Kulunut vuosi on ollut valvomisentäyteinen. Tammikuusta syyskuun loppuun nukuin keskimäärin kolme tuntia vuorokaudessa lasten moninaisista uniongelmista johtuen. Sen jälkeen tilanne on vähitellen alkanut parantua, mutta nukkumattomuuden vuoksi en muista kuluneesta vuodesta kovinkaan paljoa. Onneksi olen aina rakastanut valokuvaamista, sillä kuvat auttavat muistamaan.

vuosi sellaisena kuin sen muistan

Muistan vauvarokossa vaihtuneen vuoden ja sen, kun keksimme alkaa käydä lasten kanssa uimassa yksityisvuorolla koronan sulkemassa Suomessa. Muistan molemmat Löylykontin saunareissut (kummallakin kerralla sain houkuteltua jonkun kanssani myös avantoon).

Muistan ylpeyden, kun esikoinen oppi huterasti luistelemaan ja hiihti kanssani ensimmäisen oikean hiihtolenkin talven päätteeksi. Tai kun Mante oppi vajaassa kahdessa viikossa ryömimään, konttaamaan ja seisomaan – ilo vaihtui järkytykseksi, kun vauvamme vähän myöhemmin oppi kiipeämään liedelle ja porraskaiteille.

Muistan poikien syntymäpäivät, höyryjunaretken ja ensimmäisten ulkosaaristomökkipäivien kaaoksen. Muistan, kun kannustimme ja jännitimme lähipiiriläisen olympiaurakkaa mökkitelkkarista ja seurasimme kauhuissamme EM-futiksen yhtäkkistä elvytystilannetta. Pitkiä olivat nekin minuutit, kun odotimme kotona ambulanssia. Onneksi sekin päättyi hyvin!

Siinä vuotemme sellaisena kuin sen muistan. Onneksi ovat kuvat ja videot! Vaikka osaa niistä katsellessa edelleenkin ihmettelen, olenko todella ollut tuollaisessakin tilanteessa mukana, monet niistä myös palauttavat mieleen unohtuneita palasia menneltä kuukausilta. Ja mikä parasta, väsymyksestä huolimatta kuluneen vuoden kuvista paistavat onni ja ilo!

vuosi kuvina

Pssst! Kuvia klikkaamalla pääset lukemaan juttuja kuluneen vuoden varrelta.

Vuosi 2021 starttasi vauvarokkoa parannellessa.

Jännetuppitulehdukset olivat säännöllinen riesa, kunnes sain niiden hoitoon toimivan niksin.

Korona muovasi Manten vauvavuodesta varsin erilaisen kuin esikoisen ensimmäisestä vuodesta aikanaan.

Kasvava perhe vaati kehittelemään kotiin lisää säilytystilaa.

Kevättalvella pääsin kahdesti avantoon. Ennen lapsia talviuin säännöllisesti.

Pasilla on ollut sopeutumista, kun se on joutunut vanhoilla päivillään tottumaan ensin yhteen ja sitten vielä toiseen taaperoon.

Esikoinen innostui viime talvena toden teolla hiihtämisestä.

Koronasulkujen aikaan keksimme alkaa käydä uimassa perheille vuokrattavilla yksityisvuoroilla.

Myös luisteleminen on ollut esikoiselle mieluista tekemistä, mikä on tainnut salaa ilahduttaa myös jääkiekkovalmentajana työskentelevää isää.

Kun korona esti perinteisen virvonnan, kylällä päätettiin järjestää etävirvonta virtuaalikarttoineen.

Vuosi sitten esikoinen sai joululahjaksi ison pojan sängyn. Se toimitettiin Korvatunturilta helmikuussa ja myöhemmin keväällä valmistui myös kirjahyllyillä huoneeksi rajattu nurkkaus.

Mante lähti liikkeelle aivan liian varhain. Kiipeilevää pikkuapinaamme ei pidättele mikään.

Keväällä tekemäni laulu valittiin biisintekokilpailun finaaliin. Finaaliesitykset jouduttiin lopulta koronasta johtuen esittämään etukäteen taltioituina vetoina. ”Onnellisten laulussa” kanssani duetoi hyvä ystäväni Elise Hasanen.

Syntymäpäivälahjaksi esikoinen sai höyryjunaretken, jota hän oli vuoden päivät toivonut ja odottanut.

Kaksivuotissynttärit jäivät koronan varotoimien vuoksi juhlimatta, mutta tällä kertaa juhliin saatiin vieraitakin!

Kuluneen vuoden aikana perheessämme on läpikäyty monenlaisia muodonmuutoksia. Kuvassa esikoisen kolmevuotissynttärit.

Kesäkuussa korona hellitti sen verran, että pääsimme lopulta toteuttamaan esikoisen suuren unelman ja matkustimme höyryjuna Ukko-Pekalla.

Kesällä päätimme ostaa pyöräkärryn, jotta pääsisin retkeilemään lasten kanssa sujuvasti yksinkin.

Yhden koiraystävän jouduimme hyvästelemään, toiseen pääsimme tutustumaan. Kuvassa vanhempieni Mamba-pentu.

Jalkapallohuuma ei ehkä vielä tarttunut pikkuväkeen aivan yhtä vahvasti kuin meihin aikuisiin.

Ulkosaariston mökillämme sattui ja tapahtui, kun matkustimme yhteysveneellä, soutuveneellä ja kallioita kiiveten kauas mantereesta 3-vuotiaan, 9-kuisen, koiran ja tavaravuoren kanssa.

Löysimme uusia kivoja retkikohteita, kuten Herra Hakkaraisen talon Sastamalassa.

Syksyllä teimme useaan otteeseen tuttavuutta laryngiitin kanssa ja erään kerran jouduimme turvautumaan ambulanssiinkin. Esikoinen sai tapauksesta muistoksi hienon Sankaripupun.

Veljeksistä on hitsautunut kuluneen vuoden aikana luja tiimi.

Vihdoinkin pääsin taas Kirjamessuille! Mantekin pääsi ensimmäistä kertaa mukaan messuhumuun.

Lokakuussa aloitin bloggaajana Vaikuttajamedialla ja melkein heti pääsin myös livenä tutustumaan uusiin kanssabloggaajiini. Marraskuussa Äijä-äiti blogi puolestaan täytti vuoden.

Joulun alla vein esikoisen ensimmäistä kertaa teatteriin. Esitys teki sen verran suuren vaikutuksen, että meillä leikitään yhä ”Hölmöläisten joulua”. Samalla reissulla kävimme katsastamassa Stockmannin jouluikkunat.

Korona on muovannut kyläyhteisöstämme varsin aktiivisen ja kekseliään. Suomen sulkeuduttua täällä on alkanut tapahtua! Joulukuussa kylällä toteutettiin jo kolmatta kertaa yhteisöllinen joulukalenteri. Yhteen luukuista rakensin tonttupolun ja päädyin sattumalta myös uutisiin.

Joulun alla meille muutti tonttu.

Tänä jouluna toiveemme toteutui: Saimme olla terveitä.

Kohti uusia seikkailuja ja vuotta 2022!

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista!

Olen aina rakastanut joululahjojen ostamista. Kaupoissa ja markkinoilla kierteleminen on hauskaa ja käytän mielelläni aikaa keksiäkseni muille mahdollisimman mieleisiä ja osuvia lahjoja. Viime vuosien aikana suhtautumiseni tavaraan on kuitenkin muuttunut ja se on vaikuttanut väistämättä myös lahjaperinteisiin.

Mistä muutos alkoi?

Kuusi vuotta sitten muutimme nykyiseen kotiimme, rintamamiestalon puolikkaaseen, joka oli modernisoitu ekologisin ratkaisuin. Yksi ratkaisuista oli se, että kodin säilytystilat oli rajattu minimiin. Meillä ei esimerkiksi ole ulkovarastoa, vaatehuonetta, kellaria tai ullakkoa tavaroiden jemmaamiseen. Arkieteisemme on onneksi niin suuri, että sinne saimme sovitettua pyörämme ja harrastusvälineemme, mutta unelmiemme koti vaati meiltä silti melkoista ajattelutavan muutosta – ja lasten synnyttyä myös luovia ratkaisuja.

(Kodistamme voit lukea lisää TÄÄLTÄ.)

Ai kuka meillä on malttamattomin lahjojen suhteen? Ainakin vielä se on Pasi!

Lapsista ja tavarasta

Emme ole konmarittajia. Meiltä löytyy tavaraa ja sekä minulla että puolisollani on omat sudenkuoppamme: Minä rakastan kirjoja ja omaan monipuolisen askarteluvaraston. Miehelleni puolestaan kertyy kenkiä ja vaatteita. Pyrimme kuitenkin tekemään hankintoja harkiten.

3,5-vuotiaamme ei ole vielä osoittanut voimakasta viettiä tavaraan, pikkuveljestä puhumattakaan. Vielä viime jouluna ja syntymäpäivänään esikoinen ilmoitti pari pakettia avattuaan, ettei halua avata enempää. Joulupukille on kuitenkin kirjoitettu ja muutama toivekin esikoisella tänä jouluna on. Elämme myös selkeästi murrosaikaa: Pukista on alettu jutella päiväkotikavereiden kanssa päivittäin, ja joulunodotukseen liittyy huomattavasti aiempaa enemmän latausta. Nähtäväksi jää, alkavatko toivelistat tulevaisuudessa venähtää…

Leluja meiltä löytyy sen verran hillitysti, että osa sängynalus- ja lelulaatikoista on vielä tyhjillään. Lasten kirjahyllyt sen sijaan alkavat täyttyä uhkaavasti. Osa leluista on välillä jemmassa, ja tavoitteena on, ettei esillä olisi niin paljoa leikkikaluja, että osa jää kokonaan käyttämättä. Monesti mietin lelujen tarpeellisuutta ylipäätään: Lempileluja kun tuntuvat olevat talouspaperirullista ylijääneet pahviputket,  astiakaappien sisältö, kepit, kävyt ja edellispäivien rapisevat sanomalehdet.

Lapset eivät ole vielä olleet erityisen kiinnostuneita lahjoista.

Millaisia lahjoja tykkään nykyään antaa?

Minulla on tapana kirjoittaa pitkin vuotta itselleni muistiin lähipiirin esiinnostamia toiveita. Joulun tai syntymäpäivän lähestyessä vilkaisen, löytyykö listalta valmista lahjaideaa. Aloitan joululahjojen hankkimisen myös melko aikaisin syksyllä. Kun näen jotain jollekulle sopivaa, ostan sen valmiiksi jo vaikka syyskuussa. (Hankintoja säilyttelen sitten jouluun asti vaatekaapissani…)

Näin ollen minulla on yleensä joulun lähestyessä valtaosa lahjoista hankittuna. Jos kuningasideaa ei vielä joulukuussa ole, tykkään antaa lahjaksi tekemistä, lukemista tai jotain laadukasta ja poiskuluvaa (esim. parempaa kahvia tai herkkuja).

Kirjojen ostaminen on minulle periaatekysymys. Työskentelen niiden parissa ja haluan tukea niiden olemassaoloa ja säilymistä. Laatukirjalle löytyy myös aina lukijoita, joten se on helppo laittaa kiertoon, jollei sitä halua  lukemisen jälkeen säilyttää.

Parhaimmillaan annetusta lahjasta välittyy saajalle tunne siitä, että lahja on tehty tai valittu ajatuksella. Tänä jouluna keksinkin tehdä kummilapsilleni joululahjoiksi touhujoulukalenterit, kun en koronavuosien ja vauva-arjen tiimellyksessä ole päässyt viettämään heidän kanssaan aikaa niin paljon kuin haluaisin. Kalentereihin kätkeytyi kunkin mieltymysten ja toiveiden mukaan räätälöityä tekemistä joulunodotukseen. (Lue touhujoulukalentereista lisää TÄÄLTÄ.)

Yhteinen tekeminen on hauska lahja! Koronavuodet ovat vain tehneet tällaisten lahjojen antamisen ajoittain piirun verran haastavaksi.

Millaisia lahjoja itse toivon?

Meillä on mieheni ja parin lapsuudenystäväni kanssa tapana antaa toisillemme usein lahjaksi jotain tekemistä. Pikkulapsiarjessa tapa on noussut entistä arvokkaammaksi, sillä yhdessävietetyt hetket tuovat voimia-antavaa vaihtelua arkeen. Ja kun kyseessä on lahjaksi annettu tai saatu tekeminen, sille tulee varmasti raivattua ja järjestettyä aikaa.

Äitiyden myötä olen alkanut suuresti arvostaa myös rentoutumislahjoja: Hieronnan, saunan, jalkahoidon, kasvohoidon tai kampaajakäynnin aikana ei voi eikä tarvitse kuin nauttia hetkestä. Kotiäitiolemus päivittyy hetkellisesti vähän pirtsakkaammaksi, ja hoitoihin usein kuuluva, rauhassa nautittu kahvi- tai teekupillinen kruunaa elämyksen.

Vaikka tykkään hankkia lahjoja muille, itseni suhteen olen pihi, enkä saa aikaiseksi uusien välttämättömyyksien hankintaa. On tosi hauska saada vaikkapa käyttövaate joltain tyylini tuntevalta. Ja kun lenkkikengät on juostu loppuun, talvisaappaasta irtoaa pohja, äänikirjojen kuunteluun ei ole välineitä tai tennisharrastus vaatisi uusien pallojen hankintaa, olen mielissäni, jos joku lupaa antaa hyödykkeen lahjaksi. Yksi mieleenpainuneimmista hyötylahjoista on ollut vanhempieni kotiimme palkkaama sähkömies, joka korjasi rintamamiestalomme sähköoikut ja toteutti muutaman toiveemme. Lahja on tuonut paitsi iloa ja käytännöllisyyttä kotiimme, myös turvaa kun sähköjen tietää olevan kunnossa.

Samoin on herkkujen laita. En raaski ostaa laadukasta kahvia, pähkinävalikoimaa, jättimäistä irtokarkkipussia tai juustokattausta vain itseäni hemmotellakseni, mutta lahjaksi ottaisin niitä enemmän kuin mielelläni.

Kertakaikkisen upeita ovat myös itsetehdyt, uniikit lahjat, joissa näkyy toisen osaaminen. Anoppini tekee mielettömiä käsitöitä ja veljeni on puuartesaani. Heiltä saadut itsetehdyt lahjat ovat aarteita! Eräällä ystävälläni puolestaan oli vuosia tapana piirtää itse kortit niin, että hän sisällytti niihin jotain vuoden aikana kokemaamme. Edesmenneeltä isoäidiltäni olen taas kopioinut tavan kirjoittaa kortit runomuotoon niin, että runo paljastaa saajan ja vihjaa jotain paketin sisällöstä.

Ja sitten ovat kirjat. Luen niin paljon kuin suinkin ehdin ja minulla on aina pitkä lista kirjoja, jotka haluaisin lukea. Kirjalahja tekee aina iloiseksi.

Yhdessävietetyt hetket, herkut, hemmottelu, hyödykkeet, kirjat ja itsetehdyt lahjat ovat omia lahjasuosikkejani.

Paljonko nykylapset saavat lahjoja?

Tänä jouluna sovimme Korvatunturin kanssa, että molemmille lapsillemme toimitetaan muutama paketti. Kumpikin tulee saamaan yhden vähän isomman toivelahjan, yhden puketin joka sisältää pari pienempää juttua (lukemista ja tekemistä) sekä yhden yhteisen paketin, josta löytyy samisvaatteet veljesten toivekuosilla pituusmitan kera. Tämän lisäksi kotitonttumme tuo lapsille aattoaamuna varmasti jotain pikkupuuhaa, ja kummit sekä isovanhemmat muistavat heitä omilla tavoillaan.

Kysyin seuraajiltani Äijä-äidin Instagram-tilillä, miltä Korvatunturin kanssa sopimamme lahjamäärä kuulostaa. 41% vastaajista kertoi joulun lahjamääränsä olevan samaa luokkaa, 37% arvioi omansa suuremmaksi, 22% pienemmäksi.

Vastauksissa myös todettiin, että pakettien määrään vaikuttaa myös niiden arvo, ja huomautettiin, ettei lahjojen määrä kerro koko totuutta, koska samassa paketissa voi olla useampi lahja. Seuraajatkin kertoiva lastensa saavan toivelahjojen lisäksi kaikenlaista hyödyllistä, kuten vaatteita, kalusteita ja harrastusvälineitä.

Elämme varmasti murrosvaihetta. Aika näyttää venyvätkö lasten lahjatoivelistat tulevaisuudessa. Tänä vuonna perheellämme on yksi yhteinen, erityinen toive: terve joulu.

Kuten viime joulu perhettämme muistutti, joulu on paljon muutakin kuin kolme pyhäpäivää lahjoineen ja ohjelmanumeroineen. Tuolloin esikoinen sairastui jouluaattona vauvarokkoon ja oli korkeassa kuumeessa läpi joulun ja vuodenvaihteen. Siksi pidänkin tavastamme juhlia ja tunnelmoida joulua pitkän kaavan mukaan. Silloin varsinaisiin juhlapyhiin ei kohdistu niin hurjia odotuksia, eikä kaikki kaadu siihen, jos h-hetkellä satutaankin sairastamaan.

Silti perheemme toivelistalla on tänä jouluna yksi erityinen toive: terve joulu!

Lue myös:

• Tonttuovesta se alkoi – meille muutti tonttu
• Touhujoulukalenteri – erilainen lahja lapsille
• Iloista joulukuumeilua ja onnellista vauvarokkoa
• Paljonko tavaraa lapsiperhe tarvitsee?

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista!