Hae
Äijä-äiti

Joulun tarinoita, osa 2: Touhujoulukalenteri – tekemistä joulunodotukseen

Ne ovat täällä taas – nimittäin touhujoulukalenterit, jotka teen vuosittain joululahjaksi kummilapsilleni! Nimensä mukaisesti niiden luukuista löytyy tekemistä joulun odotukseen. Kummilapsia on nykyisin jo kuusi, joten kalenteriurakka on syytä aloittaa hyvissä ajoin. Se on kuitenkin ehdottomasti kaiken vaivan arvoinen!

Mistä kaikki alkoi?

Idea touhujoulukalentereihin syntyi pari vuotta sitten. Olin aina haaveillut siitä, että jos joskus saisin kummilapsia, haluaisin viettää heidän kanssaan mahdollisimman paljon aikaa. Sitten tuli korona ja hyvin alkanut kummisuunnitelmani tyssähti tapaamisrajoitteisiin. Kun korona-aika vielä venyi varsin pitkäksi, tuntui etten pysynyt enää millään lailla kärryillä kummilasten elämistä ja tiuhaan vaihtuvista vaiheista.

Niinpä aloin erään joulun alla miettiä, mikä voisi olla sellainen lahja, joka vahvistaisi suhdettani kummilasten kanssa: Antaisi kimmokkeen olla aktiivisemmin yhteyksissä kummilasten kanssa ja loisi heille tunteen siitä, että olen edes jollain lailla läsnä heidän elämässään. Ja niin syntyi ajatus touhujoulukalenterista…

Frozen on kalenterin aihetoiveena kestosuosikki!

Erilainen joulukalenteri

Lokakuun lähestyessä loppuaan olen yleensä yhteydessä kummilapsiin ja heidän vanhempiinsa. Kyselen kuulumisia, lasten mielenkiinnon kohteita, toiveita ja innostuksen aiheita. Niiden pohjalta alan miettiä, millaisen kalenterin kullekin teen.

Touhujoulukalenteri sisältää monenlaista tekemistä joulunodotuksen ratoksi. Jostain luukusta saattaa löytyä myös yksittäinen yllätys joulun lahjatoivelistalta. Tavoitteena on kuitenkin, ettei kalenterin myötä kerääntyisi uutta krääsää kotien nurkkiin – askartelutarvikkeita ja pieniä aarteita kylläkin, mutta niiden käyttöön on yleensä ohjeet mukana. Myös kalenterien valmistuksessa käytän pitkälti kierrätysmateriaaleja. Tuunaamalla niistäkin saa kivoja juttuja aikaiseksi.

Ennen panostin sisällön lisäksi aika paljon myös kalentereiden ulkonäköön (katso vanhoja kalentereita TÄÄLTÄ). Nykyään kun kalentereita on työn alla kerrallaan niin monta, omia standardeja on ollut pakko sen suhteen hieman höllentää.

Kalenterit ja luukut valmistuvat pitkälti kierrätysmateriaaleista ja jo kotoa löytyvää hyödyntäen

Mitä kalenterit sisältävät?

Koska kalenteriensaajat ovat eri ikäisiä ja kiinnostuneita eri asioista, sisällöt o  räätälöity jokaiselle erikseen. Toki samojakin ideoita on hyödynnetty useammassa kalenterissa mahdollisuuksien mukaan. Jokaisesta luukusta löytyy lisäksi tontun kirje. (Ne tonttu naputtelee nykyisin koneella.) Jonain päivänä se voi olla hyvinkin lyhykäinen, toisena sisältää luukun oleellisimman sisällön.

Vaan mitä kaikkea kalenterit sisältävätkään? (Kalenterin saajat – nyt ei kannata lukea pidemmälle!)

Monista luukuista löytyy jonkinlaista tehtävää, esimerkiksi värittämistä, kirjaintehtäviä, sudokuja ja japanilaisia ristikoita. Tonttu avittaa niiden teossa, jos tehtävätyyppi on uusi. Myös askartelutehtäviä ohjeineen on paljon, tonttukortista prinsessakruunuihin ja lankaa pujottamalla syntyviin joulukoristeisiin. Osa tehtävistä liittyy kalenterisaajan toivejuttuihin, kuten työkoneisiin, tunteisiin tai vaikka lääkärissä käyntiin. Välillä tehdään rannekoruja, leikitään tarroilla, kootaan pahvista kolmiulotteisia busseja tai rakennetaan taidetta hamahelmillä.

Jos lapsilta kysytään, enemmän on enemmän: Miksi valita joko Hello Kitty, Nalle Puh tai prinsessat, jos voi valita ne kaikki!

 

Osa luukuista haastaa koko perheen leikkimään. Luukusta voi löytyä vaikkapa pussi askartelusilmiä ja kehotus koettaa luoda aterimista ja hedelmäkulhon tarjoiluista otuksia niiden avulla. Tai sitten perhe saattaa saada päänhierontahaasteen ja siihen tarvittavat välineet, piparimuotit kimmokkeena yhteiselle leivontahetkelle tai parven paperiperhosia, jotka on tarkoitus piilottaa muiden löydettäviksi. Salatehtävissä muun perheen joulumieltä pääsee kohottamaan esimerkiksi kulkusia kilkattamalla ja tontuksi tekeytymällä.

Joka vuosi haluan antaa kalenterissa myös palasen omasta lapsuudestani. Viime vuoden kalentereissa opetin muun muassa omia lapsuuteni lempileikkejä. Tänä vuonna tutustutaan lapset kiiltokuviin ja kaikkeen, mitä niillä voi tehdä. Toinen jokavuotinen juttu ovat kirjat – jos edes hippusen lukuintoakin onnistuisin siirtämään eteenpäin. Viimeistään jouluaattona paketista löytyy myös jokin kummilapsen konkreettinen toive: Frozenia, logoja, suklaalevy (itsehillintäharjoituksen kera), muovailuvahaa tai vaikka junaratapalikoita.

Toiveena oli ”paljon kimallusta”

Kannattiko urakka?

Tänä vuonna hetken mietin, selviänkö vielä yhä suuremmaksi kasvaneesta kalenteriurakasta. Mutta sitäkin mietin vain hetken. Sitten ryhdyin hommiin.

Vain pari päivää myöhemmin ensimmäisestä perheestä tuli varovaisen kaino utelu, mahtaakohan touhujoulukalentereita olla tänä vuonna tulossa, kun lapsi sitä taas niin kovasti odottaa. Vanhimman kummilapseni suusta puolestaan kajahti innostunut: ”Jes!” kun hän tajusi yllätyspiipahdukseni syyn ja sai tuoreen kalenterin käsiinsä.

En tee kalentereita vain kummilasten vaan myös itseni takia. Rakastan tätä jokajouluiseksi muuttunutta perinnettä. Kalentereita kootessa ja sisältöjä miettiessä tuntuu kuin pääsisi lähelle kummilapsia – sitä paitsi ne antavat oivan kimmokkeen yllätyspiipahduksille ja kohtaamisille, jotka varmasti muuten jäisivät arjen jalkoihin. Ne myös purkavat joulunpyhien ympärille kiertyvää kuhinaa, kun jouluinen kohtaaminen ja muistaminen tapahtuu jo kuukautta aiemmin.

Eikä pidä unohtaa niitä ihania kuvia, videoita, viestejä ja puheluita, joita kummilapsiltani saan pitkin joulukuuta, kun he kalentereitaan availevat. Välillä tonttu on kehottanut kysymään minulta neuvoa johonkin, joskus he viestittelevät ihan muuten vaan. Aika mahtavaa, eikö!

Tämän kalenterin inspiraationa toimivat lumilinnat ja lumileikit

Lue myös:

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Joulun tarinoita, osa 1: Lasten kirje joulupukille

”Kirjoitetaanko joulupukille?” kysyi Mante eräänä marraskuun iltana päiväkodista tullessaan. ”Kirjoitetaan!” hihkaisi esikoinen ja niin ryhdyttiin toimeen. Ensin yhdessä muisteltiin, mistä kaikesta Korvatunturille voi kirjoittaa, mutta vauhtiin päästyään lapset sanelivat vuorosuin, mitä paperille rustataan. Ja tällainen siitä tuli! Tässä lasten kirje joulupukille, vuosimallia 2023.

Kirje joulupukille

”Terve Joulupukki! (Olethan terve?)

Me ollaan oltu kilttejä, ja päiväkodin siivoojakin on meidän kaveri. Ollaan oltu tosi varovaisia ja ystävällisiä. Kotona ollaan tiskattu lattioita ja menty kiltisti nukkumaan. Ollaan syöty paljon puuroa ja kerätty sieniä.

[Mante] toivoisi joululahjaksi metsätyökoneen, sateenvarjon, työmies-vaatteet, ruuvimeisselin, pikkutaskulampun ja sählymailan.

[Esikoinen] toivoisi chilikarkkeja ja suklaata, Spiderman-asun, leikkiratikan, pikkutaskulampun, vanhanaikaisen tiukukellon ja uuden yökkärin.”

Hyvää joulua ja turvallista rekimatkaa!

Hei hei.

❤️: Esikoinen ja Mante

P.s. Äiti voisi tykätä tukinkuljetusautosta ja eläimistä. Isu tarvitsisi moottorisahan ja kaivinkoneen.

Mitä kirjeille kävi?

Kun kirje oli valmis, lapset pohtivat ajatukset sauhuten, miten sen voisi joulupukille toimittaa. Sitten esikoinen keksi: Kirje käärittiin rullalle ja sujautettiin isun crocsiin. Minun tärkeäksi tehtäväkseni jäi nostaa kenkä kirjeineen ulos yöksi, kunhan räntäsade vähän laantuisi.

Vaan minäpä unohdin!

Aamulla mietin, miten kertoisin tumpeloinnistani lapsille, kun alakerrasta alkoi kuulua riemunkiljahduksia. Tontut olivat keksineet toisenlaisen tavan hakea kirje!

Yön aikana eteisen seinäämme oli ilmestynyt pieni ovi, jolta johti pienet lumiset jalanjäljet crocsille ja takaisin. Kirje oli kadonnut.

Tuon yön jälkeen tontut alkoivat piipahdella meillä ahkeraan ja eräs niistä jopa muutti alivuokralaiseksemme – mutta se on jo toinen tarina! Sen kerron myöhemmin.

**********

Edellisvuosien kirjeet löydät TÄÄLTÄ (”Esikoisen ensimmäinen kirje joulupukille) ja TÄÄLTÄ (”Äiti ei osaa olla kiltti – esikoisten kirje joulupukille”).

Lue myös:

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!