Isäni on purjehtija, joten meri ja  merenrantakalliot ovat tulleet minulle tutuiksi jo pian syntymäni jälkeen. Saaristomökkeilyyn sen sijaan tutustuin vasta aikuisena, puolisoni myötä. Menossa on 17 kesäni ulkosaaristossa. Minusta ei varmasti koskaan tule samanlaista konkaria kuin täällä varttuneista saariston lapsista, mutta jotain olen näiden vuosien aikana sentään oppinut.

Ensimmäinen kerta ulkosaaristossa oli elämys

Ensimmäistä kertaa saavuin saaristoon 17 vuotta sitten. Keli oli upea, venematka nautinnollinen ja soutumatkaan siirtyessämme en osannut kuin ihailla ympärille avautuvaa saaristolaismaisemaa. Viikonloppuvarusteemme mahtuivat reppuihin ja kaikki tuntui kovin vaivattomalta. Mökki saaressa oli tuolloin saunaton, sähkötön ja puolet pienempi kuin nykyään. Peseydyimme meressä ja kun pimeä laskeutui, pelasimme vielä hetken korttia öljylampun valossa ennen kuin menimme nukkumaan.

Vuosien mittaan mökkitupaa on jatkettu nukkumahuoneella ja lasiverannalla ja mukavuudet ovat lisääntyneet saunan ja sähköjen myötä. Kaikki on silti säilynyt riittävän askeettisena, jottei elämä meren ympäröimänä ole muuttunut liian helpoksi. Keskiössä on luonto ympärillä. Se sanelee olosuhteet, joihin meidän tehtävämme on mukautua.

Myös mökkimatkoja on vuosien aikana ollut monenlaisia: Välillä olemme kastuneet tavaroinemme ukkosmyrskyssä likomäriksi ja aloittaneet lomailun tunnelmallisesti kamiinan ääressä kuivatellen. Joskus olemme myöhästyneet päivän ainoasta yhteysaluksesta ja jatkaneet mökkeilyä säilykkeiden turvin ylimääräisen vuorokauden. Välillä matkapäiviä on siirretty myös siksi, että olemme odotelleet kelien muuttuvan armollisemmiksi.

Mitä taas tulee reppureissaamiseen, muisto ensimmäisestä yhteisestä saaristomökkimatkastamme reppujen kera tuntuu nykyään utopistiselta. Nelihenkisen perheen kamakuorma edustaa nimittäin toista äärilaitaa – varsinkin lasten vauvauosina, kun mukaan on tarvittu varusteita vauvan kanssa selviämiseen. Tavaravuoren ja perheen mahduttaminen yhteen soutuveneelliseen muistuttaakin usein tetriksen peluuta.

Roskien minimointia ja syömisten suunnittelua

Monelle ensi kertaa saaristoon tulevalle yksi suurimmista yllättyksistä on, että kaikki minkä tänne tuo, täytyy viedä myös pois. Roska-autot eivät kaarra saaristoon tyhjentelemään mökkiläisten roskiksia, vaan syntyneet jätteet viedään itse mantereelle sinne palattaessa.

Siksi saaristossa tulee mietittyä tarkasti, mitä syödään, ja millä tavoin pakattuja tuotteita mukana tuodaan. Polttokelpoisista roskista pääsee mökillä helposti eroon ja komposti toimii, mutta muovi-, lasi- ja metallijätteet eivät häviä itsestään minnekään.

Kauppalaiva pyörähtää naapurisaaressa kesäaikaan kahdesti viikossa. Senkin puolesta ruokailut vaativat suunnitelmallisuutta – ja yllätysvieraita joudutaan usein velvoittamaan tuomaan jotain mukanaan. Yllätysten varalle mökillä on toki myös säilykkeitä ja kuivamuonaa. Joskus niihin on turvauduttu, kun esimerkiksi kotimatkalle lähtö on syystä tai toisesta viivästynyt päivällä.

Kun tulee tylsää, tietää lomailleensa

Parasta saaristomökissä on se, että siellä ei ole juuri mitään ja samaan aikaan siellä on vaikka mitä. Virikkeet kehitellään itse ja niitä kyllä riittää, jos tykkää touhuta luonnossa. Täällä ei kuitenkaan lähdetä kaupoille, huvipuistoon tai muutenkaan tunneta painetta lähteä tekemään jotain.

Yksi maalaa, toinen meloo, kolmas lähtee retkelle naapurisaareen lintuja bongailemaan. Meidän elämänvaiheessamme touhua kyllä riittää, kiitos lasten. Välillä nikkaroidaan kaarnalaivoja tai taiteillaan käpylehmälauma, sitten jo maalataankin katuliiduilla kalliomaalauksia, kiivetään puuhun ja kirmataan mustikkamättäille.

Lähtemisen vimman iskiessä voi työntää veneen vesille ja soutaa saaren ympäri. Luonto on lähellä ja läsnä, mieli kiinnittyy yksinkertaisiin perusasioihin ja ärsyketulvan puuttuessa mieli todella lepää.

Loma on onnistunut, kun huomaa tylsistyvänsä – sillä kun tulee tylsää, tietää lomailleensa!

Lahja lapsillemme

Erityisen iloinen olen siitä, että lapseni ovat tottuneet ulkosaaristokesiin syntymistään lähtien. Viisivuotias esikoisemme hyppelee jo rantakivillä kuin vanha tekijä ja osaa toimia veneessä varsin itsenäisesti. Tänä kesänä tavoitteena on alkaa harjoitella soutamistakin hänen kanssaan. Kaksivuotias Mante puolestaan tunnistaa poijut ja reimarit ja tietää veneväylän kulkevan punaisen ja vihreän reimarin välistä.

Ulkosaaristossa oleilu opettaa paitsi luonnon kunnioittamista ja sen armoilla elämistä, myös suunnitelmallisuutta, sinnikkyyttä ja ongelmanratkaisutaitoja. Uskon lasteni hyötyvän näistä taidoista tulevaisuudessa, missä ikinä he sitten elävätkään. Ja vaikka Ryhmä Hau pyörii tabletilta nykyään saaristossakin, muut kaupungin ärsykkeet loistavat poissaolollaan. Yhtäkkiä mieli onkin valpas vastaanottamaan uusia virikkeitä.

Lue myös aiemmat saaristojutut:

• Saariston lapset – lapsiperhemökkeilyä ulkosaaristossa
• Ulkosaariston uusi sukupolvi – syntyikö saariston lapsia?
• ”Minä rakastan tätä paikkaa!” – ulkosaaristossa lasten kanssa
• Lasten kanssa metsässä – Miten retkeilijöitä kasvatetaan?

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Perheessämme eletään jälleen VAIHETTA! Menossa on nimittäin Manten kuivaksi opettelun kausi: Tavoitteena olisi päästä eroon vaipasta – mutta miten?

Tehokas täsmäisku vai mukavuudenhaluisempi malli?

Täytyy myöntää, että kuivaksi opettelun suhteen meillä ollaan aika mukavuudenhaluisia. Emme ole koskaan kokeilleet monien suosimia tehokkaita täsmäiskuja, joissa koko perhe sitoutuu täysillä projektiin ja tulokset ovat usein nopeita. Meillä luotetaan aikaan, herkkyyskausiin (ja päiväkodin taitaviin työntekijöihin!)

Jos jotain olen vaippailuvaiheista vanhemmuuden vuosinani oppinut, niin sen, että (jälleen kerran) lapset ovat erilaisia. Mikä toimii yhdessä perheessä, ei välttämättä toimi toisessa. Muun muassa yökastelun loppuminen riippuu paljon siitä, milloin lapsen virtsateitä säätelevä hermojärjestelmä tai hormonitoiminta ovat siihen kypsyneet.

Kun tapoja kuivaksi opetteluun on useita, löytyy monille myös omaan perhearkeen istuva vinkki. Tarroilla palkitseminen ei esimerkiksi motivoinut meidän lapsiamme lainkaan, mutta vessassa käynnin ajoittaminen aina päivän samoihin hetkiin (ruokailujen jälkeen, uloslähtiessä, ennen unta) auttoi esikoista opettelussa.

Ensin sujui hyvin – kunnes ei enää sujunutkaan

Ensimmäisellä kierroksella esikoisemme kanssa vaipattomuus sujui ensin hyvin – kunnes ei enää sujunutkaan. Ajoitimme kuivaksi opettelun kesään, koska mökillä kaikki on helpompaa: pissapuskia riittää loputtomiin, nyrkkipyykki kuivuu narulla nopeasti, eikä hellesäällä tarvitse edes vaatteita harjoittelua häiritsemään.

Esikoinen oli projektista innostunut ja oppi nopeasti. Kesän edetessä vahinkoja sattui yhä harvemmin, kunnes vaippaa tarvittiin enää automatkoilla ja nukkuessa. Kaupunkiin palattuamme käytimme sisällä ”harjoitteluhousuja” eli tavallista paksumpia kalsareita, jotka pitivät pikkulirut sisällään. Sohvat päällystimme fleecehuovilla, joiden alle sujautimme lapsille tarkoitetut pissalakanat. Näin sohvat säästyivät vahingoilta ja päälliset oli helppo tarvittaessa pestä.

Kaikki muuttui syksyn tullen: Ensin alkoi päiväkoti, sitten syntyi pikkuveli Mante. Esikoinen protestoi tapahtumia ryhtymällä pottakieltäytyjäksi. Kaikki tehtiin taas vaippaan. Päiväkodin suosituksesta palasimme vaippojen käyttöön ja annoimme esikoiselle aikaa sopeutua muutoksiin. Päiväkodista vakuutettiin, että vaipoista päästäisiin, kunhan esikoinen olisi siihen valmis – olihan hänellä todistetusti taito jo olemassa.

Vaipattomuuden uusi aika koitti vasta seuraavana keväänä. Esikoinen vain päätti haluavansa eroon vaipasta ja loppu sujuikin kuin itsestään, vanhasta muistista. Ensin olimme vain päivät ilman vaippaa. Toki vahinkoja aina silloin tällöin sattui, muttei kulunut kauaa, kun huomasimme yövaippojenkin olevan aina kuivia. Niinpä luovuimme vaipoista kokonaan.

Meillä on käytetty vaipoista luovuttaessa ”harjoitteluhousuja”

Taito hallussa – vain käyttöönotto uupuu

Mante innostui pottailusta viime talvena ja tyytyväisinä ajattelimme hyödyntävämme taas mökkikesän kuivaksiopetteluun. Toisin kuitenkin kävi: Kevään mittaan Manten kiinnostus pottailuun hiipui, eivätkä mökkipihan pisupuskat ole inspiroineet kuopustamme yhtään enempää.

Harjoitteluhousut Mante kyllä pitää hienosti kuivina niissä tepastellessaan. Heti vaipan ylleen saadessaan hän kuitenkin tyhjentää tankkinsa, vaikka potalla ja pihanreunalla pisua yrittäessä hädästä ei ole ollut tietoakaan.

Veikkaanpa siis, että Mantellakin on taito jo aika hyvin hallussa. Nyt vain odottelemme, että hän suvaitsee ottaa sen käyttöön.

Lue myös:

• Potkupyörästä polkupyörään – miten opettaa lapsi pyöräilemään?
• ”Ykskymmentä ja kymmenentoista” – Miten opetella kirjaimia ja numeroita lasten kanssa?
• Itkua ja innokasta odotusta- miten päiväkodin aloitus meillä sujui?

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!