Suhteeni neulaan ja lankaan on lyhyesti kerrottuna seuraavanlainen: Valitsin ala-asteella teknisen työn, koska rakastin työkaluja ja puukäsitöitä. Valintaani ei kuitenkaan hyväksytty, sillä olisin ollut ryhmän ainut tyttö (elettiinhän tuolloin vielä esihistoriallista aikaa). Sen sijaan minut sijoitettiin muiden tyttöjen tavoin tekstiilityötunneille.

Viidennellä olin jäädä luokalleni, koska kömpelöt sormeni eivät taipuneet lankojen ja neulojen maailmassa mihinkään. Lopulta kuitenkin sain aineesta armovitosen sinnikkään yrittämisen tähden ja pääsin jatkamaan koulutaivaltani kuutosluokalle. Yläasteella valitsin vastoin odotuksia tekstiilityön valinnaiseksi, sillä olin päättänyt selättää viholliseni. Sekään ei onnistunut kovin hyvin. Nykyään osaan sentään ommella napin ja lyhentää verhot. Sillä pärjää joten kuten.

vaatelaastari on laiskan parsijan pelastus

Vauhdikas poikakatraamme pitää kuitenkin huolen siitä, että parsittavaa riittää. Polvia kuluu puhki parhaimmillaan kolmien housujen viikkotahdilla, eivätkä ulkovaatteetkaan kestä rymyäjien menossa ehjinä. Onneksi ovat luottotuotteeni Vaatelaastarit! Niillä käsityökammoinenkin korjaa vaatteet silmänräpäyksessä, eikä epäonnistumisen vaaraa juuri ole, vaikka olisi kaltaiseni mämmikoura.

Vaatelaastari® on suomalaisten äitien korjausinnovaatio: tekstiilitarrapaikka, joka kiinnittyy hankaamalla ilman silitystä. Se soveltuu niin sisä- kuin ulkovaatteiden, kenkien, huonekalujen ja vaikka reppujen paikkaamiseen, ja tarttuu myös nahkaan ja muoviin. Vaatelaastarilla voi myös esimerkiksi koristella pintoja tai peittää pinttyneen tahran.

Vaikka Vaatelaastareita ei suositella alle 3-vuotiaille, meillä ne ovat käytössä lasten vaatteissa vauvasta asti. Pakkauksissa kun on monenmuotoisia paikkalappuja, joista saa näppärästi saksittua myös pieniin vaatteisiin sopivia ”laastareita”. Ja hyvin ovat paikat ainakin meillä pysyneet, kun olemme noudattaneet käyttöohjeita.

osallistu #paikkaushaasteeseen

Salaisuuteni paljastettuani uskallankin haastaa kaikki mämmikourista käsityötaitoisiin mukaan #paikkaushaaste -kampanjaan. Se on Vaatelaastarin lanseeraama vastuullisuuskampanja, jossa tarkoituksena on jatkaa vaatteiden ja varusteiden käyttöikää haluamallaan tavalla: parsien, laastaroiden tai vaikkapa kantamalla reikiä suurella ylpeydellä. Kuva omasta ratkaisusta jaetaan sosiaalisessa mediassa hastagilla #paikkaushaaste. Myös muita voi haastaa mukaan.

Siispä haastan juuri sinut mukaan paikkaushaasteeseen – Vaatelaastareilla tai muilla näppärillä ratkaisuilla!

Kotimaiset Vaatelaastarit valmistetaan kierrätyspolyesterista. Valikoimasta löytyy myös heijastinkankaasta valmistettuja heijastavia (ei sertifioituja) Vaatelaastareita.

Vaatelaastarin käyttöhje-video: KATSO.

Lisätietoja tuotteista ja yrityksestä: vaatelaastari.fi

Se alkoi kaksivuotiaana. Kesänkuumentamia kiskoja kolisteleva Ukko-Pekka teki esikoiseen unohtumattoman vaikutuksen. Syksyn pimeinä iltoina muissa lapsiperheissä pyörivät piirretyt. Meillä katsottiin koostevideoita höyryjuna Ukko-Pekasta. Esikoinen oppi itse etsimään ne Youtubesta. Joululahjatoivekin oli selvillä: höyryjunamatka!

