”Missä olit, kun koronavirusepidemia sulki Suomen, rajoitti harrastuksia, perui juhlat ja sulki koulut?” kysyy Helsingin Sanomien pääkirjoitus (”Nuorilta meni elämä sekaisin”, 5.2.2021).

Kysymys nostaa mieleen välähdyksiä vuoden takaa: Kun vielä helmikuun lopussa matkustimme Lappiin tietämättä, että jo seuraavien lomalaisten matkat peruttaisiin. Kun eräänä torstaiaamuna esikoisen kanssa uimaan mennessämme emme vielä käsittäneet tilanteen vakavuutta. Pukuhuoneessa joku kertoi kuntosalin jo sulkeneen ovensa, ja uintireissun jälkeen viereinen kauppakeskus oli aavemaisen tyhjä. Jo pari päivää myöhemmin elimme uudenlaisissa olosuhteissa, uusien lainalaisuuksien maailmassa.

koronan keskelLä syntyneiden sukupolvi

Olin aikonut julkaista tänään kevyen jutun alkavan viikonlopun kunniaksi, mutta pääkirjoituksen otsikko ei jättänyt minua rauhaan. Nuorten elämä on tosissaan mennyt sekaisin, tai vähintäänkin toisin kuin he olivat itse suunnitelleet. Olen harmissani niiden puolesta, joilla tämä poikkeusaika osuu nuoruuteen – elämänvaiheeseen, jolloin pitäisi saada ihastua, harrastaa, nauttia vapaudesta ystävien kanssa, tanssia wanhoja, kiitää penkkarirekkojen kyydissä, valmistautua ylioppilaskirjoituksiin, opiskella ammatti, painaa valkolakki päähän, muuttaa uuteen kaupunkiin opintojen perässä ja nauttia opiskeluelämän sivuriennoista.

Vielä useammin mietin kuitenkin sitä, millainen sukupolvi kasvaa koronan keskellä syntyneistä – heistä, jotka eivät ole koronattomassa maailmassa koskaan eläneet tai ainakaan muista tuosta ajasta mitään.

Meidän lapsemme kuuluvat tähän joukkoon.

esikoisen arkiset unelmat

Esikoinen (5/18) muistaa vielä menneen syksyn muutamat uimahallikäynnit ja muistelee niitä lämmöllä. Kun kuljemme ohi rakennuksen, jossa kävimme taaperotemppuilussa aikana ennen koronaa, hän saattaa huokaista, että haluaisi taas temppuilemaan. En kuitenkaan usko, että esikoisella on kovinkaan paljon muistikuvia harrastuksista, retkistä tai leikkitreffeistä, joista vielä hänen vauva-aikanaan pääsimme nauttimaan. Onneksi on sentään päiväkoti! Se tarjoaa mahdollisuuden leikkimiseen kavereiden kanssa, ohjattuihin musiikkihetkiin, askarteluun, salin temppuratoihin ja eväsretkiin metsässä – normaaliin lapsen elämään.

Esikoisella on pitkään ollut kolme unelmaa: Hän on toivonut pääsevänsä höyryjuna Ukko-Pekan kyytiin, uimahalliin ja bussiin. Yli kolmen kuukauden odotuksen jälkeen onnistuin toteuttamaan toiveista yhden, kun matkustimme bussilla isovanhemmille. Esikoinen puhui tulevasta bussiretkestä etukäteen taukoamatta kolme päivää ja kolme yötä (unissaan) ja käy reissua yksityiskohtaisesti läpi edelleen.

Yritämme toteuttaa hänen kaksi muutakin unelmaansa tulevan kevään ja kesän aikana.

Jos korona-aikaa on jostain kiittäminen, ainakin esikoisemme osaa taas arvostaa asioita, jotka olivat aiemmin muuttuneet jo itsestäänselviksi ja arkisiksi. Sama tosin pätee myös meihin aikuisiin. Muun muassa läheisten ja ystävien merkitys on korostunut, kun heitä on jatkuvasti ikävä, ja siksi yhdessäolon hetkiin latautuukin paljon aiempaa enemmän tunnetta ja läsnäoloa. Esikoinen on myös taitava löytämään iloa ja onnellisuutta pienestä. Voi miten arvokas taito ja suuri voimavara se olisikaan vaalittuna läpi elämän!

vauvan valtakunta on koti

Vauvamme (9/20) on puolestaan syntynyt keskelle koronan kirjomaa maailmaa. Siinä missä esikoinen tottui ihmisjoukkoihin ja viereiseltä viltiltä tapittaviin taaperoihin jo varhain, vauva ei ole tottunut näkemään edes muita vauvoja. Hän ei ole myöskään tavannut yksiä kauempana asuvia isovanhempiaan vielä koskaan. Koti on vauvan valtakunta ja äiti hänen armoitettu seuraneitinsä. Siksi hän nostaakin sekä äidin puuttumisesta että yllättävistä maisemanvaihdoksista huomattavasti suuremman metelin kuin esikoinen aikoinaan.

Nyt olemme alkaneet valmistella vauvaa tulevaisuuteen tapaamalla paria vauvaystävää. Ja onneksi pikkuisella on isoveli, joka opettaa sosiaaliseksi. Loruttelu- ja leikkihetket äidin kanssa eivät ole mitään verrattuna isoveljen ohjelmatoimiston tarjontaan. Kun vauva vain kuuleekin päiväkodista saapuvan esikoisen äänen, itku loppuu kuin seinään, kitinä katkeaa ja hymy yltyy kikatukseksi.

Myös maskit ovat nykyvauvoille tuttu juttu, yhtä tavallinen osa ihmiskasvoja kuin nenä tai hiukset. Neuvolassa lääkäri ihmetteli, miten vauvamme osaa vastata maskin taakse kätkeytyvään hymyyn. Vastasin hänen tottuneen pienen elämänsä aikana siihen, että vaunuihin kurkistelevilla ihmisillä, neuvolan henkilökunnalla ja muilla satunnaisilla vastaantulijoilla on puolet kasvoista peitettynä. Ja jo heti syntymän hetkellä ensimmäinen vauvan kohtaama hahmo oli maskikasvoinen kätilö. Pikkuinen on siis joutunut opettelemaan mikroilmeiden lukemisen silmistämme.

kauaskantoisia vaikutuksia?

Kenties koronan keskelle syntyneistä lapsista tulee taitavia tunteiden lukijoita, vähään tyytyväisiä, elämän perusasioita arvostavia ihmisiä. He saattavat joutua opettelemaan ihmisjoukoissa olemista tai ärsyketulvan sietämistä hieman jälkijunassa. Tai sitten he eivät koskaan tule niistä erityisemmin piittaamaan. Ehkä he aloittavat harrastamisen ja omien mielenkiinnon kohteiden etsimisen tottua myöhemmin. Rytmikapulat, muskaripiiri, vauvasirkus ja taaperotanssi tulevat tutuiksi sitten joskus myöhemmin – vauvavuoden jälkeen.

Mutta jos kodeissa ja perheissä on kaikki hyvin, varmasti myös koronan keskelle syntyneillä on kaikki hyvin. Järkevintä olisikin suunnata huolestuneisuuden tarmo niihin, joista on aidosti syytä kantaa huolta: Niihin pieniin, joiden hätä jää huomaamatta vallitsevista oloista johtuen. Ja niihin perheisiin, jotka jäävät koronan keskellä yksin silloin, kun he kipeimmin kaipaisivat apua.

Toivon, että kaiken sekasorron jälkeen tämä haastava ajanjakso jättäisi jälkeensä myös jotain hyvää – esimerkiksi pyyhkimällä mukaansa osan siitä suureellisuudesta, nautinnonhaluisuudesta ja yksilökeskeisyydestä, joilla olemme itseämme tällä vuosituhannella turruttaneet.

Onnellisuuteen riittää vähempikin.

Lue myös:

• Koronan keskellä kasvaneet
• Kolmekymmentäviisi ja kiertotieni äidiksi
• Valvomisen vuosi – mitä tapahtuu, kun ei nuku kunnolla yli vuoteen

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Joulun alla vauva oli kolmekuinen ja minulla ensimmäinen oma juttuni sitten hänen syntymänsä. Isä lähti lasten kanssa isovanhemmille tuoreeltaan pumpattua maitoa mukanaan, minä jäin hiljaiseen kotiin etäopiskelemaan ääninäyttelemistä. Mutta tuttipullomaito ei kelvannutkaan – ei vaikka vauva oli saanut sitä syntymästään saakka. Kun sama toistui muutamaa viikkoa myöhemmin, aloin toden teolla etsiä keinoja pulloruokinnan elvyttämiseksi: Mikä neuvoksi, kun tuttipullo ei kelpaa?

Googlen hakutuloksia selaillessani huomasin, etten ole ongelman kanssa yksin. On ilmeisen yleistä, että tuttipulloruokintaankin tottuneet vauvat alkavat nyrpistää nenäänsä pullolle noin kolmen kuukauden iässä luontaisen imuotteen heikentyessä. Yhtä yleistä vaikuttaa olevan, että äitien avunhuudot kuitataan tuhahduksin: Mihin sitä pulloa tarvitsee, kun on tissit omasta takaa?!

