Hae
Äijä-äiti

Eroon vaipasta – mutta miten?

Perheessämme eletään jälleen VAIHETTA! Menossa on nimittäin Manten kuivaksi opettelun kausi: Tavoitteena olisi päästä eroon vaipasta – mutta miten?

Tehokas täsmäisku vai mukavuudenhaluisempi malli?

Täytyy myöntää, että kuivaksi opettelun suhteen meillä ollaan aika mukavuudenhaluisia. Emme ole koskaan kokeilleet monien suosimia tehokkaita täsmäiskuja, joissa koko perhe sitoutuu täysillä projektiin ja tulokset ovat usein nopeita. Meillä luotetaan aikaan, herkkyyskausiin (ja päiväkodin taitaviin työntekijöihin!)

Jos jotain olen vaippailuvaiheista vanhemmuuden vuosinani oppinut, niin sen, että (jälleen kerran) lapset ovat erilaisia. Mikä toimii yhdessä perheessä, ei välttämättä toimi toisessa. Muun muassa yökastelun loppuminen riippuu paljon siitä, milloin lapsen virtsateitä säätelevä hermojärjestelmä tai hormonitoiminta ovat siihen kypsyneet.

Kun tapoja kuivaksi opetteluun on useita, löytyy monille myös omaan perhearkeen istuva vinkki. Tarroilla palkitseminen ei esimerkiksi motivoinut meidän lapsiamme lainkaan, mutta vessassa käynnin ajoittaminen aina päivän samoihin hetkiin (ruokailujen jälkeen, uloslähtiessä, ennen unta) auttoi esikoista opettelussa.

Ensin sujui hyvin – kunnes ei enää sujunutkaan

Ensimmäisellä kierroksella esikoisemme kanssa vaipattomuus sujui ensin hyvin – kunnes ei enää sujunutkaan. Ajoitimme kuivaksi opettelun kesään, koska mökillä kaikki on helpompaa: pissapuskia riittää loputtomiin, nyrkkipyykki kuivuu narulla nopeasti, eikä hellesäällä tarvitse edes vaatteita harjoittelua häiritsemään.

Esikoinen oli projektista innostunut ja oppi nopeasti. Kesän edetessä vahinkoja sattui yhä harvemmin, kunnes vaippaa tarvittiin enää automatkoilla ja nukkuessa. Kaupunkiin palattuamme käytimme sisällä ”harjoitteluhousuja” eli tavallista paksumpia kalsareita, jotka pitivät pikkulirut sisällään. Sohvat päällystimme fleecehuovilla, joiden alle sujautimme lapsille tarkoitetut pissalakanat. Näin sohvat säästyivät vahingoilta ja päälliset oli helppo tarvittaessa pestä.

Kaikki muuttui syksyn tullen: Ensin alkoi päiväkoti, sitten syntyi pikkuveli Mante. Esikoinen protestoi tapahtumia ryhtymällä pottakieltäytyjäksi. Kaikki tehtiin taas vaippaan. Päiväkodin suosituksesta palasimme vaippojen käyttöön ja annoimme esikoiselle aikaa sopeutua muutoksiin. Päiväkodista vakuutettiin, että vaipoista päästäisiin, kunhan esikoinen olisi siihen valmis – olihan hänellä todistetusti taito jo olemassa.

Vaipattomuuden uusi aika koitti vasta seuraavana keväänä. Esikoinen vain päätti haluavansa eroon vaipasta ja loppu sujuikin kuin itsestään, vanhasta muistista. Ensin olimme vain päivät ilman vaippaa. Toki vahinkoja aina silloin tällöin sattui, muttei kulunut kauaa, kun huomasimme yövaippojenkin olevan aina kuivia. Niinpä luovuimme vaipoista kokonaan.

Meillä on käytetty vaipoista luovuttaessa ”harjoitteluhousuja”

Taito hallussa – vain käyttöönotto uupuu

Mante innostui pottailusta viime talvena ja tyytyväisinä ajattelimme hyödyntävämme taas mökkikesän kuivaksiopetteluun. Toisin kuitenkin kävi: Kevään mittaan Manten kiinnostus pottailuun hiipui, eivätkä mökkipihan pisupuskat ole inspiroineet kuopustamme yhtään enempää.

Harjoitteluhousut Mante kyllä pitää hienosti kuivina niissä tepastellessaan. Heti vaipan ylleen saadessaan hän kuitenkin tyhjentää tankkinsa, vaikka potalla ja pihanreunalla pisua yrittäessä hädästä ei ole ollut tietoakaan.

Veikkaanpa siis, että Mantellakin on taito jo aika hyvin hallussa. Nyt vain odottelemme, että hän suvaitsee ottaa sen käyttöön.

Lue myös:

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

2 kommenttia

  1. Maija kirjoitti:

    Meidän opetustapa oli juurikin kerralla vaippa pois. Ostettiin potta ja kasa kivoja pikkuhousuja. Erikoinen oppi viikonlopun aina suoraan täysin kuivaksi. Kuopukselle oli yövaippa vielä muutaman viikon.

    Näin jälkeenpäin voisi sanoa, että hyvin kivuttomasti meni. Oli kaikki tähdet kohdalla ja meidän lapsille sopi tämmönen kerralla kuivaksi tyyli.

  2. Meri-Maaria kirjoitti:

    Ihanaa, että meni noin helposti! Teillä onnistui ajoitus selvästi nappiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *