Esikoisen (3,5v)  sukset olivat kuivumassa eteisen lattialla ja siitä Mante (1v 3kk) ne löysi. Hän asetti jalkansa kenkien uomiin, niin kuin oli nähnyt isoveljen tekevän, ja lähti työntämään suksia vuorotellen eteenpäin eteisen kaakelilattialla. Siitä tiesimme, että paluu ladulle tehtäisiin tänä talvena koko perheen voimin.

Paluu ladulle vaatii valmisteluja

Kun Helsingin lumitilanne alkoi näyttää siltä, että pian päästäisiin hiihtämään, kaivoimme esiin vuosi sitten esikoiselle hankitut sukset. Mitaltaan ne olivat vielä sopivat, mutta kengät eivät enää mahtuneet kunnolla siteisiin. Testihiihto paljastikin, etteivät sukset enää pysyneet kunnolla jaloissa (ja se on muuten hyvä keino saada lapsi vihaamaan hiihtoa), joten illalla sukselsin Tori-sivustolle etsimään uusia välineitä. Sopivat sukset ja sauvat löytyivätkin nopeasti ja siteisiin sopivat monot löytyivät serkun pieneksi käyneiden välineiden varastosta.

Olimme ajatelleet, ettei Mante vielä tänä talvena hiihtäisi, mutta kun taapero itse osoitti mielenkiintoa lajiin ja vanhat suksetkin sattuivat vapautumaan, päätimme antaa Mantenkin kokeilla. Niinpä lähdimme joululoman päätteeksi ladulle koko perhe.

Olimme ajatelleet, ettei Mante vielä tänä talvena hiihtäisi, mutta taapero päätti toisin.

ladulle kahden lapsen kanssa

Viime talvena kirjoitin blogissa siitä, miten aloimme harjoitella hiihtämistä esikoisen kanssa ja millasten leikkien avulla treenasimme latutaitoja alkuun päästyämme. Niin kuin luistelussakin, myös monet hiihtämiseen liittyvät taidot olivat unohtuneet esikoiselta kesän aikana. Niinpä aloitimme harjoittelun hänen kanssaan taas ilman sauvoja. Mante on tyyppinä hyvin erilainen kuin isoveljensä. Hän on nopea kehollinen oppija, joka seuraa hetken isoveljensä menoa, yrittää tehdä itse perässä pari kertaa tunnustellen ja yleensä jo sen jälkeen onnistuu. Lisäksi hän on vielä sen verran pieni, että hiihtämisen harjoittelua ei voinut tehdä samalla tavalla sanallisesti ohjeisten kuin esikoisen kanssa – mutta siihenkin keksimme keinot!

Valitsimme harjoittelupaikaksi lyhyen latusuoran, jossa latuja kulki monta rinnastusten, jotta pojat saivat harjoitella sekä vierekkäin että lähellä toisiaan. Latua oli näppärä sahata edestakaisin ilman, että oli kenenkään tiellä. Näkökentässä siintävä hodarikoju tarjosi myös motivaatiota, sillä sovimme, että hiihdon jälkeen kävisimme syömässä siellä välipalaa ja juomassa kuumat mehut. Eväillä kun on yllättävän suuri merkitys!

vinkkejä hiihtämiseen lasten kanssa

Jakaannuimme lasten kanssa pareiksi niin, että mieheni treenasi esikoisen kanssa ja minä Manten. Ensin puimme molemmille sukset, annoimme sauvat käsiin ja autoimme ladulle seisomaan ja hakemaan tuntumaa. Veljeksistä oli erityisen hauskaa tököttää yhdessä ladulla. He nauroivat ja virnistelivät toisilleen.

Kun esikoinen lähti suksillaan liikkeelle, Mantekin terästäytyi ja ryhtyi matkimaan. Pystyssä pysyminen ladulla ei vaan ollut yhtään niin helppoa kuin eteisen lattialla. Kun lapset olivat hetken itsekseen koheltaneet ja ihmetelleet (toki niin, että olimme koko ajan vieressä auttamassa), otimme sauvat pois.

Koska Mante on hyvä oppimaan kehollaan, päätin mennä seisomaan taaperon taakse hänen suksiensa päälle ja alkaa työntää niitä vuorotellen eteenpäin. Näin Mante sai tuntuman siitä, miltä suksilla liikkuminen ladulla tuntui. Alkuun hän nojasi selällään jalkoihini, mutta hetken päästä estin nojaamisen ottamalla Mantea hellästi haalarista kiinni, jotta hänen täytyi hakea painopistettä ja pitää itse itseään tasapainossa. Vähän ajan päästä tulin pois suksilta ja siirryin Manten viereen tukemaan häntä hellällä otteella haalarin selkämyksestä samalla, kun taapero hiihti itse eteenpäin. Lopulta irrotin otteeni kokonaan. Eniten Mantea motivoi hiihtämisessä edellä painelevan isoveljen näkeminen. Se taitaa olla varsin yleistä nuoremmilla sisaruksilla.

Esikoinen teki isänsä kanssa viime talvelta tuttuja harjoituksia: liukumista sauvasta kiinnipitäen, hiihtämistä ilman sauvoja ja tasatyöntöä. Uusina harjoituksina he kokeilivat muun muassa yhden jalan liukua. Siinä toisesta jalasta otetaan suksi pois ja suksettomalla jalalla poljetaan maasta vauhtia (kuin potkulautaillessa). Tosella jalalla puolestaan liu’utaan mahdollisimman pitkiä liukuja. Hetken päästä suksi vaihdetaan toiseen jalkaan. Toisessa uudessa harjoituksessa esikoinen puolestaan spurttasi lyhyen matkan maaliviivalle. Näin hän tuli ponnistaneeksi jaloillaan kuin huomaamattaan, niin kuin oli edellisessä harjoituksessa treenannut.

Nyt oli aika hankkia esikoiselle sukset kunnon siteillä! Sopiva setti löytyi Torista, monot saimme serkuilta.

Lue myös:

• Ekaa kertaa luistimilla – miten aloittaa luistelu lapsen kanssa?
• Hei me luistellaan – vinkkejä luistinradalle lasten kanssa
• Ekaa kertaa suksilla – miten aloittaa hiihtäminen taaperon kanssa
• Latuleikkejä taaperolle – pikkuhiihtäjän jatkokurssi

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista!

Muokkaa

Kun vauva syyskuussa syntyi, minulla oli epäilykseni esikoisen tulevasta kipupisteestä: pitäisi opetella jakamaan.

vain hetkellisiä hurrikaaneja

Olemme välttyneet suurilta draamoilta. Huomion jakautuminen aiheutti toki hetkellisen hurrikaanin, mutta tuo mielenpyörre vaadittiin isoveljeksi kasvamiseen. Banaanit, marjat ja viinirypäleet saadaan jo jaettua ilman mielipahaa (toki progressiivisesti, koon mukaan). Eikä edes joululahjojen jakaminen aiheuttanut itkua, kiitos vauvan auliuden lainata omia lelujaan. Yhteisomistajuutta olemme harjoitelleet myös konkreettisella kikalla: Kun puolet lelusta on toisen ja puolet toisen paketissa, on veljesten pakko yhdistää voimansa saadakseen koko lelu käyttöön.

Äidin syliajastakaan ei enää tarvitse käydä neuvotteluja. Esikoinen on ilmeisesti huomannut, että tarjonta ylittää kysynnän (sylissä kun pitäisi istua paikoillaan) ja tarvittaessa syliin mahtuu useampikin kaveri yhtä aikaa. Myös vauvan liikkeellelähtö on vauhdittanut esikoisen motivaatiota luopua omista syliminuuteistaan. ”Äiti, Mante haluaa nyt syliin”, hän usein huomauttaa, kun vauva pyrkii osallistumaan leikkeihin hieman liian hanakasti.

Suurin kriisi syntyy autoleikeistä

Vain yhden asian jakaminen on osoittautunut äärimmäisen hankalaksi: Parkkitalo pikkuautoineen on esikoisen suurin aarre. Vaikka taloudessamme on muuten melko vähän leluja, pikkuautoja löytyy senkin edestä. Eikä yksikään niistä ole ylimääräinen. Kaikkia 50 autoa tarvitaan leikeissä koko ajan, silloinkin kun niitä ei sivustaseuraavan aikuisen mielestä käytetä.

Tässäkin prosessissa olemme kuitenkin edenneet. Alkuun kriisin paikka oli nimittäin jo se, jos vauva makasi metrin säteellä parkkitalosta. Moinen reviirille tunkeutuminen nyt sekoittaisi kenen tahansa pasmat! Keksimme kuitenkin kaivaa esiin muutamat duplo-autot ja otimme tavaksi, että aina autoleikkien aluksi isoveli antoi ne vauvalle. Siedätyshoidon myötä esikoinen tottui siihen, että vauva imeskeli duplo-autojaan sylissäni leikkiemme ajan.

Mutta sitten Mante-vauva lähti liikkeelle, eikä ollutkaan enää kiinnostunut vauvojen jutuista, vaan isoveljensä pikkuautokokoelmasta! Taas oltiin kriisin äärellä. Ei auttanut, vaikka kuinka yritimme maanitella esikoista lainaamaan pikkuveljelle edes yhtä autoistaan.

Eräällä kauppareissulla Mante sitten bongasi ostoskärryjen kyydistä pikkuautot ja hamusi niitä suuren laatikollisen itselleen. Vauvan tiukasta laatikonhalausotteesta käsitin, että autojupakka täytyisi saada ratkaistua – ei vain isoveljen kouluttamisen vuoksi vaan myös pikkuveljen oikeuksien. Selkeää suunnitelmaa ei ollut, (se syntyi vasta myöhemmin yhdessä miehen kanssa juonien), mutta toimin intuitiivisesti. Mante sai kaupasta mukaansa hienon bussin ja upean ambulanssin.

pelisäännöt avuksi

Kotimatkalla päiväkodista isoveljelle kerrottiin, mitä oli tapahtunut: Mante-vauva oli kasvanut niin isoksi, että hän oli saavuttanut pikkuautoiän. Siispä hänelle oli ostettu pari omaa autoa. ”Hienoa Mante!” isoveli nyökkäili tyytyväisenä, mutta tuli nopeasti toisiin aatoksiin, kun asia kotona konkretisoitui. ”Antaisitko nämä minulle?” hän ehdotti bussin nähdessään.

Sovimme pelisäännöt: Jos Mante suostuisi, esikoinen saisi lainata tämän autoja. Lainan ajaksi esikoisen täytyisi kuitenkin luovuttaa vastaava määrä autoja pikkuveljelle omasta autokokoelmastaan. Säännöissä riitti sulateltavaa:

”Mante antoi tämän minulle! Nyt tämä on MINUN!”

”Saanko minä bussin, jos sinä saat tämän [ojentaa lattialta löytämäänsä roskaa]?”

”Minä lainaan näitä nyt [repii autot väkisin veljensä kädestä]. Kiitos Mante!”

Vähitellen homma alkoi kuitenkin toimia. Mante pääsi jopa liu’uttamaan autojaan isoveljen parkkitalossa – taisipa jopa saada useamman auton lainaan samanaikaisesti.