Viime viikolla meillä juhlittiin syntymäpäiviä. Juhlan kunniaksi teimme kakun: naksuja, kurkkua, herneitä ja puoli lootallista maksalaatikkoa. Lahjoja oli kaksi, molemmat lastemme valitsemia. Toisesta paketista kuoriutui luita ja toisesta koiranruokaa. Cairnterrierimme Pasi täytti 12. Pasi on osoittanut meille, että koira sopii lapsiperheeseen – ja sopeutuu lapsiin vanhempanakin.

Koira sopii lapsiperheeseen – ja sopeutuu lapsiin vielä vanhempanakin

koira sopii lapsiperheeseen

Molemmat lapsemme ovat saaneet syntyä koiraperheeseen, mistä olen ollut hyvilläni. Lapsiperheissä, joissa on koira, kärsitään tutkimusten mukaan keskimääräistä vähemmän taudeista ja allergioista. Lisäksi lapset oppivat pienestä pitäen huolehtimaan lemmikistä ja olemaan eläinten kanssa.

Ihan ongelmatonta lasten ja koiran yhteiselo ei meilläkään ole ollut. Esikoista odottaessani Pasi oli jo 7-vuotias ja tottunut nauttimaan tilasta, rauhasta ja jakamattomasta huomiostamme. Kun esikoinen sitten syntyi, Pasi otti meistä pesäeron ja muutti hetkeksi kellariin. (Tuosta ajasta voit lukea lisää TÄÄLTÄ.) Kun lapsikatras kasvoi karvojen kiskomista rakastavalla Mante-vauvalla Pasi oli jo hyväksynyt uuden tilanteen, muttei yhteentörmäyksiltäkään vältytty. (Niistä voit lukea lisää TÄÄLTÄ.)

Nykyisin lapset jo ymmärtävät paremmin koiran ajatuksenjuoksua ja Pasi puolestaan on turtunut kotimme vauhtiin ja meteliin. Mante pitää huolta, että ruokapöydästä putoaa ”vahingossa” aina jotain Pasillekin, kun taas esikoinen on erikoistunut koiran leikittämiseen. Vain silloin kun Pasi meinaa jäädä pikkuriehujien jalkoihin tai se herää kiljuntaan ja mekkalointiin kesken parhaiden kauneusuniensa, koiraherramme on selvästi vähän ärtynyt. Siltikään se ei suostu nukkumaan eri kerroksessa leikkivien lasten kanssa, vaan tahtoo olla aina näiden lähellä.

Pasin synttärikakku oli tänä vuonna naksuista, maksalaatikosta, kurkusta ja herneistä muovattu näköiskakku

ystävyyttä ja yhteentörmäyksiä

Kun esikoisemme oli vielä pieni, juuri kävelemään oppinut vaapertaja, ystävämme hankkivat koiran. Pentu oli iloisen villi ja riehakas ja rakasti kaikkia – omalla päällekäyvällä tavallaan. Kun ystävämme pohtivat, miten koiraa voisi alkaa totuttaa lapsiin (suurin osa lapsista kun pelkäsi sitä), kohteeksi valikoitui esikoisemme. Hän kun ei ollut moksiskaan siitä, että kaatui koiran halaillessa, ja osasi pienestä iästään huolimatta komentaa koiran kädellään maahan.

Pasi on aina ollut toista maata. Rauhallinen, mutta omanarvontuntoinen ja lyhytpinnainen terrieri ei ole leikkinyt lapsiamme kumoon, vaan haasteet ovat olleet toisenlaisia. Toisaalta, sellaistahan sisaruuskin on: yhdessä elämisen opettelua, joustavuutta, kompromisseja, toisen huomioonottamista, ystävyyttä ja yhteentörmäyksiä.

Pasi sai kaksi pakettia. Molemmat lahjat olivat lasten valitsemia

Molemminpuolista huolenpitoa

Esikoinen ymmärtää jo sen, että Pasilla olla ikää. Välillä hän tuskastuu vanhan koiran hitauteen ja laiskuuteen, mutta toisaalta myös murehtii sitä, että jossain vaiheessa ”Pasi on sata vuotta ja niin vanha, että kuolee”. Voin vain kuvitella, millaisen tyhjiön koira jättää, jos ei ole ikinä elänyt ilman koiraa. Toisaalta elättelen toiveita, että Pasilla olisi vielä hyviä, terveitä vuosia jäljellä, ja että molemmille lapsillemme ehtisi jäädä koirasta selkeitä muistikuvia – elihän ensimmäinen cairninikin yli 16-vuotiaaksi!

