Mistä tulee Äijä-äidin slogan: ”Lue | Leiki | Liiku | Luo” ? On aika kurkistaa sanojen taakse!

LUE

Rakkauteni kirjoihin roihahti jo lapsena. Opin lukemaan nelivuotiaana ja siitä lähtien olen kahlannut kertomusten meressä. Minulla on myös maisterintutkinto kotimaisesta kirjallisuudesta ja seitsenvuotinen ura lukion äidinkielen opettajana.

Koska tarve tarinoiden ahmimiseen tuntuu tarttuneen myös lapsiimme, meillä luetaan paljon. Erityisesti esikoinen vaikuttaa perineen rakkauteni sanoihin ja satuihin. Vaikka kiireinen lapsiperhearki on verottanut kovalla kädellä lukuhetkiäni, aina iltaisin muun perheen nukahdettua luen peiton alla yölampun valossa hetken aikaa. Ja kiitos mieheltä saatujen joululahjakuulokkeiden, lukutahtini nopeutunee jälleen äänikirjojen myötä.

Koska tarve tarinoiden ahmimiseen tuntuu tarttuneen myös lapsiimme, meillä luetaan paljon.

Kiitos mieheltä saatujen joululahjakuulokkeiden, lukutahti nopeutunee jälleen äänikirjojen myötä.

LEIKI

Minulla on vilkas mielikuvitus ja leikillinen mieli. Siinä mielessä en ole tainnut koskaan kasvaa aikuiseksi. Onneksi leikki on keskeinen työkalu myös nykyisessä työssäni teatterin ja luokanopettajana. Äitiyteenkin se tuo kivan lisätwistin. (Onneksi on leikkikavereita kotona!)

Äijä-äiti on henkilökohtainen temmellyskenttäni: Oma tilani hullutelulle, leikille ja itselle nauramiselle. Leikkimielisyys on asennekysymys – suosittelen lämpimästi kokeilemaan!

Välillä käymme leikkimässä myös retkikohteissa. Kuva on Päivälehden museon Aku Ankka -näyttelystä.

Leikkimielisyys on asennekysymys!

LIIKU

Vaikka mieheni työ jääkiekkovalmentajana on perhearkeamme vahvasti värittävä tekijä, myös minulla on itse asiassa valmentajatausta: Ennen lapsia ehdin valmentaa kalpamiekkailijoita yli kymmenen vuotta. Miekkailun lisäksi olen myös muun muassa yleisurheillut, hyppinyt laskuvarjolla, harrastanut triathlonia ja pelannut lacrossea.

Olemme ulkoilmaihmisiä, koiraperhe ja luonnossa liikkujia. Metsät tarjoavat tärkeän paikan rauhoittumiseen, yhdessäoloon ja yhteisiin seikkailuihin. Liikumme paljon, koska tykkäämme siitä, ja juuri liikkumisen ilon toivomme voivamme opettaa lapsillemmekin.

Kalpamiekkailun pariin palaan toivottavasti vielä joskus, kun aikaa omille harrastuksille taas vapautuu.

Olemme ulkoilmaihmisiä, koiraperhe ja luonnossa liikkujia. Ennen lapsia kävimme miehen kanssa lomilla usein vaeltamassa.

LUO

Minulla on aina ollut sisältä kumpuava tarve luoda ja kertoa tarinoita. Kenties taipumus on verenperintöä iso-iso-iso-iso-isoäidiltäni, runonlaulaja Mateli Kuivalattarelta, jonka laulamia tekstejä päätyi muun muassa Kantelettareen.

Luomisen välineitä olen oppinut elämäni varrella kolme: kirjoittamisen, laulunteon ja teatterin. Kirjoitan romaaninraakileita pöytälaatikkoon ja teen musiikkia nimellä Meri-Maaria. Vaikka olen tällä hetkellä hoitovapaalla työstäni, teatteriakin pääsen tekemään aina silloin tällöin, kiitos Instagramin reelsien.

