Hae
Äijä-äiti

Kun päiväkoti alkaa…

Perheessämme pyörähti käyntiin neljäs päiväkotivuosi. Lomailu on ihanaa, mutta mielellään lapset palaavat aina myös arkeen. Ilman sattumuksia ei päiväkodin alkamisesta kuitenkaan ole yleensä selvitty. Ei tänäkään vuonna! Mitä kaikkea voikaan siis tapahtua, kun päiväkoti alkaa?

Uusi vaihe elämässä

Kolme vuotta sitten esikoisemme aloitti päiväkodin, 2,5-vuotiaana. Tuolloin kaikki oli uutta niin hänelle kuin meille vanhemmillekin. Tarhataival alkoi silti mukavasti: Esikoinen oli reipas ja seurallinen ja viihtyi uudessa hoitopaikassaan.

Vain 1,5 kuukautta päiväkodin alkamisen jälkeen perheeseemme syntyi kuitenkin Mante-vauva, ja sen myötä myös tarhaanmenossa otettiin takapakkia. Esikoinen ei olisi halunnut mennä eikä jäädä päiväkotiin, muttei toisaalta ollut tyytyväinen kotonakaan, kun en ehtinyt kehitellä hänelle riittävästi virikkeitä. Kesän aikana kuivaksi oppinut kaksivuotias aloitti pottalakon ja osoitti mieltään jekkuilemalla niin kotona kuin päiväkodissa.

Aika kuitenkin auttoi. Esikoinen oli joutunut kohtaamaan kaksi suurta muutosta lyhyessä ajassa. Vähitellen totuimme uuteen normaaliimme, arki tasoittui ja esikoinen alkoi taas odottaa päiväkotipäiviä.

Manten aloittaessa tarhataivaltaan viime syksynä, sopeutumisprosessi oli päinvastainen: Alku oli hankalaa, kun Mante ei olisi halunnut joutua eri ryhmään veljensä kanssa, mutta hän tottui järjestelyyn vähitellen. Oma lukunsa oli myös löytää perhearkeen toimiva rytmi töihinpaluuni myötä. Se teki uudesta arjesta hetkellisesti jopa stressaavampaa kuin töihinpaluu itsessään.

Korona teki päiväkodista luksusta

Koronan myötä monet itsestäänselvyydet muuttuivat luksukseksi – niin myös päiväkoti. Kun ulkoilun lisäksi minnekään ei voinut mennä eikä mitään voinut tehdä se, että pienet lapset pääsivät päiväkotiin leikkimään, touhuamaan ja tapaamaan kavereitaan, oli suoranainen pelastus.

Koronapandemian aikana myös rajanveto sairaan ja terveen lapsen välille muuttui haastavaksi. Nenän valumisen säännöt olivat niin tiukat, että syyssateiden ja siitepölyallergioiden aikaan tarhapäivät olivat harvassa. Ja kun päiväkotiin lopulta taas päästiin palaamaan riemunkiljahdusten saattelemana, kului harvoin kokonaista viikkoa ennen kuin taas oltiin sairastuvalla.

Kaksi eri tarhaa

Viime syksy alkoi lupaavasti, vailla suurempia yllätyksiä. Hyvän alun jälkeen saimme kuitenkin tiedon, että toinen lapsista siirrettäisiin hetkellisesti toiseen toimipisteeseen tilojen remontoinnin vuoksi.

Sitkuttelimme remonttiviikot kahden päiväkodin loukussa, huojentuneina siitä, että ratkaisu oli tilapäinen. Paluun kynnyksellä meille kuitenkin kerrottiin, ettei ryhmää enää lukuvuoden aikana palautettasikaan vanhaan toimipisteeseen.

Ensimmäiset kuukaudet tilanne tuntui sietämättömältä. Olimmehan tottuneet helppouteen: Lapsilla oli ollut yhteinen päiväkoti kävelymatkan päässä kotoa, ja heitä viedessä ja hakiessa oli samalla saanut lenkitettyä koiran. Yhtäkkiä tarhamatkat vaativatkin auton, kahdessa osoitteessa käynti verotti paljon aikaa, ja koira piti ehtiä lenkittää vielä erikseen.

Kaikkeen kuitenkin tottuu – niin tähänkin. Ja viime vuoden myötä tämänsyksyinen päiväkotitilanne on tuntunut luksukselta: Enää lapset eivät jaksa kävellä päiväkotiinsa, mutta osoitteita on sentään enää yksi!

Voi räkä – Ja muita tauteja

Tänä vuonna esikoinen muutti jo kolmanteen uuteen päiväkotirakennukseensa. Se jännitti häntä, mutta vaihdos sujui lopulta odotettua kivuttomammin. Eniten koko perhettämme taisi jännittää se, että päiväkoti oli niin paljon aiempaa isompi: Se nielaisi neljä pientä päivähoitopaikkaa sisäänsä yhdistäen ne suuremmaksi yksiköksi.

Lopulta emme ehtineet kauaa edes muutosta miettiä, sillä lukuvuoden ensimmäinen tautiaaltomme alkoi jo ensimmäisen tarhapäivän iltana. Perinteisen kuumeen lisäksi saimme tutustua myös mätäkuun voimaan, ja lopulta puolet perheestämme popsi antibiootteja selättääkseen tulehtuneen haavan aikaansaamat vaivat.

