Suhteeni neulaan ja lankaan on lyhyesti kerrottuna seuraavanlainen: Valitsin ala-asteella teknisen työn, koska rakastin työkaluja ja puukäsitöitä. Valintaani ei kuitenkaan hyväksytty, sillä olisin ollut ryhmän ainut tyttö (elettiinhän tuolloin vielä esihistoriallista aikaa). Sen sijaan minut sijoitettiin muiden tyttöjen tavoin tekstiilityötunneille.

Viidennellä olin jäädä luokalleni, koska kömpelöt sormeni eivät taipuneet lankojen ja neulojen maailmassa mihinkään. Lopulta kuitenkin sain aineesta armovitosen sinnikkään yrittämisen tähden ja pääsin jatkamaan koulutaivaltani kuutosluokalle. Yläasteella valitsin vastoin odotuksia tekstiilityön valinnaiseksi, sillä olin päättänyt selättää viholliseni. Sekään ei onnistunut kovin hyvin. Nykyään osaan sentään ommella napin ja lyhentää verhot. Sillä pärjää joten kuten.

vaatelaastari on laiskan parsijan pelastus

Vauhdikas poikakatraamme pitää kuitenkin huolen siitä, että parsittavaa riittää. Polvia kuluu puhki parhaimmillaan kolmien housujen viikkotahdilla, eivätkä ulkovaatteetkaan kestä rymyäjien menossa ehjinä. Onneksi ovat luottotuotteeni Vaatelaastarit! Niillä käsityökammoinenkin korjaa vaatteet silmänräpäyksessä, eikä epäonnistumisen vaaraa juuri ole, vaikka olisi kaltaiseni mämmikoura.

Vaatelaastari® on suomalaisten äitien korjausinnovaatio: tekstiilitarrapaikka, joka kiinnittyy hankaamalla ilman silitystä. Se soveltuu niin sisä- kuin ulkovaatteiden, kenkien, huonekalujen ja vaikka reppujen paikkaamiseen, ja tarttuu myös nahkaan ja muoviin. Vaatelaastarilla voi myös esimerkiksi koristella pintoja tai peittää pinttyneen tahran.

Vaikka Vaatelaastareita ei suositella alle 3-vuotiaille, meillä ne ovat käytössä lasten vaatteissa vauvasta asti. Pakkauksissa kun on monenmuotoisia paikkalappuja, joista saa näppärästi saksittua myös pieniin vaatteisiin sopivia ”laastareita”. Ja hyvin ovat paikat ainakin meillä pysyneet, kun olemme noudattaneet käyttöohjeita.

osallistu #paikkaushaasteeseen

Salaisuuteni paljastettuani uskallankin haastaa kaikki mämmikourista käsityötaitoisiin mukaan #paikkaushaaste -kampanjaan. Se on Vaatelaastarin lanseeraama vastuullisuuskampanja, jossa tarkoituksena on jatkaa vaatteiden ja varusteiden käyttöikää haluamallaan tavalla: parsien, laastaroiden tai vaikkapa kantamalla reikiä suurella ylpeydellä. Kuva omasta ratkaisusta jaetaan sosiaalisessa mediassa hastagilla #paikkaushaaste. Myös muita voi haastaa mukaan.

Siispä haastan juuri sinut mukaan paikkaushaasteeseen – Vaatelaastareilla tai muilla näppärillä ratkaisuilla!

Kotimaiset Vaatelaastarit valmistetaan kierrätyspolyesterista. Valikoimasta löytyy myös heijastinkankaasta valmistettuja heijastavia (ei sertifioituja) Vaatelaastareita.

Vaatelaastarin käyttöhje-video: KATSO.

Lisätietoja tuotteista ja yrityksestä: vaatelaastari.fi

Kun mieheni kanssa aikoinaan muutimme nykyiseen kotiimme, moni varoitteli, ettei asuntomme tulisi toimimaan lasten kanssa: liikaa kerroksia, liian vähän huoneita ja mikä pahinta – olematon määrä säilytystilaa! Mutta paljonko tavaraa lapsiperhe tarvitsee?

Erilainen lapsiperhekoti

Asumme rintamamiestalon puolikkaassa, joka on modernisoitu ekologisin ratkaisuin. Koska koti varasti sydämemme heti sisään astuessamme, päätimme opetella asumaan sen ehdoilla ja keksiä luovia ratkaisuja perheen mahdollisesti kasvaessa. Vaikka opeteltavaa on ollut paljon (emme olleetkaan niin ekologisia kuin olimme kuvitelleet), päätös ei ole kertaakaan kaduttanut.

