Vuosien ajan olemme kaivanneet mökkireissuille vaatetta, jonka voisi vetää ylle saunan tai iltauinnin jälkeen, takaisin mökille kävellessä – jotakin lämmintä ja mukavaa, johon voisi käpertyä saman tien vaikka koko loppuillaksi. Nyt tuo kaivattu asuste lopulta löytyi: nimittäin Versonpuodin SAUNAtakki!

Puolison ja lasten SAUNAtakit ovat kuosia ”Lohen nappasin”, omani puolestaan ”Sielulintu”

Kaivattu vaate ulkosaariston kesään

Mökkeilemme kesäisin ulkosaaristossa nauttien laakeista kallioista ja ympärille levittäytyvästä merestä. Joitakin vuosia sitten saimme mökille myös kauan kaivatun saunan. Sitä ennen peseydyimme joko meressä tai kylmän kaivoveden alla. Saunan lämmittäminen ja löylyistä nauttiminen on lähes jokailtainen mökkirituaalimme. Lapset juoksevat uimasta saunaan ja saunasta uimaan niin monesti, etten pysy laskuissa perässä. Kyllästyttyään he vetäytyvät saunatupaan, minkä jälkeen aikuiset saavat nauttia vielä yhdet löylyt.

Saunalle on mökiltä hieman matkaa. Ei paljoa, mutta sen verran kuitenkin, että kun ensin on kantanut saunalle vedet ja klapikuorman ja käynyt muutamaan otteeseen lisäämässä puita kiukaan alle, tuntee löylyt ansainneensa. Etenkin alkukesän kirpeydessä ja ensimmäisten syystuulten puhallellessa saunan jälkeen on kaivannut vaatetta, johon käpertyä – jotain lämmittävää ja suojaavaa, jonka voisi vetää yöpuvun ylle. Myös hyttyset ovat kesäisin etenkin lasten kiusana. Ne tuntuvat pitävän erityisesti löylynlämpimästä ihosta. Lasten uiskennellessa mökkirannassa olen myös monesti miettinyt, miten kätevä olisi vaate, jonka voisi vain kietaista lapsen ympärille, kun tämä lopulta huulet sinisinä suostuu nousemaan ylös vedestä ja huomaakin olevansa kylmissään. Olemme kokeilleet kylpytakkeja ja ponchopyyhkeitä, mutta ne vain eivät tunnu pysyvän lastemme vauhdissa yllä.

SAUNAtakki tuntui tarjoavan ratkaisun moneen näistä tilanteista. Sen pitkä helma paitsi lämmittää, myös suojaa sääriä itikoilta. Vetoketju puolestaan pysyy kiinni hurjemmassakin tohinassa, eikä katoa, kuten kylpytakin vyö. Märkääkin ihoa vasten vaate tuntuu mukavalta, eikä jää märän tuntuiseksi. Ei ihme, että nimestään huolimatta SAUNAtakeista on tullut monille jokapäiväisiä käyttövaatteita.

Mikä on SAUNAtakki?

SAUNAtakki on yksi Versonpuodin ensimmäisistä tuotteista. Se on löytynyt valikoimista jo yli kymmenen vuoden ajan, vuodesta 2013. SAUNAtakin suunnittelun lähtökohtana oli tehdä menneiden aikojen tikkiaamutakkien inspiroima vaate, joka toimisi helppokäyttöisenä arjen pelastajana ja mukavana oloasuna, mutta olisi myös visuaalisesti näyttävä. Värejä ja kuoseja löytyykin nykyään runsaasti, niin värejä ja näyttäviä vaatteita rakastaville kuin maltillisimmille ja hillitymmille pukeutujille.

