Palasin hoitovapaalta töihin elokuussa -2022. Sen jälkeen aika on vilistänyt vauhdilla eteenpäin. On ollut antoisaa päästä taas opettamaan, antoisaa solahtaa taiteen ja muiden aikuisten pariin – olla välillä muutakin kuin äiti. Mutta kyllä minä kaipaan myös aikaa kotona lasten kanssa. Vaan mitä kaipaan eniten kotivuosista?

Kaksi erilaista vauvavuotta

Ehdin olla lastemme kanssa kotona yhteensä neljä vuotta niin, että välissä vain pikaisesti piipahdin työelämässä ennen kuin jäin taas äitiyslomalle. Esikoisen kanssa kotona vietetyt vuodet olivat leppoisia: Olihan lapsia vain yksi, ja kun esikoinen sattui vielä syntymään keväällä, vanhemmuutta pääsi harjoittelemaan lempeissä olosuhteissa, pitkän yhteisen loman merkeissä. Ympärillä oli koko ajan paljon ihmisiä, kun kaikki muutkin olivat lomalla, eikä kukaan ollut koskaan vielä edes kuullut koronasta. Näimme niin ikään vanhempainvapaalla olevia ystäviä, kiersimme tapahtumissa, kävimme vauvauinnissa ja -pilateksessa – jopa musisoimme yhdessä, sillä esikoinen viihtyi studiossa kanssani.

Manten kohdalla moni asia meni toisin: Oli alkusyksy, sateista ja pimeää. Korona oli hiljentänyt maailman. Minnekään ei voinut mennä, eikä juuri ketään nähdä. Vilkas esikoinen janosi seuraa ja huomiota, Mante kärsi pahasta koliikista ja rangankiertymistä, perheemme puolestaan äärimmäisistä uniongelmista. Puolentoista vuoden ajan elin nukkumalla noin kolme tuntia vuorokaudessa, ja vaikka meille kyllä myönnettiin apua, se ei koskaan selvinnyt perille saakka – kiitos koronapandemian.

Mitä kaipaaN eniten kotivuosista?

Uniongelmia en ikävöi, enkä pitkiä yksinäisiä kuukausia. Montaa muuta asiaa olen kuitenkin jäänyt kotivuosista kaipaamaan. Vaikka koronakotiäitiys tarjosi vain murto-osan niistä vauva-arjen elämyksistä, jotka olin saanut kokea esikoisen kanssa, keksimme kuitenkin myös paljon iloatuovia asioita päivien ratoksi.

Noita ilon hetkiä ja yhdessä vietettyä aikaa ikävöin kotivuosista eniten. Jos päivät monesti tuntuivatkin toistavan samaa kaavaa, ehdin ainakin olla lasteni kanssa ja kehitellä jos jonkinlaista tekemistä: musisointia, askartelua, metsäseikkailuja, retkiä, majanrakennusta…

Ehdin myös nähdä vuodenaikojen kehittymisen ympärilläni, huomata lasten vaivihkaa karttuvat taidot – jopa nuuhkaista kahvipakettiin ennen keittimen lataamista. Mitä ylellisyyttä! Nykyään arkipäivään mahtuu kotiin selvittyämme rutiinien lisäksi yksi tai kaksi leikkiä. Sitten onkin jo aika alkaa valmistautua yöpuulle. Kahvin tuoksun äärelle en ole pysähtynyt aikoihin, ja usein lasten housujen lahkeet ovat jo nilkoista lyhyet ennen kuin tajuan heidän tarvitsevan suuremman koon vaatteita. Ja mitä, sanoiko joku joulun lähestyvän?! Luulin, että on vielä elokuu. Ihmettelinkin, mihin kaikki valo ulkoa katosi.

