Millaista on ollut palata hoitovapaalta töihin? Tällainen oli opettajan viikko – ja samalla ensimmäinen kokonainen viikkomme kahden työssäkäyvän vanhemman lapsiperheenä neljän kotivuoteni jälkeen.

Maanantai: soiTto päiväkodista

Mies lähtee työmatkalle Vierumäelle ja minä valmistaudun omaan viikkooni. Yhden etäpalaverin ehdin pitää ennen kuin puhelin soi. Päiväkodista soitetaan, että esikoinen on sairastunut.

Tilanne osoittautuu vääräksi hälytykseksi. Pari viikkoa vaivannut laryngiitti on vain edennyt loppuvaiheen kröhäyskään. Esikoinen lähtee kuitenkin varuilta mukaani ja loppupäivän yritän tehdä rästiin jääneitä hommia sen verran kuin lasten kanssa pystyn: Haemme vesinäytteitä Pitkäkoskelta, nimikoin vaatteita lasten katsoessa piirrettyjä ja vastailen wilma-viesteihin heidän nukahdettuaan.

Pitkäkoskella vesinäytteiden noutoretkellä esikoisen kanssa

TiistaI: sooloiLua

Työt alkavat tasan kahdeksalta, ja koska matkaan menee tovi, joudun viemään lapset päiväkotiin jo heti seitsemän jälkeen. Sitten suuntaan töihin, jossa on tiedossa täysi päivä: Alkusyksystä on vielä niin paljon kokouksia ja palaveerattavaa, että puoli kolmelta kotiin lähtiessä en ole pitänyt vielä ainoatakaan taukoa.

Päätän ajaa ensin kotiin ja juoda kupin kahvia ennen kuin haen lapset päiväkodista. Sen hörpättyäni täytyy jo rientää, ettei päivä veny liian pitkäksi.

Loppupäivän rentoilemme lasten kanssa ulkoillen ja jädellä käyden. Lapset nukahtavat onneksi jo yhdeksältä, paljon normaalia aikaisemmin. Sen jälkeen on aika suunnitella ja valmistella seuraavan päivän opetus.

Angramminimiä tulevan päivän oppitunneille

Keskiviikko: arjen luksusta

Puolen tunnin työmatka on luksusta: Kuuntelen äänikirjaa kaikessa rauhassa. Tälle päivälle tiedän valmistelleeni hyvät tunnit. Silloin on aina kiva mennä opettamaan: vesistötutkimuksia, anagrammeja, kertolaskuja, oikeinkirjoitusta, koulurauhan julistus ja kokous.

Neljän aikaan lähden ajamaan kotiin. Mies viestittelee palanneensa reissusta ja lupaa hakea lapset päiväkodista. Jälleen harvinaista luksusta: koko perhe yhdessä kotona koko illan! Iltatoimien alkaessa televisiosta tosin alkaa nuorten MM-lätkämatsi ja mies siirtyy sen ääreen tarkkailemaan vanhojen kasvattiensa suorituksia.

Saanko esitellä: anagrammi-nimeni

Torstai: taidetta, treenejä ja touhotusta

Aamu alkaa, kuten kaikki aamut tällä viikolla. Nappaan koiran ja lapset mukaan ja suuntaamme päiväkodille. Puoli tuntia myöhemmin koira on lenkitetty, lapset viety ja minä istun autossa matkalla töihin.

Vaikka päivä on jälleen vauhdikas (työkaveri nauraa hengästymiselleni, kun sentään vältuntivalvonnasta vielä palaveriin ennen seuraavan tunnin alkua), torstai on viikon lyhin työpäivä. Puoli kolmen aikaan olen jo maauimalan parkkipaikalla. Ehdin uida puoli tuntia ennen kuin on aika suunnata päiväkodille lasten hakuun.

Vielä isoveljen futiskoulussa Mante on tarmoa täynnä

Torstaisin on myös esikoisen jalkapallokoulu. Hän on tykännyt siitä alusta asti, mutta koska edelliset treenit päättyivät kaatumiseen ja vertavuotavaan polveen, lähtö ei tällä kertaa suju kovinkaan helposti. ”En halua mennä sinne! Siellä on liian hurjaa!” esikoinen vastustelee, mutta juoksee jo silmänräpäystä myöhemmin nauraen pallon perässä.

