Se alkoi kaksivuotiaana. Kesänkuumentamia kiskoja kolisteleva Ukko-Pekka teki esikoiseen unohtumattoman vaikutuksen. Syksyn pimeinä iltoina muissa lapsiperheissä pyörivät piirretyt. Meillä katsottiin koostevideoita höyryjuna Ukko-Pekasta. Esikoinen oppi itse etsimään ne Youtubesta. Joululahjatoivekin oli selvillä: höyryjunamatka!

Talven jälkeen esikoinen tunsi junan jo niin hyvin, että aikuisten tietämättömyys ja hölmöt kysymykset alkoivat tympiä.

[Ä: Mitä höyryjuna sanoo?]
”Ei juna sano mitään. Sen pilli sanoo TUUT-TUUT. Ja raiteista kuuluu TSUKU-TSUKU.”
[Ä: Miksi sinä tykkäät höyryjunista?]
”Se on niin kaunis. Autokin on kaunis. Ja bussi. Mutta höyryjuna menee Helsinkiin!”
[Ä: Tuleeko sinusta isona höyryjunan kuljettaja?]
”Ei. Minusta tulee bussinkuljettaja.”

unelmien syntymäpäivälahja

Kun höyryjuna vielä keväälläkin nousi toistuvasti esiin syntymäpäivän lahjatoiveita udellessamme, päätimme että höyryjunaretki oli saatava järjestymään. Korona oli kuitenkin tyhjentänyt myös Ukko-Pekan kalenterin, ja vasta kesän korvilla julkistettiin ensimmäiset höyryjunaretket pitkään aikaan.

Taiteilimme esikoiselle myöhästyneeksi syntymäpäivälahjaksi höyryjunaretki-kamman, josta hän sai nypätä joka aamu yhden piikin. Kampa harveni harvenemistaan, kunnes viimeinenkin piikki lopulta irrotettiin, ja suuntasimme koko perheen voimin juna-asemalle.

aikamatka höyryjuna ukko-pekan kyydissä

Esikoinen katseli lähestyvää Ukko-Pekkaa isänsä sylistä hengitystään pidätellen. Vasta kun veturin pilli päästi merkkivihellyksensä, esikoinen vapautui nauramaan ja vilkuttelemaan savua tupruttelevalle junavanhukselle.

Olimme valinneet retkireitiksi Masala-Siuntio-Masala, saadaksemme nauttia maalaismaisemista ja hieman väljemmistä kyydeistä. Reitti osoittautui sopivanmittaiseksi myös pikkupoikien jaksamisen kannalta. Uutta nähtävää ja koettavaa riitti tasaisesti koko matkalle.

Ensimmäisen tovin ihmettelimme mukavasti hytkyttävää matkantekoa, vanhaa junavaunua, ääniä ja maisemia. Seuraavaksi riemastuttivat menneen ajan tapaan pukeutunut, junalippuja rei’ittävä konduktööri sekä asemilla pilliin viheltävä asemavahti: ”Pois alta! Juna lähtee!” Paluumatkalla tutkimme junan erityylisiä vaunuja ja löysimme tiemme kahvilavaunuun, johon luonnollisesti pysähdyimme pullakaffeille.

Mante oli matkanteosta yhtä innoissaan kuin isoveljensä ja teki perässä kaiken, minkä kykeni. Veljekset nauroivat tunnelin pimentämälle junavaunulle, vilkuttelivat ikkunasta asemilla seisoville ihmisille ja pyörivät loosseissa kuin väkkärät ihmetellen ja innostuen kaikesta mahdollisesta.

Kotimatkalla uni tuli hetkessä, eikä unta tarvinnut illallakaan odottaa. Iltapalapöydässä katseltiin vielä – mitäs muuta kuin videoita höyryjuna Ukko-Pekasta!

