Hae
Äijä-äiti
Kaupallinen yhteistyö

Ylläkselle huhtikuussa – perheloma ja hiihtokoulu aurinkohangilla

Kaupallinen yhteistyö: Ylläs Ski Resort, Lapland Hotels

Minulla on ollut tapana pakata lapset kerran vuodessa yöjunaan ja suunnata Ylläkselle. Tänä vuonna päätimme selvittää, millaista Ylläksellä on huhtikuussa, jotta puolisokin pääsisi töiltään mukaan. Esikoisen toiveesta myös rinnepäiviä varattiin yhden sijaan kaksi ja lapset pääsivät lasketteluoppiin Äkäslompolon hiihtokouluun. Vaan missä kunnossa rinteet olivat? Entä ladut? Oliko lunta enää nimeksikään?

Aurinkohankia ja ”nopeita suksia”

Ylläkselle saapuessamme Lapissa oli jo kevät. Vaikka autotiet olivat sulia, yöpakkasten ansiosta kaikki latureitit olivat kuitenkin yhä auki ja rinteet kelpo lumessa. Äkäslompolon puolen rinteet olivat suorastaan loistavassa kunnossa! En muista, milloin esimerkiksi musta Superrinne olisi ollut yhtä vähäjäinen ja nautinnollinen laskea. Kaiken kruunasi lämmin, aurinkoinen keli, joka helli meitä lähes koko viikon.

Viitenä päivänä suuntasimme laduille. Kolmikuinen Päärynä-vauva matkasi ahkiossa ja isommat lapset hiihtivät itse. Menneiden vuosien harjoittelu alkoi selvästi tuottaa tulosta, sillä viisivuotias Mantekin hiihti parhaimmillaan 15 kilometrin lenkin. ”Kirjoita sinne, että hiihdin yhteensä 50 kilsaa”, Mante täsmentää tätä kirjoittaessani.

Perheessämme sekä hiihdetään että lasketellaan. Lapset tosin ovat tähän mennessä käyneet rinteessä vain kokeiluluontoisesti kerran talvessa. Vuosi sitten esikoinen sai Ylläksen hiihtokoulun kokeilutunnilla kuitenkin todellisen laskettelukipinän ja on siitä asti toivonut, että tänä talvena Lapin laskettelupäiviä olisi kaksi. Lasten suureksi riemuksi saimme heille kahtena päivänä yksityistunnin (90min) ja vieläpä samalle opettajalle kuin edellisvuonna!

”Haluaisin tosi nopeat sukset”, Mante tuumi suksivuokraamoon astellessaan. ”Semmoiset pikakiiturit. Ja nopean kypärän!”  Henkilökunta oli heti leikissä mukana.

Koska lapset ovat kiivaassa kasvuiässä ja olemme vuosittain lasketelleet niin vähän, olemme Ylläkselle tullessamme vuokranneet välineet Y1 Ski Rental -välinevuokraamosta. Näin teimme tälläkin kertaa. Vuokravälineissä on sekin hyöty, että varustevalikoimaa voi muutella aina tilanteen mukaan. Esimerkiksi viime vuonna minulla oli kokeilussa valjaat, mutta tänä talvena ne osoittautuivat jo turhiksi.

 

Ensimmäinen hiihtokoulupäivä: pizzapalajarrutus ja sauvavaljaat

Edellistalvelta tuttu lasketteluopettaja otti lapset haltuun silmänräpäyksessä. Kymmenen sekuntia kohtaamisesta Mante jo luettelo dinosaurusfaktoja ja esikoinen kertasi menneen vuoden kuulumisia. Kun tärkeimmät ajatukset oli vaihdettu, oli aika suunnata rinteeseen Harjoittelualueelle testaamaan lähtötasoa.

Harjoittelualue on tämän vuoden uutuus: Turvalliseksi rajatulta alueelta löytyy kaikki tarvittava alkuun pääsemiseksi, esimerkiksi mattohissi ja karusellimaisena pyörivä leikkihissi, jossa voi harjoitella sompahissin käyttöä. Alue on turvallinen myös pikkulaskijoille, joilta jarrutus saattaa ajoittain (tai vähän useammin) unohtua, sillä turva-aidat pysäyttävät liiaksi kiihtyneen vauhdin. Mante rakastui pyörivään leikkihissiin ikihyviksi. Siinä käytiin rinnepäivien aikana useampaan otteeseen.

Seitsemänvuotias esikoinen muisti nopeasti edellisvuoden opit ja auraaminen alkoi sujua. Mantekin oppi tekemään suksistaan ”pizzapalan”, mutta rinteen riemu vei herkästi mennessään ja korvat lakkasivat kuulemasta. Hiihto-opettajamme vinkkasi, että tällaisten vauhtiveijareiden kanssa kannattaa valjaiden vaihtoehtona kokeilla tehdä omista sauvoista valjaat pujottamalla ne sangoista yhteen. Näin tehdyillä valjailla pystyy ohjailemaan lapsen lantion liikettä ja säätelemään vauhtia niin, että lapsi joutuu kuitenkin tekemään töitä rinteessä myös itse.

Yllätystreffit ja ihanan helppo lounas

Lapset pääsivät yllättävän nopeasti siirtymään harjoittelualueelta sen vieressä sijaisevaan Perherinteeseen. Toinen yllätys odotti, kun hiihto-opettaja huikkasi meille: ”Heippa vanhemmat!” Kävi ilmi, että saisimme omaa laskuaikaa rinteissä keskenämme. Yllätystreffit! Niinpä siirryimme hämmentyneen onnellisina ankkurihissijonoon ja suuntasimme Ylläksen huipulle. Aina välillä laskimme seuraamaan lasten hiihtokoulua ja sitten lähdimme taas nauttimaan omista laskuistamme.

Ensimmäisen hiihtokoulurupeaman päätteeksi esikoinen lasketteli jo varsin mallikkaasti auraten ja selvitti Perherinteen pujotteluradankin itsekseen läpi. Perässä laski Mante opettajan ”sauvavaljaiden” avustuksella. ”Hyvä! Tee pizzapala”, aina välillä kuului. Sompahissilläkin molemmat lapset oppivat nousemaan itse rinteen ylös. Jonotuskin sujui nopsaan, sillä väkeä ei ollut paljon – mutta kuitenkin juuri sopivasti, että Mante ehti laskujen välissä kertoa pari dinosaurusfaktaa!

Päivän päätteeksi meille vanhemmille annettiin vielä lyhyt selonteko molempien lasten päivästä ja vinkkejä yhdessä laskemiseen. Hiihto-opettajalla oli ällistyttävä taito pukea kauniisti sanoiksi sekö lasten vahvuudet että sellaiset ominaisuudet, jotka vaikuttivat heidän tapaansa oppia ja laskea. Sen jälkeen kaikilla oli jo hirveä nälkä! Onneksi olimme jo edellisvuosina oppineet, miten lounastaminen sujuu perheeltämmenrinteessä kaikkein parhaiten…

Ylläksen hiihtokeskuksessa Äkäslompolon puolella sijaitsee Y1 ravintolamaailma, ja sieltä luottolounaspaikaksemme on valikoitunut Y1 Food Garden. Kattavasta buffet-valikoimasta kun löytyy jokaiselle omaan makuun sopivaa ja maittavaa syötävää: monipuolisesti kasviksia, terveellisiä ruokavaihtoehtoja kuten kalaa ja kanaa, ja pikkuväen kestosuosikkeja pizzasta, nuggetteihin ja lihapulliin.

”Tää pizza on liian hyvää!” huokaisevat lapset ja syövät huomaamattaan myös lautaselle livautetut kasvikset ja kanan. Kukaan ei kiukuttele, kaikilla täyttyvät vatsat ja ruokatoiveet, eikä syötävää tarvitse odottaa.

Toinen hiihtokoulupäivä: Hyökkäävä tiikeri ja koiran silitys

Kun toinen hiihtokoulupäivä starttasi, lapsilla oli heti aamusta kiire rinteeseen. Vuokraamossa kaikki sujui jo vanhasta tottumuksesta. ”Se punainen, nopeannäköinen kypärä on mun”, opasti Mante. ”Ja valkoinen, yhtä nopea kypärä mun”, jatkoi esikoinen.

Kävimme laskemassa lämmittelylaskut rinteessä perheen kesken ja sen jälkeen tuttu hiihtokouluopettaja otti taas lapset hoteisiinsa. Koska pizzapala-asennot ja auraukset alkoivat olla hallussa, voitiin keskittyä uusiin juttuihin, kuten hyökkääviin tiikereihin ja koiran silitykseen. Näiden mielikuvien avulla treenattiin samalla vaivihkaa laskuasentoa ja painonvaihtelua kääntyessä. ”Se kyllä voisi olla myös hyökkäävä tyrannosaurus rex!”  Mante huomauttaa.

Lapset pääsivät myös tutustumaan uusiin rinteisiin. Perherinteen vierestä löytyy nimittäin useampia sopivia rinteitä laskettelua aloitteleville. Samalla sai ihmetellä hissikelkkailijoita, joille on varattu omat laskureitit helppojen rinteiden keskeltä. Esikoinen ihastui erityisesti metsäiseen Joutsenrinteeseen ja jo vähän haastavampaan Paten rinteeseen. Toisen hiihtokoulupäivän päätteeksi Mantekin jo pääsi hetkellisesti kokeilemaan laskemista ilman apua – ja hienostihan se meni! Hiihtohissille selvittyään pikkulaskijan hymy ylsi korviin.

Kun toinenkin hiihtokoulupäivä oli takanapäin, kasvot olivat auringon pisamoimat ja lapsilla oli jo selkeät suunnitelmat tulevasta: ”Me tullaan taas ensi talvena”, esikoinen ilmoitti pontevasti. Ja silloin me ollaan rinteessä kolme päivää!”  Mante katsahti toiveikkaana hiihto-opettajaan: Olethan sä silloinkin meidän ope?”

Lue myös:

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Millainen auto kolmilapsiselle perheelle?

Kun aloimme odottaa kolmatta lastamme, törmäsimme uuteen ongelmaan: Millainen auto kolmilapsiselle perheelle kannattaisi hankkia? Omassa lapsuudessani autoon kuin autoon mahtui kolme lasta, sillä turvaistuimet olivat pienempiä ja niistä luovuttiin aiemmin. Meitä oli kuitenkin varoitettu, että nykyisin kolmas lapsi tarkoitti joko kolmirivisen menopelin tai valtavankokoisen ”mörköauton” hankintaa.

Puoliso ei siihen taipunut. Hän oli varma, että löytäisimme ”tavallisen kokoisen” kaksirivisen auton, jonka takapenkille mahtuisi kolme turvaistuinta. Niinpä ryhdyimme tutkimustyöhön.

Mihin autoon mahtuu kolme lasta?

Niin naurettavalta kuin se kuulostaa, nykyään monen lapsiperheellisen ensimmäinen perustelu kahdelle lapselle on, ettei kolmas lapsi mahtuisi enää järkevästi autoon. Muistan, että lapsuudessani meitä serkuksia istutettiin surutta riviin takapenkille pitkä liuta, vaikka autot olivat nykyistä pienempiä.

Olimme kuitenkin jo kahden turvaistuimen perheenä havainneet, ettei farmariautoomme mahtuisi enää kolmatta istuinta riippumatta siitä, miten pieni se olisi. Kysyessämme Googlelta apua uuden auton etsintään, jopa hakukone piti hankettamme toivottomana. Lopulta saimme kuitenkin tekoälyn ja ahkeran tiedonhaun avulla laadittua jonkinlaisen listan autoista, jotka taipuisivat reunaehtoihimme.

Kolmannen lapsen myötä vanhan automme takapenkiltä loppui tila kesken

Mikä teki sopivan auton löytämisestä haastavaa?

Nopeasti kävi ilmi, ettei netistä löytyneisiin tietoihin autojen takapenkkien leveydestä kannata luottaa. Siihen olimme tosin etukäteen varautuneetkin. Aina uuden potentiaalisen automallin löydettyämme, sulloimme kaikki omistamamme turvaistuimet takakonttiin ja ajoimme paikan päälle testailemaan. Useamman kerran jouduimme pettymään.

Monesti katteettoman lupauksen taustalla oli se jokerikortti, että autosta olisi ollut saatavilla kolmen penkkirivin versio, jolloin lapset olisivat kyllä mahtuneet kyytiin, mutta konttitilaa ei olisi jäänyt enää lainkaan. Toinen tyypillinen tilanne oli, että istuimet kyllä mahtuivat vierekkäin takapenkille, mutta niiden kiinnittäminen oli mahdotonta, koska turvavyökotelot jäivät niin pahasti turvaistuinten alle.

Sopivaa autoa metsästäessämme jouduimme moneen otteeseen pettymään, kun tilaa ei ollutkaan tarpeeksi

Mihin autoon päädyimme?

Lopulta löysin erään autokaupan sivustolta listauksen, joka osoittautui paikkansapitäväksi ainakin niiden autojen osalta, jotka ennätimme testata. Vaihtoehdoista yksi oli tarpeisiimme nähden ylitse muiden. Päädyimme käytettyyn Volkswagen Touraniin.

Touranissa pidimme siitä, että vaikka se toki on suurempi kuin edellinen automme, on se kuitenkin huomattavasti nykyajan mörssäriautoja sirompi. Takapenkille mahtuu kolme isofix-istuinta vierekkäin (tai kaksi istuinta ja aikuinen) ja konttitilaa on jopa himpun verran enemmän kuin edellisessä farmariautossamme. Myös jalkatilaa on rutkasti.

Etukäteen emme osanneet kaivata webastoa, joka autossa niin ikään on. Kovilla pakkaskeleillä vastasyntyneen kanssa liikkuessa se osoittautui kuitenkin kullanarvoiseksi, kun auton sai esilämmitettyä ilman sähkötolppaa. Toinen yllättävä, arkea helpottava tekijä on ollut auton avaimeton lukitussysteemi: Ovet saa avattua ja lukittua ilman avaimen esiin kaivamista. Riittää, kun se on taskussa auton vieressä.

Päädyimme Volkswagen Touraniin. Tarvittaessa lisätilaa tuo suksiboksi

Miten matkustamme?

Olemme sijoittaneet lasten istuimet autoon niin, että vanhemmat lapset istuvat takapenkin reunapaikoilla ja vauvan turvakaukalo on heidän välissään. Keskellä istuva vauva on takapenkin tehokas riidanlieventäjä, mutta asetelman myötä hänellä on myös viihdyttäjä ja tutinlaittaja molemmilla puolillaan.

Turvakaukalon mahtuu nostamaan kyytiin molempien isoveljien istuinten yli. Etenkin esikoisen jo melko kevytrakenteisen istuimen ohi kaukalon saa nostettua näppärästi. Toki vauvan kasvaessa nostaminen alkaa vaatia enemmän lihasvoimaa, mutta siinähän sitä saa hyvää treeniä!

Kuopuksemme syntyessä perheessämme oli vielä kymmenkiloinen koiravanhus. Se matkusti tyytyväisenä lasten jaloissa, jossa sillä oli rutkasti tilaa liikkua ja köllötellä. Aika ajoin lapset huomauttavat, että tilaa löytyisi edelleen – vaikkapa uudelle koiralle!

Takapenkillä tila riittää mukavasti kolmelle lapselle – ja vaikka koirallekin!

Lue myös:

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!