Treenien loppupuolella myös mies pääsee töistä liittymään seuraamme ja lähdemme koko perheen voimin katsomaan Taiteiden yön sirkusesitystä. Iloisena yllätyksenä paikan päällä saa myös ilmaista hattaraa ja popkornia – ja sekös lapsia riemastuttaa!

Taiteiden yö ja ”Sirkus täällä tänään”

Perjantai: kuumErumbaa ja keskusteluja iltasadun äärellä

Jo nukkumaanmennessä Mante tuntuu kuumalta ja yön aikana kuume nousee korkeaksi. Aamuyöllä laadimme miehen kanssa seuraavan päivän suunnitelmaa: Minä lähden aamulla töihin ja vien samalla esikoisen päiväkotiin. Töistä tullessani teemme läpsystä vaihdon ja mies lähtee jäähallille.

Seitsemän tuntia opetusta on tymäkkä päätös työviikolle, mutta tunneilla on hyvä meininki. Pientä pakollista sälätyötä on käsittämättömän paljon, ja koska tiedän että kotiin on todellinen kiire, yritän käyttää jokaisen vapaan minuutin niin tehokkaasti kuin mahdollista.

Viikonloppu saapuu kuumeisissa merkeissä

Kotiin päästessä olen yltä päältä hiessä – mutta niin on Mantekin, jolla on kuumetta vielä Panadolin jälkeenkin reippaasti yli 38 astetta. Ilta menee sylitellessä vuoroin pientä kuumepotilasta, vuoroin päiväkotiviikon väsyttämää esikoista. Laulamme lastenlauluja, rakentelemme duploilla ja katsomme Ryhmä Hauta.

Illalla Manten nukahdettua juttelemme esikoisen kanssa vielä tunnin tämän mieltä painavista asioista: kaveruuden kommervenkeistä ja kuolemasta. Ei mitään kevyitä perjantai-puheenaiheita – mutta sitäkin koskettavampaa ajatustenvaihtoa nelivuotiaan kanssa!

Lue myös:

• Lasten kanssa metsässä – miten retkeilijöitä kasvatetaan?
• Valvomisen vuosi – mitä tapahtuu, kun ei nuku kunnolla yli vuoteen
• Vieraspeliviikonloppu – äiti alivoimalla
• Lue | Leiki | Liiku | Luo – mistä tulee Äijä-äidin slogan?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

”Mikä? Mikä? Mikä?” Mantella on tapana hokea ja osoitella kaikkea mahdollista. Hän haluaisi oppia värit, muodot, eläimet, numerot sekä kaikki maailman sanat – ja yleensä jo heti seuraavana päivänä osaakin toistaa ison osan siitä, mitä on edellispäivänä oppinut. Esikoinen puolestaan tykkää makustella kirjaimia ja tunnistaakin jo valtaosan perheenjäsenten nimiin kätkeytyvistä aakkosista. Niitä myös yritetään piirtää ahkerasti. Mutta miten opetella numeroita ja kirjaimia lasten kanssa?

Kun lapset kiinnostuivat numeroista

Molemmilla lapsilla tuntuu olevan menossa jonkinlainen numerovimma. Ensin Mante oppi luvut ykkösestä kuutoseen, joskin järjesteli niitä täysin mielivaltaisesti. Lempipuuhaa oli tulla auttamaan kahvinkeitossa – ja sekoittaa siinä sivussa kahvinkeittäjä laskuissaan: ”Yksi, viisi, kaksi, viisi, kolme.” Eräänä päivänä Mante sitten luetteli aamupalapöydässä numerot ykkösestä kymmeneen. Ja seuraavana aamuna kahteentoista.

Esikoinen puolestaan osaa numerot merkityksineen yhdestä kahteenkymmeneen ja tykkää laskea asioita: kadulle parkkeerattuja autoja, kaupunkipyöriä, vastaantulevia ihmisiä… Joidenkin lukujen nimet kuitenkin herättävät hämmennystä. Ne kun voisi vaihtaa paljon loogisempiin vastaaviin: Yhdeksän jälkeen voisi tulla ”ykskymmentä” ja kahdenkymmenen paikalle voitaisiin vaihtaa ”kymmenentoista”.

