouluherkkuja syntyi aina inspiraation iskiessä, ripotellen aaton jälkeen. Mante löysi joulun lempiruokansa: laatikot. Viidennen lanttulaatikkoannoksen jälkeen hän oli suorastaan pöyristynyt, kun valkeni, ettei sitä ollut enää enempää.

Lahjoja olimme toivoneet Korvatunturilta vain vähän, jotta ne olisi helppo kuljettaa paluumatkalla kotiin. Jouluiloa niistä riitti senkin edestä, kun uusia kirjoja ja leluja tutkittiin rauhassa koko loppuloman ajan. Joulupukki oli sen verran kiireinen, että jätti lahjat ovelle, koputti ja jatkoi jo matkaansa. Lapsista tuntui silti turvallisemmalta vilkaista oven taakse aikuisten syleissä. Sen verran pukin piipahdus nosttti jännitystä. Jännitys kuitenkin helpotti, kun esikoisen paketista löytyi tämän vuoden ykköstoive: Muumi-tietokone kirjainten harjoitteluun. Sanoipa esikoinen nähneensä ikkunassa vilauksen myös loittonevasta porovaljakosta.

Sen verran paljon Joulupukin koputus jännitti, että oven taakse oli turvallisempi kurkistaa sylistä käsin

Rennonletkeät joulunpyhät

Loppujoulu sujui samaan, rauhaisaan malliin: Välillä kävimme hiihtämässä vuorovedoin tai ahkion kanssa koko perheen voimin, välillä potkukelkkailimme, katsoimme lastenelokuvia ja ihmettelimme Lapin pimeyttä. Tänä vuonna emme onnistuneet näkemään revontulia, mutta poroja (ja niiden papanoita) kylläkin.

Navettagallerian asukkaita

Mikä Lapin jouluissa viehättää?

Mikä Lapin jouluissa viehättää? Ensinnäkin, on ihanaa viettää joulua lumen ja pakkasen keskellä, kun tietää että lasten kanssa pääsee niin pulkkamäkeen kuin ladullekin. Toiseksi, on virkistävää viettää joulua vailla arkisia velvoitteita tai pikkupuuhia, joita kotona tulee aina tehtyä. Ja kun saa riuhtaistua itsensä heti loman alkajaisiksi irti tutuista ympyröistä, on lomatunnelmaan helpompi siirtyä.

Lisäksi Lappiin matkustaminen pakottaa yksinkertaistamaan omia jouluperinteitä, mikä itse asiassa antaa enemmän tilaa itse joulunvietolle. Jäljelle jää tärkein.

Lue myös:

• Ekaa kertaa suksilla – miten aloittaa hiihtäminen taaperon kanssa
• Lasten kanssa Lapissa – talvilajeja umpihankijuoksusta ahkiohiihtoon
• Kun suhtautuminen tavaraan muuttuu – ajatuksia joululahjoista

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!