Lapsemme (3v ja 1,5v) ovat vielä säästyneet Ukrainan sodan kuvilta ja maailmaa järkyttäneiltä uutisilta – ja hyvä niin. Kun tilanne viikko sitten kärjistyi, tutustuin kuitenkin kaiken varalta ammattilaisten ohjeisiin, miten tapahtumia kannattaisi pienten lasten kanssa käsitellä: Miten puhua lapsille sodasta?

Vahvista lapsen turvallisuudentunnetta

Ammattilaisten neuvoja selaillessa yksi ohje nousee esiin toistuvasti: Aikuisen tärkein tehtävä on vahvistaa lapsen turvallisuudentunnetta. Mutta miten?

• Kerro lapselle, että hän on turvassa (lapsi- ja kehityspsykologian professori Marja-Leena Laakso, Yle.fi)
• Auta lasta ymmärtämään, etteivät uutisissa kerrotut asiat uhkaa häntä (MLL)
• Torju turhat pelot (Suomen Punaisen Ristin psykologi Ferdinand Garoff, Helsingin Sanomat)
• Suojaa lasta aikuisen huolelta (MLL)
• Pysy rauhallisena. Jo aikuisten rauhallisuus ylläpitää lasten turvallisuudentunnetta (Pelastakaa Lapset ry:n kansalaistoiminnan johtaja Riitta Björn, Turun Sanomat)
• Anna lapselle vaikutelma, ettet aikuisena pelkää tai ole ahdistunut. Silloin hän uskaltaa herkemmin esittää kysymyksiä, mikä puolestaan vähentää lapsen ahdistusta (Suomen Punaisen Ristin psykologi Ferdinand Garoff, Helsingin Sanomat)

Lapsia kannattaa suojella sotauutisilta ja sodan kuvilta.

Suojele lapsia uutisilta ja sodan kuvilta

Mannerheimin lastensuojeluliitosta (MLL) huomautetaan, etteivät alle kouluikäiset tarvitse uutisia. Tällä hetkellä pieniä lapsia kannattaa pikemminkin yrittää suojella niiltä: Selailla, katsella ja kuunnella sotauutisia vain silloin, kun lapset eivät ole paikalla, ja käydä keskustelut aiheesta pienten korvien ulottumattomissa. Lasten suojelemiseksi esimerkiksi monissa kaupoissa iltapäivälehtien lööpit on poistettu kokonaan näkyviltä lehtitelineistä.

Sosiaalisen median tutkija Suvi Uski toteaa Helsingin Sanomissa, että myös TikTok on hyvä laittaa hetkeksi kokonaan tauolle. Tällä hetkellä sovellus nimittäin tulvii videoita, joissa ammutaan, räjäytellään ja paetaan. Tarkalla silmällä kannattaa valvoa myös muun sosiaalisen median suoltamaa sisältöä ja rohkaista lasta kertomaan heti, jos siellä tulee vastaan jotakin, joka jää vaivaamaan mieltä.

Jos lapsi suojeluyrityksistä huolimatta näkee uutiskuvia ja ahdistuu niistä, Suomen Punaisen Ristin psykologi Ferdinand Garoff kehottaa vanhempia ottamaan asian puheeksi hänen kanssaan. Jos vanhempi sivuuttaa asian, lapsi voi kuvitella kaikenlaista ja hänelle voi syntyä mielikuvia, jotka ovat dramaattisempia kuin todellisuus.

Kuuntele ja anna vastauksia, kun lapsi kysyy

Lapsi- ja kehityspsykologian professori Marja-Leena Laakson mukaan lapsille kannattaa antaa tilaa ja aikaa kertoa kuulemastaan sekä huolistaan. Ahdistus vähenee, kun lapsi saa sanoittaa pelkonsa, ja myös aikuisen kannattaa sanoittaa lapselle  omia tunteitaan.

Hän myös korostaa, että kun lapset kysyvät Ukrainan sodasta, on tärkeää että heidän kysymyksiinsä vastataan. Vastata kannattaa kuitenkin vain lapsen kysymykseen, ei kertoa enempää kuin lapsi haluaa tietää. Myös ikätaso tulee ottaa huomioon. MLL:stä neuvotaan, että kaikkein pienimmille lapsille selitykseksi voi riittää, että välillä maat riitelevät ja tekevät sitten sovun. Aikuinen voi myös kertoa, että on paljon viisaita aikuisia, joiden tehtävänä on pitää maailma turvallisena.

Garoff vinkkaa, että hieman isommalle lapselle voi puolestaan selittää, että ihmiset taistelevat joskus erilaisista asioista, mistä johtuen sivullisetkin joutuvat toisinaan vaaraan, ja silloin he lähtevät pakolaisina kotoaan etsimään uutta, turvallista kotia.

Kanavoi huolta JA AHDISTUSTA toimintaan

Huolta ja ahdistusta voi kanavoida myös toimintaan. MLL:n sivuilla ohjeistetaan, että lapsen voi antaa esimerkiksi pudottaa kolikko keräyslippaaseen. Jo näin pieni symbolinen teko auttaa lasta kokemaan, että suuriinkin asioihin on mahdollista vaikuttaa.