Versonpuodin SAUNAtakit valmistetaan miellyttävästä joustofrotee-materiaalista, mikä tuntuu mukavalta yllä niin kotisohvalla kotoillessa kuin saunan löylyistä laskeutuessa. Vaate tuntuu hyvältä myös kostealla iholla, esimerkiksi uintireissun jälkeen. Takissa on pitkä helma, huppu ja vetoketju sekä suuret taskut, joihin mahtuu enemmänkin tavaraa. Ja mikä parasta, takkia löytyy niin miesten, naisten kuin lasten koissa, minkä ansiosta mekin saimme hankittua kaivatut vaatteet saman tien koko perheelle.

SAUNAtakissa on pitkä helma, huppu ja vetoketju sekä suuret taskut, joihin mahtuu enemmänkin tavaraa

Ensikokemuksia saunatakista

Odottelemme jo malttamattomina ensimmäistä pitempää kesäreissuamme ulkosaaristoon. Mukaan pakataan tietysti myös SAUNAtakit. Minun takkini on kuosiltaan mallia ”Sielulintu”. Puolison ja lasten takkien kuosi taas on ”Lohen nappasin”. Oman SAUNAtakkini olen jo ehtinyt sisäänajaa. Itse asiassa minulle kävi niin kuin monelle muullekin: Kun olin kertaalleen SAUNAtakkiin pukeutunut, siitä tuli luottovaatteeni, jonka vedän ylle ensimmäisenä aamuisin ja viimeisenä illalla.

Tätä kirjoittaessa olen taiteilijaresidenssissä työskentelemässä. Ensimmäisenä herättyäni nappaan SAUNAtakin ylle ja lähden aamu-uinnille. Sen jälkeen vaate saattaa olla päälläni pitkäänkin. Siinä on oikein mukava kirjoittaa ja äänittää musiikkia. Asioille lähtiessä olen sentään vielä vaihtanut vaatteita, mutta illalla kun suuntaan saunavihdan tekoon, sujahdan taas SAUNAtakkiini ja vietän siinä loppuillan.

SAUNAtakkini Sielulintu-kuosiinkin liittyy tarina. Minä pidän tarinoista – niinpä jaan tämän Elina Antilan sanaileman saagan vielä teillekin:

”Sielulintu kuljettaa sielun turvaan unen ajaksi. 
Tuo turvapaikka on suomalainen metsä 
järvineen ja eläimineen. 

Se on lempeä, tuttu suoja, kun keho lepää. 
Kuusikko ja pensaat piilottavat pelokkaat, 
järven aallot tuudittavat rauhalliseen olotilaan.

Horisontissa lentää kaksi joutsenta, 
musta ja valkoinen, elämä ja kuolema. 
Kun aika on tullut, 
ne kuljettavat sielun tuonpuoleiseen. 

Mutta kaikkein lähimpänä sinua katsoo Sielulintu. 
Se on ystäväsi ja kannattelijasi myös silloin, 
kun et sitä itse tiedosta. 

Huomaatko sen hymyilevän?”

-Elina Antila

Lisätietoja SAUNAtakeista löydät Versonpuodin sivuilta: TÄÄLTÄ.

Lue myös muut jutut ulkosaaristomökkeilystä lasten kanssa:

• Saariston lapset – lapsiperhemökkeilyä ulkosaaristossa
• Ulkosaariston uusi sukupolvi – syntyikö saariston lapsia?
• ”Minä rakastan tätä paikkaa” – ulkosaaristossa lasten kanssa
• 17 kesää ulkosaaristossa

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Viikko sitten pääsin juhlimaan pitkäaikaisen unelman toteutumista, kun Museo Merkissä vietettiin esikoisromaanini Naapurimme Eskelmus kirjanjulkkareita. Mutta millainen kirja on Naapurimme Eskelmus ja millaiset julkkarit sen ympärille loihdittiin?

Kuva: Leea Simola

Millainen kirja on naapurimme eskelmus?

”Kaikki alkoi postilaatikosta. Se oli ilmestynyt yön aikana täydellisen sopimattomaan paikkaan, keskelle kävelytietä. Muut postilaatikot seisoivat kiltisti jämpteissä riveissään pihojen reunoilla, mutta tämä karkuri pakotti ihmiset väistämään itseään. Sukunimelle tarkoitetulla liuskalla luki ’Yksinäisten kirjeiden hotelli’.”

