Kyläjoulukalenteri on täällä taas!
Kyläjoulukalenteri on täällä taas – ja tällä kertaa se pääsi uutisiinkin!
Viime vuonna kerroin koronavuosien kynnyksellä kotikylällemme syntyneestä tavasta tehdä yhteisöllinen joulukalenteri koko kylän iloksi. (Juttu löytyy TÄÄLTÄ!) Luukut tulevat jakoon noin kuukautta ennen ja halukkaat saavat ottaa yhden toteutettavakseen. Vain mielikuvitus on rajana. Kalenterin luukuista on vuosien mittaan löytynyt kauniiden valoteosten ja sommitelmien lisäksi muun muassa konttiin rakennettu joulumaailma tehtävineen, glögipiste, temppurata, pakohuonepeli ja joulukonsertti.

Luukuissa vain mielikuvitus on rajana!

Tänä vuonna mekin päätimme ottaa luukun vastuullemme ja pienen aprikoinnin jälkeen aloimme suunnitella metsään tonttupolkua, jonka kävellessään muuttuu vähitellen tontuksi – siis Tonttuuntumispolkua.
Molemmat lapsetkin osallistuivat innoissaan Tonttuuntumispolun valmisteluihin miettimällä tonttunimiä ja tehtäviä polun rastipaikoille. Varsinaisen koristelutyön aloitimme Manten kanssa muutama päivä ennen h-hetkeä, ja edellisenä iltana vein vielä pimeän turvin rastilaput ja lyhdyt paikoilleen.


Tänä vuonna mekin päätimme ottaa luukun kontollemme. Niin syntyi Tonttuuntumispolku.
Kuinka ollakaan, luukkumme avautumisaamuna päädyin vielä Ylen toimittajan haastateltavaksi. Hän kun oli tullut tekemään juttua kyläjoulukalenteristamme. (Radiojuttu ei valitettavasti ole enää kuunneltavissa, mutta kalenterista tehty lyhyt uutisjuttu löytyy jutun lopusta.) Niinpä seisoin aamukahdeksalta metsässä esittelemässä Tonttuuntumispolkuamme toimittajalle. Kaikenlaisista hauskoista tilanteista sitä itsensä löytää!
Kiitokset kyläjoulukalenterimme organisoijatontulle sekä kaikkien jo avattujen ja vielä avaamattomien luukkujen loihtijoille joulunodotuksen ilosta ja innotuksesta!
Tonttuuntumispolku löytyy myös virtuaaliversiona Äijä-äidin Instagram-tililtä. Käy selvittämässä, millainen tonttu olet ja jätä oma tontunjälkesi kommentteihin!
Lue myös:
- Touhujoulukalenteri – erilainen lahja lapsille
- Jouluvalmistelukalenteri – näin jalostat jouluihmisen
Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista!
Äiti ei osaa olla kiltti – esikoisen kirje Joulupukille
Vielä viime vuonna Korvatunturille kirjoitettiin minun ehdotuksestani. Tänä vuonna esikoinen tuli kuitenkin jo lokakuussa pyytämään, että kirjoittaisimme kirjeen Joulupukille. Niinpä tartuin kynään ja esikoinen ryhtyi sanelemaan. Samalla selvisi, että äiti ei osaa kiltti, vaikka kuinka yrittää.
kirje joulupukille vuosimallia 2021
”Moi Joulupukki!”
[Esikoinen] täällä. Ja [Mante].
Me ollaan oltu tosi kilttejä, mutta äiti ja isu ei. Äiti on kutittanut Mantea ja isu minua.
Minä toivoisin bussipysäkkiä ja ratikkaa, tavallisia legoja ja yöllärin, jossa on veneitä. Manten toiveet kirjoitin punaisella. Pasi ei toivo mitään – paitsi herkkuja.
Toivottavasti nähdään pian! Tarjoan vaikka glögit.”

Tänä vuonna esikoisesta on kuoriutunut jo ehta joulufiilistelijä!
äiti ei osaa olla kiltti, vaikka kuinka yrittää
Esikoinen tuskin muistaa mitään viime vuoden kirjeestään, mutta kun kirjeitä vertaa, yksi asia tuntuu toistuvan vuodesta toiseen: Äiti ei osaa olla kiltti, vaikka kuinka yrittää.
Kirjeen valmistuttua ja esikoisen lisättyä siihen Manten toiveet punaisella, koetin hienovaraisesti udella, mitä pikkuveljen toivelista mahtoi sisältää. Vastaus oli järkähtämätön: ”En kerro, kyllä Joulupukki osaa lukea!”
Olen ollut kovin iloinen siitä, ettei meillä olla kamalasti lahjojen perään. Esikoisella on yleensä jokin toive, jonka hän kovasti haluaa, ja jo pari pakettia avattuaan hän tuumii, ettei tahdo lahjoja enää enempää. Tänäkin vuonna listaan on tullut jälkikäteen vain pari pikkutäydennystä. Olemme käyneet pihalla niitä huutamassa, että tontut varmasti kuulisivat: ””Minä toivon kaikkein eniten bussipysäkkiä, ratikkaa ja metrojunaa! Ja Mantelle omaa bussia, ettei se aina ota minulta!”
Lystikästä joulunodotusta!

Tänä vuonna Joulupukille kirjoitettiin esikoisen aloitteesta. Manten toiveet esikoinen kirjoitti punaisella.
Lue myös:
- Esikoisen ensimmäinen kirje Joulupukille
- Koko kylän joulu
- Touhujoulukalenteri – erilainen lahja lapsille
- Havaintoja joulukuusista ja puolitoistavuotiaista
Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista!


0