 

Tämä juttu ei ole mainos vaan kirjoitettu aidosta ihastuksesta. Höyryjuna Ukko-Pekka on museojuna, jonka kyytiin voi nousta nostalgiamatkalle menneeseen. Kaikki toiminta perustuu talkootyöhön. Lipputulot ovat yhtiön ainoa tulonlähde. Lisätietoa junasta ja tulevista matkoista: hoyryjuna.weebly.com

Lue myös:

• ”Minä rakastan tätä paikkaa!” – ulkosaaristossa lasten kanssa
• Hölmöläisten joulu – esikoisen ensimmäinen teatteriretki

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Ennen kuin kukaan ehtii pahoittaa mieltään todettakoon, että otsikko on muotoiltu kieli poskessa. Meillä ei jalosteta tai muulla tavoin aivopestä lapsia – ellei oman innon tartuttamista sellaiseksi lasketa.

Koska olen jouluihminen, ja lapset tapaavat tykätä sekä joulusta että siihen liittyvästä oheistoiminnasta, halusin antaa esikoiselle joulukalenterin, joka tutustuttaisi jouluun ja olisi pääosin aineeton. Eihän 2,5-vuotias voi ymmärtää, mistä joulussa on kyse, kun ei muista menneistä jouluista mitään! (Aihetta käsittelevän jutun löydät TÄÄLTÄ.)

Kalenteri syntyi vanhasta teejoulukalenterista, johon askartelin puuhalappuja.

näin syntyi jouluvalmistelukalenteri

Olin säästänyt edelliseltä vuodelta teejoulukalenterin rungon, joka pääsi nyt uusiokäyttöön. Askartelin lappusia, joihin kokosin liudan erilaisia jouluaskareita ja -puuhia, joita voisimme esikoisen kanssa yhdessä toteuttaa. Tein lappuja valmiiksi vähän enemmän kuin luukkuja löytyy, jotta aamulla olisi helpompi valita päivän tunnelmaan ja meininkiin sopivaa tekemistä.

”Pihalla on vielä liian pimeä tonttujen kulkea. Käykää hakemassa kaksi pientä lyhtyä ja ripustakaa ne terassin kaiteeseen.”

”Huraa! Aika leipoa lisää pipareita!”

”Tämä tonttujoukko on lähdössä mäkeen. Rakentakaa tonttujen talvirieha autotalliin!”

”Tiedätkö mikä on joulukuusi? Tänään tehtävänänne on hakea sellainen.”

”Tontut tarvitsevat apuasi! Teille on toimitettu pieni kuormallinen lahjoja, jotka pitäisi toimittaa perille. Tonttulakki päähän ja matkaan!”

Muutamaan spesiaaliluukkuun varasin sentään pienen lahjankin, esimerkiksi rusinoita ja manteleita – ja uuden paidan tonttujen noteerattua räikeän epäkohdan taloudenpidossamme:

”Me tontut olemme kuulleet, että Ryhmä Hau -paitasi on AINA pesussa. Tahdomme auttaa. Saunatontulla on sinulle lahja.”

toimiko idea?

Vaan mitä tuumii kalenterista esikoinen? Joulukalenteri on ihan kiva (ainakin toisinaan) – mutta kaikkein kivointa on leikkiä, syödä ja katsoa Ryhmä Hauta.

Ykkösluukun avaaminen oli vielä niin jännittävää, että se toistettiin kahteen otteeseen. Kakkosluukun kohdalla uutuudenviehätys oli kuitenkin karissut, ja esikoista sai jopa hieman maanitella avauspuuhiin.

Kun ehdotus viitosluukun avaamisesta herätti jo suoranaista raivoa (”Ei saa avata kalenteria! Eijeijei!!”), päätin kuutosluukun kohdalla luopua koko kalenterista. Tästäkin ratkaisusta sain palautetta: ”Äiti, nyt avataan joulukalenteri! Äitiiiiii, nyt!”

Kalenteri on siis edelleen käytössä, mutta jälkipolven ehdoilla. Seiskaluukun tehtävälappu kehotti lukemaan joulusadun, mihin esikoinen totesi topakasti: ”Ei! Siinä lukee NYT SYÖDÄÄN MAKARONILAATIKKOA.”

Jouluttelu äidin kanssa jäänee vielä odottelemaan jalostumistaan…

P. S. Esikoinen on innostunut lattioiden ja vessanpönttöjen pesemisestä! Ehkä saan hänestä pikkuapulaisen joulusiivoukseen…