Keskelle tietä ilmestyy yön aikana postilaatikko – eikä mikä tahansa postilaatikko vaan Yksinäisten kirjeiden hotelli. Sen mukana Tammenterhopuidentielle tupsahtaa myös uusi naapuri. Velhonoloinen tuttavuus kasvattaa pihallaan nakkipensaita ja lihapullapuita, maalaa sateenkaaria, piileskelee kiireeltä ja puhuu yhtä viisaita kuin lapset.

Kun nimiä keräävät sisarukset, Uneksija ja Aalekaappi Huiskinhaiskin Höpsöheinä Ritarikuningas, saavat selville, että erikoinen postilaatikko on rikki, he haluavat auttaa naapuriaan: Yksinäisten kirjeiden hotelli on saatava toimimaan, jotta yksinäisten lasten ajatukset löytävät taas toistensa luo! Kirjelootan korjaamiseen eivät kuitenkaan tepsi aivan tavalliset konstit: Tarvitaan ainakin taikapölyä, Uneksijan kykyjä, kipua syövän Hörmeliinin vastauksia ja kourallista nokkeluuksia – kenties myös arvonsatuntevan kissan, Velmusen, viisauksia.

Tarinan taustaa

Leikki jatkui kuukausien ajan, ja lopulta aloin jäsennellä sen palasia muistiin, kokonaisen tarinan muotoon. Kirjoittaessa halusin tutkia, voiko niinkin painavasta asiasta kuin yksinäisyys kirjoittaa kepeän leikkisästi mutta vakavissaan. Uskon, että niin lapset kaikessa tarkkanäköisyydessään tekisivät. Entä voisiko tarinan kertoa niin, että se samalla yllyttäisi lukijaa kielelliseen leikkiin?

Leikkisyys on ollut Naapurimme Eskelmuksen teossa mukana kokonaisvaltaisesti

Tarina jokaiselle lukutaidon tasosta riippumatta

Toivon, että Naapurimme Eskelmus olisi kirja, josta jokainen voisi löytää itselleen jotain merkittävää tai puhuttelevaa iästä ja lukutaidon tasosta riippumatta.

Tarina on kirjoitettu kolmeen merkityskerrokseen niin, että sitä voivat lukea eri ikäiset ja eri tasoiset lukijat. Yksinkertaisimmillaan tarina on satu. Seuraavalla tasolla mukaan tulevat tekstiin kätkeytyvät kielileikit, jotka muuttavat merkityksiä ja (toivottavasti) houkuttelevat ihmettelemään monipolvista ja rikasta kieltämme. Kolmannella tasolla lukijan on mahdollista irtautua sadun genrestä ja etsiä selityksiä syvemmältä: Jos kyse ei olekaan sadusta, mistä johtuvat ristiriidat, miksi kokemukset ja havainnot eroavat, kuka puhuu totta – vai puhuvatko kaikki?

Olen rakentanut tarinan rinnalle myös tehtäväpaketin, joka on suunniteltu lukemisen tueksi ja sitä ohjaavaksi välineeksi. Paketissa on kullekin lukemisen tasolle omat tehtävät (S2 ja lukemista opettelevat, lukemisen perustaitoja vahvistavat, kokeneet lukijat). Tavoitteeni on ollut, että tehtäväpaketin avulla kaikki saman luokan tai ryhmän lapset pystyisivät lukemaan tai kuuntelemaan kirjan yhdessä, ymmärtämään sen omalla taitotasollaan ja kurkottelemaan kohti seuraavaa lukemisen tasoa.

Leean koira Ruuti on mukana ihmettelemässä painosta saapunutta kirjaa

Millaiset julkkarit halusimme loihtia?

”Hörmeliini oli minun ja veljeni yhteinen luomus: otus joka söi kipua. Se oli erityisen hyödyllinen silloin, kun jompikumpi meistä satutti itsensä. Ei tarvinnut kuin kuvitella Hörmeliini paikalle, niin kipu oli tiessään.”

Kun aloimme suunnitella Eskelmuksen julkkareita, minulla oli kaksi toivetta: Halusin, että tarinaa luettaisiin niin, että esityksessä hyödynnettäisiin myös muita sydäntäni lähellä olevia taiteenaloja, musiikkia ja teatteria, hyödyntäen. Lisäksi toivoin, että illan sisältö kumpuaisi tarjoiluja ja yksityiskohtia myöten tarinasta. Huokaisin myös, että olisi ihana saada Hörmeliini paikalle – ja kuinka ollakaan, Hertan ihanat kustannustoimittajat Riina ja Tuija ryhtyivät vaivihkaa loihtimaan toivetta todeksi. He nimittäin teettivät iltaa varten valtavan Hörmeliinin, joka keikaroi lavalla alkuillan ja siirtyi sitten poseeraamaan valokuviin ihmisten kanssa.

Hörmeliinikin saapui kirjanjulkkareihin! Kuvassa Hörmeliinin kanssa poseeraavat Leea (ylävasen), minä, Tuija (alavasen) ja Riina

Julkkareiden pitopaikka, Museo Merkki, oli minulle jo ennestään tuttu. Se on nimittäin yksi minun ja lasteni lempiretkipaikoista. Kävin jo syksyllä kuikuilemassa, millaiseksi Merkki oli remontin myötä muuttunut, ja jo tuolloin tuntui, että paikka olisi juuri tämän kirjan julkkareille se oikea. Ja niinhän se olikin! (Ihan yleisenä vinkkinä, Merkin näyttelyt ovat huikeita. Huhtikuussa on vuorossa Peppi Pitkätossu. Ei yhtään pöllömpi jatkumo Eskelmukselle!)

Tarjolla oli illan aikana monenmoista tarinasta tuttua syötävää: Eskelmuksen nakkipensaiden ja lihapullapuiden satoa (*tuotteista saatu alennusta: Kivikylä), Sateenkaarimaalarin sateenkaariremmejä, sienipiirakkaa aikuisten makuun ja tietenkin taikajuomaa, jonka kukin sai myös valmistaa ohjeiden ja tarpeiden mukaan itse. Myös Hörmeliinin ruokinnasta oli huolehdittu: Omat kolotuksensa ja harminsa sai sulkea purkkiin ja syöttää iltapalaksi kipua syövälle otuksellemme.

Pitopöydässä on tarjolla muun muassa Eskelmuksen nakkipensaiden ja lihapullapuiden satoa (*tuotteista saatu alennusta: Kivikylä)

Millainen illasta tuli?

”Kohautin hartioitani. ’[Vanhempani] ovat missä milloinkin. Töissä, lomalla, mustikassa, sienessä, puolukassa, kalassa, myöhässä, mykkäkoulussa, unenpöpperössä. Aina he ovat joka tapauksessa kiireissään’.

’Sellaista on aikuisten elämä’, mies huokaisi. ’Aikuisena oppii vahingossa tekemään itsestään kiireisen, kun luulee kasvaneensa moneen suuntaan tärkeäksi.'”

Merkin sympaattinen lava oli kuin nakutettu illan ohjelmalle. Perinteiseen tapaan alkuun kuultiin puheita. Minäkin pidin elämäni ensimmäisen suomenkielisen SUUNNITELLUN puheen. Yleensä olen aina improvisoinut, mutta tällä kertaa halusin puhua vähän pidemmin ja olla unohtamatta mitään tai ketään tärkeää. Sen jälkeen Riina, Tuija ja kuvittajani Leea yllättivät minut jo toistamiseen. He olivat teettäneet minulle Leean taituroimasta lempikuvituskuvastani suurennoksen, koska olin joskus sanonut, että siitä tulisi ihana taulu. (Se onkin nyt kehystettävänä!)

Sitten vuorossa oli haastattelu. Opettajakollegani Mirva Saunamäki oli lupautunut haastattelemaan minua ja Leeaa. Juttutuokion aikana paljastui muun muassa, että ensimmäisenä kuvana Leea piirsi kirjan kannen ja että hänen mielestään haastavin kuvituskuva oli höyryjuna sen teknisyyeen vuoksi. Minusta puolestaan paljastui, että kirjoitan öisin ja kotonani kirjoja on vähän kaikkialla, koska se innostaa lukemaan. Yleisö puolestaan uteli Aalekaapin syntymänimeä, josta hänen hieno kutsumanimensä on väännetty – vaan sepä ei ollut edes minun tiedossani.

Kirjailijan ja kuvittajan haastattelu, haastattelijana Mirva Saunamäki

Varsinaisen ohjelman viimeisenä ohjelmanumerona oli lukuteatteri, johon olin saanut mukaan sekä entisiä teatterioppilaitani että opiskelukaverini Sibelius-Akatemialta. Näissä juhlissa tarinaa nimittäin luettiin niin, että minä istuin lavan reunalla kertojana, Jesse Gyllenbögel ja Iiris Kankkunen lukivat ja tulkitsivat tarinaa kanssani rooleissa ja Tuike Suomalainen improvisoi esitykseen vielä musiikit viulullaan. Ai että miten nautin siitä! Toivottavasti pääsen lukemaan Eskelmusta vastaavalla konseptilla vielä joskus uudelleen.

Lukuteatteria

Ja mikä parasta, lapseni pelmahtivat Manten kummisedän kanssa paikalle juuri ennen lukuteatterin alkua. He olivat olleet juhlien alun toisaalla leikkimässä, jotta päiväkotipäivän jälkeisestä illasta ei tulisi heille liian tuhti. Mutta olin toivonut, että he näkisivät juuri lukuteatteriesityksen, sillä arvasin jo etukäteen, että siihen he ihastuisivat. Esityksestä puhuttiinkin meillä kotona vielä päiviä myöhemmin.

Lavalla kanssani Tuike Suomalainen (vas.), Jesse Gyllenbögel ja Iiris Kankkunen

Taiantuntua, kukkameriä ja kiitoksia

”Eskelmus seisoi paljasjaloin pihanurmellaan ja maalasi näyttävää kaarta ilmaan. Hänen ympärillään oli valtava rinki erivärisiä maalipurkkeja, joista kuhunkin hän kastoi siveltimen vuorollaan. ’Tervetuloa kotiin’, Eskelmus lausui juhlallisesti meidät nähdessään. ’Kuten huomaatte, minulla on projekti. Maalaan sateenkaarta.'”

Ilta päättyi omistuskirjoitusten kirjoittamiseen ja lyhyisiin turinatuokioihin ihmisten kanssa. Seuraavana aamuna heräsin kotona kukkamereen ja taiantuntuun, jossa leijailin vielä pitkän aikaa myöhemmin.

Kiitos kaikille juhlissa esiintyneille, iltaan osallistuneille ja matkassa tukeneille, Museo Merkille, Kivikylälle, taikaa ja tarinoita tuottaville lapsilleni, Hertan iki-ihanille Tuijalle ja Riinalle sekä korvaamattomalle kuvittajatyöparilleni Leealle! Teitte julkkarijuhlista unohtumattomat!

Lukukeskuksen kirjailijasivuni löydät TÄÄLTÄ.

Lue myös:

• 10 hyvää syytä ryhtyä vanhemmaksi – 10 syytä, miksi tarvitsemme lapsia
• Lasten kanssa metsässä – Miten retkeilijöitä kasvatetaan?
• Mihin Suomen lapset katosivat? – Avoin kirje päättäjille
• Tuhat kirjaa vuodessa tavoitteena lukevat lapset

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!