Nelivuotias esikoisemme osaa jo itse taluttaa Pasia, ja kohta kaksivuotiaalla Mantella on olemassa oma äänenpaino Pasin käskemiseen: ”Pasi, tänne!” Molemmat antavat vuorollaan koiralle ruokaa, huolehtivat siitä että Pasi on mukana ja tulevat kertomaan, jos vesikupista on vesi lopussa. Kun iltasatu on luettu, Pasi jää yläkertaan nukuttamaan lapsia ja tepsuttelee iltaluulleen vasta näiden nukahdettua. Potallekin sen olisi aina päästävä mukaan, ja jos vessan ovi vedetään kiinni sen kuonon edessä, vanha herra on hyvin närkästynyt. Kun Mante oli vauvarokossa, Pasi nukkui sen vieressä, ja kun esikoiselle viikkoa myöhemmin nousi kuume, Pasi vaihtoi paikkansa tämän sängyn viereen.

Vaikka Pasi selvästi nauttii alkaneen päiväkotiarjen mukanaan tuomasta mahdollisuudesta nukkua pitkiä päiväunia kodin rauhassa, tuntui se yhtä lailla olevan onnellinen kirmatessaan kesällä ulkosaariston kallioilla ja mökkinurmella pikkupoikien perässä – kuin olisi ollut nuori ja vallaton vielä itsekin!

Pasi 12v – nuori ja vallaton!

Lue myös:

• Kellarimököttäjä ja koirankarvan kiskoja – koira lapsiperheessä
• Koira lasten armoilla – mitä kuuluu Pasi?
• Miten puhua lapsille sodasta?
• Tähtien tuolle puolen – miten puhua kuolemasta lasten kanssa?
• Lasten kanssa metsässä – miten retkeilijöitä kasvatetaan?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Jääkaapin ovi käy, sitten kuuluu foliopakkauksen rapinaa. Kahdelta tuo ääni ei jää koskaan kuulematta ja tunnistamatta. ”MAKSALAATIKKOA!” kiljuu olohuoneesta rynnistävä esikoinen innoissaan, ja heti perään portaikostakin kuuluu tuttu rapina. Pasi on herännyt päiväuniltaan maksalaatikon kutsuun.

Cairnterrierimme Pasi juhli vastikään 11. syntymäpäiväänsä. Esikoinen huolehti hyvissä ajoin etukäteen, että synttäritarjoiluna olisi varmasti maksalaatikkoa ja jäätelöä – ja niin paljon, että niistä riittäisi päivänsankarin lisäksi muillekin. Näin myös tapahtui. Koira ja esikoinen olivat silminnähden tyytyväisiä juhla-ateriaan.

Vauvan syntymä on koirallekin iso muutos

Pasi on viime vuosien aikana joutunut kokemaan melkoisen mankelin. Kun se puolitoistavuotiaana muutti meille, läpikävimme pitkät koulutusrupeamat (koirankorjaukseksi sitä muistaakseni kutsuttiin), sillä Pasi oli elänyt koko alkuelämänsä koiralaumassa, eikä osannut tehdä yksilönä aina kovin hyviä ratkaisuja. Korjausliikkeet kuitenkin tuottivat tulosta, ja monta vuotta Pasi sai nauttia leppoisan aktiivisesta elämästä, jossa sille riitti tilaa, aikaa ja huomiota.

Mutta sitten tuli vuosi 2018 ja mankeli hyrähti käyntiin. Jo raskauden alkuvaiheessa Pasi otti tavakseen tulla mahalleni köllöttelemään, kunnes kumpu kasvoi niin suureksi, että touhu alkoi muistuttaa vuorikiipeilyä. Sairaalakassiin Pasi teki pesän jo kauan ennen h-hetkeä ja seurasi vaappuvaksi muuttuneita askeleitani huolestuneena perässä.

Synnytyssairaalasta Pasille lähetettiin vaippatervehdys, jotta uuden tulokin hajut tulisivat heti tutuiksi. Shokki se oli silti. Paikka äidin sylissä oli viety, kodin hiljaisuus rikottu itkulla ja metelöinnillä ja kaikki nurkat täytetty uudella roinalla, jolla ei kuitenkaan saanut leikkiä. Eikä siinä vielä kaikki – kun uusi mini-ihminen lähti liikkeelle, sen elämäntehtävä tuntui olevan koirankarvojen kiskominen.

Pahimpaan järkytykseen auttoivat kuitenkin aika ja pöydän alle putoilevat todisteet sormiruokailun alkamisesta. Jossain vaiheessa Pasi huomasikin saaneensa uuden leikkikaverin, joka jaksoi reuhata ja heitellä palloa paljon pidempään kuin kukaan koskaan aiemmin. Lenkkikilometritkin olivat lisääntyneet mukavasti. Paitsi että sitten tuli vuosi 2020 ja sama karuselli alkoi uudelleen!