Esikoisella taitaa olla myös luontaista numeropäätä. Siihen malliin hänellä on ainakin tapana huokailla vanhempien itsestään selville kysymyksille:
[ISÄ: ”Jos yksi omena maksaa euron, paljonko kaksi omenaa maksaa?”]
ESIKOINEN: (* h u o k a u s *)”Kyllä sinun isu pitäisi se jo tietää. Tietenkin kaksi euroa!”

Maisa on tällä hetkellä Manten lemppari. Tässäkin harjoitellaan Maisan johdolla värejä ja numeroita.

Kaikki alkoi Leikistä

Siinä missä Mante on innostunut numeroista isoveljen innoittamana, esikoinen kiinnostui niistä aikanaan autojen rekisterikilpiä ihmeteltyään. Numeroiden tunnistamisesta tuli lopulta puolivahingossa hauska yhteinen leikkimme, jossa bongailimme niitä järjestyksessä kadunvarteen parkkeerattujen autojen kilvistä ykkösestä yhdeksään.

Lasten oppimisessa keskeistä ovatkin nimenomaan herkkyyskaudet ja se, että antaa heidän tempautua kiinnostuksenkohteidensa vietäväksi. Vanhempana ei tarvitse kuin vähän ruokkia luontaista uteliaisuutta ja kannustaa tilaisuuden tullen oppimista tukeviin peleihin tai leikkeihin, niin lapsi oppii kuin itsestään. Myös tyhmäksi tekeytyminen toimii välillä. Lapsillamme esimerkiksi on kaksi koheltavaa käsinukkehahmoa, joille he opettavat mielellään oppimiaan taitoja ja asioita. Ja jollei leikkien keksiminen tunnu omalta jutulta, voi avuksi ottaa vaikkapa kirjat. Maisa-sarjasta löysin muun muassa juuri ihastuttavan luukkukirjan ”Tiedätkö mitä, Maisa” (WSOY), jossa treenataan  numeroita, kirjaimia, värejä ja muotoja.

Jääkaapin oveen hankitut magneettikirjaimet aikaansaavat välillä sellaista riemua, että ilmassa viuhuvia vokaaleja saa tosissaan väistellä!

riemua kirjaimista

Vähitellen esikoinen on alkanut kiinnittää huomiota myös kirjaimiin. Erityisesti niihin, jotka näyttävät numeroilta: ”I on ykkönen, o on nolla ja s vähän niin kuin 2 ja 5”, esikoinen selittää. Hän tykkää piirtää paperin täyteen ja kysyy sitten, sattuisiko seasta löytymään joitakin kirjaimia tai numeroita. Oppi & ilo -sarjasta olen hankkinut hänelle pari kirjainten piirtelyyn kannustavaa tehtäväkirjaa. Pidän niissä erityisesti siitä, että kirjaimia lähestytään leikin kautta ja niiden muotoja harjoitellaan myös kaikkea muuta piirtämällä.

Mante puolestaan on intoutunut opettelemaan värejä. Lempivärikin on jo selvillä: ”Vihree!” Vihree!”  Molempien riemuksi löysin jääkaappimme oveen iloisenkirjavia magneettikirjaimia, joita veljekset tutkivat ja järjestelevät – välillä sellaisella tohinalla, että ilmassa viuhuvia vokaaleja saa tosissaan väistellä.

Oppi ja ilo -kirjasarjan tehtävissä numeroita ja kirjaimia tulee harjoiteltua huomaamatta. Niin taitavasti niiden piirustelu on naamioitu leikiksi.

Lue myös:

• Viisi leikkivinkkiä villikoille – leikkejä rauhoittumiseen
• Lasten kanssa metsässä – miten retkeilijöitä kasvatetaan?
• Vuosaarenhuippu: retkivinkki seikkailunnälkäisille lapsiperheille
• Lue | Leiki | Liiku | Luo – mistä tulee Äijä-äidin slogan?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!