Nyt arki kuitenkin rullaa jälleen, päiväkodin aloituksesta on taas kerran selvitty ja elämä on asettunut uomiinsa. Niinhän se lopulta tekee aina muutosten jälkeen.

Lue myös:

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Eroon vaipasta – mutta miten?

Perheessämme eletään jälleen VAIHETTA! Menossa on nimittäin Manten kuivaksi opettelun kausi: Tavoitteena olisi päästä eroon vaipasta – mutta miten?

Tehokas täsmäisku vai mukavuudenhaluisempi malli?

Täytyy myöntää, että kuivaksi opettelun suhteen meillä ollaan aika mukavuudenhaluisia. Emme ole koskaan kokeilleet monien suosimia tehokkaita täsmäiskuja, joissa koko perhe sitoutuu täysillä projektiin ja tulokset ovat usein nopeita. Meillä luotetaan aikaan, herkkyyskausiin (ja päiväkodin taitaviin työntekijöihin!)

Jos jotain olen vaippailuvaiheista vanhemmuuden vuosinani oppinut, niin sen, että (jälleen kerran) lapset ovat erilaisia. Mikä toimii yhdessä perheessä, ei välttämättä toimi toisessa. Muun muassa yökastelun loppuminen riippuu paljon siitä, milloin lapsen virtsateitä säätelevä hermojärjestelmä tai hormonitoiminta ovat siihen kypsyneet.

Kun tapoja kuivaksi opetteluun on useita, löytyy monille myös omaan perhearkeen istuva vinkki. Tarroilla palkitseminen ei esimerkiksi motivoinut meidän lapsiamme lainkaan, mutta vessassa käynnin ajoittaminen aina päivän samoihin hetkiin (ruokailujen jälkeen, uloslähtiessä, ennen unta) auttoi esikoista opettelussa.

Ensin sujui hyvin – kunnes ei enää sujunutkaan

Ensimmäisellä kierroksella esikoisemme kanssa vaipattomuus sujui ensin hyvin – kunnes ei enää sujunutkaan. Ajoitimme kuivaksi opettelun kesään, koska mökillä kaikki on helpompaa: pissapuskia riittää loputtomiin, nyrkkipyykki kuivuu narulla nopeasti, eikä hellesäällä tarvitse edes vaatteita harjoittelua häiritsemään.

Esikoinen oli projektista innostunut ja oppi nopeasti. Kesän edetessä vahinkoja sattui yhä harvemmin, kunnes vaippaa tarvittiin enää automatkoilla ja nukkuessa. Kaupunkiin palattuamme käytimme sisällä ”harjoitteluhousuja” eli tavallista paksumpia kalsareita, jotka pitivät pikkulirut sisällään. Sohvat päällystimme fleecehuovilla, joiden alle sujautimme lapsille tarkoitetut pissalakanat. Näin sohvat säästyivät vahingoilta ja päälliset oli helppo tarvittaessa pestä.

Kaikki muuttui syksyn tullen: Ensin alkoi päiväkoti, sitten syntyi pikkuveli Mante. Esikoinen protestoi tapahtumia ryhtymällä pottakieltäytyjäksi. Kaikki tehtiin taas vaippaan. Päiväkodin suosituksesta palasimme vaippojen käyttöön ja annoimme esikoiselle aikaa sopeutua muutoksiin. Päiväkodista vakuutettiin, että vaipoista päästäisiin, kunhan esikoinen olisi siihen valmis – olihan hänellä todistetusti taito jo olemassa.

Vaipattomuuden uusi aika koitti vasta seuraavana keväänä. Esikoinen vain päätti haluavansa eroon vaipasta ja loppu sujuikin kuin itsestään, vanhasta muistista. Ensin olimme vain päivät ilman vaippaa. Toki vahinkoja aina silloin tällöin sattui, muttei kulunut kauaa, kun huomasimme yövaippojenkin olevan aina kuivia. Niinpä luovuimme vaipoista kokonaan.

Meillä on käytetty vaipoista luovuttaessa ”harjoitteluhousuja”

Taito hallussa – vain käyttöönotto uupuu

Mante innostui pottailusta viime talvena ja tyytyväisinä ajattelimme hyödyntävämme taas mökkikesän kuivaksiopetteluun. Toisin kuitenkin kävi: Kevään mittaan Manten kiinnostus pottailuun hiipui, eivätkä mökkipihan pisupuskat ole inspiroineet kuopustamme yhtään enempää.

Harjoitteluhousut Mante kyllä pitää hienosti kuivina niissä tepastellessaan. Heti vaipan ylleen saadessaan hän kuitenkin tyhjentää tankkinsa, vaikka potalla ja pihanreunalla pisua yrittäessä hädästä ei ole ollut tietoakaan.

Veikkaanpa siis, että Mantellakin on taito jo aika hyvin hallussa. Nyt vain odottelemme, että hän suvaitsee ottaa sen käyttöön.

Lue myös:

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!