Uimahallissa se alkoi. Mante ihastui kylmävesialtaaseen. Hän kahlasi veteen polviaan myöten, muttei kuitenkaan uskaltanut pidemmälle. Sitten Mante yritti uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan – kunnes oli aika lähteä kotiin. Siitä se sai alkusysäyksensä: Manten ensimmäinen kunnon uhmakohtaus!

Uhma herättää mielipahaa ja myötätuntoa

Itku raikui ensin suihkuhuoneessa, sitten saunassa. Hetkeksi se taukosi onnistuneen harhautuksen ansiosta, mutta jatkui taas Manten muistaessa harmituksensa. ”Ei mahdu uimahallissakaan kulkemaan, kun lapsiperheet tukkivat kaikkien muiden tien”, sähähti ensimmäinen mielensäpahoittaja, kun yritin irrottaa ovenkarmiin tarrautunutta Mantea, ettemme tukkisi ovensuuta. ”Missään ei saa olla rauhassa!” 

”Voisitko hiljentää sen penskan?” huusi seuraava, kun kannoin itkevää Mantea halki pukuhuoneen. ”Korvat halkeavat! Ja mä olen sitä paitsi maksanut tästä.”  Hymyilevä naisseurue sentään totesi empaattisesti: ”Voi toista”, ja sen voimin selvisinkin kaapillemme asti.

Yhä raivoavaa Mantea pukiessa aloin olla jo hermostunut. Mikään ei auttanut: eivät harhautukset ja halaukset sen enempää kuin rauhoitteleva puhe, silittely ja syli. Minulle oli kyllä tullut selväksi, mitä muut meistä ajattelivat, muttei sekään tarjonnut minkäänlaista ratkaisua uhmakohtauksen rauhoittamiseen. Eikä uhma nyt vain taltu sillä, että käsken kaksivuotiasta lopettamaan itkemisen, koska julkisilla paikoilla se aikaansaa ärsytystä ja mielipahaa.

Samassa alkoi kuitenkin tapahtua kummia. ”Tsemppiä”, huikkasi ohikävelevä nainen minuun vilkaisten samaan aikaan, kun Mante tempaisi talvisaappaansa otsaani. ”Antaisin sinulle kyllä 10 pistettä ja papukaijamerkin toiminnastasi”, sanoi joku toinen. Yhtäkkiä tajusin, että lukuisat käsiparit ojentelivat yhä parkuvan Manten yltään repimiä ja sinne tänne heittelemiä vaatekappaleita takaisin. Joku tuli auttamaan kenkien kanssa, että sain ne osumaan sätkiviin jalkoihin. Lähes liikutuin tajutessani, millaista lämmintä myötäelämistä niin moni ympärilläni osoitti.

Uimahallin uhmakohtaus kesti lopulta puolitoista tuntia

vanhemmuus on myrsky tyynen pinnan alla

Lopulta olimme valmiita: minä yltä päältä hiessä (olinko tosiaan juuri tullut uimasta ja seissyt pitkän tovin kylmävesialtaassa?!) ja Mante yhä kiivaissa uhmatunnelmissa – mutta joka tapauksessa VALMIINA! ”Käsittämättömän tyynenä sä olet pysynyt koko ajan”, viereisen lokeron rouva nauroi, kun nostin uimakassit olalle ja rimpuilevan Manten kainaloon. Siltäkö se tosiaan vaikutti? Sisälläni velloi nimittäin melkoinen myrsky!

Koviin uhmakohtauksiin olin kyllä tottunut jo esikoisen kohdalla. Häneltä lähti niiden aikana pahimmillaan taju (lue juttu: Affektikohtaus – ilmiö jota ei kannata pelästyä). Siihen en kuitenkaan ollut tottunut, millaisia asioita ihmiset katsoivat oikeudekseen lausua ääneen itkevästä lapsesta. (Myönnetään, hyvin kovaäänisesti itkevästä lapsesta!) Ymmärrän kyllä, että rikoimme saunarauhaa ja nyrjäytimme monen levollisen-harmonisen uintielämyksen raiteiltaan. Mutta onhan jokainen meistä aikuisistakin ollut joskus uhmaikäinen! Sitä paitsi suurinta osaa uhmareiden vanhemmista hävettää tai vähintäänkin keljuttaa jo valmiiksi ilman, että asiasta tarvitsee enää erikseen muistuttaa.