Kaksi menee siinä missä yksikin

Manten syntymä ei ollut Pasille enää samanlainen järkytys kuin esikoisen syntymä aikoinaan. Se tuntui ottaneen asenteekseen, että kaksi menee siinä, missä yksikin. (Minäkin kokeilin – ei toiminut.) Tuntui kuin koira olisi oppinut ajattelemaan: ”Se on vain VAIHE.” (Tämän opin minäkin!)

Turkinkiskonnan alkaessa Pasi etsi itselleen päiväunipaikkoja korkeammalta, ja vauvan opittua kiipeämään se alkoi nukkua nokoset eri kerroksessa. Ruoka-aikaan koira oppi asettumaan vauvan syöttötuolin juurelle. Esikoiselta kun ei enää putoillut oikein mitään. Vain se Pasia on erityisesti kismittänyt, ettei vinkuleluilla saa riehua pikkupoikien mentyä nukkumaan – silloin olisi paras hetki leikille!

Kotimme vauvavuosien aikana esikoinen ja koira ovat yhteenhitsautuneet. Öisin Pasi tykkää vallata itselleen esikoisen säkkituolin tämän sängyn vierestä. Päiväkodin edustalla Pasilla on oma puunrunkoparkki, johon sidottuna se odottaa, kun esikoinen käydään hakemassa. Hihnassa talutettaessakin se tottelee kolmevuotiastamme yllättävän hyvin. Esikoiselle on jo kehittynyt komentoääni.

Yhdestä asiasta Pasi kuitenkin olisi valmis luopumaan: nimittäin juoksulenkeistä kanssani niin, että esikoinen paahtaa edellä menemään potkupyörällään. Hikipäissä juokseminen ei ole koiria varten, jos Pasilta kysytään. Se ei ole koskaan ollut rehkimiseen taipuvainen. Kauriitakin se jahtaa viisi loikkaa ja lopettaa sitten, ettei kulu turhaa energiaa.

Vanha koira on sympaattinen otus

Ensimmäinen cairnterrierini eli yli 16-vuotiaaksi. Se oli läpi elämänsä rodun tyypillinen edustaja: aktiivinen, sosiaalinen ja energiaapursuva. Pasi sen sijaan on ollut nuoresta asti rauhallinen, laiska ja mukavuudenhaluinen. Se ei voi sietää muita poikakoiria korttelissaan – kaduille mahtuu vain yksi macho kerrallaan – mutta tytöistä vanhalla pojalla menee vieläkin pää ihan sekaisin.

Pasin tavassa vanheta on kuitenkin paljon samaa ensimmäisen koirani kanssa. Täytettyään kymmenen Pasi alkoi muuttua aiempaa leikkimielisemmäksi. Se löysi teini-iän myrskyissä hylkäämänsä lelut uudelleen ja alkoi tehdä komeampia loikkia kuin koskaan aiemmin. Esikoisen riehaantuessa Pasi tempautuukin herkästi tunnelmaan mukaan.

Vauhdin vastapainona välillä on mukava käydä vähän hitaalla. Iltapissalle hiippaillessaan Pasi saattaa unohtua pitkäksi aikaa terassille maailman tuoksuja nuuhkimaan niin, että ulkoilun varsinainen tarkoitus on unohtua unohtua. Eikä yhä pidemmiksi muuttuvilta päiväunilta aina jaksaisi herätä ollenkaan – etenkään sadesäällä. Silloin ei huvittaisi myöskään ulkoilla. Pasilla onkin tapana ampaista sateella ulko-ovelta karkuun ja piiloutua lavuaarikaapin alle. Kurakeleillä kiroankin, kun sinne tänne sinkoilevaa vauvaa ja taaperoa uloslähtöön valmistellessa pitäisi juosta vielä pakenevan koirankin perässä.

Kun maksalaatikkovuoka on nuoltu viimeistä murenaa myöten, on lahjojen vuoro. Paketeista löytyy pientä hyvää ja pari uutta vinkulelua. Silmänräpäyksessä ne ovat molemmat kadonneet. Pasi seisoo polleana sohvalla piipittävä koripallo suussaan. Toinen leluista kuuluu liikkuvan kohti portaikkoa. Mante-vauva on napannut sen suuhunsa Pasin mallin mukaisesti ja konttaa menemään kurnuttava vinkulisko suupielistä pilkottaen.

Samaa laumaa kaikki!

Lue lisää aiheesta koira lapsiperheessä:

Kellarimököttäjä ja koirankarvankiskoja – koira vauvaperheessä