Saatuani halloween-kurpitsamme kaiverrettua aloimme rupatella lasten kanssa juhlapyhistä: Miksi joulua juhlitaan? Entä Halloweenia tai juhannusta? Esikoisella (5v) tuntui olevan aiheesta jo yllättävän paljon tietoa. Tässä siis valittuja totuuksia juhlapyhistä suoraan lasten suusta!

Halloween – pelottelun juhla

ESIKOINEN (5v): ”Halloweenina koverretaan kurpitsa, tehdään kurpitsapiirakka ja kutsutaan kaikki kaverit sitä syömään. Opin sen Pipsa Possusta. Äiti koversi meille jo yhden pienen kurpitsalyhdyn ja kohta äiti saa mennä kauppaan ja tehdä toisen, paljon isomman, että kurpitsapiirakkaa riittää varmasti kaikille.”

MANTE (3v): ”Ja halloweenina kaikki juhlii minun synttäreitä!”

ESIKOINEN: ”Halloween on pelottelun juhla. Sitä vietetään, että yhtenä päivänä vuodessa olisi lupa vähän pelotella, esimerkiksi pukeutumalla pelottavasti ja laittamalla kynttilöitä kurpitsojen sisään.”

Joulu – kiltteyden juhla

ESIKOINEN: ”Jouluna juhlitaan kiltteyttä. Se on palkintojuhla kaikille niille ihmisille, jotka ovat olleet koko vuoden kilttejä.”

MANTE: ”Laitetaanko heti tonttupuvut päälle, niin voidaan lähteä hakemaan lahjoja?”

ESIKOINEN: ”Monet juhlivat joulua perheen ja isovanhempien kanssa. Ennen joulua laitetaan valoja ja lasketaan päiviä.”

MANTE: ”Ja sitten tulee joulupukki! Miten iso se joulupukki on? Paljonko joulupukille täytyy maksaa, jos se tulee ovelle?”

Pääsiäinen – herkuttelun juhla

ESIKOINEN: ”Pääsiäinen on herkuttelun juhla. Sitä voi juhlia yksin oman perheen kanssa tai kutsua sukulaisia kylään.”

MANTE: ”Ja silloin juhlitaan minun synttäreitä!”

ESIKOINEN: ”Se on myös siitä kätevä juhla, ettei pääsiäisen herkkuja tarvitse ostaa ja tehdä itse, sillä pääsiäispuput hoitavat sen homman ihmisten puolesta.”

Vappu ja juhannus – ilon ja valon juhlat

ESIKOINEN: ”Vappua en enää kovin hyvin muista, mutta se on ilon juhla, jolloin kokoonnutaan toreille, mökeille tai koteihin.”

MANTE: ”Kuka on Vappu?”

ESIKOINEN: ”Juhannuksena taas on koko ajan valoisaa ja monet menevät mökeille. Se on valon juhla.”

MANTE: ”Silloinkin juhlitaan minun synttäreitä!”

Lue myös:

• Viisi asiaa, jotka ovat yllättäneet perhe-elämässä
• Lasten suusta: Lapset esittelevät perheen
• Mitä kaipaan eniten kotivuosista?
• Mihin Suomen lapset katosivat? – Avoin kirje päättäjille

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Palasin hoitovapaalta töihin elokuussa -2022. Sen jälkeen aika on vilistänyt vauhdilla eteenpäin. On ollut antoisaa päästä taas opettamaan, antoisaa solahtaa taiteen ja muiden aikuisten pariin – olla välillä muutakin kuin äiti. Mutta kyllä minä kaipaan myös aikaa kotona lasten kanssa. Vaan mitä kaipaan eniten kotivuosista?

Kaksi erilaista vauvavuotta

Ehdin olla lastemme kanssa kotona yhteensä neljä vuotta niin, että välissä vain pikaisesti piipahdin työelämässä ennen kuin jäin taas äitiyslomalle. Esikoisen kanssa kotona vietetyt vuodet olivat leppoisia: Olihan lapsia vain yksi, ja kun esikoinen sattui vielä syntymään keväällä, vanhemmuutta pääsi harjoittelemaan lempeissä olosuhteissa, pitkän yhteisen loman merkeissä. Ympärillä oli koko ajan paljon ihmisiä, kun kaikki muutkin olivat lomalla, eikä kukaan ollut koskaan vielä edes kuullut koronasta. Näimme niin ikään vanhempainvapaalla olevia ystäviä, kiersimme tapahtumissa, kävimme vauvauinnissa ja -pilateksessa – jopa musisoimme yhdessä, sillä esikoinen viihtyi studiossa kanssani.

Manten kohdalla moni asia meni toisin: Oli alkusyksy, sateista ja pimeää. Korona oli hiljentänyt maailman. Minnekään ei voinut mennä, eikä juuri ketään nähdä. Vilkas esikoinen janosi seuraa ja huomiota, Mante kärsi pahasta koliikista ja rangankiertymistä, perheemme puolestaan äärimmäisistä uniongelmista. Puolentoista vuoden ajan elin nukkumalla noin kolme tuntia vuorokaudessa, ja vaikka meille kyllä myönnettiin apua, se ei koskaan selvinnyt perille saakka – kiitos koronapandemian.

Mitä kaipaaN eniten kotivuosista?

Uniongelmia en ikävöi, enkä pitkiä yksinäisiä kuukausia. Montaa muuta asiaa olen kuitenkin jäänyt kotivuosista kaipaamaan. Vaikka koronakotiäitiys tarjosi vain murto-osan niistä vauva-arjen elämyksistä, jotka olin saanut kokea esikoisen kanssa, keksimme kuitenkin myös paljon iloatuovia asioita päivien ratoksi.

Noita ilon hetkiä ja yhdessä vietettyä aikaa ikävöin kotivuosista eniten. Jos päivät monesti tuntuivatkin toistavan samaa kaavaa, ehdin ainakin olla lasteni kanssa ja kehitellä jos jonkinlaista tekemistä: musisointia, askartelua, metsäseikkailuja, retkiä, majanrakennusta…

Ehdin myös nähdä vuodenaikojen kehittymisen ympärilläni, huomata lasten vaivihkaa karttuvat taidot – jopa nuuhkaista kahvipakettiin ennen keittimen lataamista. Mitä ylellisyyttä! Nykyään arkipäivään mahtuu kotiin selvittyämme rutiinien lisäksi yksi tai kaksi leikkiä. Sitten onkin jo aika alkaa valmistautua yöpuulle. Kahvin tuoksun äärelle en ole pysähtynyt aikoihin, ja usein lasten housujen lahkeet ovat jo nilkoista lyhyet ennen kuin tajuan heidän tarvitsevan suuremman koon vaatteita. Ja mitä, sanoiko joku joulun lähestyvän?! Luulin, että on vielä elokuu. Ihmettelinkin, mihin kaikki valo ulkoa katosi.

Kaipaan myös kotivuosien armollisuutta. Koska en nukkunut, olin totaalinen tyhjäpää, mutta siitä ei aiheutunut kovinkaan suurta harmia. Kun olin rätti, vauvan ja koiran lisäksi sitä todisti korkeintaan myötätuntoinen tiskirätti keittiön pöydällä. Kiitos taliaivojeni, saatoin vahingossa avata ovikellon soidessa oven puolipukeissa tai palata roskienvientireissulta täyden roskapussin kanssa – mutta mitä sitten. Jos en jaksanut ajatella, en ajatellut. Kunhan lapsilla oli kaikki hyvin, muuta olemista sai säädellä oman jaksamisen mukaan. Töissä on toisin, armoa ei anneta: Väsyneenä tyhjäpäänäkin on potkittava aivosolut liikkeelle ja muistettava pukea vielä soveliaat vaatteetkin päälle!

dav

Aikaa ajatuksille

On hieman nurinkurista, että etenkin vauvavuonna (eli silloin, kun aivotoiminta oli usein aika olematonta), oli rutkasti aikaa ajatella. Pitkillä vaunulenkeillä, imettäessä tai vauvan kanssa sylitellessä avautui ihmeellinen aikaikkuna, jossa ideat ja ajatuksenpoikadet saivat versoa kaikessa rauhassa, eikä ollut kiire mihinkään.

Kun esikoinen alkoi oppia ilmaisemaan ajatuksiaan, myös niiden kuuntelemiseen riitti aikaa ja tilaa. Manten ollessa vauva esikoinen muun muassa saneli minulle vaunulenkkien aikana kokonaisen lastensadun. Se syntyi viikkojen vieriessä, kysellen ja keskustellen, ja minulla on tuo satu yhä muistiin kirjoitettuna. Mikä kallisarvoinen aarre tuosta ajasta!

Lue myös:

• Valvomisen vuosi – mitä tapahtuu, kun ei nuku kunnolla yli vuoteen
• Opettajan viikko – millaista on ollut palata hoitovapaalta töihin?
• Äiti tekee musaa – lauluja lapsiarjen keskeltä
• Mihin Suomen lapset katosivat? – Avoin kirje päättäjille

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!