Kun aloimme odottaa kolmatta lastamme, törmäsimme uuteen ongelmaan: Millainen auto kolmilapsiselle perheelle kannattaisi hankkia? Omassa lapsuudessani autoon kuin autoon mahtui kolme lasta, sillä turvaistuimet olivat pienempiä ja niistä luovuttiin aiemmin. Meitä oli kuitenkin varoitettu, että nykyisin kolmas lapsi tarkoitti joko kolmirivisen menopelin tai valtavankokoisen ”mörköauton” hankintaa.

Puoliso ei siihen taipunut. Hän oli varma, että löytäisimme ”tavallisen kokoisen” kaksirivisen auton, jonka takapenkille mahtuisi kolme turvaistuinta. Niinpä ryhdyimme tutkimustyöhön.

Mihin autoon mahtuu kolme lasta?

Niin naurettavalta kuin se kuulostaa, nykyään monen lapsiperheellisen ensimmäinen perustelu kahdelle lapselle on, ettei kolmas lapsi mahtuisi enää järkevästi autoon. Muistan, että lapsuudessani meitä serkuksia istutettiin surutta riviin takapenkille pitkä liuta, vaikka autot olivat nykyistä pienempiä.

Olimme kuitenkin jo kahden turvaistuimen perheenä havainneet, ettei farmariautoomme mahtuisi enää kolmatta istuinta riippumatta siitä, miten pieni se olisi. Kysyessämme Googlelta apua uuden auton etsintään, jopa hakukone piti hankettamme toivottomana. Lopulta saimme kuitenkin tekoälyn ja ahkeran tiedonhaun avulla laadittua jonkinlaisen listan autoista, jotka taipuisivat reunaehtoihimme.

Kolmannen lapsen myötä vanhan automme takapenkiltä loppui tila kesken

Mikä teki sopivan auton löytämisestä haastavaa?

Nopeasti kävi ilmi, ettei netistä löytyneisiin tietoihin autojen takapenkkien leveydestä kannata luottaa. Siihen olimme tosin etukäteen varautuneetkin. Aina uuden potentiaalisen automallin löydettyämme, sulloimme kaikki omistamamme turvaistuimet takakonttiin ja ajoimme paikan päälle testailemaan. Useamman kerran jouduimme pettymään.

Monesti katteettoman lupauksen taustalla oli se jokerikortti, että autosta olisi ollut saatavilla kolmen penkkirivin versio, jolloin lapset olisivat kyllä mahtuneet kyytiin, mutta konttitilaa ei olisi jäänyt enää lainkaan. Toinen tyypillinen tilanne oli, että istuimet kyllä mahtuivat vierekkäin takapenkille, mutta niiden kiinnittäminen oli mahdotonta, koska turvavyökotelot jäivät niin pahasti turvaistuinten alle.

Sopivaa autoa metsästäessämme jouduimme moneen otteeseen pettymään, kun tilaa ei ollutkaan tarpeeksi

Mihin autoon päädyimme?

Lopulta löysin erään autokaupan sivustolta listauksen, joka osoittautui paikkansapitäväksi ainakin niiden autojen osalta, jotka ennätimme testata. Vaihtoehdoista yksi oli tarpeisiimme nähden ylitse muiden. Päädyimme käytettyyn Volkswagen Touraniin.

Touranissa pidimme siitä, että vaikka se toki on suurempi kuin edellinen automme, on se kuitenkin huomattavasti nykyajan mörssäriautoja sirompi. Takapenkille mahtuu kolme isofix-istuinta vierekkäin (tai kaksi istuinta ja aikuinen) ja konttitilaa on jopa himpun verran enemmän kuin edellisessä farmariautossamme. Myös jalkatilaa on rutkasti.

Etukäteen emme osanneet kaivata webastoa, joka autossa niin ikään on. Kovilla pakkaskeleillä vastasyntyneen kanssa liikkuessa se osoittautui kuitenkin kullanarvoiseksi, kun auton sai esilämmitettyä ilman sähkötolppaa. Toinen yllättävä, arkea helpottava tekijä on ollut auton avaimeton lukitussysteemi: Ovet saa avattua ja lukittua ilman avaimen esiin kaivamista. Riittää, kun se on taskussa auton vieressä.

Päädyimme Volkswagen Touraniin. Tarvittaessa lisätilaa tuo suksiboksi

Miten matkustamme?

Olemme sijoittaneet lasten istuimet autoon niin, että vanhemmat lapset istuvat takapenkin reunapaikoilla ja vauvan turvakaukalo on heidän välissään. Keskellä istuva vauva on takapenkin tehokas riidanlieventäjä, mutta asetelman myötä hänellä on myös viihdyttäjä ja tutinlaittaja molemmilla puolillaan.

Turvakaukalon mahtuu nostamaan kyytiin molempien isoveljien istuinten yli. Etenkin esikoisen jo melko kevytrakenteisen istuimen ohi kaukalon saa nostettua näppärästi. Toki vauvan kasvaessa nostaminen alkaa vaatia enemmän lihasvoimaa, mutta siinähän sitä saa hyvää treeniä!

Kuopuksemme syntyessä perheessämme oli vielä kymmenkiloinen koiravanhus. Se matkusti tyytyväisenä lasten jaloissa, jossa sillä oli rutkasti tilaa liikkua ja köllötellä. Aika ajoin lapset huomauttavat, että tilaa löytyisi edelleen – vaikkapa uudelle koiralle!

Takapenkillä tila riittää mukavasti kolmelle lapselle – ja vaikka koirallekin!

Lue myös:

• Kolmas lapsi – nykypäivän tilastopoikkeama
• 10 hyvää syytä ryhtyä vanhemmaksi – 10 syytä, miksi tarvitsemme lapsia
• Mitä kolmas lapsi on minulle opettanut?
• Ensimmäinen päivä ilman koiraa – miten käsitellä lemmikin kuolemaa lasten kanssa?

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Kuvittele kaikkialle ulottuva meri, sitä täplittävät saaret ja äänimaailma, joka koostuu merilintujen kirahduksista, tuulen tanssittamista aalloista ja kauempaa kantautuvien veneiden äänistä. Kesämökkimme sijaitsee ulkosaaristossa, kaukana kaikesta, keskellä merta. Mökkeily täällä on hyvin toisenlaista kuin vaikkapa sukuni järvimökillä, sillä jo pelkkä perille pääseminen on aina pienimuotoinen seikkailu. Tänne me silti aina haluamme, ja lapsemmekin ovat tottuneet saaristomökkeilyyn syntymästään lähtien. Mutta millaista on mökkeily ulkosaaristossa?

Mökkimatka on seikkailu

Tänä kesänä keksimme aikaistaa mökille lähtöämme päivällä vain tuntia ennen kuin meidän piti olla lähtövalmiina yhteysalukselle. Se tarkoitti melko intensiivisiä minuutteja pakkailun ja lähtövalmistelujen suhteen. Ajatus seuraavan aamun heräämisestä saaristossa oli kuitenkin sen verran kutkuttava, ettei tunnin huhkiminen haitannut.

Kuinka ollakaan, tuntia myöhemmin perhe istui autossa valmiina lähtöön, emmekä loppujen lopuksi unohtaneetkaan kovin montaa asiaa. Lapset ja koira vaikuttivat takapenkillä niin ikään tyytyväisiltä tehtyyn ratkaisuun.

Mökkimatkamme ensimmäinen osuus taitetaan autolla. Lauttarannassa matkakuorma puretaan ja siirretään yhteysaluksen kyytiin, auto jää parkkiin ja matka jatkuu meriteitse. Yhteysaluksen etappi kestää noin tunnin. Sen jälkeen siirrämme itsemme ja omaisuutemme soutuveneeseen ja matka jatkuu.

Yhteysaluksen jälkeen matka jatkuu soutuveneellä.

Kun kyydissä on parin viikon mökkikamppeet, ruoat, nelihenkinen perhe ja koira, vene on melko täynnä tavaraa. Jokunen vuosi sitten matkassa oli tosin mukana vielä saaristossa tarvittavat vauvatarvikkeet ja välillä yksi isoäitikin. Silloin soutuvenekuntamme oli aikamoinen näky – varsinkin kun mökillepääsystä innostunut koiramme onnistui kaiken huipennukseksi loikkaamaan useampaan kertaan veneen laidan yli mereen.

Seitsenvuotias esikoisemme on tänä kesänä alkanut harjoitella rantautumistaitoja. Nykyään hän on se, joka yleensä hyppää ensimmäisenä kyydistä ja kiskoo muut rantaan tai työntää muut vesille ja loikkaa viimeisenä mukaan veneeseen. Se helpottaa paljon mökkimatkamme seuraavaa vaihetta: saapumista mökkisaarelle.

Kun soutuvene karahtaa rantaan, täytyy tavarat saada raijatuksi apostolinkyydillä ylös kallioita ja polkuja pitkin mökille. Nykyisin se ei tosin ole kuin pieni ponnistus, kun lapset osaavat loikkia kalliotaipaleet itsekseen. Kun tavarakuorman lisäksi kantorepussa nukkui vauva ja käsipuolessa veuhtoi kaikkialle suihkiva taapero, hommassa oli ihan toisenlaista jännitystä – varsinkin jos matkalla niskaan osui vielä kaikenkasteleva sadekuuro.

Pääsaaren vanhaa uimahuonetta voi tarvittaessa käyttää sateensuojana. Se on myös suosittu leikkipaikka.

Lasten mielikuvitus ja kyky kehitellä ympärilleen leikkejä voimistuvat jo muutamassa päivässä saaristoon tulon jälkeen.

Luontoa ja luvallista lorvimista

Ensimmäiset pari päivää kulutamme asettumiseen. Joku voisi kutsua sitä lorvimiseksikin, mutta se on onneksi lomalla sallittua. Lapset askaroivat rantakallioille puroja ja taiteilevat niiden pintaan katuliitumaalauksia. Kiipeilemme puihin, rakennamme palapelejä ja maalaamme kiviä – viimeistä Mante on odottanut malttamattomana läpi pitkän talven. Välillä pesemme perunat ja kannamme saunavedet kaivolta, sitten jatkamme maailman ihmettelyä. Illalla luemme aivan liian monta iltasatua ja valvomme aivan liian myöhään. Toisena mökkiaamuna molemmat lapset nukkuvat yhdeksään. Se on perheemme tähänastinen nukkumaennätys!

Mante on askarrellut löytämistään linnunsulista ”vihdan”.

Saaristossa ei ole kiire kuin korkeintaan kahdesti viikossa käyvälle Kauppalaivalle ja kotiinlähtöpäivän yhteyslaukselle. Koska täällä ei ole kauppoja tai kahviloita, voi kaiken aikansa käyttää mihin tahansa muuhun. Kolean alkukesän jäljiltä meri on yhä kylmä, joten rantaleikit antava yhä odottaa itseään. Luonto kuitenkin tarjoaa omia näytöksiään monta kertaa päivässä.

Ihmettelemme merikotkan lentonäytöstä ja rantakivellä takaisin tuijottavaa haikaraa. Seuraamme lähestyvää saderintamaa sen ensimmäisiä pisaroita pyydystäen. Kohtaamme naapurisaaren neljä peuraa ja ihmettelemme niiden kokoa totuttuamme takapihallamme yöpyviin siroihin kauriisiin. Löydämme kutua ja hyttysentoukkien kotiojan. Seuraamme kuinka tyyni meri muuttaa muotonsa vaahtopäiden virraksi ja vaihtaa suuntaa. Lapset ovat ihastuksissaan, aikuiset istuvat mykistyneinä sileillä rantakallioilla, kerrankin riittävän pysähtyneinä kiinnittymään hetkeen.

Vihdoinkin Manten odotus palkitaan ja pääsemme taas maalaamaan kiviä!

Vaikka meri on vielä turhan kylmä pidempään pulikointiin, rantaan saa silti viriteltyä hyvät leikit.

LuontoRetki On elämys

Pari päivää lorvittuamme kaipaamme tekemistä. Siispä soudamme naapurisaareen retkelle. Lapset saavat päättää, kuljemmeko lyhyemmän reitin laavulle, jolla on tarkoitus paistaa makkaraa ja syödä lounaseväät, vai menemmekö kiertoteitä kiipeilypuumetsän ja jännittävän kalliorannan halki. Lapset valitsevat seikkailun, vaikka se tarkoittaakin reilun viiden kilometrin kulkemista välillä melko hankalassakin maastossa. Jopa nelivuotiaamme kuitenkin suoriutuu koitoksesta kunnialla.

Luonnossa liikkumisessa on monia etuja. Ensinnäkin, metsät ja merenrannat tarjoavat upeita temmellyskenttiä, joilla vilkasluontoiset lapsemme saavat purettua virtavarantojaan. Ne myös ruokkivat mielikuvitusta ja houkuttelevat keksimään monenlaisia leikkejä. Paluumatkalla kuljen esikoisemme kanssa parin kilometrin matkan tien sijaan kivillä ja juurakoilla pomppien, sillä maa on muuttunut laavaksi. Se käy treenistä aikuisellekin!

Luontoretkillä riittää ihmeteltävää ja ihasteltavaa.

Lisäksi luonto haastaa liikkujaa motorisesti – etenkin jos valitsee metsäteiden sijaan pienemmät kinttupolut. Useamman tunnin luontoretki myös opettaa sinnikkyyttä. Ja usein väsymisen hetkellä motivaattoriksi riittää muistutus mukanakulkevista eväsherkuista. Luonnossa riittää ihmeteltävää: kippuraan kasvavia puita, lähistölle osuvia eläimiä, luolia, kivenhalkeamia ja kiipeilypuita.

Ja ai että eväät maistuvat hyviltä nuotiotulen loimussa meren piirtämää maisemaa katsellessa! Vaikka Mante ensin ilmoittaakin nukkuvansa laavun laverilla pienet päikkärit, rannan kiipeilymännyt huomattuaan hän ei maltakaan jäädä aloilleen.

Mikähän on tämän kippuraan kasvaneen puun tarina?

Kun saaristossa tapahtuu

Retkipäivää seuraa erityisen tapahtumarikas päivä. Kauppalaivan visiitti ja saariston pop up -kahvilan aukiolopäivä osuvat nimittäin samaan aamuun. Koska ulkosaaristossa ei ole kauppaa eikä jätehuoltoa, oman perheen kulutusta tulee mietittyä paljon harkitummin kuin mantereella. Koska roskia ei halua raijata mantereelle kilokaupalla, omia valintoja tulee harkittua pariin kertaan. Ja koska kauppaan pääsee vain kahdesti viikossa, on syytä muistaa ostaa kerralla kaikki tarvittava useamman päivän tarpeisiin. Välillä toki mökkivieraatkin tuovat täydennyksiä ja mökillä on aina hätävaramuonaa yllätysten varalle.

Lapsille Kauppalaiva-päivä tarkoittaa myös jätskipäivää. Sekin on siis kahdesti viikossa. On tyypillistä, että saariston lapset lipovat jäötelöitään laiturilla samalla, kun aikuiset kiertävät Kauppalaivan tarvittavat ostokset keräten. Nykyisin jo suunnilleen muistan hyllyjen järjestyksen ulkoa. Se helpottaa kauppalistan tekoa, mikä puolestaan auttaa siinä, että laivan kiertäessä muistaa poimia kaiken mukaan jo heti ensimmäisellä kierroksella.

Kahvilapäivistä on kiittäminen saariston aktiiveja. Silloin saarelaiset kokoontuvat herkuttelemaan vanhan kyläkoulun tiloihin. Perheet kohtaavat ja lapset ystävystyvät kirmatessaan koulun pihalla. Isommat lapset saapuvat paikalle jopa itsekseen, taitavasti veneitään ohjaten. Hieman vartuttuaan meidänkin lapsemme kenties soutelevat saaristossa kavereidensa luo kesäpäiviä viettämään.

Kauppalaiva-päivä!

Saariston kahvilapäivistä on kiittäminen aktiiveja.

Aamulla heräämme mahtavaan ukonilmaan. Jyrähdysten voima tuntuu villasukkien alla mökin lattiassa asti. Lapset ihmettelevät salamoiden välkettä nenät liimautuneena ikkunaan. Koiraa pelottaa, se tahtoo syliin. Meri on hurjistunut ja heittelee vaahtopäitä sinne tänne. Sitten repeää taivaskin ja sade ryöppyää maahan. Onneksi ei ole kotiinlähtöpäivä. Tällä kelillä yhteysalus tuskin kulkisi.

Tuntia myöhemmin aurinko paistaa ja pilvet lipuvat loitommalle. Merituuli kuivattaa kallioita sellaisella tarmolla, että pian kaikki merkit menneestä ukonilmasta on puhallettu pois. Koirakin on rauhoittunut ja nukkuu aamun uuvuttamana rauhallista untaan.

Saunapäivä! Kuvissa näkyvät saunatakit on saatu aiemmasta kaupallisesta yhteistyöstä Versonpuodilta.

Lue myös muut jutut ulkosaaristomökkeilystä lasten kanssa:

• Saariston lapset – lapsiperhemökkeilyä ulkosaaristossa
• Ulkosaariston uusi sukupolvi – syntyikö saariston lapsia?
• ”Minä rakastan tätä paikkaa” – ulkosaaristossa lasten kanssa
• 17 kesää ulkosaaristossa

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!