Talven jälkeen esikoinen tunsi junan jo niin hyvin, että aikuisten tietämättömyys ja hölmöt kysymykset alkoivat tympiä.

[Ä: Mitä höyryjuna sanoo?]
”Ei juna sano mitään. Sen pilli sanoo TUUT-TUUT. Ja raiteista kuuluu TSUKU-TSUKU.”
[Ä: Miksi sinä tykkäät höyryjunista?]
”Se on niin kaunis. Autokin on kaunis. Ja bussi. Mutta höyryjuna menee Helsinkiin!”
[Ä: Tuleeko sinusta isona höyryjunan kuljettaja?]
”Ei. Minusta tulee bussinkuljettaja.”

unelmien syntymäpäivälahja

Kun höyryjuna vielä keväälläkin nousi toistuvasti esiin syntymäpäivän lahjatoiveita udellessamme, päätimme että höyryjunaretki oli saatava järjestymään. Korona oli kuitenkin tyhjentänyt myös Ukko-Pekan kalenterin, ja vasta kesän korvilla julkistettiin ensimmäiset höyryjunaretket pitkään aikaan.

Taiteilimme esikoiselle myöhästyneeksi syntymäpäivälahjaksi höyryjunaretki-kamman, josta hän sai nypätä joka aamu yhden piikin. Kampa harveni harvenemistaan, kunnes viimeinenkin piikki lopulta irrotettiin, ja suuntasimme koko perheen voimin juna-asemalle.

aikamatka höyryjuna ukko-pekan kyydissä

Esikoinen katseli lähestyvää Ukko-Pekkaa isänsä sylistä hengitystään pidätellen. Vasta kun veturin pilli päästi merkkivihellyksensä, esikoinen vapautui nauramaan ja vilkuttelemaan savua tupruttelevalle junavanhukselle.

Olimme valinneet retkireitiksi Masala-Siuntio-Masala, saadaksemme nauttia maalaismaisemista ja hieman väljemmistä kyydeistä. Reitti osoittautui sopivanmittaiseksi myös pikkupoikien jaksamisen kannalta. Uutta nähtävää ja koettavaa riitti tasaisesti koko matkalle.

Ensimmäisen tovin ihmettelimme mukavasti hytkyttävää matkantekoa, vanhaa junavaunua, ääniä ja maisemia. Seuraavaksi riemastuttivat menneen ajan tapaan pukeutunut, junalippuja rei’ittävä konduktööri sekä asemilla pilliin viheltävä asemavahti: ”Pois alta! Juna lähtee!” Paluumatkalla tutkimme junan erityylisiä vaunuja ja löysimme tiemme kahvilavaunuun, johon luonnollisesti pysähdyimme pullakaffeille.

Mante oli matkanteosta yhtä innoissaan kuin isoveljensä ja teki perässä kaiken, minkä kykeni. Veljekset nauroivat tunnelin pimentämälle junavaunulle, vilkuttelivat ikkunasta asemilla seisoville ihmisille ja pyörivät loosseissa kuin väkkärät ihmetellen ja innostuen kaikesta mahdollisesta.

Kotimatkalla uni tuli hetkessä, eikä unta tarvinnut illallakaan odottaa. Iltapalapöydässä katseltiin vielä – mitäs muuta kuin videoita höyryjuna Ukko-Pekasta!

 

Tämä juttu ei ole mainos vaan kirjoitettu aidosta ihastuksesta. Höyryjuna Ukko-Pekka on museojuna, jonka kyytiin voi nousta nostalgiamatkalle menneeseen. Kaikki toiminta perustuu talkootyöhön. Lipputulot ovat yhtiön ainoa tulonlähde. Lisätietoa junasta ja tulevista matkoista: hoyryjuna.weebly.com

Lue myös:

• ”Minä rakastan tätä paikkaa!” – ulkosaaristossa lasten kanssa
• Hölmöläisten joulu – esikoisen ensimmäinen teatteriretki

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!