Vaikka uhmaikä tuli tutuksi jo esikoisen kohdalla, aina se onnistuu yllättämään

lapsilla on lupa itkeä

Onneksi kokemukset julkisista toilailuista uhmaikäisten kanssa ovat sentään valtaosin olleet positiivisia. Muutama päivä uintireissumme jälkeen vein lapset yksin perhetemppuiluun. Mies oli reissussa ja lapset olivat odottaneet tulevaa temppurataa koko aamupäivän. Sisään selvittyämme Mante oli kuitenkin sitä mieltä, että riisuin hänen ulkohaalarinsa väärin. Alkoi itki ja parku, joka kesti koko tunnin. Esikoinen kiersi temppurataa hihkuen, Mante karjui raivosta välillä kainalossani, välillä vieressämme lattialla. Monta kertaa mietin, voinko oikeuttaa aiheuttamamme metelin vain sillä, että esikoisen oli saatava päivittäinen liikunta-annoksensa, jotta arjen pakettimme pysyisi kasassa.

Tunnin loputtua sain siihen vastauksen. ”Halusin tulla erikseen sanomaan, että älä yhtään mieti, että olisitte jotenkin häirinneet meitä muita”, sanoi erään kanssaliikkujan äiti. ”Koska ette häirinneet, mutta tiedän että itsekin miettisin sitä. Eihän tuo itku edes kuulu täällä muun metelin yli.” ”Eihän toisen lapsen itku edes häiritse, toinen vanhempi myötäili. ”Oman häiritsee. Mutta lapsilla on lupa itkeä.”

Siis kiitos teille, pukuhuoneiden ihanat myötäeläjät, jotka särkyvistä tärykalvoistanne ja mahdollisesta harmistanne huolimatta valitsette hymyn, myötätunnon ja solidaarisuuden. Teille, jotka muistutatte epätoivon partaalla pinnisteleviä vanhempia siitä, että he pärjäävät hienosti ja että heidän ympärilleen levittämä kaaos on ihan tavallista. Sitä kutsutaan elämäksi.

Teidän ansiostanne uintireissustammekin jäi hyvä mieli – vaikka yleensä niin aurinkoisen Mantemme uhmaraivo kestikin lopulta puolitoista tuntia.

Kiitos teille, jotka muistutatte, että ympärillemme levittämä kaaos onkin ihan tavallista – sitä kutsutaan elämäksi

Lue myös:

• Uhmaikäisen elämänpilaamislista
• Isivaihe – kun vain toinen vanhemmista kelpaa
• Viisi leikkivinkkiä villikoille – leikkejä rauhoittumiseen
• Tänään syödään hymynaamoja – vastaisku nirsoilulle

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Vatsataudin vierailtua perheessä olemme taas tutun tilanteen edessä: On viikonloppu, mies on töissä, toinen lapsista viettää vielä toipilaspäivää mutta toisellekin täytyy keksiä tekemistä. Kumpikaan lapsista ei tahdo leikkiä yksikseen, mutta leikit ovat vielä iän puolesta aika erilaisia – ja molemmilla riittää tietysti loputtomasti energiaa! Mikä neuvoksi? On aika kaivella ideavarastosta leikkivinkkejä toipilaspäivälle!

Telkkarin lempiohjelmat viihdyttävät lapsia hetken – mutta vain hetken!

Lasten Yhteiset kiinnostuksenkohteet hyötykäyttöön

Onneksi lapsillamme on joitakin yhteisiä kiinnostuksenkohteita, kuten kulkuneuvot ja työkoneet. Mante innostuu myös herkästi vähän isompienkin jutuista, jotka ovat isoveljelle erityisen tärkeitä. Näitä aihepiirejä soveltamalla pystyy kehittelemään leikkejä, joita kumpikin pystyy leikkimään omien mieltymystensä mukaan.

TyömAa-leikki

Aloitamme päivän perustamalla työmaan ja kaupungin sen ympärille. Samaan aikaan kun Mante keräilee roinaa kippiauton lavalle ja nostaa tavaroita nosturilla ilmaan, esikoinen perustaa työmaan reunaan valtavaa parkkipaikkaa, jossa autot on parkkeerattu milloin koon, milloin värin mukaan.

Työmaa valtaa lopulta puoli kotia, esimerkiksi valtaosan keittiön ja olohuoneen lattiasta, ja löydän pikkuautoja vessastamme vielä seuraalla viikollakin, mutta ainakin aika kuluu rattoisasti.

Työmaaleikit valtaavat parhaimmillaan puoli kotia, mutta ainakin aika kuluu rattoisasti.

Kivaa kirjaimista

Seuraavana vuorossa on esikoisen suuri innoittaja: kirjaimet. Koska esikoinen kirjaininnostus on tarttunut myös pikkuveli-Manteen, hänetkin on helppo houkutella mukaan.

Siispä kaivamme esiin kaikenlaista tarpeellista: paperia ja kyniä, joululahjaksi saadun Muumi-tietokoneen ja aakkosmagneetit. Esikoisen piirrellessä kirjaimia paperille Mante istuu kirjaimia opettavan Muumi-tietokoneen ääressä. Minun tehtäväkseni jää juosta keittiön ja olohuoneen väliä. ”Äiti, millä kirjaimella Mörkö alkaa?” kuuluu olohuoneesta ja heti perään esikoinen jo huutaakin: ”Äiti, tule lukemaan, mitä minä kirjoitin!”

Kyllästyttyään molemmat hakeutuvat magneettiaakkosten ääreen kirjoittamaan nimiään jääkaapin oveen ja etsimään yhdessä muita tuttuja kirjaimia. Kirjaimet ovat yhtä aikaa ihania ja raivostuttavia: Niitä on aina joka paikassa – mutta toisaalta, siksi ne tuntuvatkin vangitsevan lastemme huomion niin usein. ”X niin kuin xylitol!” Mante kiljahtaa. (Minulla ei ole aavistustakaan, mistä hän on sen oppinut.) ”Ja tämä on ruotsalainen oo! [Å]”

Magneettikirjaimien ainoa huono puoli on, että niitä löytyy kaikkialta. Nämä kävivät näköjään tiskarissa…

Päiväunet mahdollistavat ison lapsen leikit

Mante nukkuu vielä viikonloppuisinkin reilun tunnin unet. Esikoinen on jo oppinut, mitä se tarkoittaa: Hän saa valita pari spesiaalipuuhaa, joiden tekeminen ei yleensä onnistu, kun olen yksin molempien lasten kanssa. Tällä kertaa toiveissa ovat kehittelemämme piirtämisleikki sekä Sukkela siili -peli.

Magneettiset piirtoalustat toimivat hyvin piirtämisleikissä.

Piirtämisleikki

Piirtämisleikkiin tarvitaan kaksi osallistujaa, molemmille magneettiset piirtoalustat tai paperia ja kyniä. Tehtävänä on piirtää aina omalla vuorollaan kuva, jonka toinen sitten yrittää toistaa mahdollisimman samanlaisena. Ainakin meillä lopputuloksena on paljon naureskelua (yleensä sen jälkeen kun minä olen yrittänyt piirtää esikoisen tuotoksen).

Sukkela siili -peli

Sukkela siili on ollut ensimmäinen peli, jonka pelaamiseen esikoisemme on jaksanut keskittyä. Vieritettävään siiliin kerätään tarroja, jotka puolestaan auttavat etenemään pelilaudalla. Tylsistymistä estävät pelin lukuisat variaatiot: Pelilautaa voi muunnella ja peliversioitakin on kaksi. Yhteispeliversiossa jännitystä lisää siilejä jahtaava kettu, jota pyritään pääsemään pakoon.

Sukkela siili on ollut ensimmäinen peli, johon esikoisemme on jaksanut keskittyä kunnolla.

Leffahetki

Kun Mante yhä jatkaa uniaan, päätämme käyttää loppuajan leffan katseluun. Elokuvaksi valikoituu Madagascar, joka saakin nelivuotiaamme käkättämään ja joraamaan tarinan biisien tahdissa: ”Mun täytyy veivaa, veivaa…”

Yhteiset leffahetket ovat meillä varsin tuore ilmiö. Esikoinen jaksoi ensimmäistä kertaa keskittyä 40-minuuttiseen lastenelokuvaan joululomalla ja nyt elokuvaelämyksiä on kertynyt jo jokunen. Pidemmät elokuvat pilkomme yhä kahteen tai kolmeen katselukertaan.

Parasta leffahetkissä taitaa olla vieressä istuva aikuinen, jonka kanssa kikatella ja käsitellä nähtyä, sekä kotiteatterin paras katselupaikka vanhemman kainalossa.

Seikkailu metsäpoluilla ja muuta toiminnallista tekemistä

Kun Mante herää, lasten energiataso alkaa lähestyä punaista. On pakko lähteä ulos, vaikka esikoinen vielä toipilaspäiväänsä viettääkin.

Metsäpolkuretki

Asumme aivan Keskuspuiston vieressä, joten metsää riittää moneen suuntaan kilometrikaupalla. Koska itse viihdyn luonnossa, olen yrittänyt kasvattaa lapsetkin retkeilijöiksi. (Ks. juttu Lasten kanssa metsässä – miten retkeilijöitä kasvatetaan?) Niinpä nappaan mukaani koiran ja lapset ja johdatan kaikki lähimmän metsäpolun alkuun.

Lunta on satanut paljon, mutta metsään on jo tamppautunut hyvät polut, joita seurata. Syvät kulku-urat te tekevät metsäretkistä itse asiassa erityisen helppoja: Ne ovat lapsille kuin ratoja, joita on kiva kirmata.

Mante posottaa kaukana edellä. Hän on isoveljensä metsäsuhteeseen verrattuna suorittaja. ”Äiti, mennään jo! Minä haluan ehtiä maaliin!” Sijoilleen unohtuvaa esikoista sen sijaan saa huhuilla tuon tuosta. Hän kun jää mielellään tutkimaan kaarnaa ja lumihangen kuvioita tai kuuntelemaan, miltä metsä tänään kuulostaa. Ymmärrän häntä hyvin. Olen samanlainen. Kahden erilaisen pikku-metsänkävijän kanssa joudun kuitenkin tekemään kompromissin, etten kadota kumpaakaan silmistäni: Toppuuttelen Mantea ja hoputtelen esikoista.

Mante ja esikoinen ovat erilaisia metsänkävijöitä: Mantella on yleensä kiire maaliin, kun taas esikoinen tykkää jäädä aloilleen ihmettelemään.

Päivätanssit

Seuraavan ohjelmanumeron kehittää Mante. Sisään palattuamme hän kävelee cd-soittimelle ja vääntää volyymit täysille. Esikoinen innostuu ja loikkaa sohvalle joraamaan. Kahden kilometrin metsäkävely ei vaikuta väsyttäneen vesseleitä.

Niinpä aloitamme päivätanssit: Pyörimme, tanssimme ja hypimme toivebiisien tahtiin, kunnes kaikilla on päät pyörällä.

Piilosilla

On klassikkoleikin vuoro! Pystymme leikkimään sitä paremmin yhdessä nyt, kun Mantekin on oppinut säännöt – tai oppinut ainakin melkein. Etsintävuorot Mantella sujuvat jo oikein mallikkaasti. Ensin lasketaan: ”Yksi, kaksi, kolme, neljä, kuusi, neljä, kymmenen”  ja sitten etsitään. Piilossa pysyminen on vielä vähän haastavampaa. Kun etsijä kajauttaa: ”Tullaan!” Mante ryntää riemuissaan piilostaan: ”Täällä minä olen!”

Riehumishuone

Kun riehumisvimma ei ota laantuakseen, siirrymme riehumishuoneeseen. Lapsillamme ei ole varsinaista lastenhuonetta vaan nukumme kaikki samassa tilassa ylimmässä kerroksessamme, joka on yhtä suurta tilaa.

Lastenhuoneen sijaan rakensin lapsille tilan, jota kutsumme riehumishuoneeksi. Sieltä löytyy tekemistä fyysisen energian purkamiseen: puolapuut, trampoliini, patjoja, valtava säkkituoli, motoriikkakiviä ja majaksi muokattu vanha pöytä, jonka ”katolle” voi myös kiivetä.

Riehumishuoneessa saa purkaa energiaa luvan kanssa!

IkätasoIttain toimivia pelejä

Iltaa kohden meno vähitellen rauhoittuu ja pystymme vaihtamaan taas vähän rauhallisempaan tekemiseen. Olen löytänyt kokoelman pelejä, jotka toimivat eri ikäisten veljien kanssa yhtä aikaa leikkiessä, kun niitä ei yritäkään pelata varsinaisten sääntöjen mukaan. On aika kaivaa ne esiin.

Lattiapalapeli

Lattiapalapeli tarkoittaa hyvin suurikokoisista palasista koostuvaa palapeliä, joka on mukavaa rakentaa lattialle. Meiltä löytyy yksi tällainen (työmaa-aiheisella kuvalla varustettuna tietenkin). Lattiapalapeli mahdollistaa palapelien tekemisen jo silloin, kun motoriikka ei pienillä palasilla siihen välttämättä vielä riittäisi.

Esikoinen osaa jo koota lattiapalapelin varsin pienellä avustuksella. Silloin kun Mante on mukana rakentamisessa, hänen tehtävänään on etsiä kulmapaloja ja sovittaa jo paikkansa löytäneitä paloja oikeinpäin paikoilleen. Eniten Mante tykkää kuitenkin bongailla paloista niihin kätkeytyvä työmaa-ajoneuvoja – ja koska ne ovat hänelle niin kovin tuttuja, löytää hän käden käänteessä kaikki palaset, joihin kätkeytyy vaikkapa pala nosturia tai tiejyrää.

Stack Tower on taipunut monenlaisiin leikkeihin eri ikävaiheissa.

Stack tower

Stack tower on ollut meillä peli, joka on ollut kovassa käytössä monessa eri kasvuvaiheessa. Pelilautana toimii teline, jossa on ylöspäin kohoavaa puukeppiä. Varsinaisessa pelissä tarkoituksena on pyrkiä rakentamaan kehikkoon annetun kuvan mukainen rakennelma eri värisistä ja muotoisista palikoista pujottamalla ne puutikkuihin. Mukana on myös pujotusnaru, johon palikoiden pujottamista voi harjoitella muuten vain.

Esikoinen tykkää pelata peliä jo sen oikeilla säännöillä. Koska kehikossa on kolme rakennuspaikkaa, liikenee niistä kuitenkin yksi esikoisen pelatessa myös Mantelle. Aiemmin Mantea kiinnosti nimetä palikoiden värejä. Nykyään se on jo liian helppoa. Paljon kiinnostavampaa on palasten pujottaminen tikkuun – ja usein vielä esikoista matkien niin, että pujotettava pala on samanvärinen tai muotoinen kuin esikoisellakin on menossa.

Ämpäriin saa kätevästi kerättyä kalansaaliin, kun lähtee onkiretkelle olohuoneeseen.

Kalastuspeli

Tiedättekö sen perinteisen kalastuspelin, jossa kaloja ongitaan magneettisilla ongilla mahdollisimman paljon? Meillä on pelistä versio, jossa mukana on tullut säkillinen puisia, magneetilla varustettuja kaloja ja mereneläviä, sekä onget ja virvelit niiden kalastamiseen.

Lapset eivät ole koskaan innostuneet pelin pelaamiseen, mutta tykkäävät leikkiä kalastamaan lähtemistä. Niinpä olemme tuunanneet pelivälineistöä muun muassa ämpäreillä, joihin kalansaaliin voi kerätä.

Onkia voi milloin mistäkin: sohvalta, pöydältä, nojatuolin selkänojan yli – vessanpöntön luo en sentään ole lapsia vielä päästänyt. Sitäkin on kyllä ehdotettu.

Mantekin treenailee kirjaimia isoveljen Muumi-tietokoneella.

Lopulta toipilaspäivä on selätetty ja koittaa iltatoimien ja -satujen aika. Äidin viihdytystoimiston on aika ladata akut seuraavia seikkailuita varten.

Lue myös:

• Lasten kanssa metsässä – Miten retkeilijöitä kasvatetaan?
• Viisi leikkivinkkiä villikoille – leikkejä rauhoittumiseen
• Tänään syödään hymynaamoja – vastaisku nirsoilulle

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!