Lauluja olen tehnyt 15-vuotiaasta, siis jo reilusti yli puolet elämästäni. (Kuva: Miika Rautiainen)

Teatteri on minulle sekä työ että rakas harrastus.

Meri-Maaria on helsinkiläinen opettaja ja teatterityöläinen, josta kotiäitivuodet ovat jalostaneet myös sivutoimisen muusikon. Koronakeväänä 2020 hän tuli tunnetuksi Keikoista parvekkeiden alla. Samana keväänä julkaistiin myös esikoisalbumi Tähdistä kotiin. Lastenmusiikkia hän tekee yhdessä lastensa kanssa nimellä Siki-uni ja Pikku-Häy.

Meri-Maarian ohjaama Ei-näytelmä voitti Ramppikuume-festivaalit vuonna 2015. Kaksi vuotta myöhemmin hänen käsikirjoittamansa ja ohjaamansa näytelmä Sisun ihmeellinen elämä valittiin osaksi Suomi100-juhlavuoden ohjelmistoa. 

Lue myös:

• Melkein tavallinen perhe
• Äiti tekee musaa – lauluja lapsiarjen keskellä
• Äijä-äiti 1v – ilotushoitoa ryppyotsaisuuteen
• Kun äiti ei tuoksukaan pullalta
• Kun puoliso valmentaa työkseen – lätkäperheen viikko

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista!

Esikoisen (3,5v)  sukset olivat kuivumassa eteisen lattialla ja siitä Mante (1v 3kk) ne löysi. Hän asetti jalkansa kenkien uomiin, niin kuin oli nähnyt isoveljen tekevän, ja lähti työntämään suksia vuorotellen eteenpäin eteisen kaakelilattialla. Siitä tiesimme, että paluu ladulle tehtäisiin tänä talvena koko perheen voimin.

Paluu ladulle vaatii valmisteluja

Kun Helsingin lumitilanne alkoi näyttää siltä, että pian päästäisiin hiihtämään, kaivoimme esiin vuosi sitten esikoiselle hankitut sukset. Mitaltaan ne olivat vielä sopivat, mutta kengät eivät enää mahtuneet kunnolla siteisiin. Testihiihto paljastikin, etteivät sukset enää pysyneet kunnolla jaloissa (ja se on muuten hyvä keino saada lapsi vihaamaan hiihtoa), joten illalla sukselsin Tori-sivustolle etsimään uusia välineitä. Sopivat sukset ja sauvat löytyivätkin nopeasti ja siteisiin sopivat monot löytyivät serkun pieneksi käyneiden välineiden varastosta.

Olimme ajatelleet, ettei Mante vielä tänä talvena hiihtäisi, mutta kun taapero itse osoitti mielenkiintoa lajiin ja vanhat suksetkin sattuivat vapautumaan, päätimme antaa Mantenkin kokeilla. Niinpä lähdimme joululoman päätteeksi ladulle koko perhe.

Olimme ajatelleet, ettei Mante vielä tänä talvena hiihtäisi, mutta taapero päätti toisin.

ladulle kahden lapsen kanssa

Viime talvena kirjoitin blogissa siitä, miten aloimme harjoitella hiihtämistä esikoisen kanssa ja millasten leikkien avulla treenasimme latutaitoja alkuun päästyämme. Niin kuin luistelussakin, myös monet hiihtämiseen liittyvät taidot olivat unohtuneet esikoiselta kesän aikana. Niinpä aloitimme harjoittelun hänen kanssaan taas ilman sauvoja. Mante on tyyppinä hyvin erilainen kuin isoveljensä. Hän on nopea kehollinen oppija, joka seuraa hetken isoveljensä menoa, yrittää tehdä itse perässä pari kertaa tunnustellen ja yleensä jo sen jälkeen onnistuu. Lisäksi hän on vielä sen verran pieni, että hiihtämisen harjoittelua ei voinut tehdä samalla tavalla sanallisesti ohjeisten kuin esikoisen kanssa – mutta siihenkin keksimme keinot!

Valitsimme harjoittelupaikaksi lyhyen latusuoran, jossa latuja kulki monta rinnastusten, jotta pojat saivat harjoitella sekä vierekkäin että lähellä toisiaan. Latua oli näppärä sahata edestakaisin ilman, että oli kenenkään tiellä. Näkökentässä siintävä hodarikoju tarjosi myös motivaatiota, sillä sovimme, että hiihdon jälkeen kävisimme syömässä siellä välipalaa ja juomassa kuumat mehut. Eväillä kun on yllättävän suuri merkitys!

vinkkejä hiihtämiseen lasten kanssa

Jakaannuimme lasten kanssa pareiksi niin, että mieheni treenasi esikoisen kanssa ja minä Manten. Ensin puimme molemmille sukset, annoimme sauvat käsiin ja autoimme ladulle seisomaan ja hakemaan tuntumaa. Veljeksistä oli erityisen hauskaa tököttää yhdessä ladulla. He nauroivat ja virnistelivät toisilleen.

Kun esikoinen lähti suksillaan liikkeelle, Mantekin terästäytyi ja ryhtyi matkimaan. Pystyssä pysyminen ladulla ei vaan ollut yhtään niin helppoa kuin eteisen lattialla. Kun lapset olivat hetken itsekseen koheltaneet ja ihmetelleet (toki niin, että olimme koko ajan vieressä auttamassa), otimme sauvat pois.

Koska Mante on hyvä oppimaan kehollaan, päätin mennä seisomaan taaperon taakse hänen suksiensa päälle ja alkaa työntää niitä vuorotellen eteenpäin. Näin Mante sai tuntuman siitä, miltä suksilla liikkuminen ladulla tuntui. Alkuun hän nojasi selällään jalkoihini, mutta hetken päästä estin nojaamisen ottamalla Mantea hellästi haalarista kiinni, jotta hänen täytyi hakea painopistettä ja pitää itse itseään tasapainossa. Vähän ajan päästä tulin pois suksilta ja siirryin Manten viereen tukemaan häntä hellällä otteella haalarin selkämyksestä samalla, kun taapero hiihti itse eteenpäin. Lopulta irrotin otteeni kokonaan. Eniten Mantea motivoi hiihtämisessä edellä painelevan isoveljen näkeminen. Se taitaa olla varsin yleistä nuoremmilla sisaruksilla.

Esikoinen teki isänsä kanssa viime talvelta tuttuja harjoituksia: liukumista sauvasta kiinnipitäen, hiihtämistä ilman sauvoja ja tasatyöntöä. Uusina harjoituksina he kokeilivat muun muassa yhden jalan liukua. Siinä toisesta jalasta otetaan suksi pois ja suksettomalla jalalla poljetaan maasta vauhtia (kuin potkulautaillessa). Tosella jalalla puolestaan liu’utaan mahdollisimman pitkiä liukuja. Hetken päästä suksi vaihdetaan toiseen jalkaan. Toisessa uudessa harjoituksessa esikoinen puolestaan spurttasi lyhyen matkan maaliviivalle. Näin hän tuli ponnistaneeksi jaloillaan kuin huomaamattaan, niin kuin oli edellisessä harjoituksessa treenannut.

Nyt oli aika hankkia esikoiselle sukset kunnon siteillä! Sopiva setti löytyi Torista, monot saimme serkuilta.

Lue myös:

• Ekaa kertaa luistimilla – miten aloittaa luistelu lapsen kanssa?
• Hei me luistellaan – vinkkejä luistinradalle lasten kanssa
• Ekaa kertaa suksilla – miten aloittaa hiihtäminen taaperon kanssa
• Latuleikkejä taaperolle – pikkuhiihtäjän jatkokurssi

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista!

Muokkaa