Vähättelystä ei kuitenkaan ole apua kenellekään. Joskus pulloruokinta on vain saatava onnistumaan! Meillä esimerkiksi molemmat lapset syntyivät niin höyhensarjalaisina, että kuluttivat ruokaillessaan enemmän energiaa kuin sitä saivat. Ensimmäisinä viikkoina ei kerta kaikkiaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin pumpata ja pulloruokkia rintaruokailujen lisäksi.

Siksipä ajattelinkin tehdä kotivankeuteen tuomittujen äitien avuksi tämän jutun, johon olen koonnut kaikki netistä löytämäni niksit onnistuneeseen pulloruokintaan. Tavoitteena on vapauttaa kaikki äidit, ja kokeilemalla ne keinot löytyvät! Lopuksi paljastan myös meidän nirppanokkaamme tepsineen tuttipullohuijauksen.

Kun tuttipullo ei kelpaa

1. Tarkista imuosan koko.

Tuttipullon tuttiosat on tasaisin väliajoin vaihdettava seuraavaan kokoon.

Esikoisen kanssa asian vielä muistimme, mutta vauvan kohdalla sorruimme tähän aloittelijan virheeseen. Äitiaivoni eivät olleet prosessoineet sitä, että aika kuluu ja lapset kasvavat. Ihmekös vaatteet olivat jääneet pieniksi!

Neuvokas anoppini kuitenkin tajusi epäonnistuneiden syöttöyritysten yhteydessä tarkistaa tuttipullojemme tuttiosat ja totesi meidän yrittävän syöttää kolmekuistamme koon 1 imuosalla. Hätäensiapuna imuaukkoa suurennettiin silmäneulalla. Se ei kuitenkaan meidän tapauksessamme auttanut sen enempää kuin kaupasta haetut suuremmat imuosatkaan.

2. Testaa, onko äidin läsnäololla vaikutusta.

Jotkut vauvat kelpuuttavat pullon vain silloin, kun äiti ei ole paikalla. Toiset taas suostuvat pullottelemaan vain, jos syöttäjä on äiti.

Jos vauva kuuluu ensimmäiseen joukkoon, ongelma on helposti korjattavissa: Äiti pois ja pullo käteen. Jälkimmäisen ryhmän vauvat ovatkin sitten hankalampi juttu, mutta hekin ovat huijattavissa.

Kävi ilmi, että meidän vauvamme lukeutuu jälkimmäiseen ryhmään. Kun saavuin kotiin ja vauva pääsi syliini, hänelle oli ihan sama, mistä vekottimesta maito suuhun lirisee. (Koon 1 imuosakin kelpasi!) Mutta heti kun vauva siirrettiin taas jonkun toisen syliin, pulloraivo alkoi uudelleen. Havainnosta oli kuitenkin apua, sillä se auttoi meitä keksimään lopullisen tuttipullohuijauksemme (ks. kohta 10).

Mitä tehdä, jos vauva ei suostu juomaan tuttipullosta? Tässä kourallinen keinoja kokeiluun!

3. Aloita väsytystaistelu – tunnetaan myös nimellä tehotreeni.

Sinnikkyys palkitaan myös lastenkasvatuksessa – ja vauvojen syöttämisessä.

Monet äidit kertoivat tehotreenin toimineen pullosodassa: Tuttipullo isälle ja sinnikästä yrittämistä päivittäin. Tämä taktiikka vaatii tosin itkunsietokykyä, lehmänhermoja ja aikaa. Tehotreenissä onnistuneet kertoivat rauhoiteleensa pullolle raivoavaa vauvaa tasaisin väliajoin vaikkapa tutilla tai hartialle nostamalla. Päivä päivältä maitoa oli alkanut huveta tuttipullosta yhä enemmän, kunnes pulloruokinta oli lopulta sujunut kuin mitään ongelmaa ei olisi koskaan ollutkaan.

Esikoisen kohdalla olisin ehdottomasti lähtenyt kokeilemaan tätä taktiikkaa! Nyt siihen eivät riitä resurssit. Miksiköhän ihmisillä on vain kaksi kättä?

4. Harhauta vauvaa.

Anna vauvalle muuta ajateltavaa ja suorita tuttipulloisku, kun vauva sitä vähiten odottaa. Harhautukseen voi käyttää esimerkiksi tuttia, musiikkia, televisiota, lelua – mitä tahansa, millä vauvan huomion saa suunnattuen toisaalle samalla, kun ujuttaa tuttipullon suuhun.

5. Korvaa tuttipullo luovilla syöttövälineillä.

Jos tuttipullo ei kelpaa, voi syöttämisessä koettaa käyttää muita välineitä. Onnistuneina ratkaisuina mainittiin muun muassa lusikka, shottilasi, korkki, ruisku, hörpytysmuki ja ensimuki. Vaihtoehtoisista syöttötavoista löytyy lisätietoa myös Imetyksen tuki ry:n sivuilta.

6. Vaihda tuttipullomerkkiä.

Myös merkillä voi olla väliä, niin tuttien kuin tuttipullojenkin suhteen. Testaamalla eri merkkisiä tuttipulloja saattaa löytyä se yksi, josta vauva suostuukin imemään. Imuosissa nimittäin on valmistajien välillä eroja.

7. Tarkista pulloruokintatekniikka virheiden varalta.

Vau.fi -sivustolta löytyy artikkeli vauvantahtisesta pulloruokinnasta. Sen mukaan joskus tuttipulloraivon syy löytyy väärästä pulloruokintatekniikasta. Jutusta löytyi uutta tietoa minullekin. En ollut esimerkiksi tullut ajatelleeksi, että vauvan pitäisi antaa itse hamuta pullon tuttiosa suuhun ja imeä ensin tyhjää tuttiosaa noin minuutin ajan, jotta ruokinta jäljittelisi mahdollisimman aidosti rintaruokailun tekniikkaa.

Hio pulloruokintatekniikka kuntoon lukemalla koko juttu TÄÄLTÄ.

8. Harjoittele ensin vähemmän nälkäisen vauvan kanssa.

Jotkut olivat saaneet pulloruokinnan onnistumaan harjoittelemalla sitä ensin tilanteissa, joissa vauvan maha ei ollut vielä täysin tyhjä. Käytännössä tämä tarkoitti ateroinnin aloittamista rinnalta ja siirtymistä tuttipulloon kesken ruokailun. Vähitellen harjoittelu oli alkanut tuottaa tulosta, ja vauvat olivat suostuneet syömään pullosta myös tyhjällä vatsalla.

9. Kävele samalla, kun syötät.

Vauvojen vaatimukset saattavat joskus tuntua kohtuuttomilta, mutta mitäpä sitä ei tekisi lapsensa eteen – varsinkin jos palkintona on äidin vapaus käydä omilla asioillaan!

Jostain syystä moni oli huomannut, että vauva söi pullosta, kunhan käveli samaan aikaan. Ja auta armias, jos liike hetkeksikään pysähtyi: Seurauksena oli sellainen metakka, että rauhoitteluun tarvittiin tovi jos toinenkin.

10. Poista häiriötekijät.

Kun vauvat alkavat kiinnostua enemmän ympäröivästä maailmasta, ruokahetki saa uusia kilpailijoita. Kuka nyt syödä ehtii, kun ympärillä tapahtuu kaikkea jännää – varsinkin jos täytyy kaiken huipuksi tyytyä tuttipulloon!

Joillekin vauvoille tuttipullo oli alkanut kelvata, kun häiriötekijät oli poistettu, esimerkiksi syöttämällä pimeässä huoneessa tai asettelemalla harso väliverhoksi vauvan ja maailman väliin.

11. Pastöroi maito ennen pakastusta.

Vauva voi olla ronkeli pakastetun maidon muuttuneelle maulle. Tähän voi auttaa maidon pastörointi ennen pakastusta.

Itselläni ei ole kokemusta äidinmaidon pastöroinnista, mutta selkeät ohjeet löytyvät muun muassa Imetyksen tuki ry:n sivuilta: Tuore maito kuumennetaan kattilassa nopeasti 80 asteeseen, minkä jälkeen maito jäähdytetään esimerkiksi kylmässä vesihauteessa.

12. Tee syöttäjästä äidinhajuinen.

Kun huomasimme, että vauvamme suostui pulloruokailemaan vain äidin sylissä, kehittelimme suuren tuttipullohuijauksen: Isä naamioitiin äidiksi – tai ainakin äidinhajuiseksi. Tähän tarkoitukseen käytimme paitaani (mahdollisimman hikinen ja käytetty!), jonka asetimme isän ja vauvan väliin syöttämisen ajaksi. Kun taktiikkaan yhdisti vielä oikean pulloruokintatekniikan (ks. kohta X), huijaus oli valmis.

Ja kas, pullomaito alkoikin taas maistua!

Lähteinä on käytetty Imetyksen tuki ry ja Vau.fi -sivustoja sekä lukuisia netin keskustelupalstoja ja muita totaalisen epätieteellisiä, kokemuspohjaisia lähteitä.

Lue myös:

• Koliikista, valvomisesta ja vyöhyketerapiasta
• Kannattaako vauvauinnista maksaa?
• Valvomisen vuosi – mitä tapahtuu, kun ei nuku kunnolla yli vuoteen?

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista!