Olin alle kouluikäinen, kun isäni vei minut ensimmäistä kertaa rinteeseen. Tuon talven jälkeen en ole jättänyt ainuttakaan laskutalvea väliin. Vaikka olen vuosien varrella käynyt laskettelemassa useissa kohteissa, Ylläs on minulle se paikka, jonne aina kaikkein eniten ikävöin. Kun esikoisemme syntyi, pääsi myös hän tutustumaan heti ensimmäisenä joulunaan Lappiin ja Äkäslompoloon. Pari vuotta myöhemmin vein hänet kokeilemaan laskettelua Ylläksen rinteisiin. Vuosittainen perinne on jatkunut tähän päivään saakka. Nykyään lapsia on kaksi, mutta tänäkin talvena vietimme riemastuttavan perhepäivän Ylläksellä lasten kanssa.

Minkä ikäsenÄ voi aloittaa laskettelun?

Esikoisemme oli kolme, kun vein hänet ensimmäistä kertaa kokeilemaan laskettelua. Tämä talvi oli siis hänen kolmantensa. Pikkuveli-Mante pääsi suksille  jo viime talvena, kaksivuotiaana. Rinteissä kuitenkin näkee  tätäkin nuorempia laskijoita. Etenkin paljon laskettelevien perheiden nuorimmaiset tuntuvat löytävän tiensä rinteisiin jo varhain. Iän sijaan keskeistä onkin, että touhu tuntuu lapselle mielekkäältä ja hänelle löytyy sopivia harjoittelurinteitä ja välineitä.

Ylläksen välinevuokraamo Y1 Ski Rentalissa olemme aina saaneet ystävällistä ja osaavaa palvelua, ja laskuvälineitä on ollut valikoimassa pienimmille taaperoillekin. Äkäslompolon rinteet ovat tarjonneet myös toimivat puitteet laskettelun aloittamiseen. Liukuhihnahissillä lapset oppivat kulkemaan nopeasti ja sen jälkeen on ollut yllättävän helppo siirtyä sompahissin käytön harjoitteluun. (Täältä löydät jutut ensimmäisistä laskettelukerroistamme: Miten aloittaa laskettelu lapsen kanssa? JA Ylläksellä lasten kanssa – laskettelusta koko perheen harrastus)

Laskettelutahtimme on ollut lasten kanssa vielä hyvin verkkainen (päivä/vuosi), mutta kehitystä on silti tapahtunut. Vaikka molempia on aina päivän aluksi jännittänyt, vähitellen edellisvuoden opit ovat palanneet mieleen, ja joka vuosi olemme pystyneet siirtymään’ hieman vaativampiin rinteisiin.

Millainen oli rinnepäivä Ylläksellä 3- ja 5-vuotiaiden lasten kanssa?

Rinteiden takaa nouseva aurinko loi hienot puitteet tämänvuotisen laskettelupäivämme alkuun. Lapset olivat hikisiä ja hermostuneita, kun aloimme kiinnittää suksia jalkoihin. Välineiden pukeminen oli ollut heidän mielestään ”rankkaa hommaa”, eikä kumpikaan tuntunut muistavan, mitä laskettelulla oikeastaan tarkoitettiin. Lopulta sukset kuitenkin napsahtivat monoihin ja lapset kiinnitettiin valjaisiin. Oli ensilaskun aika. Päätimme aloittaa edellisvuosien tapaan liukuhihnahissiltä.

Jo ensimmäisen nousun aikana esikoinen hihkui muistavansa hissin, eikä loivaa aloittelurinnettä lopulta tarvinnut laskea kuin muutaman kerran, kun lapset jo olivat valmiita jatkamaan vauhdikkaampiin Perherinteisiin. Niissä kertasimme edellistalvena opettelemiamme taitoja: auraamista, taikanappien avulla kääntymistä ja sompahissillä nousua. seurana Pari tuntia laskettuamme kävimme tankkaustauolla Y1 Ravintolamaailmassa. Sen jälkeen jaksoi taas!

Alkujännityksen karistua ja perusasioiden palattua mieleen pääsimme testailemaan astetta hurjempia mäkiä Tenavahissin molemmin puolin. Koulurinne antoi jo hieman tuntumaa siitä, millaista olisi laskea isossa rinteessä. Lopulta päivän laskuista uuvahtanut Mante asettui rinteen juurella hankeen makaamaan ja lähes nukahti niille sijoilleen. Pieni oli antanut kaikkensa. Oli aika lähteä kotiin.

Valjailla vai ilman?

