Lapsemme (3v ja 1,5v) ovat vielä säästyneet Ukrainan sodan kuvilta ja maailmaa järkyttäneiltä uutisilta – ja hyvä niin. Kun tilanne viikko sitten kärjistyi, tutustuin kuitenkin kaiken varalta ammattilaisten ohjeisiin, miten tapahtumia kannattaisi pienten lasten kanssa käsitellä: Miten puhua lapsille sodasta?

Vahvista lapsen turvallisuudentunnetta

Ammattilaisten neuvoja selaillessa yksi ohje nousee esiin toistuvasti: Aikuisen tärkein tehtävä on vahvistaa lapsen turvallisuudentunnetta. Mutta miten?

• Kerro lapselle, että hän on turvassa (lapsi- ja kehityspsykologian professori Marja-Leena Laakso, Yle.fi)
• Auta lasta ymmärtämään, etteivät uutisissa kerrotut asiat uhkaa häntä (MLL)
• Torju turhat pelot (Suomen Punaisen Ristin psykologi Ferdinand Garoff, Helsingin Sanomat)
• Suojaa lasta aikuisen huolelta (MLL)
• Pysy rauhallisena. Jo aikuisten rauhallisuus ylläpitää lasten turvallisuudentunnetta (Pelastakaa Lapset ry:n kansalaistoiminnan johtaja Riitta Björn, Turun Sanomat)
• Anna lapselle vaikutelma, ettet aikuisena pelkää tai ole ahdistunut. Silloin hän uskaltaa herkemmin esittää kysymyksiä, mikä puolestaan vähentää lapsen ahdistusta (Suomen Punaisen Ristin psykologi Ferdinand Garoff, Helsingin Sanomat)

Lapsia kannattaa suojella sotauutisilta ja sodan kuvilta.

Suojele lapsia uutisilta ja sodan kuvilta

Mannerheimin lastensuojeluliitosta (MLL) huomautetaan, etteivät alle kouluikäiset tarvitse uutisia. Tällä hetkellä pieniä lapsia kannattaa pikemminkin yrittää suojella niiltä: Selailla, katsella ja kuunnella sotauutisia vain silloin, kun lapset eivät ole paikalla, ja käydä keskustelut aiheesta pienten korvien ulottumattomissa. Lasten suojelemiseksi esimerkiksi monissa kaupoissa iltapäivälehtien lööpit on poistettu kokonaan näkyviltä lehtitelineistä.

Sosiaalisen median tutkija Suvi Uski toteaa Helsingin Sanomissa, että myös TikTok on hyvä laittaa hetkeksi kokonaan tauolle. Tällä hetkellä sovellus nimittäin tulvii videoita, joissa ammutaan, räjäytellään ja paetaan. Tarkalla silmällä kannattaa valvoa myös muun sosiaalisen median suoltamaa sisältöä ja rohkaista lasta kertomaan heti, jos siellä tulee vastaan jotakin, joka jää vaivaamaan mieltä.

Jos lapsi suojeluyrityksistä huolimatta näkee uutiskuvia ja ahdistuu niistä, Suomen Punaisen Ristin psykologi Ferdinand Garoff kehottaa vanhempia ottamaan asian puheeksi hänen kanssaan. Jos vanhempi sivuuttaa asian, lapsi voi kuvitella kaikenlaista ja hänelle voi syntyä mielikuvia, jotka ovat dramaattisempia kuin todellisuus.

Kuuntele ja anna vastauksia, kun lapsi kysyy

Lapsi- ja kehityspsykologian professori Marja-Leena Laakson mukaan lapsille kannattaa antaa tilaa ja aikaa kertoa kuulemastaan sekä huolistaan. Ahdistus vähenee, kun lapsi saa sanoittaa pelkonsa, ja myös aikuisen kannattaa sanoittaa lapselle  omia tunteitaan.

Hän myös korostaa, että kun lapset kysyvät Ukrainan sodasta, on tärkeää että heidän kysymyksiinsä vastataan. Vastata kannattaa kuitenkin vain lapsen kysymykseen, ei kertoa enempää kuin lapsi haluaa tietää. Myös ikätaso tulee ottaa huomioon. MLL:stä neuvotaan, että kaikkein pienimmille lapsille selitykseksi voi riittää, että välillä maat riitelevät ja tekevät sitten sovun. Aikuinen voi myös kertoa, että on paljon viisaita aikuisia, joiden tehtävänä on pitää maailma turvallisena.

Garoff vinkkaa, että hieman isommalle lapselle voi puolestaan selittää, että ihmiset taistelevat joskus erilaisista asioista, mistä johtuen sivullisetkin joutuvat toisinaan vaaraan, ja silloin he lähtevät pakolaisina kotoaan etsimään uutta, turvallista kotia.

Kanavoi huolta JA AHDISTUSTA toimintaan

Huolta ja ahdistusta voi kanavoida myös toimintaan. MLL:n sivuilla ohjeistetaan, että lapsen voi antaa esimerkiksi pudottaa kolikko keräyslippaaseen. Jo näin pieni symbolinen teko auttaa lasta kokemaan, että suuriinkin asioihin on mahdollista vaikuttaa.

Lue myös:

• ”Tähtien tuolle puolen” – Miten puhua kuolemasta lapsen kanssa?
• ”Miksi jotkut eroaa ja sinä synnyit tytöksi?” – Miksi-ikä on täällä
• Miksi lapsille kannattaa laulaa?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista, Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Tavoistani poiketen tein rakettien räjähdellessä uudenvuodenlupauksen: Tänä vuonna pitäisin parempaa huolta itsestäni ja omasta hyvinvoinnistani.

Korona-ajassa, intensiivisten ja valvomisentäyteisten kotivuosien jälkeen lupauksen tekeminen tuntui hyvältä tavalta oikeuttaa itsestä huolehtiminen. Se kun tuppaa jäämään lapsiperhearjen kiireessä viimeiseksi asiaksi, jolle järjestää aikaa. Kyseessä on aikamoinen paradoksi: Onhan vanhempien jaksaminen toimivan arjen ja hyvinvoivan perheen perusta.

Tavoistani poiketen tein uudenvuodenlupauksen: Tänä vuonna pitäisin parempaa huolta itsestäni ja omasta hyvinvoinnistani.

Onko lupaus pitänyt?

Vuosi alkoi tyypilliseen tyyliimme vauhdikkaasti, eikä yllätyskäänteiltäkään vältytty. Kun esikoisen kolmeviikkoinen joululoma päättyi, mies lähti kolmeksi päiväksi Vierumäelle koulutukseen ja jäin sooloilemaan lasten kanssa. Viimeisenä iltana ennen miehen lähtöä rikoin kuitenkin pitkään kipuilleen selkäni niin, etten pystynyt kunnolla kävelemään. Anoppi riensi onneksi apuun aina iltatoimien ajaksi, minkä ansiosta selvisimme soolopäivistä.

Miehen palattua takaisin ehdin jo huokaista helpotuksesta, kun laryngiitti saapui vieraaksemme. Se tosin saattoi olla myös onnenkantamoinen, sillä sairaslomapäivien myötä onnistuimme väistämään korona-altistumisen – vaikkakin vähän myöhemmin altistumisista tuli normiarkea.

Kaikesta huolimatta olen mielestäni onnistunut pitämään lupaukseni. Asiassa on auttanut se, että Mante on alkanut nukkua paremmin – eli myös minä olen alkanut nukkua paremmin. Enimmäkseen itsestäni huolehtiminen on kuitenkin tarkoittanut pieniä tekoja aina tilaisuuden tullen: esimerkiksi jalkakylpyä tai kotitekoista skagenia lasten mentyä nukkumaan. Tai kirjoittamista ja musiikin tekemistä Manten ollessa päiväunilla. Lisäksi olen uudelleenperustanut irtokarkkikätkön, jolla voin piipahtaa silloin, kun arki alkaa liikaa huokailuttaa.

Otimme myös miehen kanssa itseämme niskasta kiinni ja järjestimme mahdollisuuden treffi-illalle. Edelliskerrasta olikin jo melkein neljä kuukautta. Tällä kertaa vietimme oman parituntisemme kotona. Testasimme nimittäin kotioloissa pelattavaksi tarkoitettua pakohuonepeliä, jonka mieheni sai joululahjaksi.

Vaikka alkuunpääseminen vei hetken, kokemus yllätti todella positiivisesti! Peli oli yhtälailla mukaansatempaava, mutta huomattavasti pidempi kuin pakohuoneissa pelattavat versiot. Ja vaikka treffiaikamme loppuikin kesken, pelin pystyi ongelmitta jatkamaan loppuun myöhemmin, lasten mentyä nukkumaan. Taas kerran muistimme, miten tärkeää kahdenkeskinen aika on perhearjen pyörityksen lomassa!

Mieheltä saadun joululahjan ansiosta oman ajan tunne on lisääntynyt merkittävällä tavalla, vaikkei se oikeasti olekaan lisääntynyt.

Oman ajan tunne lisääntyi yllättävällä tavalla

Merkittävin oman ajan tunnetta lisännyt tekijä on ollut mieheltä saamani joululahja. Sain nimittäin vastamelusuojalliset kuulokkeet äänikirjojen kuuntelemista varten! Joskus kauan sitten, aikana ennen lapsia, kuuntelin äänikirjoja aina juostessani ja pyöräillessäni. Sitten kuulokkeeni hajosivat, lapset syntyivät ja koko juttu unohtui.

Tällä välin koko äänikirjojen maailma on kehittynyt valtavasti. Ennen äänikirjat piti ostaa yksittäisinä tiedostoina ensin koneelle ja siirtää sieltä mp3-laitteelle. Nyt minulla on valtavat kirjastot käytössäni vain kännykkää napauttamalla ja jo kolmas kirja kuuntelussa, vain muutaman viikon jälkeen!

Milloin sitten kuuntelen kirjoja? Esimerkiksi silloin, kun mies nukuttaa lapsia ja minä siivoilen päivän jälkiä tai teen ruokaa. Tai silloin kun esikoinen on päiväkodissa ja minä Manten kanssa lenkittämässä koiraa tai odottelemassa päiväunta saapuvaksi. Päivän aikana saatan ehtiä kuuntelemaan jopa tunnin tai pari ilman, että nautiskeluhetkeni on pois lasten kanssa vietetystä ajasta. Sen lisäksi että saan tyydytettyä lukuhimoani, päivittäinen oma aikani on tavallaan tuplaantunut mitään muuttamatta.

Vaikka äänikirjakokeilua on takana vasta muutama viikko, menossa on jo kolmas kirja.

Oivalluksia hyvinvoinnista ja vanhemmuudesta

Kannattiko uudenvuodenlupaus? Kyllä, ehdottomasti. Silti väitän, että merkittävin tekijä päätään nostaneen hyvänolon takana on ollut uni. 16 kuukautta kestäneen valvomisen vuoteni jälkeen minulla ei yksinkertaisesti ollut enää voimia miettiä, mitä voisin tehdä toisin tai mikä saisi minut voimaan paremmin. Jo muutama hyvinnukuttu yö alkoi kuitenkin kirkastaa ajatuksia niin, että ympärillä alkoi nähdä uusia mahdollisuuksia.

Minulla on ollut pitkään tapana ajatella, että elämä on leikki: Parhaimmillaan mahtava sellainen, pahimmillaan väärille urille ajautunut julma koettelmus – mutta useimmiten kuitenkin omilla valinnoilla ohjailtavissa. Virkeä mieli on nokkelampi ja sukkelampi. Silloin se löytää leikistä enemmän ilon- ja naurunaiheita, vaihtoehtoja, ratkaisuja ja mahdollisuuksia. Sama pätee hyvinvointiin ja vanhemmuuteen, onnelliseen elämään.

Aurinkoista kevättalvea!

Lue myös:

• Valvomisen vuosi – mitä tapahtuu, kun ei nuku kunnolla yli vuoteen
• Läpsystä vaihto – tanssi nimeltä vanhemmuus
• Mitä kuuluu koronan keskellä syntyneille?
• Murphyn lakeja lapsiperheille – vauvamaailman lainalaisuuksia

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista!