Lasten ajatuksia iästä ja syntymäpäivistä
0
Tammikuun alussa pääsimme juhlistamaan kummipoikani nelivuotissynttäreitä. Siitä lähtien ihmisten iät ja syntymäpäivät ovat olleet meillä lähes päivittäinen puheenaihe, sillä esikoinen on alkanut odottaa myös omia syntymäpäiviään malttamattomana.
”En saa unta, Jännittää” – Syntymäpäivän odotusta
”Äiti, en saa unta. Jännittää.”
[Ä: ”Mikä jännittää?”]
”Synttärit.”
[Ä: ”Kulta, niihin on vielä aika monta kuukautta.”]
Se ero meissä aikuisissa ja lapsissa on, että siinä missä esikoinen on suunnitellut syntymäpäiviään jo puoli vuotta etukäteen, minä melkein unohdin omani. Viikot sekoittuivat, kun helmikuun loppu kului sairastupaa pyöritellessä.
Kevään ensimmäisenä päivänä kaikki olivat kuitenkin jälleen terveitä ja juhlapäivä koitti. Ensimmäisen kerran heräsin jo ennen kuutta, kun Mante halusi aloittaa aamuhalimiset.
Seuraavan kerran heräsin puolitoista tuntia myöhemmin synttärilauluun ja esikoisen vaikerrukseen: ”PALJON… En jaksa vielä herätä!…NNEA VAAN.” Korttiin esikoinen oli kirjoittanut, että äiti on tyttö, rakas ja mukava, ja tekee kauniita töitä. Sitten ikkunalaudalle kiivennyt Mante putosi niskaani.
Synttärit ovat jännä paikka!
”Mikset ole tehnyt kakkua?!” – juhlapäivän kompurointeja
Tiedossa oli kiireinen viikko ja tiesin, että olisin juhlapäivän pitkälti omillani lasten kera. Päivään oli kuitenkin sattunut osumaan spesiaaliohjelmaa. Ensin veimme ystäväni kanssa vaaperomme Oopperan taidetuokioon ja sen jälkeen jatkoimme yhdessä lounaalle.
Esikoinen rakasti aikanaan taidetuokioita, mutta Mante ei showsta perustanut, kun olisi pitänyt olla paikoillaan. Lounaskaan ei pikkuherraa miellyttänyt: Taas olisi pitänyt istua aloillaan! Ei ole Mantea luotu sellaiseen. Minä nautin senkin edestä!
Sitten alkoi päivän varsinainen action-osuus: Jo Oopperatalolla selästäni oli kuulunut pahaenteinen naksaus, minkä myötä tuttu kipu oli levinnyt kehoon. Vaapuin jumiutuneen selkäni kanssa hakemaan esikoista päiväkodista. Siellä minua odotti kiukkuinen kolmevuotias:
”Äiti, et saa tulla vielä hakemaan! Mene pois! Ja mikset ole tehnyt kakkua?! Nyt on syntymäpäivä. Minä haluan kakkua!”
Kakku oli tosiaan jäänyt tekemättä ja hankkimatta, kiitos venyneen sairastelun. Eikä meillä sen syömiseen olisi ollut perheenä aikaakaan. Olisimme koossa vasta puoli kahdeksalta, juuri ennen lasten nukkumaanmenoa. Keksin kuitenkin, miten pelastaisin tilanteen: kotoa löytyi tarvikkeet marjarahkaan.
Ilta jatkui vauhdikkain kääntein. Ensin Mante puklasi uuden keltaisen nojatuolimme päälle, sitten esikoinen keksi työntää kätensä juuri tehtyyn marjarahkaan. Lopulta istuimme kuitenkin iltapalan ääressä koko perhe ja kannoin pöytään juhlatarjoilun: esikoisen käsivarsilla vatkatun synttärirahkan.
Tunnelma oli odottava. Ensimmäisten lusikallisten jälkeen koitti tuomio: ”Minä tykkään rahkasta, mutten tästä sinun tekemästä. Haluan jonkun muun tekemää rahkaa!”
Kakku jäi tekemättä ja hankkimatta. Virhe – ainakin jos esikoiselta kysytään.
”Onneksi sinä olet äiti vielä niin nuori” – ikä on vain numero
Iltatoimien äärellä selkää kivisti ja silmäluomia painoi. Jo hetkeä myöhemmin, harvinaisen nopeasti nukahtaneita lapsia katsellessa, olo oli kuitenkin äärimmäisen onnellinen. Ei tämä meidän kohelluksemme Strömsön standardeja täytä, mutta meininki on ainakin aidosti meidännäköistämme!
Vaan mitä tuumikaan esikoinen uudesta iästäni, lukemasta kolmekymmentäkuusi?
”Isu on kyllä jo tosi vanha! Mutta onneksi sinä olet äiti vielä niin nuori, että muistat, miltä lapsista tuntuu.”
”Onneksi sinä olet äiti vielä niin nuori, että muistat, miltä meistä lapsista tuntuu.”
Lue myös:
- Kolmekymmentäviisi ja kiertotieni äidiksi
- ”Miksi jotkut eroaa ja sinä synnyit tytöksi?” – Miksi-ikä on täällä
- Kun äiti ei tuoksukaan pullalta
Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista, Facebookista – ja nyt myös TikTokista!
”Miksi jotkut eroaa ja sinä synnyit tytöksi?” – Miksi-ikä on täällä!
”Äiti, miksi joillain ihmisillä on erivärinen iho kuin meillä? Miksen minä syntynyt tytöksi, mutta sinä synnyit? Miksi jotkut eroaa?” Heräämisestä on alle puoli tuntia ja puemme kumisaappaita selvitäksemme kolmevuotiaan kanssa päiväkotiin. Silti olemme jo suurten asioiden äärellä esikoisen tykittäessä kysymyksiään. Miksi-ikä on täällä!
miksi-ikä kuuluu lapsen normaaliin kehitykseen
MLL:n Vanhempainnetti vahvistaa asian: Lapsen normaaliin kehitykseen kuuluva kyselykausi alkaa tavallisesti 2-vuotiaana mikä-alkuisilla kysymyksillä ja jalostuu myöhemmin vaiheeksi, jossa miksi- ja missä-kysymyksiä ei säästellä.
Meillä harrastetaan erityisesti ensin mainittuja: ”Miksi tuo bussi ajaa tuohon suuntaan? Mikseivät kaikki bussit aja samaa reittiä? Miksi tuo ihminen tekee noin? Ai mikset osaa lukea hänen ajatuksiaan?” Matka päiväkotiin taittuu tuoreissa lumihangissa ja kysymystulvassa tarpoen. Ehdin hädin tuskin aloittaa vastausta edelliseen, kun päälleni ryöpsähtää jo komea otanta uusia kysymyksiä.
Kaikesta huolimatta pidän miksi-iästä. Tuntuu kuin oppisin esikoisestamme joka päivä valtavasti uutta. Paljastavathan kysymykset, mitä hän ajattelee, miten hän ajattelee ja mitkä asiat elämässä ovat niitä, jotka vangitsevat juuri hänen mielenkiintonsa. Toki jo mikä-ikä opetti hänestä paljon, mutta huomattavasti konkreettisempia asioita.
Miksi-ikä on täällä!
vaikeita kysymyksiä, vaikeita vastauksia
En pelkää tabuna pidettyjä kysymyksiä, kuten mistä vauvat tulevat, tai vaikeita tieteellisiä dilemmoja avaruuden koosta ja väristä. Työssäni olen tottunut siihen, että lapset kysyvät vaikeita ja ansaitsevat ikätasolleen sopivan, suoran ja rehellisen vastauksen. Myös sen elämä on opettanut, että saan vastata: ”En tiedä, otetaan selvää.” (Katso Mtv3:n artikkeli: ”Kyseleekö lapsesi jatkuvasti vaikeita?”)
Kaikkein haastavimpina koen sellaiset kysymykset, joihin vastatessaan jakaa herkästi myös asenteita. Olen kirjoittaja ja parhaimmillani, kun saan rauhassa muokata ajatuksiani niin, että lopulta tulen kirjoittaneeksi sen, mitä olen halunnutkin ilmaista. Jutellessa jo yksi väärinvalittu sana voi vesittää sanoman – muuntaa sen erilaiseksi kuin oli tarkoitus – mutta silti sanojen valitsemiseen ei ole kuin ohikiitävä hetki aikaa. Parhaani kuitenkin yritän.
Mitä siis vastasin lapselleni?
”Äiti, miksi joillain ihmisillä on erivärinen iho kuin meillä?”
Ä: ”Eri puolilla maailmaa on erilaista elää ja siksi ihmiset ovat kehittyneet aikojen saatossa erilaisiksi. Kuumassa ja kesäisessä maassa on esimerkiksi ollut tärkeää, että iho kestää aurinkoa ja tumma iho kestää sitä paremmin kuin vaalea.”
”Miksen minä syntynyt tytöksi, mutta sinä synnyit?”
Ä: ”Se on sattumaa. Tyttöjä ja poikia tarvitaan molempia, että maailmaan voi syntyä lisää vauvoja.”
”Miksi jotkut eroaa?”
Ä: ”Joskus ihmiset huomaavat, että yhdessä eläminen ei sovikaan heille enää niin hyvin kuin aiemmin. Silloin voi olla, että on parempi olla, kun ollaan erillään ja asutaan eri osoitteissa.”
Lapsen normaaliin kehitykseen kuuluva kyselykausi alkaa tavallisesti 2-vuotiaana mikä-alkuisilla kysymyksillä ja jalostuu myöhemmin vaiheeksi, jossa miksi- ja missä-kysymyksiä ei säästellä.
Lue myös:
- Uhmäikäisen elämänpilaamislista
- Tänään syödään hymynaamoja – vastaisku nirsoilulle
- Imurointiyrityksiä lapsiperheessä – miksi palkkasimme siivoojan?
- Tähtien tuolle puolen – miten puhua kuolemasta lapsen kanssa
- Kun äiti ei tuoksukaan pullalta
Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!