Minut on lapsena opetettu laskettelemaan ilman valjaita, mutta nykyään niiden käyttö tuntuu olevan varsin suosittua. Osa sanoo, että kun valjaita ei käytä, lasten on pakko opetella auraamaan, jolloin lajin salat oppii nopeammin. Toisaalta, osa kokee valjaiden antavan lapselle mahdollisuuden kokeilla ja oivaltaa tekniikka kehotuntuman avulla. Valjaat myös lisäävät turvallisuutta rinteissä ja madaltavat kynnystä ottaa jo pieni taapero mukaan laskemaan.

Uskon, että molemmat näkökannat pitävät paikkaansa. Meillä valjaat ovat kuitenkin toimineet. Esikoinen on lapsistamme se hurjapää, joka tahtoisi mennä lujaa ja unohtaa turhat aurailut. Hän on se omasta lapsuudestani tuttu lapsilaskijatyyppi, joka tulisi tyytyväisenä syöksyen rinteet alas, jolleivat valjaat häntä estäisi. Hän jaksaa treenata tekniikkaa aina hetken kerrallaan, kunnes alkaa kaivata vauhdin hurmaa. Valjailla hänen vauhtikanttiaan pystyy sentään hieman hillitsemään, vaikkakin ne myös antavat hänelle mahdollisuuden laistaa jarruttamisen harjoittelusta.

Pikkuveli-Mante on puolestaan veljeksistä se, joka aina oppinut kehoaan tunnustellen. Valjaiden avulla hän on jo oppinut luonnostaan painonsiirtoa ja suksien kääntämistä. Vielä Mante tykkää myös siitä, että vauhtia suitsitaan ja rinteessä edetään verkkaisesti tutkiskellen.

Mitä lapset tykkäsivät laskettelusta?

Rinnepäivästä Ylläksellä jäi kaikin puolin positiivinen fiilis. Vaan mitä tuumasivat lapset, kun monot oli riisuttu, ja auto huristeli kohti Äkäslompolon mökkiä?

Mante (3v): ”Hauskinta oli liukuhihnahissiin meno, syöminen ja laskeminen.”

Esikoinen (5v): ”Niin, laskeminen ja hissit. Laskin ainakin 64 kertaa!”

Mante: ”Rankinta oli pukeminen!”

Esikoinen: ”Niin, hiihtohissit ja pukeminen. Siinä tuli niin kuuma.”

Mante: ”Mäessä piti jarruttaa kääntymällä tai tekemällä suksilla a-kirjain.”

Esikoinen: ”Minä tein suksista pizzapalan. Sekin jarrutti. Ja sitten piti painaa taikanappia ja nostaa toinen käsi sivulle. Aika paljon kyllä jarruteltiin minun mielestäni!”

*Mante kuorsaa*

Lue myös:

• Miten aloittaa laskettelu lapsen kanssa?
• Ylläksellä lasten kanssa – laskettelusta koko perheen harrastus
• Lettuja ja laturetkiä – millaista on viettää joulu Lapissa?
• Ekaa kertaa suksilla – miten aloittaa hiihtäminen taaperon kanssa
• Hei me luistellaan – vinkkejä luistinradalle lasten kanssa

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Isäni on purjehtija, joten meri ja  merenrantakalliot ovat tulleet minulle tutuiksi jo pian syntymäni jälkeen. Saaristomökkeilyyn sen sijaan tutustuin vasta aikuisena, puolisoni myötä. Menossa on 17 kesäni ulkosaaristossa. Minusta ei varmasti koskaan tule samanlaista konkaria kuin täällä varttuneista saariston lapsista, mutta jotain olen näiden vuosien aikana sentään oppinut.

Ensimmäinen kerta ulkosaaristossa oli elämys

Ensimmäistä kertaa saavuin saaristoon 17 vuotta sitten. Keli oli upea, venematka nautinnollinen ja soutumatkaan siirtyessämme en osannut kuin ihailla ympärille avautuvaa saaristolaismaisemaa. Viikonloppuvarusteemme mahtuivat reppuihin ja kaikki tuntui kovin vaivattomalta. Mökki saaressa oli tuolloin saunaton, sähkötön ja puolet pienempi kuin nykyään. Peseydyimme meressä ja kun pimeä laskeutui, pelasimme vielä hetken korttia öljylampun valossa ennen kuin menimme nukkumaan.

Vuosien mittaan mökkitupaa on jatkettu nukkumahuoneella ja lasiverannalla ja mukavuudet ovat lisääntyneet saunan ja sähköjen myötä. Kaikki on silti säilynyt riittävän askeettisena, jottei elämä meren ympäröimänä ole muuttunut liian helpoksi. Keskiössä on luonto ympärillä. Se sanelee olosuhteet, joihin meidän tehtävämme on mukautua.

Myös mökkimatkoja on vuosien aikana ollut monenlaisia: Välillä olemme kastuneet tavaroinemme ukkosmyrskyssä likomäriksi ja aloittaneet lomailun tunnelmallisesti kamiinan ääressä kuivatellen. Joskus olemme myöhästyneet päivän ainoasta yhteysaluksesta ja jatkaneet mökkeilyä säilykkeiden turvin ylimääräisen vuorokauden. Välillä matkapäiviä on siirretty myös siksi, että olemme odotelleet kelien muuttuvan armollisemmiksi.

Mitä taas tulee reppureissaamiseen, muisto ensimmäisestä yhteisestä saaristomökkimatkastamme reppujen kera tuntuu nykyään utopistiselta. Nelihenkisen perheen kamakuorma edustaa nimittäin toista äärilaitaa – varsinkin lasten vauvauosina, kun mukaan on tarvittu varusteita vauvan kanssa selviämiseen. Tavaravuoren ja perheen mahduttaminen yhteen soutuveneelliseen muistuttaakin usein tetriksen peluuta.

Roskien minimointia ja syömisten suunnittelua

Monelle ensi kertaa saaristoon tulevalle yksi suurimmista yllättyksistä on, että kaikki minkä tänne tuo, täytyy viedä myös pois. Roska-autot eivät kaarra saaristoon tyhjentelemään mökkiläisten roskiksia, vaan syntyneet jätteet viedään itse mantereelle sinne palattaessa.

Siksi saaristossa tulee mietittyä tarkasti, mitä syödään, ja millä tavoin pakattuja tuotteita mukana tuodaan. Polttokelpoisista roskista pääsee mökillä helposti eroon ja komposti toimii, mutta muovi-, lasi- ja metallijätteet eivät häviä itsestään minnekään.

Kauppalaiva pyörähtää naapurisaaressa kesäaikaan kahdesti viikossa. Senkin puolesta ruokailut vaativat suunnitelmallisuutta – ja yllätysvieraita joudutaan usein velvoittamaan tuomaan jotain mukanaan. Yllätysten varalle mökillä on toki myös säilykkeitä ja kuivamuonaa. Joskus niihin on turvauduttu, kun esimerkiksi kotimatkalle lähtö on syystä tai toisesta viivästynyt päivällä.

Kun tulee tylsää, tietää lomailleensa

Parasta saaristomökissä on se, että siellä ei ole juuri mitään ja samaan aikaan siellä on vaikka mitä. Virikkeet kehitellään itse ja niitä kyllä riittää, jos tykkää touhuta luonnossa. Täällä ei kuitenkaan lähdetä kaupoille, huvipuistoon tai muutenkaan tunneta painetta lähteä tekemään jotain.

Yksi maalaa, toinen meloo, kolmas lähtee retkelle naapurisaareen lintuja bongailemaan. Meidän elämänvaiheessamme touhua kyllä riittää, kiitos lasten. Välillä nikkaroidaan kaarnalaivoja tai taiteillaan käpylehmälauma, sitten jo maalataankin katuliiduilla kalliomaalauksia, kiivetään puuhun ja kirmataan mustikkamättäille.

Lähtemisen vimman iskiessä voi työntää veneen vesille ja soutaa saaren ympäri. Luonto on lähellä ja läsnä, mieli kiinnittyy yksinkertaisiin perusasioihin ja ärsyketulvan puuttuessa mieli todella lepää.

Loma on onnistunut, kun huomaa tylsistyvänsä – sillä kun tulee tylsää, tietää lomailleensa!

Lahja lapsillemme

Erityisen iloinen olen siitä, että lapseni ovat tottuneet ulkosaaristokesiin syntymistään lähtien. Viisivuotias esikoisemme hyppelee jo rantakivillä kuin vanha tekijä ja osaa toimia veneessä varsin itsenäisesti. Tänä kesänä tavoitteena on alkaa harjoitella soutamistakin hänen kanssaan. Kaksivuotias Mante puolestaan tunnistaa poijut ja reimarit ja tietää veneväylän kulkevan punaisen ja vihreän reimarin välistä.

Ulkosaaristossa oleilu opettaa paitsi luonnon kunnioittamista ja sen armoilla elämistä, myös suunnitelmallisuutta, sinnikkyyttä ja ongelmanratkaisutaitoja. Uskon lasteni hyötyvän näistä taidoista tulevaisuudessa, missä ikinä he sitten elävätkään. Ja vaikka Ryhmä Hau pyörii tabletilta nykyään saaristossakin, muut kaupungin ärsykkeet loistavat poissaolollaan. Yhtäkkiä mieli onkin valpas vastaanottamaan uusia virikkeitä.

Lue myös aiemmat saaristojutut:

• Saariston lapset – lapsiperhemökkeilyä ulkosaaristossa
• Ulkosaariston uusi sukupolvi – syntyikö saariston lapsia?
• ”Minä rakastan tätä paikkaa!” – ulkosaaristossa lasten kanssa
• Lasten kanssa metsässä – Miten retkeilijöitä kasvatetaan?

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!