Lue myös:

• ”Tähtien tuolle puolen” – Miten puhua kuolemasta lapsen kanssa?
• ”Miksi jotkut eroaa ja sinä synnyit tytöksi?” – Miksi-ikä on täällä
• Miksi lapsille kannattaa laulaa?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista, Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Tammikuun alussa pääsimme juhlistamaan kummipoikani nelivuotissynttäreitä. Siitä lähtien ihmisten iät ja syntymäpäivät ovat olleet meillä lähes päivittäinen puheenaihe, sillä esikoinen on alkanut odottaa myös omia syntymäpäiviään malttamattomana.

”En saa unta, Jännittää” – Syntymäpäivän odotusta

”Äiti, en saa unta. Jännittää.”
[Ä: ”Mikä jännittää?”]
”Synttärit.”
[Ä: ”Kulta, niihin on vielä aika monta kuukautta.”]

Se ero meissä aikuisissa ja lapsissa on, että siinä missä esikoinen on suunnitellut syntymäpäiviään jo puoli vuotta etukäteen, minä melkein unohdin omani. Viikot sekoittuivat, kun helmikuun loppu kului sairastupaa pyöritellessä.

Kevään ensimmäisenä päivänä kaikki olivat kuitenkin jälleen terveitä ja juhlapäivä koitti. Ensimmäisen kerran heräsin jo ennen kuutta, kun Mante halusi aloittaa aamuhalimiset.

Seuraavan kerran heräsin puolitoista tuntia myöhemmin synttärilauluun ja esikoisen vaikerrukseen: ”PALJON… En jaksa vielä herätä!…NNEA VAAN.” Korttiin esikoinen oli kirjoittanut, että äiti on tyttö, rakas ja mukava, ja tekee kauniita töitä. Sitten ikkunalaudalle kiivennyt Mante putosi niskaani.

Synttärit ovat jännä paikka!

”Mikset ole tehnyt kakkua?!” – juhlapäivän kompurointeja

Tiedossa oli kiireinen viikko ja tiesin, että olisin juhlapäivän pitkälti omillani lasten kera. Päivään oli kuitenkin sattunut osumaan spesiaaliohjelmaa. Ensin veimme ystäväni kanssa vaaperomme Oopperan taidetuokioon ja sen jälkeen jatkoimme yhdessä lounaalle.

Esikoinen rakasti aikanaan taidetuokioita, mutta Mante ei showsta perustanut, kun olisi pitänyt olla paikoillaan. Lounaskaan ei pikkuherraa miellyttänyt: Taas olisi pitänyt istua aloillaan! Ei ole Mantea luotu sellaiseen. Minä nautin senkin edestä!

Sitten alkoi päivän varsinainen action-osuus: Jo Oopperatalolla selästäni oli kuulunut pahaenteinen naksaus, minkä myötä tuttu kipu oli levinnyt kehoon. Vaapuin jumiutuneen selkäni kanssa hakemaan esikoista päiväkodista. Siellä minua odotti kiukkuinen kolmevuotias:

”Äiti, et saa tulla vielä hakemaan! Mene pois! Ja mikset ole tehnyt kakkua?! Nyt on syntymäpäivä. Minä haluan kakkua!”

Kakku oli tosiaan jäänyt tekemättä ja hankkimatta, kiitos venyneen sairastelun. Eikä meillä sen syömiseen olisi ollut perheenä aikaakaan. Olisimme koossa vasta puoli kahdeksalta, juuri ennen lasten nukkumaanmenoa. Keksin kuitenkin, miten pelastaisin tilanteen: kotoa löytyi tarvikkeet marjarahkaan.

Ilta jatkui vauhdikkain kääntein. Ensin Mante puklasi uuden keltaisen nojatuolimme päälle, sitten esikoinen keksi työntää kätensä juuri tehtyyn marjarahkaan. Lopulta istuimme kuitenkin iltapalan ääressä koko perhe ja kannoin pöytään juhlatarjoilun: esikoisen käsivarsilla vatkatun synttärirahkan.

Tunnelma oli odottava. Ensimmäisten lusikallisten jälkeen koitti tuomio: ”Minä tykkään rahkasta, mutten tästä sinun tekemästä. Haluan jonkun muun tekemää rahkaa!”

Kakku jäi tekemättä ja hankkimatta. Virhe – ainakin jos esikoiselta kysytään.

”Onneksi sinä olet äiti vielä niin nuori” – ikä on vain numero

Iltatoimien äärellä selkää kivisti ja silmäluomia painoi. Jo hetkeä myöhemmin, harvinaisen nopeasti nukahtaneita lapsia katsellessa, olo oli kuitenkin äärimmäisen onnellinen. Ei tämä meidän kohelluksemme Strömsön standardeja täytä, mutta meininki on ainakin aidosti meidännäköistämme!

Vaan mitä tuumikaan esikoinen uudesta iästäni, lukemasta kolmekymmentäkuusi?

”Isu on kyllä jo tosi vanha! Mutta onneksi sinä olet äiti vielä niin nuori, että muistat, miltä lapsista tuntuu.”

”Onneksi sinä olet äiti vielä niin nuori, että muistat, miltä meistä lapsista tuntuu.”

Lue myös:

• Kolmekymmentäviisi ja kiertotieni äidiksi
• ”Miksi jotkut eroaa ja sinä synnyit tytöksi?” – Miksi-ikä on täällä
• Kun äiti ei tuoksukaan pullalta

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista, Facebookista – ja nyt myös TikTokista!