
Eikä yksikään pelastunut – Agatha Christien klassikkomurhamysteeri Helsingin Kaupunginteatterissa
Kaupallinen yhteistyö: Helsingin Kaupunginteatteri
Miltä kuulostaisi loma saarella, kymmenenhenkisessä seurueessa, upeissa puitteissa? Lähtökohtaisesti tietenkin hyvältä! Mutta kun illan isäntäpari ei saavukaan paikalle, vieraita alkaa kuolla vanhan lastenlorun mukaisesti, eikä saarelta ole poispääsyä, olen suorastaan helpottunut, että saan seurata tarinaa pehmeältä penkiltä katsomon puolelta.
On kenties nurinkurista väittää viettäneensä rentouttavaa teatteri-iltaa, kun sitä on viettänyt murhamysteeriä katsellen. Näin kuitenkin pääsi käymään. Meille nimittäin tarjoutui puolisoni kanssa tilaisuus yhteiseen aikaan hyvän ruoan ja teatterin merkeissä. Illan näytelmä oli Agatha Christien klassikkotarina Eikä yksikään pelastunut Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä. Tarina oli meille molemmille ennestään tuttu – olihan teos luetutettu aikanaan (ällistyttävän kauan aikaa sitten) yläasteella. Vaan kuinka ollakaan, kumpikaan meistä ei muistanut loppuratkaisua. Ja sekös teki kaikesta vielä hauskempaa!

Helsingin Kaupunginteatteri – Eikä yksikään pelastunut – Kuvassa Kaisa Torkkel, Pertti Koivula, Mikko Virtanen, Jari Pehkonen, Jesse Gyllenbögel, Anna Ackermann, Santeri Kinnunen, Jouko Klemettilä, Arttu Kapulainen, Heidi Herala – Kuva Otto-Ville Väätäinen
Christien Klassikko kestää aikaa
”Kävi kymmenen pientä sotilaspoikaa yhdessä pöytähän, vaan yksi kun ruokaan tukehtui, on jäljellä yhdeksän.”
Vaikka olen vuosien saatossa lukenut Christien dekkareista yhden jos toisenkin, on Eikä yksikään pelastunut yhä suosikkini. Se on klassinen, taidolla punottu murhamysteeri, ja vaikka sen hahmoissa on syvyyttä ovat ne samaan aikaan riittävän karikatyyrisiä, ettei tarina ala nykymaailman melskeessäkään ahdistaa.
Christie kirjoitti murhamysteeristään aikanaan myös erillisen näytelmäversion, jonka loppuratkaisu poikkeaa alkuperäisestä, koska hän ajatteli tarinan olevan turhan synkkä näyttämölle. Helsingin Kaupunginteatterin versiossa ohjaaja Sakari Hokkanen on kuitenkin kunnioittanut teoksen alkuperäistä tarinaa.

Helsingin Kaupunginteatteri: Eikä yksikään pelastunut, kuva: Otto-Ville Väätäinen
Kymmenen vierasta, kymmenen syytettyä
Alussa on saari, jonne pieni vene kuljettaa vieraita vähän kerrallaan. Lopulta saarella sijaitsevaan komeapuitteiseen taloon on saapunut kymmenhenkinen joukko. Juhlat ehtivät hädin tuskin alkaa, kun käy ilmi, että kaikkia töihin tai vieraiksi paikalle kutsuttuja yhdistää syytös: Heitä syytetään teoista, joista heitä ei olla koskaan kuitenkaan tuomittu. Gramofonin kajauttamat syytökset, lipaston reunalla komeilevat sotilaspatsaat ja seinään kiinnitetty pahaenteinen runo antavat aavistuksen tulevasta.
Rooleissa nähdään rinnakkain vuosikymmenten kokemuksen omaavia näyttelijöitä ja tuoreita kasvoja. Lavalta mieleen jäävät toisistaan sähköistyvät, huumaavan valovoimainen Anna Ackerman sekä ilmeikäs ja vivahteikkaasti näyttelevä Mikko Virtanen. Myös Jari Pehkosen näyttelemä, odotuksen painon alla yhä hitaammaksi ja poissaolevammaksi muuttuva kenraali Mackenzie, vangitsee katseen. Kenraalin hitaudelle vastapainoa tuo muun muassa nopeiden autojen sekä hurjastelun ja rehvastelun ystävä Anthony Marston. Roolissa nähdään tuore kasvo, Jesse Gyllenbögel (Teak), ilahduttavan erilaisessa roolissa kuin koskaan aiemmin.

Helsingin Kaupunginteatteri: Eikä yksikään pelastunut, kuva: Otto-Ville Väätäinen
Ovien takana tapahtuu
Koska Eikä yksikään pelastunut on suljetun tilan näytelmä, on perusteltua, että lavastukseksi on valikoitu yksi huone: suuri sali. Paljon tapahtuu kuitenkin myös sinne tänne sijoitettujen ovien takana. Niiden kätkemistä tapahtumista saadaan tietää hahmojen kerronnan ja kuvailun ansiosta – vaan kuka mahtaa puhua totta, kuka valehdella?
Katariina Kirjavaisen suunnitteleman lavastuksen kiinnostavin elementti on lavan takaosan ikkunaseinä ja sen taakse jäävä tila. Siellä on maailma, joka yhtäkkiä on kaikonnut saavuttamattomiin. Siellä on muu saari, joka on henkii vuoroin uhkaa, vuoroin toivoa. Ja aina silloin tällöin ikkunoiden kautta voi nähdä vilaukselta muutakin muutakin: tulijoita, poispyrkijöitä, tuolilla nuokkujia. Riipivän kaunis on myös viimeinen näyttämökuva ennen valojen sammumista…

Helsingin Kaupunginteatteri: Eikä yksikään pelastunut, kuva: Otto-Ville Väätäinen
Eikä yksikään pelastunut – vai pelastuiko?
Helsingin Kaupunginteatterin Eikä yksikään pelastunut toimi hahmojen runsaasta määrästä ja tarinan monista, välillä nopeistakin käänteistä huolimatta hyvin. Kiitos kehnon muistini, pääsin myös arvailemaan syyllistä, mikä toi katseluelämykseen oman hauskuutensa.
Minulle teatterin pehmeä penkki tarjosi paitsi hetkellisen irtautumisen arjesta, myös mahdollisuuden ihailla taiteentekijöiden taitavuutta. Kun jokin näyttää helpolta ja soljuu vaivattomasti eteenpäin, on sen taustalla aina työtä, taituruutta – ja todennäköisesti myös ripaus taikaa!

Helsingin Kaupunginteatteri: Eikä yksikään pelastunut, kuva: Otto-Ville Väätäinen
Lue myös:
- 10 hyvää syytä ryhtyä vanhemmaksi – 10 syytä, miksi tarvitsemme lapsia
- Lasten kanssa metsässä – Miten retkeilijöitä kasvatetaan?
- Mihin Suomen lapset katosivat? – Avoin kirje päättäjille
- Helsingin Kaupunginteatterin Veljeni Leijonamieli on kuin kaunis ja koskettava leikki
Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!


0