Vanha kotimme oli avara kolmio, jossa kaappitilaa oli loputtomasti. Ja jos kaapit sattuivatkin loppumaan, tavaraa saattoi kantaa myös kellarin varastokoppiin. Pyörät säilyivät näppärästi taloyhtiön yhteisessä varastossa, samoin kuin lumilingot ja ruohonleikkurit. Ja meitä oli tuolloin vain kaksi aikuista ja koira!

Nykyään meillä ei ole ulkovarastoa eikä vaatehuonetta, kellarikomerosta puhumattakaan. Nukummekin kaikki neljä (tai viisi, jos koirankin laskee) samassa huoneessa. Emmekä todellakaan ole mitään konmarittajia. Pelastuksemme on vanha autotalli, joka toimii niin eteisenä, pyörävarastona kuin vaatehuoneen korvikkeenakin. Sinne mahtuvat rattaat, kahden valmentajan urheiluvälineistö, kengät, ulkovaatteet, matkalaukut, sukset – kaikki välttämätön.

Elämäntyylimme on tavarassa mitattuna armoton. Isän työsalkku ei ole pieni pöydälle nostettava pussukka vaan monta neliömetriä tilaa vievä säkillinen jääkiekkovarusteita. Koska meillä on koira, täytyy kaikilla olla joka säälle sopivat ulkoiluvarusteet – ja koska hoidan koiran lenkityksiä usein yksin kahden lapsen kera, myös rattaiden varustelu seisomalautoineen ja lisäistuimineen on mietitty tarkkaan. Kesäisin suuntaamme mökille ulkosaaristoon, mistä johtuen emme pärjäisi ilman pelastusliiveja, kantoreppua ja soutuveneessä kulkevia vauva- ja taaperotarvikkeita. Eikä pidä unohtaa sitä, että minä teen musiikkia kotoa käsin! Vaikka studioni on suunniteltu helposti koottavaksi ja pieneen tilaan pakkautuvaksi, tarkoittaa se taas lisää tavaraa.

Silti jää vielä paljon asioita, joihin olen huomannut pystyväni vaikuttamaan.

Vaatteet

Lipaston välitasolla saa näppärästi säilytettyä lasten käytössä olevia vaatteita.

Niin ihania kuin lastenvaatteet ovatkin, nopeasti huomasin, ettei niitä tarvitse yksittäistä kokoa kohden kovin paljoa. Ensimmäisinä kuukausina vaihtovaatteita on toki hyvä olla enemmänkin puklujen ja vaippavahinkojen varalta, mutta pienet vaatteet eivät vielä paljoa tilaa viekään. Meillä on esillä käytössä olevan koon vaatteet, muut odottavat hetkeään vaatekaapissani laatikoihin pakattuina.

Kahden lapsemme sisävaatteet mahtuvat tällä hetkellä yhteen lipastoon. Molempien vaatteille on oma vetolaatikko ja sukille pieni kori. Ulkovaatteet säilytämme autotallieteisessä. Housuja kuluu puhki tällä hetkellä molemmilla lapsilla paljon, mutta on tuntunut helpommalta hankkia uusia sitä mukaan kuin vanhoja rikkoontuu sen sijaan, että hamstraisin kutakin kokoa suuret määrät valmiiksi.

Vauvan sisävaatteet – tätäkään määrää ehdimme hädin tuskin käyttämään ennen kuin oli jo aika siirtyä seuraavaan kokoon.

Lelut

Vaikka lelumäärämme on muuten maltillinen, esikoisen mielestä pikkuautoja, busseja ja junia ei voi olla koskaan liikaa. Usein tosin tuntuu, että juuri muuta hän ei sitten tarvitsisikaan ajoneuvokokoelmansa ja parkkitalon lisäksi.

Suurimman osan leluistaan lapsemme ovat saaneet lahjaksi. Meillä on pieni lista, jonne keräämme pitkin vuotta veljesten toiveita ja tarpeita. Kun joku sitten kysyy ideaa vaikkapa syntymäpäivälahjaan, kaivan listan esiin.

Tutulta lapsiperheeltä kopioimme myös idean lelujen piilottamisesta: Kun syrjäänjääneet lelut jemmaa ja kaivaa jonkin ajan päästä uusina esiin, kiinnostavat ne taas taaperoa aivan eri tavalla. Taktiikan avulla myös vanhat, jo unohtuneet vauvalelut voi uudelleenlahjoittaa tuoreimmille perheenjäsenille, vaikkapa joululahjoina ilman, että tavaran määrä kasvaa.

