”Än-yy-tee-nyt” eli esikoinen esittelee perheen

Yleinen | 2.10.2021

Toukokuu 2018 oli käänteentekevä. Silloin kahden aikuisen ja yhden hemmotteluun tottuneen koiran kokoinen perheemme muuttui lapsiperheeksi.

Vauvan tultua taloon koira muutti kolmeksi päiväksi kellariin mököttämään, kunnes päätti antaa uudelle tulokkaalle mahdollisuuden. Myötämielisyys palkittiin myöhemmin, esikoisen siirryttyä kiinteisiin ruokiin. Tie koiran sydämeen kävi vatsan kautta.

Ennen kuin jatkan pidemmälle lienee syytä esitellä tämän blogin päähenkilöt. Ja kuka sopisikaan tehtävään paremmin kuin esikoisemme, joka syntymällään aloitti tarinamme lapsiperheenä. Kunnia sille, jolle kunnia kuuluu!

Kursivoidut kohdat ovat esikoisen kertomaa. Selostus on koostettu useamman päivän juttutuokioista.

***************

ÄITI

(teatteriopettaja, luokanopettaja, laulaja-lauluntekijä, nyt äitiyslomalla)

Äiti on pöljä, joskus tomppeli. Ja kiva.
Äitillä on takkutukka.
Hassua. Hassu äiti.

Äiti on äijä.
Ei saa syödä äitiä. Ei purra.
Lettuja saa syödä. Ja puolukkaa.

Äiti on töissä koulussa. Nyt äiti on töissä kotona.
Töissä äiti tekee töitä.

Äiti tykkää laulaa. Äiti tykkää kirjoista. Äiti soittaa.
[Ä: Mitä äiti soittaa?]
Äitin herätyskello soi.

Mä teen äitin kanssa musaa. Ja katon valoja.
Ne syttyy, sammuu, syttyy, sammuu.

Äiti ei itke. On hyvä olla.

ISÄ

(jääkiekkovalmentaja, kulkee myös nimellä isu)

Isu tykkää jääkiekosta ja kakusta.
Isu on töissä hallissa. Jäähallissa.
Menee töihin meidän autolla.

Töissä isu on maalissa. Ja voittaa. Tittidii!
[Ä: Valmentaako isu?]
Ei.
[Ä: Mitä valmentaminen tarkoittaa?]
Tota, tota, tota, tota…

Isun kanssa mä teen möhyn. MÖHYYYY!
Ja meen uimaan.
Hyppään reunalta ihan ite.

Isukin on kiva.
Isu ei itke. Kaikki on hyvin.

ESIKOINEN

(vuosimallia 5/2018)

Mä tykkään nakeista ja kakusta ja liukumäestä.

Mä oon töissä päiväkodissa. Siellä pääsee liukumäkeen.
Mutta ei saa mennä isoon liukumäkeen.

Mä tykkään Ryhmä Hausta. Rekkuuuu, Vainuuu, matkaan! Paras on Pasi-koira.
[Ä: Onko meidän Pasikin Ryhmä Haussa?]
Ei oo.

Tykkään bussista. Bussissa on yy-kaa-koo.
Mä tykkään hissistä. Hississä on nappi, saa painaa.

Mä ei itke. Oon iloinen. Huraa, tittidii.
Mä oon kiva.

VAUVA

(vuosimallia 9/2020, Mante-vauva on esikoisen oma väännös maha-ajan nimestä)

Mante-vauva on pieni.
Mä oon iso. Äiti on iso. Isu on iso. Pasi on iso.
Mante-vauva ei oo enää pieni vaan iso.
Mä ei oo enää iso vaan pieni. Isopieni.

Mante-vauva on kiva.
Mante-vauva on töissä kotona.
Mante-vauva tykkää nukkua, tykkää tutista.
Mä tykkään Mante-vauvasta.

Mante-vauva juo tissimaitoo. Ei saa juoda isoo maitoo.
Mä juon isoo maitoo.

Mante-vauva ei osaa käydä potalla.
Ei osaa vielä istua.

Mante-vauva ei itke. Masu ei oo kipee.

pasi-KOIRA

(10-vuotias cairnterrieri, isoegoinen laiskottelija, nuortuu silmissä aina tyttökoiran kohdatessaan)

Pasi on kotona. Ei nuku. Missä on Pasi?
Tule Pasi moikkaamaan.
Pasi on hassu.

Ovikello soi. Pimpom.
Pasi haukkuu.

***************

Tarkennettakoon vielä muutamaa seikkaa, jotka saattoivat jäädä askarruttamaan tarkkasilmäistä lukijaa: Miksi itkemisestä puhutaan joka välissä ja koko ajan? Mikä on möhy? Ja montako päivää Pasi-koira mökötti toisen vauvan kohdalla?

Itkeminen on ollut esikoisen erityiskiinnostuksen kohteena siitä lähtien, kun vauvallemme puhkesi kuukauden iässä paha koliikki. Itkua on ihmetelty ja käsitelty kaikista mahdollisista näkökulmista (kuka itkee, miksi itkee, miksi ei itke, saako itkeä, jne.), ja esikoinen on pikkuveljensä inspiroimana opetellut hyvin aidonkuuloisen tekoitkun. Möhyksi puolestaan kutsumme toistuvaksi tavaksi tullutta, yhteistä luvallisen iltariehun hetkeämme.

Ja mitä tulee koiraan, toisen lapsemme synnyttyä syyskuussa 2020 se suhtautui asiaan ilman draamaa, tyynen viileästi. Kai se laskelmoi, että pian keittiön pöydän alta löytyisi entistä enemmän syötävää.