Kaipaan myös kotivuosien armollisuutta. Koska en nukkunut, olin totaalinen tyhjäpää, mutta siitä ei aiheutunut kovinkaan suurta harmia. Kun olin rätti, vauvan ja koiran lisäksi sitä todisti korkeintaan myötätuntoinen tiskirätti keittiön pöydällä. Kiitos taliaivojeni, saatoin vahingossa avata ovikellon soidessa oven puolipukeissa tai palata roskienvientireissulta täyden roskapussin kanssa – mutta mitä sitten. Jos en jaksanut ajatella, en ajatellut. Kunhan lapsilla oli kaikki hyvin, muuta olemista sai säädellä oman jaksamisen mukaan. Töissä on toisin, armoa ei anneta: Väsyneenä tyhjäpäänäkin on potkittava aivosolut liikkeelle ja muistettava pukea vielä soveliaat vaatteetkin päälle!

dav

Aikaa ajatuksille

On hieman nurinkurista, että etenkin vauvavuonna (eli silloin, kun aivotoiminta oli usein aika olematonta), oli rutkasti aikaa ajatella. Pitkillä vaunulenkeillä, imettäessä tai vauvan kanssa sylitellessä avautui ihmeellinen aikaikkuna, jossa ideat ja ajatuksenpoikadet saivat versoa kaikessa rauhassa, eikä ollut kiire mihinkään.

Kun esikoinen alkoi oppia ilmaisemaan ajatuksiaan, myös niiden kuuntelemiseen riitti aikaa ja tilaa. Manten ollessa vauva esikoinen muun muassa saneli minulle vaunulenkkien aikana kokonaisen lastensadun. Se syntyi viikkojen vieriessä, kysellen ja keskustellen, ja minulla on tuo satu yhä muistiin kirjoitettuna. Mikä kallisarvoinen aarre tuosta ajasta!

Lue myös:

• Valvomisen vuosi – mitä tapahtuu, kun ei nuku kunnolla yli vuoteen
• Opettajan viikko – millaista on ollut palata hoitovapaalta töihin?
• Äiti tekee musaa – lauluja lapsiarjen keskeltä
• Mihin Suomen lapset katosivat? – Avoin kirje päättäjille

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Millaista on ollut palata hoitovapaalta töihin? Tällainen oli opettajan viikko – ja samalla ensimmäinen kokonainen viikkomme kahden työssäkäyvän vanhemman lapsiperheenä neljän kotivuoteni jälkeen.

Maanantai: soiTto päiväkodista

Mies lähtee työmatkalle Vierumäelle ja minä valmistaudun omaan viikkooni. Yhden etäpalaverin ehdin pitää ennen kuin puhelin soi. Päiväkodista soitetaan, että esikoinen on sairastunut.

Tilanne osoittautuu vääräksi hälytykseksi. Pari viikkoa vaivannut laryngiitti on vain edennyt loppuvaiheen kröhäyskään. Esikoinen lähtee kuitenkin varuilta mukaani ja loppupäivän yritän tehdä rästiin jääneitä hommia sen verran kuin lasten kanssa pystyn: Haemme vesinäytteitä Pitkäkoskelta, nimikoin vaatteita lasten katsoessa piirrettyjä ja vastailen wilma-viesteihin heidän nukahdettuaan.

Pitkäkoskella vesinäytteiden noutoretkellä esikoisen kanssa

TiistaI: sooloiLua

Työt alkavat tasan kahdeksalta, ja koska matkaan menee tovi, joudun viemään lapset päiväkotiin jo heti seitsemän jälkeen. Sitten suuntaan töihin, jossa on tiedossa täysi päivä: Alkusyksystä on vielä niin paljon kokouksia ja palaveerattavaa, että puoli kolmelta kotiin lähtiessä en ole pitänyt vielä ainoatakaan taukoa.

Päätän ajaa ensin kotiin ja juoda kupin kahvia ennen kuin haen lapset päiväkodista. Sen hörpättyäni täytyy jo rientää, ettei päivä veny liian pitkäksi.

Loppupäivän rentoilemme lasten kanssa ulkoillen ja jädellä käyden. Lapset nukahtavat onneksi jo yhdeksältä, paljon normaalia aikaisemmin. Sen jälkeen on aika suunnitella ja valmistella seuraavan päivän opetus.

Angramminimiä tulevan päivän oppitunneille

Keskiviikko: arjen luksusta

Puolen tunnin työmatka on luksusta: Kuuntelen äänikirjaa kaikessa rauhassa. Tälle päivälle tiedän valmistelleeni hyvät tunnit. Silloin on aina kiva mennä opettamaan: vesistötutkimuksia, anagrammeja, kertolaskuja, oikeinkirjoitusta, koulurauhan julistus ja kokous.

Neljän aikaan lähden ajamaan kotiin. Mies viestittelee palanneensa reissusta ja lupaa hakea lapset päiväkodista. Jälleen harvinaista luksusta: koko perhe yhdessä kotona koko illan! Iltatoimien alkaessa televisiosta tosin alkaa nuorten MM-lätkämatsi ja mies siirtyy sen ääreen tarkkailemaan vanhojen kasvattiensa suorituksia.

Saanko esitellä: anagrammi-nimeni

Torstai: taidetta, treenejä ja touhotusta

Aamu alkaa, kuten kaikki aamut tällä viikolla. Nappaan koiran ja lapset mukaan ja suuntaamme päiväkodille. Puoli tuntia myöhemmin koira on lenkitetty, lapset viety ja minä istun autossa matkalla töihin.

Vaikka päivä on jälleen vauhdikas (työkaveri nauraa hengästymiselleni, kun sentään vältuntivalvonnasta vielä palaveriin ennen seuraavan tunnin alkua), torstai on viikon lyhin työpäivä. Puoli kolmen aikaan olen jo maauimalan parkkipaikalla. Ehdin uida puoli tuntia ennen kuin on aika suunnata päiväkodille lasten hakuun.

Vielä isoveljen futiskoulussa Mante on tarmoa täynnä

Torstaisin on myös esikoisen jalkapallokoulu. Hän on tykännyt siitä alusta asti, mutta koska edelliset treenit päättyivät kaatumiseen ja vertavuotavaan polveen, lähtö ei tällä kertaa suju kovinkaan helposti. ”En halua mennä sinne! Siellä on liian hurjaa!” esikoinen vastustelee, mutta juoksee jo silmänräpäystä myöhemmin nauraen pallon perässä.

Treenien loppupuolella myös mies pääsee töistä liittymään seuraamme ja lähdemme koko perheen voimin katsomaan Taiteiden yön sirkusesitystä. Iloisena yllätyksenä paikan päällä saa myös ilmaista hattaraa ja popkornia – ja sekös lapsia riemastuttaa!

Taiteiden yö ja ”Sirkus täällä tänään”

Perjantai: kuumErumbaa ja keskusteluja iltasadun äärellä

Jo nukkumaanmennessä Mante tuntuu kuumalta ja yön aikana kuume nousee korkeaksi. Aamuyöllä laadimme miehen kanssa seuraavan päivän suunnitelmaa: Minä lähden aamulla töihin ja vien samalla esikoisen päiväkotiin. Töistä tullessani teemme läpsystä vaihdon ja mies lähtee jäähallille.

Seitsemän tuntia opetusta on tymäkkä päätös työviikolle, mutta tunneilla on hyvä meininki. Pientä pakollista sälätyötä on käsittämättömän paljon, ja koska tiedän että kotiin on todellinen kiire, yritän käyttää jokaisen vapaan minuutin niin tehokkaasti kuin mahdollista.

Viikonloppu saapuu kuumeisissa merkeissä

Kotiin päästessä olen yltä päältä hiessä – mutta niin on Mantekin, jolla on kuumetta vielä Panadolin jälkeenkin reippaasti yli 38 astetta. Ilta menee sylitellessä vuoroin pientä kuumepotilasta, vuoroin päiväkotiviikon väsyttämää esikoista. Laulamme lastenlauluja, rakentelemme duploilla ja katsomme Ryhmä Hauta.

Illalla Manten nukahdettua juttelemme esikoisen kanssa vielä tunnin tämän mieltä painavista asioista: kaveruuden kommervenkeistä ja kuolemasta. Ei mitään kevyitä perjantai-puheenaiheita – mutta sitäkin koskettavampaa ajatustenvaihtoa nelivuotiaan kanssa!

Lue myös:

• Lasten kanssa metsässä – miten retkeilijöitä kasvatetaan?
• Valvomisen vuosi – mitä tapahtuu, kun ei nuku kunnolla yli vuoteen
• Vieraspeliviikonloppu – äiti alivoimalla
• Lue | Leiki | Liiku | Luo – mistä tulee Äijä-äidin slogan?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!