Suosimme myös aineettomia lahjoja. Ristäislahjaksi olen esimerkiksi tehnyt kummallekin lapselle oman laulun. Ja nyt suunnitelmissa on yllättää pieni junafanimme matkalla höyryjuna Ukko-Pekan kyydissä. Pakettiin sisältyy tietysti myös kalenterikampa, jonka avulla lasketaan jäljelläolevia päiviä tulevaan koitokseen!

Synttärilahjaksi saatua höyryjunaretkeä odotellaan kovasti, öitä laskien. Vuoden verran esikoinen on siitä jo haaveillutkin!

Tilanne tulee varmasti vielä muuttumaan, mutta ainakaan vielä kolmevuotias esikoisemme ei edes anna arvoa tavaralle. Joululahjoja avattiin vielä viikko aaton jälkeen, hyvin vastentahtoisesti, ja synttärilahjoista mieleenpainuvin oli täytekakun päältä löytynyt pikkuauto.

Kirjat

Kirjojen määrässä olen samalla tavalla höveli kuin pikkuautojen suhteen. Niitä saa olla vähän reilummin – mahtuvathan ne näppärästi kirjahyllyyn, eikä lukea voi koskaan liikaa. Tästä syystä tykkäämme antaa ja toivoa kirjoja lahjoiksi. Hyville kirjoille on sitä paitsi yllättävän helppoa löytää uusia koteja, kun niitä ei enää itse tarvitse. Välillä olen esimerkiksi laittanut kotia etsivät kirjat laatikkoon ja lootan kotikadun varteen ”saa ottaa” -kyltillä varustettuna. Viime kerralla laatikko tyhjeni parissa tunnissa.

Lainakamat ja tavara kiertoon

Kaikkea ei onneksi tarvitse itse omistaa! Esimerkiksi molempien lastemme ensisängyt olemme lainanneet. Ne kun ovat melko tilaavieviä säilyttää ja käytössä vain lyhyen aikaa.

Sama periaate toimii myös toisinpäin. Monet kulutusta kestävät vauvanvarusteemme ovat olleet ystävillä lainassa silloin, kun emme ole niitä itse tarvinneet. Turha meidän on pitää niitä nurkissamme pölyyntymässä ja tilaa viemässä. Triathlon-aikojeni maantiepyöränkin annoin vakilainaan tajutessani, etten varmasti ehtisi sitä itse käyttää moneen vuoteen. Pyörä tykkää, kun sillä ajetaan!

Ensimmäinen puolen vuoden säästettävät vauvan ulko- ja sisävaatteet ovat tähän mennessä mahtuneet äitiyspakkauslaatikkoon.

Ison osan lastenvaatteista olemme saaneet tuttavaperheiltä, joiden lapset ovat kasvaneet niistä jo ulos. Samaa käytäntöä olemme päättäneet jatkaa myös itse. Sitä mukaan kun vauva on venynyt vaatekoosta seuraavaan, olemme jemmanneet vain suosikki-luottovaatteemme ja antaneet loput lähipiirin seuraavalle vauva-aallolle.

Täytettävät, muuntuvat ja kokoontaitettavat

Täytettävät, muuntuvat ja kokoontaitettavat kapistukset ovat olleet monta kertaa perheemme pelastus, niin säilytystilan vähyyden kuin ulkosaaristoreissujenkin suhteen. Esimerkiksi matkasänkymme on littanaksi kiekoksi muuntuva teltta, jonka esikoinen haluaa nykyään välillä myös majaleikkeihinsä. Pitkällisen haaveilun tuloksena löysimme lapsille myös kokoontaittuvan pyöräkärryn, jonka ssa myös ahkioksi suksien perään. Pitkään ajattelimme, ettei meillä ole ilman varastoa sellaisen säilyttämiseen mitään mahdollisuuksia, kunnes lopulta löysimme näppärästi pieneen tilaan taipuvan mallin.

Järjetöntä, joku saattaa edelleen ajatella. Me puolestaan olemme niin rakastuneita kotiimme, että mielellämme jumppautamme aivonystyröitämme uusien tilanteiden edessä, löytääksemme ratkaisuja kasvavan perheen tarpeisiin. Totta kai välillä korpeaa, kun ei voi vain siirtää tavaravuoria näppärästi pois silmistään. Toisaalta, vähitellen hallintaan saatu tavarakaaos on tehnyt elämästä kevyempää.